Keskusteltaisiinko nyt rakkaudesta vähän laajemmin.Kun pitkään yhdessä ollut pari sanoo vielä rakastavansa toisiaan he katsovat hellästi toisiaan,koskettavat hellästi,puhuvat toisistaan lempeästi.Mitä mahtaa tarkoittaa jo ikääntynyt ihminen joka kertoo vielä rakastuneensa ja näyttää onnelliselta?Teillä joilla on kokemuksia kertokaa tunteistanne meille muillekin.Tutummalta tuntuu pieni kinailu ja valtataistelu.Rakastetaan vasta sitten kun toista ei enää ole.
Rakkaus
Tyynentyttö
372366
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Rakastetaan sitten vasta kun toinen on kuollut.
Minä ja mieheni olemme olleet avioliitossa 40 vuotta. Meillä meni erittäin hyvin silloin kun olimme nuoiria ja lapset kotona. Nyt kun mies on tullut vanhaksi niin nuorempana naisena voin väliin huonosti, tämän vanhan ja saamattoman miehen rinnalla.
Olen yrittänyt hyväksyä hänen jotkut vanhuuden oireilunsa, mutta toisinaan ne tuntuu ylitse pääsemättömiltä. Sänky hommat eivät enään hoidu, hän on nopeasti valmis. Hän kyllä yrittää kovasti. Sen vuoksi olen opetellut itsetyydytys konstin. Nyt sitten ei ole miehen pystyvyydestä haittaa.
Hänellä on miljoona kesken eräistä työtä tekemättä. Minä yritän sieltä kevyemmästä päästä purkaa työn paljoutta. Kun ehdotan. Mentäiskö tänään kylään? EI MENNÄ! Hän melkein kiljaisee. Ehdotan. Lähdetään iltakävelylle? EN HALUA, minnekkään kaduille. Vaikka ehdotan mitä niin kaikkiin saan kielteisen vastauksen.
Sanokaapas mikä olisi oikea ratkaisu tähän Uusvanhuuteen.
Voi kun voisin vaihtaa housuja miehesi kanssa. Tehtäisiin ensi iltalenkki käsi kädessä ja sitten......
Erosin pitkästä liitosta ja nykyinen mies on vanhempi kuin entinen, mutta sekä fyysisesti että henkisesti paljon nuorempi ja rakkautemme kukoistaa edelleen.
Olen kokenut pitkän avioliiton,jossa oli rakkautta. Nyt leskeksi jäätyäni haluaisin vieläkin kokea sen, kun vaan oikea kohde löytyisi. Terveisiä vaan Ylikypsälle, kyllä meitä vapaita olisi iltakävelylle valmiina.Tosin meidän ikäihmisten rakkaus on toisesta huolehtimista ja lämmintä yhdessäoloa.
Se rakkaus ihan varmasti! Tietysti lehtijuttuihin ja muihin haastatteluihin näytetään niin kovasti rakkailta,että aivan yököttää. Ei se oo ihan siliää ja ruusuista keillään kymmeniä vuosia aviossa olleilla. Varsinkin jos asustellaan kaksin kauan.
Mua ärsyttää,kun nykyisin en osaa tehä tai sanoa ukkoni mieliksi. Tänään taas tein väärin ,kun halasin KAUPASSA erästä NAISTA. Suomalaiset naiset vain kuulemma halailee toisiaan yleisellä paikalla.
Olin aikoinaan jopa "halaus-opissa". Kotiin tullessa tuli tuo moite ja taas mulla on paha mieli. Meitä on kaksi ja kumpikin ajattelee ja tekee omalla tavallaan. 40 vuotta on yli tätä aviota. "Kaikki se kestää ja kaikki se kärsii"
KYLLÄ! VÄLJÄHTYY!
Kuuleppas mummeliini. Sitä rakkautta pitää vaalia ja hoita hellästi. Olimme vaimoni kanssa melkein 50 vuotta avioliitossa, kunne hän lähti tuonne pilvenlonkalle, mistä katselee, että mitäs se Kalle siellä chattailee.
En muista, että oltaisiin menty kertaakaan nukkumaan ilman yösuukkoa, jos ei muuta tehty. aamusuukolla herättiin. Kun lähdin töihin, niin lähtösuukot samoin töistä palatessa. eikä ne pusut tuntunut koskaan arkisilta ja väljähtyneiltä. Mutta kelleppä nyt suukoja antaisin.
Tuo tarinasi vai kirjotitko höpöjä? Enpä oo koskaan kuullu elävässä elämässä noista!
Jossakin vaiheessa meillä meni huonosti. Silloin teimme sopimuksen, että yritämme pitää toinen toisemme hyvällä mielellä. Omalta osaltani kuvittelen, että vaimoni tykkää, kun kerron rakastavani häntä, enkä ryyppää enää julkisesti. (Ryyppään vain salaa).
Ei hän tullut ajatelleeksi, mikä olisi minun kohtaloni.
En saanut pienintäkään rauhaa, ennen kuin hän sai minut kirkon keskikäytävälle, hän oli jo silloin yli 50-vuotias.
Minun elämästäni viis.
Riittää, että hänellä on nuorta katseltavaa.
Lisäksi hän on vielä mustasukkainen pakkomielteisesti.
Näitä kovin eri-ikäisten avioliittojen kauheuksia salaillaan, enkä minäkään näistä puhu muuten kuin näin anonyyminä.
Tosin yksi mies tietää suruni, hän on jo vuosia ollut uskottuni. Kun olemme samassa talossa töissä, ovat tapaamisemmme mahdollisia.
aviossa ja nyt eronnut mutta vasta nyt alan tuntea ex-ää kohtaan niitä fiiliksiä kun nuorena!Eli aviossa ollessa varsinkin kun lapset jo lähti kodista huomasimme olevamme toisillemme vieraita.Nyt tuntuu että hänhän on ihan kiva ihminen mutta en kuitenkaan koskaan halua saman katon alle enää eikä se ole edes mahdollista.Ei ole enää sitä ahdistavaa riippuvuutta toiseen sillä yksinkin voi elää.
yksin kun yksin eläen.Olin monia vuosia yksin lasten ja työn kanssa.
Toinen koulutti itseään ja kohta tulikin eläkeikä jota minulla ei tullut kymmeneen vuoteen.
Jouduin olemaan kouluttamatta töissä kun ei ollut päässyt kouluun.
Tiedä olisikko sen onnellisempaa mitä olisi tehnyt.Nyt on saldoa mikä on terveyttä ja onnellisuutta.
Luulin ettei aloitukseni ottanut tulta ollenkaan.Ajattelin jo ettei vanhassa liitossa ole mitään ongelmia vaan kaikki pelaa.Kyllä pelaa jos samaa mieltä enkä yhtään muuttua saa siitä nuoresta tytön huitaleesta joka kerran tavattiin.Mutta kun ihminen vanhenee hän muuttuu.Kumpikin.Siinäkö se rakkaus lentää pihalle?
jostain kumman syystä miehet alkaa katsomaan vaimoaan jotenkin negatiivisesti,en yleistä mutta tunnen paljon tapauksia jossa mies hakee uutta!
Nainen taas on helpottunut kun ruuhkavuodet ohi ja olis aikaa olla miehen kanssa kahdestaan ja nauttia elämästä aikuisten lasten lastenlasten kanssa mutta:ei,mies lähtee etsimään sitä nuoruutta ja avioero tulee usein juuri siitä syystä kun näkee vaimossa kaiken pahan ja ei kestä että myös itse ja vaimo vanhenee myös!
Ehkä se on sitä pelkoa kuka minusta huolen pitää kun vaimokin raihnastuu ja myös mustasukkasuus on pelkoa jos menettää vaimon jossakin tapauksissa.
Itse en jaksanut sivusta seurata kun mies nuorempaa haki ja löysikin mutta kaiken varalla olisin voinut elää vielä hänen kanssa saman katon alla.
Mutta enhän minä semmoseen alkanut ja nyt elän omillani ja empähän tarvitse huolehtia kun itsestäni vaikka olisin kyllä halunnut elää aviossa koko ikäni mutta minkäs teet kun toisella oli niin voimakas tarve muuttaa koko elämä eli se siitä ja sen kestävyydestä!
Olen ollut naimisissa kohta 40v. On ollut ristiriitojakin matkalla vaan niistä on selvitty.
Kun vammauduin 49vuotiaaa liikenne onnettomuudessa luulin heti ,että varmaan jään yksin ,mutta ei.
Sopeutumisessa oli kyllä vaikeuksia alussa ,mutta kun löysimme kumpikin paikkamme ,tapamme jatkaa elämää ,niin on mennyt hyvin.
Sehän se on pitkien avioliittojen etu ,että jos älyää lopettaa toisen muuttamisen mieleisekseen ja hyväksyy sellaisena kuin toinen on kaikki alkaa
sujua.
Mutta ensi rakkaus huuman mentyä ohi usein aletaan muuttaa toista itsensä mieleisille tavoille.
Emme mekään pussaile yms. juuri koskaan ,mutta huumorilla mieheltäkin tulee sanottua se ,että tykkää. Huumori auttaa myös kompastus kivissä joita tulee vatsaan.
on kyllä hyvä väline tai asenne mutta minäkin nauran vasta vuosia eron jälkeen ja jos en olisi silloin ottanu niin todesta,olisin vieläkin aviossa.
Sitä vaan ei sillon jaksanu kun kaikkensa yritti ja uusi nainen kolkutteli jo oven takana mutta sitä saa mitä tilaa,sanoin kyllä entiselle miehelle kun viimesen kerran lähdin!
Asui pari ollet yli 60v naimisissa.Vaimo kuoli vuosi
sitten. En ole nähnyt missään sellaista:yhteen
kasvaneet ja vielä saman näköisiä,kuin "vakka ja kansi ja lupsaus päälle"Juttelin paljon heidän kanssaan.Oli ollut kriisi hetkiä heilläkin,mutta nyt kahdeksan kymppisinä niin yhteen kasvaneina että ihmeissäni heitä seurasin.
>Todella ihania ihmisiä.
Huumorilla eteenpäin.
Viimeiset 15 vuotta ennen mieheni kuolemaa olivat 35-vuotisen liittomme ihanimmat! Kriisi, joita taatusti jokaiseen avioliittoon joskus sattuu, oli meidän onnemme. Kun siitä selvisimme, olimme niin rakastuneita, niin rakastatuneita... Sellaista huumaa en muista kokeneeni edes seurusteluaikana!
Kriisejä tulee väkisinkin. Miksihän niitä ei tule selvitettyä riittävän ajoissa.
Vasta sairaustilat muuttivat meitä molempia, eikä sitten ollut enää paljon aikaa jäljellä.
melkein 40 ja serustelimme 7 vuotta,pitkaan mietimme missa asuisimme ja sitten paatimme etta kokeilisin millaista on mieheni kotimaassa,miten hanen sukunsa suhtautuu ulkomaalaiseen ja miten voisin elaa aivan erilaisessa kulttuurissa,eri uskonto ja kieli.
Kuus kuukautta matkustelin maata pitkin ja poikin,tustuin tapoihin ja olin tyossa mieheni veljien sairaalassa.
Meita on yhdistanyt samalainen sisainen ajatustapa,ja harrastukset,ei pakoitteita puolin eika toisin,olemme aina olleet rehellisia niin myota kuin vastoinkaymisissa.
Elamassamme on ollut myrskyja ja kun tilanne tuli vaaralliseksi otimme etaisyytta,se auttoi.
Rakkaus on paljon muuta kuin vain tunne ja ian karttuessa rakkaus muuttaa muotoaan kaiken polttavasta tulivuoresta,tyyneen helllaan tunteeseen joka syvenee,hyvaksymme toistemme puutteet ja yritamme auttaa toisiamme.Katse kertoo kaiken ja hymy ja toivottavasti saamme elaa viela yhdessa monta tervetta vuotta.
...on käytössä "separaatio", eli puolisot elävät jonkin aikaa erillään ilman mitään kontaktia.
Se on usein osoittautunut hyväksi keinoksi. Molemmat ehtivät ajatella ja pohtia, ja saattavat huomata, että onkin hyvä palata takaisin yhteen.
Oli meidänkin suhteessa kriisivaihe jolloin liitto oli vuoden verran katkolla.Silloin tuli mieleen että toinen tuntee minut kaikkine vikoineni ja hyveineni nuoresta lähtien samoin minä hänet.Kun opimme hyväksymään toisemme on se uusi alku.Eihän meistä kukaan voi täysin toisen mielenmukainen olla.
Nykyisen on vaikka minkälaisia terapioita avioliittojen tueksi. Hyväksi vai pahaksi, tiedä häntä. Miksi niin helposti hakeudutaan neuvoloihin, eikö omat resurssit riitä omien asioiden selvittelyyn, onko itsetunto kohdallaan.
Ihmeellisimpiä avioliittoneuvoloiden käyttäjiä riittää. Ennen avioliittoa mennään terapeutille avioon meno motivaation kartuttamiseksi. Terapeutti auttaa, ohjaa, neuvoo ja sitten soivat hääkellot. Liitto kestää 2v ja arkisten päivien tullessa kuvioon, mennään uudelleen, kun ei niin hyvin menekään. Taas sama rumba päälle parisuhdekurssit ja srk rukouspiirit rukoilemaan.
Saadaanko näillä metodeilla pysyviä onnellisia liittoja varsinkin jos on kysymyksessä jo varttuneet osapuolet, voi olla takana liittoja kummallakin lisäksi muut suhteet. Kuten entinen mies luetteli; vaimo nro1, vaimo nro2, vaimo nro3, ja tämä kokelas on nyt nro4, tämä on muuten tosi juttu.
En voi kun ihmetellä terapeuttien henkisen kantin kestävyyttä ja optimistista asennetta työhönsä. Kyllä heillä ihme "separaatiot" ja "separaattorit" pitää asioiden erottelussa hatun alla olla käytössä.
Sen nyt ymmärtää jos ensimmäinen avioliitto menee pieleen ,mutta jos jatkuvasti on jo syytä katsoa vahvasti peiliin.
etta avioliitto neuvoloista on vahinkoa ollut,joskus on tarpeen molempien osapuolten saada keskustella puolueettoman henkilon kanssa probleemeistaan,lopputuloshan on aina asianomaisista itsestaan kiinni.
Miksi joku menisi avioliittoneuvontaan ennen avioliittoa? Kummallaiselta sellainen tuntuisi. Ainoa johtopäätöshän on, ettei pidä mennä naimisiin ihmisen kanssa jos tarvitsee jo etukäteen terapiaa epävarmuutensa voittamiseksi.
Minulla oli työtoveri, nuori nainen, joka asui avoliitossa aivan ääliömäisen miehen kanssa. Sitten he kumminkin menivä naimisiin. Tyttö lähti lätkimään viikon kuluttua häistä. Kysyin, miksi hän ollenkaan meni naimisiin, kun hän kerran inhosi miestä jo etukäteen. Hän vastasi: "No kun vanhemmat niin tahtoivat ja olivat järjestäneet niin ihanat häät." Että silläviisiin.
Ystäväpiirissäni tapahtui mainittu kierros. Ukkeli pyllerö otti keskustelu terapiaa elämän edessä oleviin tapahtumiin.Saalis kun oli ukkelia korkeammin koulutettu 8v nuorempi se kuulema viehätti,
Johtopäätöksesi on aivan oikea. Ukko pylleröllä oli kova tavoite,yritti tosissaan onnistua.
Olisiko sananlasku paikallaan; joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa.
Erikoista luettavaa. Ukkelilla saattoi olla muitakin ongelmia, jos kerran meni terapiaan.
Se nyt ainakin on varmaa, ettei terapeutti ole taikuri. - Kuulostaa aivan siltä, että tällä ukkelilla oli jonkinlainen huonommuden tunne matalasta koulutuksestaan. Se on hämmästyttävän yleistä. Ikään kuin koulutus määräisi ihmisen arvon! Ainakin minä kunnioitan kaikkea osaamista, oli se hitsaamista, maalaamista, musiikkia tai ydinfysiikkaa.
Jos todella ajattelee, mitä ihminen oppii yliopistossa, niin lopputulema on se, ettei oikein mitään konkreettista. Hän on läpäissyt tenttinsä, mutta unohtanut kaiken. Se, mitä hän oikeasti on oppinut on ajattelutapa: Asioita pitää katsoa laajasti, hän on oppinut, miten asioista otetaan selvää, hän on oppinut lukemaan tieteellistä tekstiä ja ymmärtää sen, hän tietää, mikä on teoriaa ja mikä elämää jne. Mutta oman alansa ulkopuolella hän on aivan yhtä tietämätön kuin kaikki muutkin tallaajat.
Hän tulee valmistuttuaan huomaamaan, että on osaamaton kaikessa käytännön työssä.
Miksi noin aliarviot opiskelevaa tai yliopistotutkinnon suorittaneiden valmiuksia selviytyä elämässä.
Tosiasia on mielestäni se, ettei ihmisen tarvitsekaan kaikkea mahdollista tietää ja taitaa, riittää kun hän on hyvä siinä ammatissa jonka hän on itselleen valinnut.
Kädentaitojen taitajat ovat oma ryhmänsä,
Pidän pitkälle opiskelleiden tietämystä ja osuutta valtavana kehitettäessä tieteen, tutkimuksen ja taitojen avulla
uusia ihmiskuntaa hyödyntäviä asioita ja toimintoja. He ovat potentiaaleja veronmaksajia, eikä sossun luukulla roikkuvia tapauksia.
Ilmeisesti yliopistoissa oppii jotakin elämää ja yhteiskuntaa hyödyttäviä asioita joita he sitten hyödyntävät elämässään. Tieteen alueella on paljon maailmanlaajuisesti arvostettuja
suomalaisia tutkijoita ja heistä on kova kysyntä maailman markkinoilla.
Tämä lienee riittävä iltasaarna ii-li´lle.
Tarkoitin niitä, jotka siirtyvät opiskelunsa jälkeen työelämään, en niitä, jotka jatkavat akateemista uraa.
Akateemisen opiskelunsa lopttanut on noviisi kaikessa käytännön työssä, kuten ovat kaikki nuoret, jota tulevat työelämään.
Mielestäni en vähätellyt mitään enkä ketään. Se tutkimustyö, jota yliopistoissa tehdään on harvoin sellaista, jota tekevät nuoret opiskelijat. He saattavat päästä mukaan tutkimusprojekteihin, mutta se on ylen harvinaista. Tai he saattavat tehdä jollekin yritykselle hyödyllisen gradun tai diplomityön, mutta siihenkin pääsevät vain lähinnä teknisen alan ja kaupallisen alan opiskelijat.
Yritin sanoa, että kaikki osaaminen on täkeää, oli se sitten akateemista tietoa tai käden taitoja.
Me olemme sitä sukupolvea jolloin vielä tapahtui ns.vahinkoja ja jouduttiin nuorena menemään naimisiin sen kanssa jonka kanssa tämä"vahinko" oli tapahtunut riippumatta siitä oliko se toinen se oikea ajatellen koko elämän pituista aikaa.Kuitenkin joidenkin avioliitot ovat kestäneet ,monien purkautuneet.Sitä miettii minkä kaikki rakkaus kestää ja antaa anteeksi ja mitkä muodostuvat ylipääsemättömiksi esteiksi.Onko se toisen luonne kuitenkin tärkein?
aluksi, kun ei vielä tunne luonnetta.
LUONNE = varsinaisesti se ihminen itse.
Sitä joko voi tai ei voi rakastaa.
Ja siinä se pettymys voi tulla eteen.Aikansa sopeudutaan ehkä sen toisen ehdoilla kunnes mitta tulee täyteen.Toinen ihmettelee,mikä sulle tuli et sää ennen ootollanen ollu.
Rakkaus ?. Niin se on hyvä asia. Kyllä on pareja jotka ovat 50vuoden jälkeenkin onnellisia rakkaus-suhteessa vaikka hyväelen ja suukko poskelle hmn. olen itekkin ollut 45v. parisuhteessa ja vielä tuo juohtuu mieleen ja tuntuu hyvältä nauttia, hyvin meilä menee ei ole säröjä pahemmin tullut yhteisolossa minkä sanaharkkaa silloin tällöin joka kuuluu ties asioihin.
Ihmeellinen on rakkauden voima elämän eri käänteissä. Tämä viimeinen, Tanja ilmottautui Saulin tukijoukkoihin - sodassa ja rakkaudessa kaikki on keinot ovat luvallisia.
Mitähän seuraa jatkossa....mielenkiintoista!
mielenkiintoista seurata jokohan Karpelaania kiinnostaisi presidentin rouvaksi pääseminen ;))
Siinähän kansa saisi omat kuninkaallisensa linnaan.Lehdistölle seurattavaa.