Millaisia avohuollon tukitoimia sinä olet saanut? Mistä on ollut mielestäsi eniten hyötyä?
Olen todella kiinnostunut auttamaan perheitä ennenkuin huostaanotto astuu kuvaan.
Onko teitä kuultu? Onko kukaan paneutunut aidosti sinun ongelmiisi tai lapsesi? Mistä ongelmat johtuu?
Samoin kiinnostaa, moniko huostaanoton jälkeen on jäänyt yksin? Onko teille annettu kriisiapua? Onko teille kerrottu oikeuksista ?
Olen todella kiinnostunut auttamaan perheitä ennenkuin huostaanotto astuu kuvaan.
Onko teitä kuultu? Onko kukaan paneutunut aidosti sinun ongelmiisi tai lapsesi? Mistä ongelmat johtuu?
Samoin kiinnostaa, moniko huostaanoton jälkeen on jäänyt yksin? Onko teille annettu kriisiapua? Onko teille kerrottu oikeuksista ?
Vastaukset 32
Vanhimmat
-Tukitoimia ei ole
-Lapset viedään aina, oli syytä tai ei
-Sossu ei auta
Ainaskin Espossa tehdään näin, ja tällä palstalla.
perheneuvolaan kielletään ja jopa estetään menemästä, tukihenkilöitä ei oikeasti löydy, päiväkotipaikkoja ei riitä kaikille,... siis mitä tarkoititkaan avohuollolla?, espoosta ei sellaista ainakaan löydy
Kyllä me ainakin olemme saaneet apua Espoossa, sekä avopuolella, että nuoren huostaanoton jälkeen.
Espoossahan toimii vertaisryhmä huostaanotettujen lasten vanhemmille.
Tukea huostaanoton jälkeen olen saanut myös perhekotiyhdistyksestä jonka sijaisperheeseen nuori sijoitettiin.
Espoossa. Eivät suostu ottamaan meitä vastaan! Eikä kertoneet, kuka ottaisi!
Toimii????? Miten pääsee mukaan, miten tuki auttaa? Mitä muuta apua olette saaneet ja miten se on auttanut perhettänne???
Sossulta saat tietää tukiryhmästä joka toimii Lippajärvellä. Ymmärtääkseni mukaan pääsee tulemalla seuraava tapaaminen on 25.1.2006 kello 16. Vertaisryhmässä on vanhempia joiden lapset ovat syystä tai toisesta huostaanotettuja ja siellä saa purkaa tuntojaan.
Me nuoreni kanssa saimme apua nuoren pahaan oloon joka heijastui koko perheeseen. Apu oli sekä aivan konkreettista apua eli nuoren sijoitus ja sen jälkeen olen saanut keskusteluapua milloin olen sitä tarvinnut.
Viitsittekö ilmoittaa tuosta Espoon tukiryhmän olemassaolosta www.huostaanotto.fi -sivujen yllläpitäjälle. Yhteystieto löytyy sivuilta. Nämä vertaisryhmät biovanhemmille ovat todella tärkeitä ja niistä pitäisi saada tietoja kaikille kaikille biovanhemmille. Sinne ei välttämättä tarvitse ilmoittaa muuta, kuin että Espoossa toimii tämmöinen ryhmä ja tiedot siitä, että sosiaalityöntekijöiltä saa yhteystiedot. Tietenkin siellä voi olla esim. ryhmän vetäjän yhteystiedot, mutta vähäkin tieto riittää.
Minä en ollut koskaan tiennyt, että Espoossa on vertaisryhmä bioille...
Ilmoitin yhteystiedot.
Meillä ei ollut uhkaa huostaanotolle. Itse haettiin apua, kun nuoren miehen elämä lähti kulkemaan turbovauhdilla väärille raiteille. Jos oltaisiin jätetty asia niin pitkäksi aikaa, että viranomaiset olisivat puuttuneet itse toden teolla asioihin, niin mitä todennäköisimmin olisi ollut liian myöhäistä enää korjata asioita.
Eli:
Nuori mies oli avohuollon sijoituksena nuorisokodissa n. 4kk. Tarkoituksena oli erottaa huonosta seurapiiristä. Kun hän oli palaamassa takaisin kotiin niin meille tarjottiin perhetyöntekijöitä, melkein väkisin ja useampaan kertaan. Sanoin: "Ei kiitos". Kieltäytyminen johtui täysin siitä, että en kokenut, että perhetyöntekijöistä olisi ollut meille mitään hyötyä. Ja itseäni ei kiinnostanut pätkän vertaakaan lähteä aivan ventovieraitten ihmisten kanssa setvimään. Nuoren miehen asioita ehdittiin jo aiemmin selvittämään poliisin, koulukuraattorin, rehtorin, luokanvalvojan ja erityisopettajan kanssa, perheneuvolassa ja psykiatrinkin voimin ja niistäkään ei ollut mitään apua, joten miten perhetyöntejöillä olisi voinut olla parempi pätevyys? Nuorelle miehelle sitten annettiin nk. tukihenkilö, joka kävi meillä muutaman kerran ja nuori mies kävin hänen luonaan virkapaikalla muutaman kerran. Tapaamisia jatkui muutaman kuukauden ajan ja nuorta miestä itseään alkoi jo tuo tukihenkilö "ärsyttämään". Kotiutuminen kuitenkin sujui hyvin eikä uusia ongelmia ilmaantunut, joten parin kotikäynnin jälkeen viranomaiset eivät nähneet enää syytä jatkaa työtä nuoren taikka meidänkään kanssa.
Joten näillä näkymin avohuollon tukitoimenpiteet olivat riittäviä.
Lähinnä se koko hommassa ärsytti, että melkein väkisin yritettiin löytää meistä vanhemmista pahempaa vikaa, etenkin sen jälkeen kun ei perhetyöntekijöitä huolittu.
Yksi asia mikä myös ärsytti oli se, että väkisin nuorta miestä yritettiin tunkea ammattikouluun opiskelemaan, eli koulutusputkeen sieltä mistä rima on matalin. Tällaisesta asiasta EI oltu sovittu mitään, vaan sosiaaliviranomaiset keskenään olivat asiasta päättäneet ja nuorisokodin kanssa "tekivät yhteistyötä". Itse nuori mies oli ainoastaan puhunut vain ja ainoastaan lukiosta ja sitä hän kävikin, niin pitkälle kunnes viranomaisten tahdolta esitettiin tuo ajatus, että "onkohan se lukio oikea paikka sinulle?". Onhan ne numerot ammattikoulusta parempia, mutta ei ammattikoulussa joudu tekemään juuri mitään työtä numeroiden eteen. Mm. nuoren miehen lukion pitkän matematiikan 8-9 numerot kehittyivät ammattikoulussa ja ilman tunneilla läsnäoloa 5:ksi (asteikko 0-5). Näissä ammatinvalinta asioissa lisäksi annettiin kuva, että ammattikoulun jälkeen voit pyrkiä mm. yliopistoon. No toki voi näin tehdä, mutta tosiasia on se, että pääsykokeet eivät ole ammattikoulupohjalta vaan lukiopohjalta ja ne lukiotiedot on joka tapauksessa osattava. Turhia haaveita ja mielikuvia annettiin nuorelle. Nuoren miehen haaveena on opiskella edelleenkin insinööriksi/diplomi-insinööriksi. Täytyy vain toivoa, että nuori mies sitten lahjakkuudellaan pääsee pääsykokeet läpi eli lukee omia aikojaa pitkän matematiikan ja fysiikan asiat jos yliopistoon päättää hakea.
Koskaan ei ole liian myöhäistä käydä lukiota! Hän voi ilmoittautua aikuisopiskelijaksi ja käydä lukion omilla ehdoillaan. Iltalinjoilla ei ole samanlaisia lähes 100 % läsnäolovaatimuksia kuin tavallisessa nuorten päivälukiossa, ja pakollisia kurssejakin ymmärtääkseni vähän vähemmän? Tutki netistä, monilla lukioilla on tänä päivänä myös aikuislukio tarjolla, ja varmasti löytyy nuorelle kaverille hyvä ratkaisu. Hän saa hyväksiluettua jo suorittamansa lukiokurssit, mahdollisesti ammattikoulun kursseistakin jotain?
Ainakin hänen kannattaa käyudä sellaiset kurssit, joista on hyötyä tulevan pääsykokeen kannalta, vaikka ei koko lukiota kävisikään, sekä mahdollisesti myös kielikursseja, koska korkeakoulututkintoon kuuluu pakollisena osana myös kieliopintoja, joista on selviydyttävä. Aikuislukioon voi siis ilmoittautua myös suorittamaan vain yksittäisiä kursseja.
nuorella miehellä ja haluaa ammattikoulun jälkeen ammattikorkeakouluun.
1) Ammattikoululaisilla oma kiintiö ammattikorkeakouluun eli melkein jokainen "amislainen" pääsee ammattikorkeaan sisälle halutessaan jatkaa opintojaan.
2) Jos hakeutuu vielä ammattikoulun jälkeen samalle ammatti alalle ammattikorkeakouluun,
on sieltä valmistumisen jälkeen "todella kova sana" tämän päivän työmarkkinoilla.
Insinöörin taitojen lisäksi on "ymmärrystä" myös käydyn ammattialansa käytännön töistä ja sellaisista ammattilaisista on huutava pula tämän päivän työmarkkinoilla.
3) Jos on lukio ja ammattikoulu käytynä ja haluaa hakeutua ammattikorkeaan jatkamaan,
on haettava lukion päättötodistuksella.
Kannattaa myös tarkistaa millaisilla lukion päättötodistuksien keskiarvoilla ammattikorkeaan pääsee sisälle.
Keskiarvot lukiolaisilla ovat nykyään ammattikorkeaan sisäänpääsyyn nousseet monilla aloilla yli 8. Tietenkin ammattikorkean pääsykokeella on myös suuri merkitys.
Yliopiston ovet ovat myös tänä päivänä auki kaikille.
Levyseppä-hitsaaja voi hakeutua yliopistoon pappisopisekelijaksi omassa haku kiintiössään. Täytyy vain olla yliopiston pääsykokeesta vähintään samat pistemäärät kuin sillä ylioppilaalla, joka otettiin alimmalla pistemäärällä opiskelijaksi samalle opintolinjalle.
Jos on lukuhaluja, kiinnostusta, intoa jne, nykyään ovat
kaikki opinahjot kaikille avoinna.
Myös myöhemmällä iällä tapahtuva "opiskeluinto herätys",
pitää kaikkien ammattien opiskelu mahdollisuudet auki ihan tohtoriksi asti!
Työvoimatoimistojen ammatinvalinta ohjaajat
ovat rautaisia ammattilaisia opastamaan näissä opinto kuvioissa!!
niin kyllä asiat vielä hoituu, olisi vain voinut hoitaa yhtä aikaa muiden samanikäisten kanssa.
ammattikoulu tai lukiopohjalta
ammattikorkeassa tai yliopistossa
samaa ikäluokkaa opiskelijat ovat.
Ja toisella yksi ammatti jo hankittuna!
Jatko-opiskelu voi olla "rankempaa" ja vaativampaa ammattikoulu pohjalta,
mutta jos on tavoitteita, lukeminenkin varmaan sujuu.
Monia lukion käyneitä on myös ammattikouluissa opiskelemassa,
kun jatkopaikka toisen asteen,
amm.korkeassa tai yliopistossa,
ei olekaan, edes useamman pyrkimisen jälkeen auennut.
Kaikki opiskelu ja missä vaan koulutasolla,
on todellakin nykyään nuorista itsestään kiinni.
Vaikka valitsee "väärin",
minkään koulutuspaikan tai tason "ovi",
ei olekaan lopullisesti kiinni,
onneksi nykyajan lapsille.
Ja yliopistoissa ja korkeakouluissa on nykyään jo kolmatta ammattitutkintoa suorittavaa "nuorisoa"
(taitavat olla jo lähempänä kolmeakymmentä) opiskelemassa,
eli ikäkään ei taida näillä nykyajan opiskelijoilla olla enää mikään vakio.
Avohuollon ""tukitoimia"", Helsingin malli,
Tantat tulivat kotiin, heittivät laukun naulaan, kurkkivat jääkaappiin , nälissään ?, höpisivät omituisia, ei saanut edes selvää,
sitä ne tantat teki 5 kuukautta, tulivat ja menivät ilmoittamatta mitään järkevää syytä.
Vaativat muuttamaan isompaan asuntoon tai lapsi viedään jonnekin, en tiedä minne olisivat vieneet,
Isompi asunto saatiin, sitten tantat rupesivat Vaatimaan vanhemman terveydentilasta lääkärinlausuntoa, sitä ei saanut terveyskeskuksesta eikä MTT ottanut vastaan, lausunto oli hankittava yksityislääkäriltä, jota sossu ei suostunut maksamaan, maksoi kuitenkin lomaliiton loman, jonne emme sitten päässeet kun rahat meni lääkärille.
Nyt, yli puoli vuotta myöhemmin , kärsimme vieläkin sossun toimenpiteistä, vaatimuksista, talouden kuntoon saaminen kestää näillä tuloilla pitkään.
Itse laihduin 8 kuukauden aikana 11 kiloa, ylipainoinen en koskaan ole ollut. Lapsella on kyllä ollut ruokaa, tiedoksi vaan !
Pidän helsingin sossun toimia ihmisoikeuksien rikkomisena, törkeinä heitteillejättöinä, ym ym ym ym ym. Niistä on tehty kantelu Oikeuskanslerille.
Nyt valtavan taistelun,ja asianajajan avulla 4 vuoden jälkeen soskujohtaja myöntää,ettei mitään perustetta huostaanoton jatkamiselle olekaan,kun asianajaja kysyi syytä.Siitä huolimatta yrittävät vieläkin keksiä jotain,ja laittaa asumaan määräajaksi johonkin soskun valvomaan yhteismajoitukseen,vaikka jo kaksi lasta olen aikuisiksi kasvattanut,ja he jo työelämässä,joten huostaanoton purkaminen sula mahdottomuus ilman asianajajaa.
HETI. Parempi AA kanssa katsoa että asiat tulee paperille oikein merkittyä, niitä on jälkeenpäin melko vaikea muutella.
JOS vielä joudun tekemisiin sossun kanssa, haen ensin tt.tukea asianajajan palkkioihin, luulisi sitä myönnettävän, koska lapsen etu vaatisi sitä, onko joku tuota yrittänyt ? ajattelin vaan etten turhaan iskisi päätä seinään, tiedän sitten ohittaa tuon anelemisen ja marssia suoraan AA:n toimistoon.
vakuutusyhtiöltä korvaako tälläisissa perheasioissa lakimiestä, vakuutusyhtiöltä kannattaa pyytää kirjallinen vastaus
mitä korvaa ja mitä ei.
Ja ulkopuolisen asianajajan mukana olo
vaikuttaa sosiaaliviranomaisen perhettä koskeviin tutkimustuloksiin,
dokumentit tulevat pakostakin olemaan
ainakin asiasta ja asiallisia
sekä myös (ehkö) oikeuden kestäviä,
ja jopa lapsen etukin saattaa toteutua!
Vältytään ainakin pahimmilta "ylilyönneiltä"
ja asiattomuuksilta
lapsen perhettä koskevissa asioissa.
Tantat eivät aja lapsen, vaan omia, etuja. Siksi ammattiapu on tarpeen AINA kun lapsen asioista on kyse. Älkää uskoko ketään viranomaista, meitä on paljon, jotka olemme kärsineet siksi, kun uskoimme tanttojen puheita.
Kuka olet ja mistä, ja jostain syystä kokisin voivani luottaa sinuun (näin ei siis ole), saisit tutkia paperimme, esimerkkitapauksen EI NÄIN!
Jo perheemme ongelmien alkaessa sain lähinnä haukkuja huonoista valinnoistani miesten ja muun suhteen. En apua, miten tehdä oikeita valintoja. Sain vain sellaista tukea, jota minun päätettiin tarvitsevan, en sitä mitä pyysin. Kukaan ei minun pyytäessäni lopulta sijoitusta, kun en muuta enää osannut/jaksanut, kertonut mitä oikeastaan olin tekemässä lapsilleni. puhumattakaan vaihtoehdoista. Kiireellä tehtiin päätökset ja etsittiin perhe. Minulle vakuuteltiin sen olevan oikein ja että kun olisin sitten voimissani, lapseni palaisivat luokseni. Sijareille sanottiin, että lapset jäävät aikuisiksi asti! Sosiaalityöntekijäni ei enää halunnut olla tekemisisssä kanssani, kun sijoitus oli valmis. Käskettiin kyllä "parantumaan" Mutta se siitä. Kun taistelin yksityisesti itseni kuntoon, ei ketään kiinnosta. Kukaan ei edes halua puhua purusta.....
Itsenäisesti pärjäävä on viranomaisten kauhistus. Jos ei kerjää sossusta vaan pärjää omillaan, se on erittäin epäilyttävää ja vaatii jatkotoimenpiteitä, kyttäilyä, luulottelua, valehtelua ja muita kieroja tapoja, ihan vaikka keksitään syitä , eihän se käy että joku pärjää omillaan.
Minun henk koht on jaksettava 24h/vrk. En voi näyttää ainoatakaan heikkouden merkkiä. Selkä suorana ja hymyssäsuin juostava päiväkotiin, ei saa alistua eikä tulistua, on vain mentävä, tehtävä, oltava,
joskus saattaa stoppi tulla. Se on sitte loppu. Mutta kukaan ei voi sanoa ettenkö olisi yrittänyt.
Taistellut olen itseni solakaksi ja kovaan kuntoon, kela ym laitokset eivät ottaneet vastaan, en saanut apua MTT:ta, kaiken avun olen maksanut itse, leipärahoista.
Samaan aikaan yhteiskunta auttaa itsensä pilalle juoneita, narkkareita, kaikensortin ketkuja, mutta odottaa samalla joko nyt tuo YH nääntyisi taakkansa alle , että voisivat iskeä kimppuun.
Näin se vaan tässä elämässä on.
muillakin palstoilla. Tämä ammattikunta on vielä niin uusi, että heillä ei taida olla vielä ammatti-identiteettiä muodostunut. On sellainen kuva tullut kommenteista, että he ovat koulutettu jonkinlaisiksi apupsykologeiksi tai apu psykiatreiksi, jotka ovat sosiaaliväen oikeita käsiä.
näinhän tämä sosiaalihuolto menee.
Jos nyt sitten kuitenkin olet vähän väsynyt,
jos nyt vaan tuntuu,
eikä olekaan totta, ettet tarvitse apua,
mutta jos kuitenkaan et pärjääkään
vaan tarvitset sittenkin meidän
(sosiaalitäti) apuamme.
Kun nyt kuitenkin olet ihan yksin....
Kaikki osoittaa vaan sen missä mennään, on kaikkensa yrittävät vanhemmat, jotka antavat kaikkensa lapsilleen, sitten kirjoja lukeneet tantat, jotka eivät tiedä muutakuin mitä kirjoista lukevat, heille oma virka ja karttuva talletustili on tärkeintä, lapsen etu jää siinä toiselle sijalle, jotain vain on tehtävä ettei joudu lapiohommiin. Mikäs onkaan helpompi kohde kuin yksinäiset yh:t ja lapset, heitä on helppo kiusata. Vastuuta ei tarvitse kantaa eikä mistään joudu vastuuseen.
Perhetyöntekijän työ on olla perheen puolella ja auttaa perhettä.
Monissa perheissä voi olla aivan pienestä asiasta kiinni, ettei homma toimi. Voi olla, että perhe ei tiedä kuinka tärkeää on esim. nukkumaan meno aika tai mitä vanhemmuuteen kuuluu. Mielestäni heidän on tiedettävät tasan tarkasti mitä heiltä odotetaan, ja minkä pitäisi muuttua, että lapsi voisi hyvin.
Perhetyöntekijänä olen ollut myös perhettä avustamassa useissa eri palavereissa. Olen ollut kertomassa omaa näkemystä perheestä, jonka usein tunnenkin paremmin kuin psykiatrit tai sosiaalityöntekijät.
Olemme perheiden kanssa miettineet, mistä lastensuojeluilmoitukset johtuvat ja miten niistä päästäisiin.
Lähes aina olemme löytäneet ratkaisut. Alkoholi on ollut lähes ainoa, joka on ollut vaikeampi ratkaista tai jos perheessä on ollut insestiä. Insestin jälkeen lapsi on jo niin paljon joutunut kokemaan,ettei siinä ole auttanut kuin huostaanotto.
Olen itse kokenut ja saanut hyvää palautettakin perheiltä tästä tukimuodosta.
Ihmettelen suuresti, onko kukaan pysähtynyt aidosti teidän luokse ja sanonut teille, että nyt selvitetään nämä asiat!
Hyvä perhetyöntekijä. Tuo kuulostaa niin mahtavalta, että jos todella noin teette, ei varmasti ole mitään syytä Teidän toimintaanne arvostella negatiivisesti.
Jatkakaa samalla mallilla vaan.
Uskoisin ettei huostaanoton vastustajia löydy silloin kun lapsi on joutunut insestin uhriksi, mutta kun on kyse viinasta, itse jouduin "silmätikuksi" kun viinanjuonnistani oli tehty lastensuojeluilmoitus. Lääkäri teki. Määräsi ensin minulle sellaista lääkettä, joka ei sopinut ollenkaan, makailin kaivopuistossa, jouduin kaksi kertaa tuollaiseen tilanteeseen, ja vastalääkkeeksi otin pullon viinaa. Lapsen toinen vanhempi oli selvinpäin lapsen kanssa.
Tuo kaikki johti sitten tanttojen nurkissa pyörimiseen ja uhkailuihin ja vaatimuksiin, joista perheeni nyt vasta, yli vuosi jälkeenpäin, alkaa hiljalleen toipumaan.
Ja kaikki vain siksi että on olemassa epäpäteviä lääkäreitä.
Enkä ole niitä pillereitä yli vuoteen ottanut, kuten en viinaakaan.
Mutta eipä uskaltanut tantat mitenkään puuttua lääkärin toimiin, jonkinlainen apu olisi tuollaiselle lääkärille ollut tarpeen. Ettei muut joudu sen takia kärsimään.
Kertomasi asian luin ensimmäisen kerran näistä keskusteluista, voin vain kysyä, onko jossain todella tuollaista toimintaa.
minkäänlaista.
Näitä tarjoaa sosiaalipuoli, naisihmiset. Useita erilaisia keskustelukerhoja siellä sun täällä. Näitä palveluja ainakin suurten kaupungien osalta voisi keskittää hyvinkin paljon. Ihminen voi kulkea sosiaalipuolen organisaation läpi siirtyen keskustelupalvelusta toiseen saamatta kuitenkaan itsellensä tai toiselle sitä apua mihin olisi tarve. Hyvä tahto kai on näillä palveluilla kuitenkin olemassa.
,kun tuloksia aletaan myös sosiaalipuolella todella vaatimaan ja mittaamaan oikeilla "mittareilla",
eikä pelkkää sanahelinällä lasten ja nuorten
syrjäytymisen ehkäisemisestä,
huostaanotettujen lasten terveyden ja kasvatuksen turvaamisesta.
Voi olla, että sosiaalipuolen tyttösillä
tulee todella hätä käteen siinä vaiheessa....
omasta kokemuksestani sen verran, että kertomasi on aivan totta. Mutta saimme kokea perhetyön avun vasta siinä vaiheessa kun lapsi oli jo saanut lähetteen psykiatriseen hoitoon ja hoidon alkamista odoteltiin.
Emme ole tarvinneet neuvoja käytännön rutiineissa, mainitsemissasi nukkumaanmenoajoissa tai muussakaan. Ja tuskinpa koko perhetyötä ei olisi kohdallamme tarvittu, jos lapsi ei olisi sairastunut. Laitospaikan odotusajalle perhetyöntekijät tarjosivat minulle keskusteluapua ja ihan käytännön lapsenhoitoapua silloin kun olin pakotettu hoitamaan sellaisia asioita, joihin lasta ei voinut viedä, esim. osallistumaan palaveriin jossa puhuttiin asioista, joita ei oltu tarkoitettu lapsen kuultavaksi ja tilanne oli se, että omia harhojaan pelkäävää lasta ei voinut jättää hetkeksikään yksin.
Kun psykiatrinen hoito alkoi, alkoivat ongelmat laitoksen henkilökunnan kanssa, mielivaltainen tapaamisten rajoittaminen esimerkiksi. Ja niissä tilanteissa perhetyöntekijät ja lastensuojelu auttoivat meitä, puolustivat ja puhuivat puolestamme. Oli tietysti nöyryyttävää, että varsinkin alussa heitä uskottiin enemmän kuin vanhempia, mutta apu oli suureksi hyödyksi ja sitä saatiin mielestäni riittävästi.
Luin ketjun läpi ja en voi olla lisäämättä, että tämä tietysti tapahtui suuressa kaupungissa.
Valheellisia syytöksiä 4 vuotta,ja tapaamisten rajoituksia,nyt myöntävät,ettei syitä huostaanottoon ole asianajajalle.
Sosiaalitoimistoissa istuu yleensä elähtäneitä naisia, joiden järjenjuoksuakin on syytä epäillä, jo pelkän iän perusteella. Jokainen niistä virkaeläteistä LUULEE tekevänsä aina oikein, he lukevat kirjasta joten niin sen asian täytyy olla.
Osalla ei ole lapsista minkäänlaisia kokemuksia, oma koti on vanhanpiian majapaikka, jossa yöt vietetään hieromasauvan kainalossa. Ei kai sellainen täti tiedä oikeasta elämästä yhtään mitään.
Noita erilaisia sossun sisäisiä kuppikuntia riittää, työllistävät itse itsensä lähettämällä lapset ja perheet paikasta toiseen ja tottatosiaan, lopputuloksena entistä huonommin voiva perhe.
Maalaisjärkeä pitäisi saada noiden sossunseinien sisään, ehkäpä järjenvaloa sinne on yritetty säkillä kantamalla saada,
mutta ehkä on hämärän pirtin sossuväki jo tajunnut, ettei se konsti onnistu, kyllä siinä on lähdettävä itseäkin muuttamaan ja opiskelemaan asiat niin ettei lapset kärsi . Tähän saakka lapset ja perheet ovat kärsineet sosiaalitätien erittäin huonosta ammattitaidosta.
Tyhjiössään ovat susia toisille naisille.