Itselläni ollut kyseinen ase yli 10v kaliberia 308win monet hirvet on tullu kaadettua ja pidän hyvänä aseena olisin kiinnostunu tietämään millaisia kasoja kyseisellä raudalla muut ovat saaneet,paras itse ampumani on 28mm/100m.
Tikka m590
tutina
56152
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minulla on uudempi M695 kal 30-06. Samanlaisia olen ampunut. Pikkuisen olisi petrattavissa ampujaa vaihtamalla.
Kokelkaa Lapuan Aficionado panoksia. Toimivat kuulemma hyvin aseessa kuin aseessa lukuunottamatta venäläisiä sohloja.
Piipun jäähdyttely voisi pienentää myös kasaa.
7.62 Tikat pystyvät iästä riippumatta 15mm/100m/5lks "yleisen tietämyksen mukaan". Siksi niitä eniten yleiskivääreinä käytetäänkin.
Teitä olympiatasoisia ampujia putkahtelee aina silloin tällöin.Tuo korhosen neuvo olikin sitten piste iin päälle.
En ole mikään olympiatasoinen, mutta yritän saada aina itseni jahtikuntoon ampumalla kesäisin. Viime syksynä en edes yrittänyt kiväärillä pitemmälle matkalle, koska harjoittelu jäi liian vähälle. Totta se loppujen lopuksi on, että tikat käyvät hyvin.
Paras kasa tähänmennessä.13mm 100m 5laukausta 8gramman luodilla.