Ajattelin kirjoitella aiheesta opettajat....
Monessa herättää varmasti monenlaisia tunteita ja mielikuvia. Itselläni on 4 lasta ja olen tutkija. Mielenkiinnosta olen lukenut opetustyö palstaa, joka liippaa tutkimuksiani läheltä. Olen ihmetellyt, että kuinka jotkut opettajat (ilmeisestikin peruskoulun opettajat)haluavat omia tämän palstan tuoden omaa egoansa ja mukamas valta-asemaansa esille.
Omat lapseni suorastaan nauttivat kaulukäyntiavustajistaan. He ilmeisesti osaavat suhtautua lapsiin hyvinkin avoimesti, eikä heidän tarvitse ja eivätkä he varmaan haluakkaan tuoda omaa valta asemaansa esille(aikuinen-lapsi). Mielestäni monella opettajalla olisi tästä opittavaa, nimittäin koulunkäynnistä ja oppimisesta voi tehdä aivan mukavan asian, mutta se vaatiikin opettajalta jo todellista osaamista. Kuka vain voi esittää auktoriteettia ja opettaa vanhojenn kaavojen mukaan, mutta se ei ole todellista osaamista.
Lopuksi totean, että suurin osa opettajista on ihan ok tyyppejä.

Vastaukset 7
Vanhimmat
totta viserrät!
voi olla myös mukava. Taitava opettaja on tätä, sekä hän osaa pitää myös kurin. Olen huomannut, että opetyyppi->Minä olen opettaja ja sinähän tottelet minua saa aikaan oppilaassa uhmakkuuden -> ja minähän en varmasti tee!
Taitava ope osaa käsitellä oppilaita inhimillisesti, eikä alistaen.
Opiskelen luokanopettajaksi ja huvikseni käyn täällä lukemassa alaan liittyviä asioita.
Toimin kouluavustajana vuoden erittäis isolla alakoululla ennen kuin tulin opiskelemaan, mutta minulle oli täysin uutta että tällaisa KKA-opettaja-asettelua on olemassakaan.
Minulla oli 2 törkeää opettajaa isossa koulussa, joiden sanomisia mietin kotonakin ja joista en pitänyt lainkaan. Toinen oli vielä huono opettajakin, vastuuton ja ilkeä. Toivottavasti hän jää kohta eläkkeelle.
En kuitenkaan nähnyt tilannetta tällaisena vastakkainasetteluna, että tietyn ammattiryhmän edustajan toimisivat tietyllä tavalla ja toisen ryhmän tietyllä.
Kokemukseni mukaan kaikille aloille mahtuu idiootteja, oli kyse sitten akateemisista tai suorittaja-tason töistä. Molemmista löytyy myös huipputyyppejä.
Minusta tämä "tutkija" aika erikoisesti leimasi tämän palstan opettajat. Kannattaa varmastikin muistaa että täällä kuka tahansa voi esiintyö opettajana, samakin kirjoittaja useilla nimillä.
Voin sanoa, että tulevien luokanopettajien koulutus tähää nimenomaan siihen että opetus on oppilaslähtöistä ja opettaja tukee oppilaan hyvää käytöstä ja osaltaan on rakentamassa tälle hyvää itsetuntoa, eikä päinvastoin. Huutaminen on tietenkin jo pelin menettämistä, luokkaa pitäisi pystyä hallitsemaan jämäkästi mutta ystävällisesti. Eri asia on sitten se, kuinka moni omaksuu OKL:n opit, uudistaa ajatteluaan ja reflektoi omia tuntemuksiaan ja tiedostaa puutteitaan tai heikkouksiaan, kuten myös vahvuuksiaan.
Myös ihmettelen sitä, miksi joku tutkija selaa netin palstoja tutkimukseensa liittyen, keskustelufoorymit nyt eivät kovin reliaabeleita tietolähteitä ole, ellei nimeomaan tutkita keskustelufoorumi-käyttäytymistä tms. Tällöin vain olisi asiatonta lähteä arvostelemaan minkään ammattikunnan edustajia mihinkään kategoriaan, sillä oman mielipiteen kirjoittaminen kirjoittajista tuskin on hyvää tutkimusta tai tarkoituksenmukaista.
Ihan turhaa on leimata KKA:t joksikin ja opettajat joksikin. Meillä ainakin puhuttaessa avustajista puhutaan moniammatillisesta yhteistyöstä, jossa toinen on koulutuksensa ja tietonsa takia eriarvoisia, mutta kummankin työ on erittäin tärkeää ja sanomattakin selvää, että ihmisinä ovat samanarvoisia.
Esim lääkäri-sairaanhoitaja työparit samantyyppisiä, kummankin oma panos tärkeää vaikka lääkäri onkin päävastuussa.
Hierarkia on kaikissa muissa
Ole hyvä ja istu peukaloosi.
Vastuutahan kouluavustajilla tunnetusti on... herää ihminen lapsiesi leikkimaailmasta.
KKA:n suhde oppilaisiin on usein välittömämpi kuin opettajan, koska avustajalla ei ole samaa vastuuta ja auktoriteettiasemaa kuin opettajalla. Varsinkin ala-asteella oppilaat saattavat vähän ujostella opettajia, ja rehtori se vasta pelottava onkin. Avustajan kanssa voi olla vapaammin. Toisaalta avustajan ei tarvitse miettiä, onko hänen käytöksensä riittävän "opettajamaista", koska hän ei ole opettajan ominaisuudessa. Riittää, kun hän on aikuinen, joka on oppilaan tukena ja esim. auttaa läksyjen teossa.
Itse olen kka, neljättä talvea. Todellakin olen samaa mieltä siitä, että avustajan yksi tärkeimmistä taidoista on olla turvallinen, ei kuitenkaan liian tiukka, aikuinen ystävä. Tottakai avustajan pitää pystyä pitämään tarvittavaa järjetystä ja se tärkein eli avustus, mutta ainakin omalla kohdallani olen oppilaille läheisempi kuin ope. Varsinkin murrosikäisellä sattuu ja tapahtuu elämässä paljon kaikkea uutta, niistä ei aina enää puhuta äidille tai isälle, eikä opelle, mutta avustaja on mukavasti siinä välissä. Avustajan kanssa voi keskustella melkein mistä vaan, yhdessä sitten mietitään, tarviiko asiasta puhua jollekin muulle vai ei. Joskus tulee mielee, että avustaja on kuin "varaäiti", jolle kerrotaan ilot ja surut. Monelle lapselle onkin hyvin tärkeää, että edes jollakin on aikaa kuunnella häntä.