Mahdoton rakkaus

KertojaPoika kirjoitti:

Tässä on noin puolet koko tarinasta. Lukekaa ja antakaa edes jonkinlaista arvostelua. :)

Anton tuijotti sisartaan Minnaa lumoutuneena. Hän oli rakastunut Minnaan muutama vuosi sitten. Anton oli aluksi pelästynyt tunteitaan. Hän oli toivonut ja luullut näiden tunteiden menevän ohi, mutta ne olivat itsepäisesti vain vahvistuneet. Nämä tunteet olivat muuttaneet Antonia. Hän oli päättänyt pitää näppinsä erossa sisarestaan. Mutta kiusaus oli liian suuri ja kasvoi koko ajan. Se oli kuin nälkä joka vain kasvoi ja kasvoi. Minna oli kaunis ja hurmaava nuori nainen. Kaikki pojat Minnan tuttava piiriltä olivat ainakin kerran elämänsä aikana rakastuneet häneen. Henkiseltä iältään Minna oli 20 vuotta, mutta fyysiseltä iältä 16. Hän tiesi kaikkien pitävänsä hänestä, mutta ei silti ollut diivamainen. Hän oli kaikkien kaveriensa paras kaveri.
   Anton, tai Adi joksi häntä oli aina kutsuttu, oli ollut paljon sisarensa kaltainen. Mutta kun hän eräänä yönä tajusi rakastuneensa omaan sisareensa, oli hän muuttunut. Hän oli muuttunut hiljaisemmaksi ja yksinäisemmäksi. Adilla oli ollut useita kavereita, mutta nyt he olivat kadonneet. He eivät olleet kadonneet sen takia, että he eivät pitäneet Adista vaan siksi että Adi oli ottanut etäisyyttä heihin. Hän vietti nyt suurimman osan ajastaan kotona Minnan luona. Kun Minna ei ollut kotona, tonki Adi hänen kaappejaan ja varasti hänen pikkuhousuja. Adi oli aluksi pitänyt itseään vastenmielisenä, mutta oli sitten tottunut itseensä. Jos Adi jotain vihasi niin sitä, että Minna toi poikaystäviään kylään. Adi joutui aina kättelemään Minnan tuoretta miestä. Silloin tunsi itsensä isäksi joka näkee tyttärensä poikaystävän ensimmäistä kertaa. Suojelevaksi.
   Minna tuli istumaan Adin viereen sohvalle. Adille tuli aina pala kurkkuun kun Minna puhui tälle. Minnakin oli huomannut veljensä muuttuneen, mutta piti sitä jonain ohi menevänä vaiheena.
– No, mitäs mun rakas veli aikoo tehdä uudenvuoden kunniaks?, Minna kysyi hymyillen.
Adin sydän alkoi lyödä.
– Öö, en mä tiedä, Adi sanoi hieman änkyttäen.
– Kai sä nyt johonki oot menossa?
Adi kohautti olkapäitään.
– No mihin sun kaikki kaverit on menossa?
– Ei mitään tietoo, Adi sanoi pudistaen päätään.
– Soita ja kysy. Et sä voi koko iltaa himassakaan istuu.
– En mä jaksa.
– Höh… Sust on tullu ihan tylsä. Ennen sä pyörit koko ajan ulkona sun kaveries kaa. Sä et ollu koskaan kotona, mut nykyään sä vaan istut kotona. Mikä on? Onks sul jotain riitoja niiden kaa?
– Ei, ei.. Ei mitään sellasta.
– No mitä sitte? Susta on tullu ihan erilainen.
– Eiku… Mä oon vaan vähän kipee.
Minna katsoi veljeään hieman epäillen tämän sanoja.
– Okei… Mut sen mä vaan sanon, et sä oot muuttunu, Minna sanoi.
– Miten nii?
– No en mä tiedä… Sust on tullu jotenki yksinäisempi ja hiljasempi.
Adi ei sanonut mitään. Hän tuijotti sylissä olevia käsiään.
– Adi hei… Kyl sä voit mulle kertoo, Minna sanoi äidillisesti.
Adi käänsi katseensa käsistä Minnaan.
– Siis ei mua mikään vaivaa… Mä nyt en vaan jaksa lähtee mihinkään. Siinä kaikki.
– No okei… Jos et haluu kertoo.
Minna nousi lähteäkseen.
–   Ei oo mitään kerrottavaa, sanoi Adi Minnan perään, joka hävisi huoneeseensa.

Kello läheni sitä aikaa kun ihmiset siirtyivät ulos viettämään uutta vuotta. Lapsilla oli reput täynnä ilotulitteita kun nuorisolla oli reput täynnä olutta ja viinaa.
Minna valmistautui illanviettoon meikkaamalla ja pukeutumalla parhaisiinsa. Adi seuraili tätä kaikkea.
– Mitä varten sä noin paljon sitä pakkelia naamaas änkeet? Adi kysyi.
– Miten ni? Näytänks mä tyhmältä, Minna sanoi tarkastellen peilistä kasvojaan.
– Sä näytät tosi kauniilta, mut sä näytät kauniilta myös ilman tota meikkikerrosta.
– Kiitti…mut näin mä näytän vieläkin kauniimmalta… aijotsä tosiaan vaan istuskella kotona kotona koko illan?
– Niin kai…
– Huhhuh, Minna sanoi pyörittäen silmiään.
– Mut hei, sähän voisit jäädä tänne mun kaa. Voitais vaik vuokrata joku leffa, Adi sanoi hymyillen.
– Oliks toi vitsi? Mä oon lähössä yksiin bileisiin, Minna sanoi laitten hiuksiaan taakse poninhännälle. Adin mielenkiinto heräsi. Samalla heräsi myös pelko ja mustasukkaisuus.
– Keitä sinne on tulossa? Adi kysyi.
– Vaikka keitä. Suunnilleen kaikki ketkä mä tunnen.
– Paljon poikia?
Minna käänsi katseensa peilistä Adiin.
– Sä kuulostat ihan faijalta. No kyllä kai sinne poikia tulee. Ei se mikään tyttöjen ilta ole.
– Aijotsä juoda paljon?
– Kyllä mä jotain juon. Miten nii?
– Sinuna mä pitäisin varani.
Minna huokaisi, pyöritti silmiään ja käänsi katseensa jälleen peiliin.
– Onks tää toppi sust mauton? Minna kysyi tarkastellen peilistä valkoista toppiaan. Toppi jätti paljaaksi olkapäät. Vyötäröltä se oli lyhyt ja paljasti Minnan vatsan.
– Onhan toi nyt aika paljastava. Kai sä jotain ton päälle laitat?
– No aluks ehkä, mut sit ku mä meen tanssimaan ni mulle tulee kuuma.
Nyt heidän välille tuli pieni hailjaisuus. Adi katsoi lumoutuneena sisartaan. Hän ei ollut koskaan nähnyt Minnaa niin kauniina.
– Mä en voi uskoo, et sä haluut istuu kotona koko illan. Siis oikeesti mikä sul on? Minna kysyi.
– Mä nyt haluun vaan olla rauhassa.
Minna siirtyi peilin edestä olohuoneen sohvalle, jolla Adi myös istui.
– Johtuuks toi sun mieliala jostain tytöstä?
Adi mietti hetken.
– Johtuu.
– Kenestä? Tiedänks mä sen?
– Et.
– Mikä sen nimi on?
– Minna.
Heidän välilleen tuli taas hiljaisuus.
– Ai. Saman niminen ku minä, Minna sanoi,
Adi nyökkäsi.
– No miks sä et tee mitään? Misk sä et mee puhuu sille?
Adi ei sanonut mitään. Hän katsoi sylissään makaavia käsiään.
– Onks sil joku toinen? Minna kysyi.
– En mä oikeen tiedä
– Mä en tajuu. Ennen sä sait muijan ku muijan. Sul oli aina joku tyttö täällä. Sä olit tän kylän suurin naisten mies ja nyt sust on tullu tommonen mököttäjä. Mä luulen, että sä oot kuule rakastunu.
Adi säpsähti.
– Niin aivan. Nyt mä tajuun. Meijän pikku Anton on rakastunu, Minna sanoi pörröttäen Adin hiuksia.
Minna nousi sohvalta ja meni keittiöön. Hän avasi jääkaapin oven ja otti sieltä muutaman lonkeron.
– Hei mä tiedän. Soita sille Minnalle ja pyydä sitä meille, Minna huusi keittiöstä.
– Pitää nyt kattoo, Adi vastasi.
Minna meni lonkeropulloja kantaen huoneeseensa ja tunki pullot reppuun. Joku soitti ovikelloa.
– Se on Anna!, Minna huusi huoneestaan.
Minna juoksi huoneestaan eteiseen ja otti takkinsa.
-Noni, mä lähen nyt. Jutellaan huomenna lisää, Minna huusi ja poistui.
Adi jäi yksin.
                                                                                             Adin päiväkirja.
Mä oon tehny päätöksen. Se on hullua, mut mä oon päättäny tehä sen.
Mä oon harkinnu sitä lähes kolme vuotta. Joidenki mielestä se voi olla sairasta ja inhottavaa, mut mä en välitä. Mä rakastan Minnaa. Mä en tiedä rakastaaks Minna mua. Mä en tiedä rakastaaks Minna mua sillä tavalla ku mä rakastan sitä. Ehkä se rakastaaki. Ehkä se on salaa himoinnu mua jo kauan. Ehkä se pelkää. Ehkä se ei uskalla lähestyä mua. Ehkä se on huomannu, että mä himoitsen sitä. Ehkä se odottaa, että mä otan sen ratkaisevan askeleen. Minna sano, että mä oon rakastunu. Niin mä oonki, mutta se ei tiedä keneen. Ehkä Minna tietää, että mä tarkotan sitä. Siks se leikkii mun kanssa. Mun pitää leikkii sen kanssa. Mun pitää edetä askel kerrallaan. Sen mä oon päättäny. Nimittäin Edetä. Mä etenen kunnes mä oon perillä. Mä en tiedä mitä siellä odottaa, mutta mä aijon ottaa selvää. Mä voin menettää kaiken. Mä voin myös saada sen mitä mä haluan. Mä en kuitenkaan voi jäädä paikalleni. Se tekis mut hulluks. Minnaki sano tänään, että mä oon muuttunu. Mä en voi jäädä paikalleni. Jos mä sen teen, niin mä vietän koko loppuikäni katsellen kun muut miehet nussii mun naista.
Mä rakstan Minnaa.

Tämän Adi kirjoitti kello 23.25- 23. 40 välisenä aikana. Vuosi oli pian vaihtumassa. Adi piilotti päiväkirjansa patjan alle ja sammutti yölamppunsa. Huoneessa oli nyt aivan pimeää ja Adi oli aivan yksin ajatuksiensa kanssa. Ulkoota hän kuuli humalaisten ihmisten huutoa. Taivaalle ammuttiin raketteja ja niiden valot heijastivat Adin huoneeseen. Muutama kaveri oli yrittänyt soittaa Adille, mutta hän ei ollut vastannut. Hän ei ollut juhlatuulella. Hän ei ajatellut uutta vuotta vaan Minnaa.
Aika mateli nopeasti eteenpäin kaikkien muiden mielestä paitsi Adin. Hän odotti ja odotti ja pian melu ulkona yltyi. Vuosi vaihtui hetkenä minä hyvänsä. Taivaalla räjähteli nyt entistä enemmän raketteja. Tuolla jossain Minnakin oli, Adi ajatteli. Tuolla jossain joku käppänä kopeloi minun tyttöä. Minna oli luvannut palata kello yhden aikoihin. Anton päätti maata sängyllään kunnes Minna palaisi. Ja jos Minna ei palaisi sovittuun aikaan, odottaisi Adi pidempää.
   Kello tuli tasan yksi. Minnaa ei vielä näkynyt. Rakettien valot olivat loppuneet jo melkein kokonaan. Adi oli maannut koko ajan sängyllään odotellen Minnaa. Tavallisesti hän nukkui jo tähän aikaan, mutta nyt uni tuntui vain huonolta idealta. Pian eteisen ovelta, joka johti rappukäytävään, alkoi kuulua ääntä. Se oli humalaista naurua. Adi erotti toisen sisään tulijan olevan Minna. Minnalla oli ilmeisesti ystävä mukana. Minnan ystävä ei nauranut paljoa. Hän ilmeisesti oli se joka Minnan sai nauramaan. Adi nousi sängyltään ja meni huoneensa ovelle kuuntelemaan.
– Meijän pitää olla hiljaa. Mun broidi nukkuu, Minna sanoi ystävälleen humaltuneena.
– Onks sun vanhemmat kotona?, tuntematon sanoi.
Heti kun Adi kuuli tämän tuntemattoman henkilön äänen, huomasi hän että kyseessä ei ollut tyttö vaan poika.
– Ei oo, kun ne on Italiassa. Tulee vasta viikon kuluttua, Minna sanoi.
Adi tajusi heti mitä tällä tuntemattomalla pojalla oli mielessään. Tällä tuntemattomalla pojalla oli mielessään vain yksi asia. Adi tunsi vihan ja mustasukkaisuuden tunteen jälleen päässään. Hän humaltui niistä. Hän kuuli miten Minna ja tuntematon menivät Minnan huoneeseen vehtaamaan.
   Adi päätti tehdä asialle jotain. Jos Minna ei osaa pitää huolta itsestään, minun pitää tehdä se, Adi ajatteli. Hän alkoi miettiä juonta, jolla saisi estettyä tämän tuntemattoman pojan aikeet. Adi painoi korvansa huoneensa seinään. Minnan huone oli aivan Adin huoneen vieressä. Hän kuuli juuri ja juuri Minnan ja pojan puheet.
– Hei, sori mut mä en ooo viel valmis tähän, Minna sanoi.
Poika yritti jo lähennellä Minnaa.
– Ei se mitään. Meil ei oo mikään kiire, poika sanoi.
Minna sanoi vielä jotain, mutta Adi ei erottanut sitä. Adi tajusi kuitenkin, että Minnalla ja tuntemattomalla ei ollut pelkkä yhden yön juttu. ”Meil ei oo mikään kiire.” Adi ei kuitenkaan lannistunut. Hän alkoi miettiä miten tästä tuntemattomasta päästäisiin eroon. Hän mietti ja mietti. Sitten hän keksi sen. Se tuli aluksi huonona ideana, mutta hän tajusi sen olevan toistaiseksi ainoa. Hän muisti kylpyhuoneessa jo muutaman vuotta lojuneen kloroformi pullon. Hän oli nähnyt elokuvissa kun sankari tai roisto sai jonkun pyörtymään kloroformin avulla silmän räpäyksessä. Hän oli nähnyt miten sankari tai rosvo oli laittanut kloroformia kankaaseen ja painanut kankaan jonkun naamalle ja tämä oli pyörtynyt. Tämä oli ainoa juoni minkä jälkeen Minna ei alkaisi vihata Adia. Tämä juoni oli halpamaisin minkä Adi oli koskaan saanut, mutta mitä et tekisi rakkauden eteen. Hän nousi sängystään hakeakseen kloroformi- pullon kylpyhuoneesta. Hänen täytyi liikkua hitaasti ja huomaamatta. Hänen huoneensa oven avaaminen oli vaikeinta, koska kahvan kääntämisestä lähti ääntä. Kaiken lisäksi ovi narisi avatessa. Minna ja tuntematon pitivät toistaiseksi niin paljon ääntä, ettei Adin tarvinnut pelätä. Hän avasi oven hitaammin kuin koskaan ennen. Kylpyhuoneeseen päästäkseen hänen täytyi kulkea Minnan huoneen ohi. Huoneen ovi oli hieman raollaan. Adi oli nyt käytävässä. Hän alkoi hiipiä hitaasti kohti kylpyhuonetta. Käytävä tuntui pidemmältä kuin koskaan ennen. Adista tuntui kuin käytävää olisi pidennetty kymmenillä metreillä, vain hänen kiusaksi. Minnan huoneen oven kohdalla oli pahin paikka. Adi muisti miten hän oli joskus nuorempana keskellä yötä herännyt mennäkseen vessaan. Hän oli kulkenut hitaasti hiipien Minnan huoneen ohi ja Minna oli aina huomannut tämän. Ja silloin ovi oli kiinni. Mutta nyt Minna oli toisenlaisessa tilassa, humalassa. Sitä paitsi hänellä oli seuraa ja hän keskittyi nyt seuralaisensa hyvään huumorin. Adi oli aivan oven takana ja äkkiä Minna nousi sängyltään. Hän käveli suoraan ovea kohti. Adi lähti hiipimään hitaasti takaisin kohti huonettansa. Mutta Adin onneksi Minna sousi vain sulkeakseen oven. Adi huokaisi hiljaa helpotuksesta ja lähti jälleen hiipimään kohti kylpyhuonetta. Kun hän oli jälleen Minnan ovella, kuuli hän miten Minna tai tuntematon avasi pullon. Adi ei tiennyt millaista pulloa Minna tai tuntematon avasi.
– Tää on jotain espanjalaista viiniä. 14 prosenttista. Mutsi toi näit mulle laivalta joku neljä pulloo, tuntematon sanoi.
Näin Adi sai vastauksen juoma kysymykseen. Adi ajatteli, että tuntematon yrittäisi juottaa Minnan kovempaan humalaan, jotta saisi haluamansa. Vihan tunne voimistui Adissa.
– Haenks mä meille lasit?, Minna kysyi.
Adi säpsähti.
– Joo, hae vaan, tuntematon vastasi.
Minna nousi sängyltään hakeakseen laseja keittiöstä. Adi hätääntyi. Hänen oli piilouduttava. Hän juossut huoneeseensa vaan kylpyhuoneen ohi eteiseen ja piiloutui takkien taakse. Kylpyhuoneen ovi oli kiinni ja jos Adi olisi jäänyt avaamaan ovea, olisi hän jäänyt kiinni. Minna tuli käytävään eikä hän huomannut Adia. Adi jäi takkien taakse ja odotti siellä niin kauan, että Minna palaisi huoneeseensa. Minna palaisi lasien kanssa käytävään, mutta käytävän puolivälissä hän pysähtyi. Hän huomasi Adin huoneen oven olevan raollaan. Hän vei lasit huoneeseen.
– Odota vähän, mä käyn kattomassa onks mun broidi himassa, Minna sanoi tuntemattomalle.
Minna tuli jälleen käytävään ja kurkisti Adin huoneesta sisään. Tämän tehtyään hän palasi huoneensa.
– No oliko?, tuntematon kysyi.
– Ei. Ihan hyvä vaan. Se on istuskellu koko loman kotona mitään tekemättä.
Adi tajusi, että äskeinen tapahtuma oli hänen edukseen. Hän alkoi jälleen hiipiä kohti kylpyhuonetta. Hän tuli kylpyhuoneen ovelle ja alkoi kääntää kahvaa nyt hitaammin kuin oman huoneensa kahvaa. Hän arveli, ettei hänellä ollut koskaan mennyt noin kauaa oven avaamisessa. Pian ovi oli kuitenkin auki. Adi astui hitaasti sisälle avaamatta valoa. Kylpyhuoneesta hän kuuli kaiken mitä Minna ja tuntematon puhuivat. Adi käveli pyykkikaapille ja avasi sen oven. Hän oli muistanut kloroformi- pullon olevan siellä ja niin se oli vieläkin. Hän ei tiennyt miksi heillä oli kloroformia, mutta ei hän sillä päätään vaivannut. Hän tarkasteli hetken pullon etikettiä ja alkoi miettiä juontaan vaihe vaiheelta.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä