Olin jo unohtaa

Olin Suomessa ollessani lahella unohtaa mista elamasta on kyse, mita siihen kuuluu, mita ei.

Suomalaisen yhteiskunnan ja ihmisten luonteeseen kuuluu tietysti tama pohjoisen pallonpuoliskon kylmyys. Ihmiset ovat todella etaita, sydamesta kylmia ja epasosiaalisia. Perussuomalainen mentaliteetti siis.

Ei onneksi vienyt kauaa kun herasin horroksesta etta perkele, elamasta kuuluu nauttia, eika valittaa ja murehtia joka vitun hetki mika Suomessa suomalaiselle on ihan tavallista.

Tasta paivasta lahtien Suomi on minulle vain kesainen pikavisiitti/lomakohde.
6790
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Laita nyt ulkomaanpelle koneellesi ääkköset....Mikäs se Suomessa asuvan estää nauttimasta elämästä. Ja siellä ulkomaillasi on varmaan kaikki aivan satumaisen paratiisillista.

Äänestä
  • "Mikäs se Suomessa asuvan estää nauttimasta elämästä"

    Sinun kaltaiset juntit ihan nyt ensimmäisenä mieleen juolahti.

    Paratiisillisesta en tiedä, mutta lähellä, ainakin lähempänä kuin tilanne jossa oli 5-10 vuotta sitten.

    Kysehän ei ole vittuilusta vaan ihan että hymyä huuleen ja nauttikaa elämästä niinkuin sen näette.

    Äänestä

kylmyydestä johtuvan, sillä ei ruotsalaiset narise ja valita ja syyttele toisia ihmsiä kaiket päivät.
Suomeen en mene minäkään enää vaan matkustan etelään päin kun kaipaan kulttuuria ja hengenravintoa ja sosiaslista elämää.

Ruotsaliset ovat ihan mukavia ihmisiä ja heidän kanssa on mukva tehdä töitä mutta soiaalista elämää ei heilläkään juuri ole. Stressi ja kiire on ainainen. Kulttuuria ei löydy Ruotsista paljon enempää kuin Suomestakaan joten Italiaan, Englantiin tai Ranskaan on lähdettävä.

Äänestä
  • No kerropa mitä se kuuluisa "kultturi" sitten on?? Itse en asu Suomessa, mutta mielestäni siellä on paljon mukavia ihmisiä ja kultturitarjontaakin vaikka kuinka

    Äänestä

  • kultturelli kirjoitti:

    No kerropa mitä se kuuluisa "kultturi" sitten on?? Itse en asu Suomessa, mutta mielestäni siellä on paljon mukavia ihmisiä ja kultturitarjontaakin vaikka kuinka

    Anteeksi näppäilyvirhe,tarkoitin tietenkin kulttuuria!

    Äänestä

Taitaa tuttuihisi kuulua murjottajia, mun suomen tutut ystävät perhe on tosi elämästä nauttivaa porukkaa....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


muistihairioinen kirjoitti:

Olin Suomessa ollessani lahella unohtaa mista elamasta on kyse, mita siihen kuuluu, mita ei.

Suomalaisen yhteiskunnan ja ihmisten luonteeseen kuuluu tietysti tama pohjoisen pallonpuoliskon kylmyys. Ihmiset ovat todella etaita, sydamesta kylmia ja epasosiaalisia. Perussuomalainen mentaliteetti siis.

Ei onneksi vienyt kauaa kun herasin horroksesta etta perkele, elamasta kuuluu nauttia, eika valittaa ja murehtia joka vitun hetki mika Suomessa suomalaiselle on ihan tavallista.

Tasta paivasta lahtien Suomi on minulle vain kesainen pikavisiitti/lomakohde.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu