Mircosoft VS BMW

Netistä poimittua:

Bill Gates vertasi taannoin eräässä esitelmässään tietokone- ja autoteollisuutta keskenään ja totesi, että jos esim. BMW olisi kehittänyt autoteollisuuden teknologian samalla vauhdilla kuin Microsoft tietokoneteollisuuden, ajaisimme kaikki 25 taalan autoja jotka kulkisivat 1000 mailia litralla bensaa.

Bemarin tomitusjohtajan Kuenheimin kommentti tähän (lehdistötiedote): -Jos BMW olisi todella kehittänyt teknologiaa Microsoftin tapaan, käytössämme olisi seuraavanlaisia autoja:

Ilman mitään järkevää syytä auto leviäisi vähintään 2 kertaa päivässä.
Joka kerta kun tieviivat maalataan uudestaan jouduttaisiin ostamaan uusi auto.
Autot pysähtyisivät moottoritiellä ilman mitään syytä, mutta ajaja hyväksyisi tilanteen, käynnistäisi uudelleen ja jatkaisi eteenpäin.
Silloin tällöin vaikeaa toimenpidettä, kuten vasemmalle kääntymistä, suoritettaessa, auto sammuisi eikä käynnistyisi uudelleen, jolloin siihen tulisi asentaa uusi moottori.
Autoa voisi käyttää vain yksi henkilö kerrallaan, ellei ajaja hankkisi "Car95":tä tai "CarNT":tä. Niissä tapauksissa hän tosin joutuisi ostamaan lisäpaikkoja autoonsa.
Kilpailija voisi tehdä aurinkovoimalla kulkevan auton, joka olisi luotettava, vähintään tuplasti niin tehokas ja triplasti niin mukava ajaa kuin Bemari, mutta sillä voisi ajaa vain 5 prosentilla teistä.
Öljy- ja bensamäärän, moottorinlämmittimen ym. varoitusvalot korvatttaisiin yksinkertaisella "general car fault" -varoitusvalolla.
Uudet istuinmallit vaatisivat kaikilta matkustajilta samankokoista takapuolta.
Ilmatyyny ei laukeaisi heti kolarin tapahtuessa, vaan vasta kun kuljettaja vastaisi myöntävästi "Are you sure?" kysymykseen.
Silloin tällöin ajaja ilman mitään järkevää syytä ei pääsisi sisään autoonsa; ei ennen kuin hän yhtäaikaa nostaisi oven kahvaa, potkaisisi rengasta, purisi radioantennin päätä ja tietenkin vääntäisi avainta ovilukossa.
Joka kerta kun BMW esittelisi uuden mallin, kaikki kuljettajat joutuisivat uudelleen autokouluun, sillä tärkeimmät toiminnot eivät ainakaan toimisi niin kuin vanhassa mallissa.
Moottorin sammuttaminen tapahtuisi "start" -nappulaa painamalla.
Uuden mallin istuimet olisi mitoitettu vain yhden koon persauksille.
Vain Micro$oftin omien huoltoasemien Microgas-bensa olisi käypäistä.
Yhtiön polttoaineessa muhisi töhnää, jonka vuoksi autovälillä kulkisi vain takaperin, pomppisi sivuittain tai ei inahtaisikaan.
Rattipyörän ja etupyörien välinen yhteys katoaisi välillä ja kojetauluun ilmestyisi teksti "Steering-wheel driver not found".
Tiet pitäisi rakentaa uudestaan Micro$oftin autoja varten. vanhoja teitä voisi toki käyttää, mutta autot liikkuisivat niillä tavattoman hitaasti.
Lämpötilan, öljynpaineen ja polttoaineen loppumisen merkkivalo korvattaisiin "General Car Fault" -varoitusvalolla.
Sun Motor Systems tekisi aurinkovoimalla käyviä, paljon luotettavampia ja viisi kertaa nopeampia autoja, mutta niillä voisi ajaa vain viidellä prosentilla maantiestöstä.
Autoa olisi pakko yhtenään päivittää. Joka vuosi pitäisi hommata uusi akku, laturi ja starttimottori, koska päivitystie kulkee 12 voltista kohti 48 voltin sähköjärjestelmää.
Micro$oftin autoissa olisi yhden avaimen järjestelmä - sen saisi liikkeelle kaikkien muidenkin autojen avaimilla.
Talvirenkaita vaihdettaessa pitäisi vaihtaa myös akselit ja jousitus.
Autossa saisi olla kerrallaan vain yksi ihminen, paitsi jos hankittaisiin Auto95 tai AutoNT. Mutta silloin olisi ostettava kymmenen lisäistuinta ja uusi moottori.
Lampun palaessa koko vehje lakkaisi kulkemasta, paitsi AutoNT:n tapauksessa, jolloin kaikki muutkin lamput sammuisivat, mutta auto sentään kulkisi.
Päivitys AutoNT:hen tapahtuisi niin, että puolta auton hintaa vastaan Micro$oft lähettäisi kaasuttimeen lisämokkulan, jolla pimeänä olevat sylinterit saadaan toimimaan.
Vähän väliä auto tekisi lakon ilman mitään erityistä syytä, ja se pitäisi käynnistää pienen odottelun jälkeen uudelleen. Käyttäjä oppisi hyvin nopeasti hyväksymään ilmiön täysin asiaankuuluvana.
Aina maantien kaistaviivojen maalauksen jälkeen olisi hommattava uusi auto.
Ihmiset innostuisivat Micro$oftin uusien mallien ominaisuuksista valtavasti, vaikka samat kamat olisivat olleet saatavilla muilta valmistajilta jo vuosia.
Taksikäytössä Micro$oft kuittaisi kymmenen prosentin provision joka keikasta.
Autoon kävisi vain Micro$oftin itse valmistama avoimien standardien mukainen sertifioitu peräkärry, jolla voisi kuljettaa 50 kiloa kerrallaan tuhat kilometriä vuodessa alle 30 kilometrin tuntinopeudella aamupäivisin kuukauden parittomina päivinä.
Yhtiö myisi autoon Back-Seat lisävarustesarjaa, jotta siihen saisi turvavyöt ja lasinpyyhkijät. Visual TurningWheel :lla kulkineeseen voisi itse väsätä kääntyvät etupyörät.

Ja olen itse Windowsin käyttäjä...
6447
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Nyt sitten onnistuin pistämään tämän väärään paikkaan.....

Sekin on tietysti windowsin vika ;)

Äänestä

Ihan normmaleja BMW tyyppivikoja.

Ja kalliita on varaosat :)

Äänestä
  • "Ihan normmaleja BMW tyyppivikoja."

    Ominaisuuksia.

    Äänestä

Sulla tuli samat asiat kahdesti tuolla tekstissä.

Äänestä
  • missä

    Äänestä

tos stooris kerrotaan sama vitsi aina kahteen kertaan ???????

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Netistä poimittua kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu