Luin juttua, että Norjassa ovat nyt patjat pakollisia lehmille, ettei niiden tarvitse maata kovalla lattialla. Tutkimusten mukaan kuulemma nämä lehmät köllöttelevät enemmän kuin patjattomat kanssasisaret ja tuottavat maitoakin enemmän. Sitäpaitsi jalat eivät lopu niin nopeasti kun ei tarvitse seisoa koko aikaa. Onkohan kenelläkään Suomessa jo vastaava menetelmä käytössä?
patjat lehmille!
omena
81081
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Siis onhan monella tilalla käytössä parsimatot, noin 2-3 cm paksut, kumiset, usein mustat matot parressa. Niistäkin on jo monenlaista versiota.
Ymmärsin artikkelista, että patjat vaihtelivat aina kumisista parsimatoista oikein pehmustettuihin olkipatjoihin.
Kyllä suurimmalla osalla Suomen lehmistä on parsimatot ja yleensä maton päällä käytetään vielä lisäksi jotain kuiviketta. Myös patjat ovat yleistyneet etenkin pihatoissa ja monen pihaton käytävätkin on jo päällystetty kumimatolla. Esim. Pellonpajalla on monenlaisia mattoja ja patjoja, joista on vara valita.
Pihatoissa käytetään jonkin verran myös täyttöparsia, joissa ei ole mattoa, vaan parren kohdalla "lokero", joka täytetään sopivalla materiaalilla, esim. palavalla lannalla. Tällaisen "paskatäyttöparren" pinnalle laitetaan sitten puhdas kuivike, joten lehmä pysyy puhtaana samalla, kun palava lanta toimii parren "lattialämmityksenä". Kuivikepohjapihatoissahan kuivikepatja on ihan luonnostaan.
....ja yöpöytä kans!
Kyllä nämä lehmien parsimattoasiat on suomessa hallussa! Jokainen -tietää- että lehmällä on mukavampi nukkua matolla kun betonilla. Eri asia sitten on laittaako niitä navettaansa.
Meillä on projekti mattojen laitosta vaiheessa, osalla on ja toisilla vielä ei. Vaikuttaa todella paljon lehmien viihtyvyyteen. Lehmän makuulle laskeutuminen on helpompaa kun polvet eivät kipeydy, lehmä makaa pidempiä aikoja, vähemmän tulee hiertymiä kintereisiin ja nilkkoihin ym. Luonnollisesti matolla oleminen vaikuttaa sorkan kasvuun, pehmeä alusta ei kuluta sorkkia jolloin sorkanleikkuu (sorkanhoitaja on oikea ammatti, hoitaja kiertää tiloilla ja leikkaa lehmien sorkat tarkoitukseen tehdyssä telineessä.) tulee ajankohtaiseksi. Vähintään kahdesti vuodessa on hyvä tarkastaa sorkkien tilanne, ettei tule jalka-asentoihin vääristymiä.
Kuivikkeet ovat monesti tärkeät myös matolla. Lehmä saattaa näet valuttaa utareestaan maitoa,leikkiä vesikupillaan tai ulostaa allensa eikä märkä ole sen parempi kuin kovakaan.
Nämä asiat siis on tiedossa, joku työuransa loppupuolella, ilman jatkajaa oleva tilallinen saattaa pitää järkevämpänä olla asentamatta parsimattoja kun kuitenkin kohta lopettaa. Luulisin kuitenkin kaikkien pidemmällä aikavälillä lehmien pitoa suunnittelevan panostavan tähänkin hyvinvointiasiaan.
Toisilla on sitten matto varastossa sen varalle että joku lehmä tulee jaloistaan kipeäksi. Mielestäni kuitenkin on parempi ehkäistä jalkavaivat laittamalla matot kaikille kuin hoitamalla jo kipeää eläintä, kipu vähentää tuotosta.
Hyvä juttu, että panostetaan lehmien hyvinvointiin. Ihmettelin asiaa vaan sen vuoksi, kun artikkelista kävi ilmi, ikäänkuin sellainen "patjahössötys" olisi joku suurikin ihme. Olen samaa mieltä, että sairauksien ennaltaehkäisy todella fiksua. (Tosin näin ei-landelaisena en ole harmikseni käynyt juurikaan navetassa)
Jos sua oikeesti kiinnostaa miten ne lehmut siellä navetassa elää,niin ota reippaasti yhteyttä karjanpitäjään ja pyydä lupaa tulla tutustumaan paikkaan. Kysyä saa,tyhmiä kysymyksiä ei ole! Vertailun vuoksi voit käydä eri paikoissa katsomassa.
Jos innostusta riittää niin hakeudu vaikka pariksi viikkoo töihin maatilalle,ottavat luultavasti mielellään työvoimaa! ;)
Varoituksen sana: navetassa haisee p**ka! Ja sinne ei mennä parhaat farkut ja korkkarit jalassa! ;)
Ite ainakin ku viime keväänä kyselin harjoittelupaikkaa maatilalta, niin tarjouksia tuli useita kymmeniä!
Mää oon kyl maalta,mutten ikinä ollu lehmään koskenu ennenku menin maatalous kouluun joskus muutama vuosi sitten,enkä ole katunu ammatinvalintaa! ;)
joo on niitä patjoja käytössä.
ne patjat ei toki ole mitään kymmenen sentin untuvapatjoja vaan sellasia yleensä kumimattoja, vähä vaan normaalia paksumpia (n.3cm - 5cm) tai jotain sellaista pehmeää materiaalia että vähä joustaa ammujenki kyljen alla... :)