Eläintarhasta

TAMPEREEN ELÄINTARHAMUISTOT KIRJAKSI

40 VUOTTA SITTEN
Neljännen luokan oppilaita istui Veikko Tuiskusen opetuksessa Tampereen Tammelan kansakoulussa peräkkäin aakkosten mukaisessa järjestyksessä: Vastamäki, Weckman, Veijonen. Harrin edessä istuvan Antin isä oli päässyt Tampereen eläintarhan esimieheksi.

10 VUOTTA SITTEN
Sekä Antti että Harri olivat löytäneet tiensä vaimon perässä Tampereelta Lappeenrannan seudulle. Tavattaessa Antti otti puheeksi, että isällään on käsikirjoitus Tampereen eläintarhasta, mutta kukaan ei tahdo sitä julkaista. Harri epäili syynä olevan sen, että Antin isä kenties kertoisi siinä tarinaa itsestään enemmän kuin erikoisesta tehdaskaupungin eläintarhasta.
NYT KIRJAKSI
Ehkä siinä olikin eräs syy siihen, että vasta vuosikymmen myöhemmin Leo Weckmanin kirja "Jäähyväiset eläntarhalle" on ilmestynyt. Sen on kustantanut Tampere seura, Tampere-Seuran 108. julkaisu. Ennen painoon pääsyä Leo Weckmanin käsikirjoitus oli saanut apua Lappeenrannassa Karjala-lehden päätoimittajalta, kirjailija Antti O. Arposelta, ja Tampereella toimittaja, tietokirjailija Matti Wacklinilta. Leo Weckman, Taipalsaari, on silloin tällöin näkynyt E-S lukijapalstalla, mutta tuoreesta kirjastaan ei liene missään kerrottu ennen tätä.

Mennäänkö Tampere-taloon? Se on ainoa paikka, jossa voi valehtelematta sanoa olevansa Tampereen eläintarhassa. Ja sielläkin pitää puhua tarkoittaen vuosia 1964-1972, minkä ajan eläntarha Tampereella sillä paikalla oli osoitteena Tammelanpuistokatu 49. Tampere oli saanut Puolasta lahjaksi kaksi leijonanpentua, jotka innostivat perustamaan kaupunkiin tilapäiseksi tarkoitetun eläintarhan. Leo Weckmanin kirja on 128 sivuinen ja runsaasti kuvitettu. Suosittelen. Harri Veijonen

http://wwnet.fi/users/veijone/
0178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

kuvaus kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu