Meillä poika 10kk ja alkaa tuo lihojen keitto ottaa päähän. Lihapullatkin olis mukavampi laittaa uuniin, tulee ihan erilainen maku. Koska olette aloittaneet vauvan ruokien valmistuksen muuten kuin keittämällä ja miten (uunissa, paistinpannulla, mikrossa jne.)? Jos tämän muutoksen tekee vasta vuoden iässä (olen joskus lukenut jostakin että lapselle annetaan normaalia ruokaa vuoden iästä alkaen) niin eikö se muutos tule liian jyrkäksi? Entä mites mausteet, koska olette aloittaneet niiden käytön ja mitä mausteita? Koska olette alkaneet laittamaan suolaa ruokaan, niin että lapsikin saa siitä syötävää?
vauvan sapuskan
valmistus
2320
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
on syöty jo pitkään kaikilla muilla tavoin valmisteltua ruokaa paitsi ei pannulla paistettua, se taitaa olla vielä liian tuhtia pienelle.
Meillä oikeastaan syödään jo kaikkea kotiruokaa, otan aina pojalle erikseen sapuskan pieneen vuokaan/kattilaan ennen suolan lisäämistä. Juuri eilen syötiin perunalaatikkoa ja kyllä näkyi maistuvan! Kalakeittoa, lohikiusausta, jauhelihakastiketta ja makaronia/perunaa, jauhelihakeittoa, uunikalaa perunamuusilla...onhan näitä vaihtoehtoja vaikka kuinka joita soveltaa koko perheelle sopiviksi. Sitten jos syödään ei vauvalle-sopivaa ruokaa niin valmisruokapurkki tai oma tekemä pakastimesta avuksi.
Meillä käytetään kyllä muutenkin aika vähän suolaa ruoan valmistuksessa, makuahan saa vihanneksilla ja mausteillakin, joten kohtapuoliin alan tarjoamaan ihan normaalia ruokaa erittelemättä. Luin juuri uusimmasta Kunto plus-lehdestä lääkärin mielipiteen, ettei yli puolivuotiaalle annettu pieni suolamäärä ole terveydelle haitallista.
Ehkä tuo ehdoton suolattomuus on annettu opiksi ja ojennukseksi siksi, kun suomalaiset tunnetusti tälskäävät sen suolan kanssa enemmän kuin tarpeeksi, ja jos sanottaisiin että juu, kyllä vauvalle voi pikkiriikkisen verran laittaa suolaa, niin kohta se suolasirotin heiluisi joka ruokaan ja samaan tahtiin kuin itse aikuisilla.
Tee vaan ihan rauhassa niitä uunilihapullia!
niin pojan ikä jäi mainitsematta, 11kk. Ja mausteitakin olen laitellut ruokiin jotakuinkin tuolta 5kk iästä aloittaen ihan pienistä määristä ja perusmausteista/yrteistä, nyt menee kaikki suolattomat mausteet. Tosin joihinkin ruokiin ripsautan ihan pikkiriikkisen verran jauhelihamaustetta jossa on suolaa.