Ufokokemus

Kerran illalla tultuani kotiin parilta oluelta, minulle sattui jotain lähes uskomatonta. Oli hieman nälkä ja aloin keittämään perunoita teräskattilassa. Tämän hetken ja aamun väliseltä ajalta en muista mitään. Aamulla herätessäni koviin pään sisäisiin kipuihin perunat ja vesi olivat kadonneet kattilasta. Niiden tilalle oli asetettu omituisia tummia hiiltyneitä palloja halkaisijaltaan n.4cm. Keittiön ilma vaikutti samealta ja lämpötilaltaan korkeammalta kuin muissa huoneissa.
Osan "blackoutin" aikaisista tapahtumista pystyn loogisesti selittämään, mutten aivan kaikkea. Avoimesta ikkunasta tulleet humanoidit olivat siis käyneet luonani ja tietysti pyyhkineet muistini pääkipuni aiheuttaneiden ihmiskokeidensa jälkeen. Omituiset pallot olivat ilmeisesti jonkinlaista ufon käyttämää avaruuspolttoainetta. Varsinaiseksi mysteeriksi jäi kuitenkin se, mihin perunani olivat kadonneet?
4384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kiitos kun jaoit kokemuksesi! Et ole nimittäin ainoa, jolle on tapahtunut vastaavaa! Olen nimittäin itsekin joutunut samanlaisen sieppauksen kohteeksi. Pidin itseäni vähän pöpinä ja en uskaltanut kertoa kenellekään. Mutta kirjoituksesi sai silmäni auki ja tiedän etten ole hullu! Taidan pyrkiä eduskuntaan. Kiitos sinulle!

Äänestä

On tuo sama herja tullut luettua jo liian usein. Keksikää idiootit jotain uutta.
Kyllähän me kaikki tiedämme, että suomalaiset ovat juoppoja idiootteja ja ajatuksen juoksu näkyy olevan samaa lajia.

Koulut alkoivat ja finninaamaiset apinat jotka opettelevat ensimmäisiä aakkosiaan, leikkivät isoa poikaa ja kertovat juopoteleensa. mutta kyllä se on edelleen äiti joka näille perunat keittää ja paistaa ja pyyhkii vielä takapuolenkin vuosikausia.

Äänestä
  • Abduktioiden yleisyyden takia monet joutuvat niiden uhriksi.

    Äänestä

  • Öplö kirjoitti:

    Abduktioiden yleisyyden takia monet joutuvat niiden uhriksi.

    Ilmeisesti heidän aivoilleen tehdään abduktion aikana jotain, sillä yhdestäkään tällaisesta ei koskaan enää ole tullut NORMAALIA.

    Järkiään myös heidän anaaliaukkoonsa on asennettu jotain implantteja, mutta näistä he vaikenevat "ymmärrettävästi".

    Mutta uuden kokemuksen toivossa he kuitenkin lankeavat yrittämään uutta yhteyttä vähintäänkin viikonloppuisin, suurin osa myös keskiviikkoisin. Ilmeisen TYYDYTTÄVÄ on tuo implantin asennusoperaatio noille koulupojille :DD

    Mutta eikö olisi parempi kuitenkin pitää tuollaiset taipumukset omana tietonaan eikä levitellä niitä näillä sivuilla?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Dark Astral Mystery Sword Ill kirjoitti:

Kerran illalla tultuani kotiin parilta oluelta, minulle sattui jotain lähes uskomatonta. Oli hieman nälkä ja aloin keittämään perunoita teräskattilassa. Tämän hetken ja aamun väliseltä ajalta en muista mitään. Aamulla herätessäni koviin pään sisäisiin kipuihin perunat ja vesi olivat kadonneet kattilasta. Niiden tilalle oli asetettu omituisia tummia hiiltyneitä palloja halkaisijaltaan n.4cm. Keittiön ilma vaikutti samealta ja lämpötilaltaan korkeammalta kuin muissa huoneissa.
Osan "blackoutin" aikaisista tapahtumista pystyn loogisesti selittämään, mutten aivan kaikkea. Avoimesta ikkunasta tulleet humanoidit olivat siis käyneet luonani ja tietysti pyyhkineet muistini pääkipuni aiheuttaneiden ihmiskokeidensa jälkeen. Omituiset pallot olivat ilmeisesti jonkinlaista ufon käyttämää avaruuspolttoainetta. Varsinaiseksi mysteeriksi jäi kuitenkin se, mihin perunani olivat kadonneet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu