Minun lapseni

Olen 17-vuotias ja kahdeksannella kuulla raskaana.
Ja olen onnellisempi kuin koskaan ennen.
Minulla on ihana poikaystävä, lapsen isä. Hän ei hylännyt minua kuullessaan, että odotan vauvaa.
Asumme pienessä kaksiossa ja odotamme innolla vauvantuloa maailmaan.
Ärsyttää, kun ihmiset katselee nenän varttaan pitkin kävellessäni kaupungilla ja saatan melkein kuulla mummojen kauhistuneet kuiskinnat:
"Noin nuori ja raskaana!"
Minun lapsellani on oikeus syntyä tähän maailmaan, olin minkä ikäinen tahansa!
Tiedän, että bailaaminen jää nyt vähemmälle kun vauva syntyy. Ja tiedän myös sen, että opiskelunikin venyvät.
Mutta silti en malta odottaa että saan oman vauvan syliini, minun lapseni.
Jos hän on tyttö, hänen nimekseen tulee Maria ja jos hän on poika, nimeksi tulee Mikael.
Pääasia että vauva on terve.
Poikaystäväni on hellyyttävä selittäessään kavereillemme miten tunsi vauvan potkaisevan edellisenä iltana.
Me olemme hyvin onnellisia, ja uskomme voittavamme vastoinkäymisetkin. Yhdessä.
2274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Onnea teille!

Äänestä

Sillä erolla että olen 17 ja meillä on jo pikkunen.Tottakai me voitetaa vastoinkäymiset,sehän on selvä.Kouluu mä vielä käyn mutta kundilla on firman juttujen päälle vielä omaaki koulua pikkusen jäljellä mutta ei paljon.Sit voidaa olla enempi yhessä ku seki on ohi :)

Minkä ihmeen takia ihmisillä on käsitys et kundi hylkää jos kuulee olevan raskaana? Minä ainakin meen vasta siinä vaiheessa sänkyy kundin kanssa ku luotan ja homma toimii.Näin ollen ei tule olemaan mitää asioita mistä ei yhdessä päästäis johonki hyvää tulokseen. Jos välittää,ei potkase muijaa heti ulos ku kuulee et on raskaana.MUTTA näitäkin ihania teini esimerkkejä löytyy
-liiankin monta ja liiankin läheltä :/ Tosi sad.

Mut onnee sulle odotuksee! kÄYTKÖ MUUTEN KOULUA?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onnellinen tuleva äiti kirjoitti:

Olen 17-vuotias ja kahdeksannella kuulla raskaana.
Ja olen onnellisempi kuin koskaan ennen.
Minulla on ihana poikaystävä, lapsen isä. Hän ei hylännyt minua kuullessaan, että odotan vauvaa.
Asumme pienessä kaksiossa ja odotamme innolla vauvantuloa maailmaan.
Ärsyttää, kun ihmiset katselee nenän varttaan pitkin kävellessäni kaupungilla ja saatan melkein kuulla mummojen kauhistuneet kuiskinnat:
"Noin nuori ja raskaana!"
Minun lapsellani on oikeus syntyä tähän maailmaan, olin minkä ikäinen tahansa!
Tiedän, että bailaaminen jää nyt vähemmälle kun vauva syntyy. Ja tiedän myös sen, että opiskelunikin venyvät.
Mutta silti en malta odottaa että saan oman vauvan syliini, minun lapseni.
Jos hän on tyttö, hänen nimekseen tulee Maria ja jos hän on poika, nimeksi tulee Mikael.
Pääasia että vauva on terve.
Poikaystäväni on hellyyttävä selittäessään kavereillemme miten tunsi vauvan potkaisevan edellisenä iltana.
Me olemme hyvin onnellisia, ja uskomme voittavamme vastoinkäymisetkin. Yhdessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu