Suomalainen maatalous

Maataloutta pidetään vaurastuneen maan elintärkeänä osana yhteiskunnan rakenteita, joka takaa omalta osaltaan myös tarvittavan varmuuden toimia toisista riippumattomista tekijöistä yhteiskuntarauhan takaajana erilaisissa kriisitilanteissa.
Monesti vedotaan siihen olettamukseen, että maailmanmarkkinat tarjoaisi halvemman vaihtoehdon hankkia elintarvikkeita.
Voi kysyä suoraan miksi näin ei tehdä missään kehittyneessä valtiossa!
Siihen on selvät vastaukset.
Maailmanmarkkinoilla olevat elintarvikkeet ovat ylijäämiä eri maiden omasta kulutuksesta ja niiden määrät- sekä hinnat ovat juuri markkinoista riippuvia.
Siis täydellinen epävakaus erilaisissa tilanteissa.
On esitetty ennusteita tulevaisuudessa tapahtuvasta suuresta muutoksesta, jossa esimerkiksi Kiinassa elintason noustessa aletaan omaksumaan länsimaisia ruokailu tottumuksia, käytetään enemmän lihatuotteita ja muuta vastaavaa.
Sen seurauksena viljan tarve lisääntyy siellä räjähdysmäisesti ja maailmanmarkkinoilta ei riitä tarjontaa vastaamaan sitä kysyntää.
Olettaa sopii, että hinnat räjähtää vastaavasti ja niiden markkinoiden armoilla ei varmasti haluaisi olla kukaan.
On ennustettu taloudellisen kasvun myötä tapahtuvan ruokakulttuurin leviämisen saavan uudenlaisia näkymiä myös tuottajamaiden kohdalle.
Ennusteen mukaan monista maista, siellä missä voidaan tuottaa laadukkaita elintarvikkeita, niistä maista tulee näiden tuotteiden merkittäviä tuottajia sekä viejiä painopisteen siirtyessä yhä voimakkaammin kysynnän puolelle.
Näihin arvioihin on helppo yhtyä sen vuoksi, koska maailma ei ole kehittymisen myötä entisensä ja maailmalla tapahtuva ostovoiman kasvu hyödyttää globaalisti myös meidänkin maataloutta.
Tähän tarvitaan tässä vaiheessa kärsivällisyyttä ja lujaa uskoa siihen, että tulevaisuus on meidän!
5528
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Saada demarin ymmärtämään, miten tärkeä kotimainen elintarvikeomavaraisuus on.
HK-ruokatalon poispotkitut tietävät nyt että jokunen maanviljelijä kannattais suomeen jättää.

Äänestä

Mikään valtio ei ole jättäytynyt tuontiruoan varaan, koska ihmiskunnan pelastaja, Uusi Messias, Fruikkari on syntynyt vasta viime vuosisadalla, eikä niin ollen ole ehtinyt vielä levittää ilosanomaansa yli koko maanpiirin. Olkaamme iloisia ja onnellisia siitä, että moinen tietäjä sattuu elämään juuri meidän aikanamme.

Viestisi loppuosa on pelkkää oikeiston, keskustan ja vasemmiston sekä tietysti MTK:n propagandaa.
;-(

Äänestä
  • "Viestisi loppuosa on pelkkää oikeiston, keskustan ja vasemmiston sekä tietysti MTK:n propagandaa."

    Arviot maailmankaupan kehityksestä maataloustuotannon kannalta on esitetty tutkijoiden näkemysten perusteella, kuinka maailma muuttuu kun elintaso saavuttaa yhä useammat ihmisryhmät.
    On itsestään selvää, että huomisen maailma näyttää täysin erilaiselta, kuin mitä tänä päivänä osataan kuvitella ja varautuminen siihen on todella viisautta.
    Meidän arvostettu Presidentti Tarja on ilmaissut saman vision sanomalla, "tämän päivän köyhät ovat huomispäivän ostajia" ja siihen mielipiteeseen on helppo yhtyä;-)

    Äänestä

  • Pohdittavaksi kirjoitti:

    "Viestisi loppuosa on pelkkää oikeiston, keskustan ja vasemmiston sekä tietysti MTK:n propagandaa."

    Arviot maailmankaupan kehityksestä maataloustuotannon kannalta on esitetty tutkijoiden näkemysten perusteella, kuinka maailma muuttuu kun elintaso saavuttaa yhä useammat ihmisryhmät.
    On itsestään selvää, että huomisen maailma näyttää täysin erilaiselta, kuin mitä tänä päivänä osataan kuvitella ja varautuminen siihen on todella viisautta.
    Meidän arvostettu Presidentti Tarja on ilmaissut saman vision sanomalla, "tämän päivän köyhät ovat huomispäivän ostajia" ja siihen mielipiteeseen on helppo yhtyä;-)

    Viestini perässä oli silmänisku ;-)

    Olen siis kirjoittajan kanssa samaa mieltä.

    Äänestä

  • oikein kirjoitti:

    Viestini perässä oli silmänisku ;-)

    Olen siis kirjoittajan kanssa samaa mieltä.

    Että joku jaksaa kirjoittaa asian niin kuin se on! On vaan niin pitkä teksti ettei kukaan muu tainnut viitsiä? Täyttä asiaa. Paitsi ettei tämä varmaan poista sitä ruikkua foorumilta. Se pitäs jo bannata ulos.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei ole myynnissä kirjoitti:

Maataloutta pidetään vaurastuneen maan elintärkeänä osana yhteiskunnan rakenteita, joka takaa omalta osaltaan myös tarvittavan varmuuden toimia toisista riippumattomista tekijöistä yhteiskuntarauhan takaajana erilaisissa kriisitilanteissa.
Monesti vedotaan siihen olettamukseen, että maailmanmarkkinat tarjoaisi halvemman vaihtoehdon hankkia elintarvikkeita.
Voi kysyä suoraan miksi näin ei tehdä missään kehittyneessä valtiossa!
Siihen on selvät vastaukset.
Maailmanmarkkinoilla olevat elintarvikkeet ovat ylijäämiä eri maiden omasta kulutuksesta ja niiden määrät- sekä hinnat ovat juuri markkinoista riippuvia.
Siis täydellinen epävakaus erilaisissa tilanteissa.
On esitetty ennusteita tulevaisuudessa tapahtuvasta suuresta muutoksesta, jossa esimerkiksi Kiinassa elintason noustessa aletaan omaksumaan länsimaisia ruokailu tottumuksia, käytetään enemmän lihatuotteita ja muuta vastaavaa.
Sen seurauksena viljan tarve lisääntyy siellä räjähdysmäisesti ja maailmanmarkkinoilta ei riitä tarjontaa vastaamaan sitä kysyntää.
Olettaa sopii, että hinnat räjähtää vastaavasti ja niiden markkinoiden armoilla ei varmasti haluaisi olla kukaan.
On ennustettu taloudellisen kasvun myötä tapahtuvan ruokakulttuurin leviämisen saavan uudenlaisia näkymiä myös tuottajamaiden kohdalle.
Ennusteen mukaan monista maista, siellä missä voidaan tuottaa laadukkaita elintarvikkeita, niistä maista tulee näiden tuotteiden merkittäviä tuottajia sekä viejiä painopisteen siirtyessä yhä voimakkaammin kysynnän puolelle.
Näihin arvioihin on helppo yhtyä sen vuoksi, koska maailma ei ole kehittymisen myötä entisensä ja maailmalla tapahtuva ostovoiman kasvu hyödyttää globaalisti myös meidänkin maataloutta.
Tähän tarvitaan tässä vaiheessa kärsivällisyyttä ja lujaa uskoa siihen, että tulevaisuus on meidän!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu