Olen viemässä kesällä 12 vuotiaan siskoni etelään. Osaako kukaan kertoa mikä näistä olisi hyvä paikka? Mallorca, Kreikka vai sunny beach? Missä olisi halpaa, lähinnä että siskoni saisi ostella vaatteita itselleen. Kreikka muistaakseni oli aika kallis kun sielä itse joskus kävin. Ja tietenkin missä olisi hyvä tuollaisen lapsosen kanssa olla.
Minne mennä?
Eva
4628
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Turkki on hyvä paikka, siellä saa edullisesti vaatteita ja sun muuta.kojuja on vaaiikka kuinka paljon ja niissä myydään erityisesti muotivaatteita nuorien mieleen. kokeile alanya - kaupunkia siellä on kivat hiekkarannat yms.
antalya on suurempi kaupunki , jossa en ole käynyt,mutta varmasti sieltäkin löytää.
Itse kävin toissa kesänä.
kävin alanyassa toissa kesänä :)
Kiitos, mutta kävimme siellä kans viime kesänä. Siksi nuo 3 maata joita haluisin nähdä, mutta en tiedä niistä että onko halpaa ja lapsille vaatteita. Turkki oli kyllä hyvä ostos paikka nuorellekkin.
hei. ehdottomasti bulgariaan ja paikkana albena. itse olemme olleet kolmena kesänä peräkkäin kahden lapsen kanssa,todella rauhallinen ja lapsiystävällinen lomakohde. varsinkin hotelli kaliopa-carden.