Kauheasti on viime aikoina parjattu opettajien osaamista ynnä muuta open ammattiin liittyvää. En ihan jaksa uskoa, että aiheetta.
Ja kyllähän opet myöntävätkin, että ihmisiä me vaan ollaan ja virheitä tehdään, mutta kun niistä virheistä huomautetaan, ei ollakaan vastuullisia. Ainakin selitellään kovasti ja vaikka mitä. Näin yleensä.
Open ammatti on kovasti tapetilla. Tottakai jokainen vanhempi tykkää, että juuri hänen lapselllaan olisi se täydellinen, ihana ope, joka olisi tasapuolinen kaikille. Mutta kun näin ei ole. Ja jos vanhempi uskaltaa jostain epäkohdasta huomauttaa, vaikka ihan asiallisestikin, niin sitten ollaan heti sitä mieltä että siinä taas on vanhempi, joka haluaa lapselleen erityiskohtelua, on ns hankala ihminen ja vaikka mitä.
Käsi sydämmelle opet. Kenellä teistä on kanttia aloittaa "tunnustukset", että kun minä joskus olinkin väärässä ja virheen tein.. miten se selvitettiin. Tuskin kukaan teistä on ihan puhtain paperein selvinnyt urastaan.
Ja en nyt halua, että tämä aloittaa kauhean haukkumisketjun opettajia vastaan. Haluaisin vaan kuulla opettajilta, mitä erehdyksiä on uran varrelle sattunut ja miten niistä on selvitty. Nythän täällä parjaavat vain vanhemmat huonoja opettajia.
Kuka uskaltaa aloittaa, Tiina1?
Ja kyllähän opet myöntävätkin, että ihmisiä me vaan ollaan ja virheitä tehdään, mutta kun niistä virheistä huomautetaan, ei ollakaan vastuullisia. Ainakin selitellään kovasti ja vaikka mitä. Näin yleensä.
Open ammatti on kovasti tapetilla. Tottakai jokainen vanhempi tykkää, että juuri hänen lapselllaan olisi se täydellinen, ihana ope, joka olisi tasapuolinen kaikille. Mutta kun näin ei ole. Ja jos vanhempi uskaltaa jostain epäkohdasta huomauttaa, vaikka ihan asiallisestikin, niin sitten ollaan heti sitä mieltä että siinä taas on vanhempi, joka haluaa lapselleen erityiskohtelua, on ns hankala ihminen ja vaikka mitä.
Käsi sydämmelle opet. Kenellä teistä on kanttia aloittaa "tunnustukset", että kun minä joskus olinkin väärässä ja virheen tein.. miten se selvitettiin. Tuskin kukaan teistä on ihan puhtain paperein selvinnyt urastaan.
Ja en nyt halua, että tämä aloittaa kauhean haukkumisketjun opettajia vastaan. Haluaisin vaan kuulla opettajilta, mitä erehdyksiä on uran varrelle sattunut ja miten niistä on selvitty. Nythän täällä parjaavat vain vanhemmat huonoja opettajia.
Kuka uskaltaa aloittaa, Tiina1?
Vastaukset 33
Vanhimmat
oppilas ei voi olla opettajaansa suurempi. Ei kannata kurkotella liian ylös taivaisiin, voi tippuu korkeelta ja kovaa. Semmottis.
Olet kyllä uskomattoman, sanotaanko vaikkapa utelias. Mihin tällä kaikella pyrit? Keskustelu olisi muuten hedelmällisempää, jos ihan aluksi kertoisit oman ammattisi ja kertoisit jonkin valaisevan esimerkin omasta elämästäsi, kun olet tehnyt virheen. Kuinka sitten selvitit sen jne. Lähdetään siitä liikkeelle. Onko kanttia?
ja voin kyllä kertoa yhdestä mokastani. On niitä tosin muitakin. Kouluumme ja luokkaani oli tullut kohtalaisen tuore ope. Ekassa vanhempainvartissa olin sitten suuna päänä ja jyräsin open ylitse olemalla "kokeneempi". Opettaja ei siihen silloin paljoa sanonut, mutta seuraavana päivänä kertoi olleensa loukkaantunut ja vieneeni hänen uskottavuttaan opettajana ko vanhempien kohdalla. Anteeksipyynnöllä selvisi ja selitin myös käytökseni ko vanhemmille.
Nykyinen ammatti on aikuisopiskelija. Ja ihan toiselle alalle
Vanhemmat tuntuvat parjaavan kovasti opettajia ja tuskin kukaan onkaan virheetön. Jokainen on virheitä tehnyt. Voisi olla näille vanhemmille, jotka leimaavat ihmisen yhden tapauksen perusteella hyväksi lukea, että myös opettaja pystyy myöntämään virheensä ja kuulemaan miten tilanne selvitettiin.
Mutta ilmeisesti sitten ei. Ellei tähän ihan oikeasti kukaan vastaa asiallisesti on se sitten merkki, että opettajat tosiaan pitävät itseään Jumalasta seuraavana ja mitään virheitä ei tehdä.
Kaikkeen joutavaan kyllä riittää selityksiä ja puolusteluita, kuten esim. ottaako ope lapsen joskus kouluun tai miten pitkä se opettajan päivä onkaan.
Olisiko nyt sinun tai muiden opettajien vuoro.
Joo, virheitähän tulee aina välillä tehtyä, itseasiassa aika useinkin. Kun ihmisten kanssa toimitaan, niin virheet usein huomataankin ja toisaalta myös korjataan. Välillä pieniä, välillä hieman suurempiakin. Itselläni tulee näin ensimmäisenä mieleen virheet, joita tulee tehtyä kokeita tarkistaessa. Tapanani on laatia itse kokeet eli en siis teetä lapsilla "valmiita" kokeita kuin harvoin. Tämä tosin aiheuttaa välillä sen, että ikäänkuin sokeutuu aiheelle, kun on siinä tarpeeksi syvällä. Koettakaa jotenkin ymmärtää, mitä yritän sanoa. Ok, kuitenkin tarkistettuani pyydän oppilaitani ja heidän vanhempiaan käymään koetta läpi myös kotona, noin niinkuin oppimismielessä. Samalla pyydän olemaan tarkkana, että en ole itse tehnyt virheitä kokeita korjatessani. Täytyy myöntää, että silloin tällöin aina lipsahtaa. Välillä tuntuu, että tämä on kuin kirous. Vaikka kuin huolella (omasta mielestäni) tarkistan kokeet, niin välillä tulee sanottavaa. Toisaalta kiire on useinmiten kova ja tahti hirmuinen. Joka tapauksessa vaikka vanhemmat suhtautuvat tähän inhimilliseen asiaan usein täysin tyynesti, niin kyllä harmittaa, kun kokeen reunassa tai reissarissa on huomautus virheellisestä korjaamisestani. Tämä on tietysti ansaittua harmitusta.
itselleni on myös sattunut paljon vastaavaa. Odottelenkin aina nöyrällä mielellä kokeita lapsilta takaisin, että mitähän siellä nyt on... Erityisen paljon minua harmittaa henkilökohtaisesti, jos olen laskenut pisteet väärin, koska olen myös matematiikanopettaja (ja siis luokanopettaja).
Mutta tämänhän voi myös ottaa kasvatuksellisessa mielessä opiksi: opettaja ei ole täydellinen (?:), aina kannattaa tarkistaa oman kokeensa vielä opettajan jälkeenkin ja varsinkin vielä tarkistaa, onko pisteet oikein laskettu.
ritän opettaa lapsille myös, kuinka kohteliaasti ilmoitetaan toisen kömmähdyksestä ja että ei openkaan virheisiin tarvitse pilkallisesti suhtautua. Näin yhteistyö sujuu.
palautin tässä taannoin historiankokeen 5 luokkalaisille ja olin ennen palauttamista käynyt oppilaiden kanssa läpi mitä mihinkin kysymykseen odotin vastaukseksi (oppikirjan ja vihkomuistiinpanojen perusteella). Palauttamisen jälkeen eräs oppilas tuli luokseni hyvin vihaisena kun ei ymmärtänyt miksei ollut saanut yhdestä kysymyksestä kuin 1/5 vaikka oli kirjoittanut rivit täyteen. selitin ettei vastauksessa ollut yhtään edellä näyttämääni oikeaa asiaa, piste oli annettu siksi kun kysymyksssä kysyttiin "kuvittele olevasi..." ja hän oli niin hyvin osannut mennä historiallisen henkilön nahkoihin kirjoittamatta yhtään faktaa aiheesta. Selitykseni ei tyydyttänyt oppilasta, mutta en tiedä onko asiasta tullut puhetta myöhemmin sillä lähdin itse pois tuosta koulusta.
Kyllähän noita virheitä kaikille sattuu. Jos koe on korjattu väärin tai pisteet laskettu väärin, niin sehän nyt ei ole mikään ongelma. Jos vanhemmat ovat kiinnostuita lapsensa koulumenestyksestä, niin opettaja saa varmaan viestin ja voi korjata erehdyksensä.
Mutta jos väärä numero lipsahtaa todistukseen, niin sitäpä ei kai niin vain korjata? Opettajilla onneksi on taustatukena "tuntiaktiivisuus", siihen voi aina vedota, jos vanhemmat ei ole samaa mieltä kolumenestyksestä.
tuohon olen kovin huono vastaamaan. Kuulun vähän "kapinallisiin" opettajiin, että en hirveästi noudata Gaussin käyrää ja anna varmaan monen kollegan mielestä liian hyvä numeroita.
Olen nimittäin sitä mieltä, että jos numeroita pitää antaa, niden tehtävä on kannustaa ja motivoida. Lisäksi olen ajatellut, että hyvä numero oppilaalla, ei ole minulta pois mitenkään.
Tietenkin joka numeron kohdalla mietin tarkasti perusteet, että jos kuka vaan sattuu kysymään, niin voin selittää asian.
Ei kai ne todistuksetkaan niin ainutkertaisia ja pyhiä ole, ettei niitä voisi uudestaan kirjoittaa, jos ihan oikea erehdys sattuu? Esimerkiksi numero on katsottu väärältä riviltä tms.
Itse olen muuten vanhempana sanonut kyllä suoraan lapsilleni, että minusta sinulla on väärä numero tästä. Itse olisin antanut paremman tms. Jos todella olen sitä mieltä. Mutta yhdessä ollaan todettu, että asiasta ei tämän opettajan kohdalla kannata suurta haloota nostaa, joten ollaan nyt vaan hissun kissun....
Kaikissa ihmisissä on vikaa! Mutta kumma kyllä täällä jostain ihme syystä opettajat ovat asiansa osaavia, eikä heitä sovi mennä moittimaan???? Outoa. Jos kaupasta saat huonoja perunoita, ja käyt valittamaan, niin sanotaanko että ei niissä mitään vikaa ole kauppiaan mielestä?! Kauppias on siis oikeassa, niinkuin koulussa opettajissa ei ole mitään vikaa.
Täällä on ainakin yksi ope, joka kyllä tietää tekevänsä virheitä ja osaa myös pyytää tarvittaessa niitä anteeksi! Ja olen myös yleensä ottanut virheistä opikseni, joten eipä taas pitäisi yleistää..
Opettajan ammatti nyt on sellainen, että siinä ollaan kovasti esillä ja toisten "hampaissa".. Aina on asioihin monta näkökulmaa, eikä kaikkia voi millään miellyttää, mutta varmasti parhaamme kaikki yritämme! Ja onhan tässä asiassa sitten se toinenkin puoli - joskus kun ihan asiasta antaa palautetta vanhemmille esim. oppilaan huonosta käytöksestä, saa melkoisen ryöpyn niskaansa siitä, että on huono opettaja, kun ei saa lapsia kuriin. Ei ihan joka asiasta pitäisi voida opettajiakaan syyttää!
Voin tähän nyt muutaman tapauksen kertoa, mutta kirjankin voisin kirjoittaa ;)
Nuorena opettajana ajattelin, että annetaanpa läksyjä aina silloin kun huvittaa, mutta en koskaan tarkistanut niitä. Oikein. Siis emme mitenkään enää palanneet aiheeseen. Sitten eräs ystävällinen äiti, hiukan kyllä käärmeissään, kysyi asian laitaa vanhempainillassa julkisesti ja pisti minut kyllä kunnolla pysähtymään asian äärelle. Nykyään olen tosi tarkka, että tehtävät tulee tarkistettua.
Kerran keräsimme rahaa viidesluokkalaisten kanssa myymällä lehtiä. Kehotin oppilaita tuomaan vasta koko rahasumman kerralla kouluun. Se sai osan oppilaista luulemaan rahoja omikseen tai houkutus muuten tuli liian suureksi ja rahoja sitten haettiin kissojen ja koirien kanssa.
Eräs joulunalus en "kerinnyt" katsoa oppilaiden entisiä numeroita yhdestä aineesta ja päräytin yhden oppilaan numeron kolme numeroa alaspäin. Kun aloitimme kevätlukukauden, oppilaat hiukan hämmästyneenä kyselivät asiasta - sana oli kiirinyt. Soitin kotiin ja pahoittelin asiaa sekä etsin vielä oppilaan välitunnilta käsiini ja pyysin anteeksi.
Otin aikoja tyttöjen sadan metrin juoksussa ja jotenkin onnistuin sähläämään ajanotossa saman tytön kohdalla kolme kertaa. Tyttö hallitsi hermonsa harvinaisen hyvin, niinpä anteeksipyyntöjen kera annoin suklaapatukan tytölle.
Ekaluokkalaisten ensimmäisenä päivänä kierrätin luokkaa koulussa ja sanoin, että WC:n vieressä aina lukee, onko se tyttöjen vai poikien....
Minulla oli luokkani ryhmätunnit peräkanaa ja kerroin erästä sydäntä riipaisevaa tositarinaa ensin ensimmäiselle ryhmälle sitten toiselle ryhmälle ja sitten vielä aloitin toiselle ryhmälle sen saman jutun kertomisen toisen kerran. Oppilaat kyllä kiltisti oikaisivat, että just kerroit kyllä tuon jutun...
Nämä nyt ensimmäisenä tulivat mieleen.
Tiina1: Mainitsit kyllä olleesi tuolloin nuori ope, mutta siltikin ihmetyttää... kerroit, ettet tarkistanut antamiasi läksyjä ? ? ? Ja mikä minua ihmetyttää eniten, on se, että kirjoituksesi perusteella tyylisi muuttui v a s t a, kun joku vanhempi oli ottanut asian puheeksi. Olin ihan luullut olevan yleinen itsestäänselvyys, että annettujen tehtävien suorittaminen on yksi päätekijöistä, kun ope arvioi todistukseen oppilaansa huolellisuutta tms. ...
yhtään mitään silloin, kun oppilaiden vanhemmat "auttavat" lapsiaan eli tekevät läksyt näiden puolesta. Suullisen arvion voisi kirjoittaa vaikka näin: "Janipetterin on vielä harjoiteltava kirjainten kirjoittamista oikein päin, mutta Janipetterin äidiltä se jo sujuu hyvin." Huoh.
Olet ihan oikeassa mainitsemastasi tilanteesta. Se on varmasti opettajalle "mielenkiintoista", kun läksyt ovat aina oikein, mutta oppilaan suoritus oppitunnin aikana ja kokeissa on jotain ihan muuta.
Läksyhomma onkin mielestäni oikein supesupermoka. Toimin todella ihmeellisen tyhmästi ja ajattelemattomasti. Olen kiitollinen sille vanhemmalle, joka pisti minut ajattelemaan asiaa vähän tarkemmin.
Pyydän vielä Sinultakin kaikkien opettajien puolesta anteeksi kaikkia niitä mokia, mitä matkan varrelle on sattunut ja vielä sattuu.
"Eräs joulunalus en "kerinnyt" katsoa oppilaiden entisiä numeroita yhdestä aineesta ja päräytin yhden oppilaan numeron kolme numeroa alaspäin. Kun aloitimme kevätlukukauden, oppilaat hiukan hämmästyneenä kyselivät asiasta - sana oli kiirinyt. Soitin kotiin ja pahoittelin asiaa sekä etsin vielä oppilaan välitunnilta käsiini ja pyysin anteeksi."
Minusta on väärin että vanhoilla numeroilla on vaikutusta. Ei ole oikein että numero ei vastaa todellista kolumenestystä.
Ymmärrän näkökantasi. Ja niin se ylemmillä peruskoulun luokilla varmaan toimiikin. Ala-asteella kyllä vältetään - minä ainakin vältän kolmen numeron tiputtamista. Nostaa kyllä voisin :) Voihan aina olla jotain sairastumisia tms. jotka aiheuttavat hetkellisen "aallonpohjan".
Ja toisaalta numeroiden tulisi mieluummin kannustaa ja motivoida kuin nujertaa. Siinä ne toimivat ihan hyvin, kunhan niitä ei oteta kuolemanvakavasti.
mm.
1) Olen sekoittanut lssten nimiä: sanonut Matti, kun piti sanoa Mikko (nimissä erehtyminen oli liikaa yhdelle vanhemmalle!)
2) Olen pyytänyt lapset tuomaan luistimet seuraavaksi päiväksi, kun sää on näyttänyt hyvältä. Yllättäen onkin satanut. (jälleen on ope toiminut väärin, kun ei osannut säätä ennustaa)
3) En ole pystynyt estämään sitä, että isot pojat "homottelevat" toisiaan ollessaan KESKENÄÄN kaveriporukoissa. (Yhden äidin mielestä open pitäisi estää tämä.)
4) Lapsi on unohtanut matikan kirjan kouluun. (Open vika kun ei tarkastanut 22 oppilaan reppuja, vaikka ääneen sen sanoikin, että kirja menee reppuun)
täydellinen, jos et muuta keksinyt. Onnea ja menestystä, sinut haluaisin lapsilleni opettajaksi. Tai ehkä en. Pahempaa kuin huono ope, on ope, joka ei näe missään toimissaan mitään väärää...
Mahdat olla täydellinen yksilö. Oikein kehu haisee.
Tunnetteko te opettajista tänne kirjoittavat oikeassa elämässä yhtään opea? Me olemme ihan tavallisia ihmisiä, eikä minun kokemukseni mukaan meille ole virheiden myöntäminen sen vaikeampaa tai helpompaa kuin muillekaan. Se kai näissä jutuissa meikäläistäkin usein tökkii, kun opet niissä hahmottuvat ikään kuin omaksi rodukseen, jotka ovat sellaisia ja tällaisia ja huonoja tietysti etupäässä.
Minulle ei ainakaan tuota mitään suurta tuskaa kertoa, että harva se kerta olen laskenut kokeen pisteet väärin tai joskus näppäillyt arvosanan väärän oppilaan kohdalle. Useamman kerran olen pyytänyt oppilaalta anteeksi, kun olen huomannut ylireagoineeni tai sanoneeni ajattelemattomasti. Joskus olen joutunut keväällä kiirehtimään jonkin asian läpi liian nopeasti, kun en ole osannut suunnitella niin, että aikaa jäisi varmasti tarpeeksi. Vaikka parhaani yritän, varmasti joskus olisi pitänyt olla pehmeämpi tai joskus ankarampi. Moni oppilas olisi tarvinnut enemmän huomiota. Monet tunnit olisin varmaan voinut suunnitella huolellisemmin. Lista on loputon.
Nytpä sitten ehdotan, että joku teistä muiden ammattien edustajista aloittaa oman mokaketjun. Kampaajat voisivat kertoa epäonnistuneista permanenteista, rakentajat aiheutetuista homevaurioista, lääkärit vääristä diagnooseistaan... Mutta tuskinpa kenelläkään riittää moiseen mielenkiintoa. Se tässä onkin niin kummaa; miksi ihmeessä juuri opettajien mokat ovat niin herkkua:O Ihan samanlaisia ihmisiä tässä kaikki ollaan, ja kyllä me opet työssämme parhaamme yritämme.
Tunnen, minun suvussani on varmaan viisi ja ystävissä saman verran, että oikein parveilee.
Tietenkin olette taviksia, mutta annatte sellasen käsityksen, että yritätte olla enemmän ja parempia kuin muut.
Opettajat ei tee virheitä, opettjat on ammattinsa osaavia, opettajat kyllä tietää ja osaa plääp...! Joka ammatissa on taitavia ihmisiä, mutta kyllä me virheemme tunnustamme, emmekä aliarvioi työkaveriemme perheitä, jota vertaan nyt lasten vanhempiin.
Joka kerta täällä arvostellaan lapsen perhettä tai lasta itseään, kun menee hieman huonosti, mutta opeissa ei ole mitään vikaa. Siitä on ollut kyse, että miksi on niin kauheeta tunnustaa omat virheensä, kun virheettömiä ihmisiä ei ole. Eikä varsinkaan syyttää lasta, joka kaiken voimasa laittaa kouluun, ja varmasti tekee parhaansa.
Ei täällä mitään lapsia ja koteja haukuta. Katsopa keskustelujen aiheita. Kaikissa ainakin aloitetaan siitä, että koulussa ja opeissa on vika. Tämän palstan vanhemmat eivät tunnu juuri haluavan esimerkiksi pohtia, miten voisivat lastaan koulutiellä auttaa tai ylipäänsä millaista on kouluikäisen lapsen vanhempana oleminen. Siitä heti lähdetään, että vika on opettajissa, vaikka Suomessa tutkimusten mukaan on maailman parhaita oppimistuloksia saavuttavat opet.
Kokeilepa ryhtyä aloittamaan vaikkapa kampaajatuttujesi kanssa keskustulua niin, että ryhdyt kertomaan, kuinka huonoja suomalaiset kampaajat ovat ja kuinka naapurin Lissukin sai niin huonon permiksen. Etköhän nopeasti huomaa, että normaali kampaaja vastaa, että suurin osa alan ihmisistä on päteviä ja hyviä kampaajia. Jostain syystä kuitenkin vain open ammatti on sellainen, joka kirvoittaa näitä kivoja kommentteja, joita kukaan muu ei joudu kuuntelemaan. Mielestäni itsen ja oman ammattikunnan puolustaminen on normaali ja ymmärrettävä reaktio, joka tulee ihan keneltä ihmiseltä tahansa tietyssä tilanteessa.
Lisäksi kukaan ei tunnu ajattelevan, että me opetkin olemme entisiä oppilaita ja nykyisten oppilaiden vanhempia... Kyllä me kouluelämän eri puolista jotain tajuamme, koska olemme itse olleet monessa roolissa.
koottu ja kiteytetty. Ja onneksi aina joukossa on myös joku, joka ihan oman ymmärryksensä ja eläytymiskykynsä ansiosta tuntuu oikeasti ymmärtävän, mitä opettajat yrittävät viestittää ja rautalangastakin välillä vääntää.
tällä palstalla lueskellut, niin aika moni vanhempi on nostanut kädet pystyyn ja pyytänyt neuvoja. Ja usein on myös ollut luettavana teksti, josta kävi ilmi opettajan ajattelemattomuus. Eli ei vanhemmat julistaudu virheettömiksi ja käy ihan syyttä koulun ja opettajien kimppuun.
Mutta jotkut (ja siinä ei sitten lue kaikki) opettajat eivät siedä arvostelua. Ja olen monipäisen lapsikatraani koulutiellä törmännyt opettajiin, jotka eivät kohtele oppilaitaan tasapuolisesti. Esimerkkejä on kymmeniä. Olen joistakin huomauttanut (asiallisesti) ko opettajalle ja usein on ollut vastaanotto asiallista ja joskus olen jopa joutunut itse muuttamaan näkemystäni, kun olen kuullut toisen näkemyksen. Mutta myös turhan usein on vastaanotto ollut aivan muuta; opettaja ei ole suostunut näkemään omissa toimissaan mitään väärää ja minun on annettu ymmärtää olevani kiusankappale.
Ja jos "kaikissa" keskusteluissa aloitetaan siitäm että koulussa ja opeissa on vika, niin ehkä niissä aloituksissa on ollutkin. Meitä kun on moneksi; on huonoja kampaajia, huonoja lääkäreitä (meidänkin tk:ssa yksi, jolle kukaan ei menisi) ja todellakin: myös huonoja opettajia.
Sattuuhan sitä kaikenlaista päivittäin...
Kun joka päivä on tekemisissä vähintään sadan eri oppilaan kanssa tulee kutsuttua oppilaita joskus väärällä nimellä; muistaa väärin, kenellä oli viimeeksikin kirjat kotona tai läksyt tekemättä, laskee kokeessa pisteet väärin jne. jne.
Onneksi oppilaat osaavat suhtautua asioihin yleensä ymmärtäväisesti ja/tai huumorilla (ainakin yläkoulussa). Anteeksipyyntö kuuluu tietenkn kuvaan.
Vanhemmilla taitaa monesti olla se pinna paljon tiukemmalla kuin oppilailla...
Itselläni on kolme lasta (12- 19 v.), enkä ole varmasti osannut olla virheetön äitinäkään, miten sitten opena?!
ihan asiallisia vastauksia löytyi, mutta sitten homma karkasi käsistä (sanoin väärällä nimellä, luokassa 100 oppilasta... en tarkastanut kymmenien oppilaiden laukkuja, että kaikki ovat ottaneet kirjan kotiin...)
muutamien vastauksia luin oikein mielelläni, mutta loppupäästä alkoi hahmottua, että "mitä te meitä vainoatte, me ollaan maailman parhaita..." SUURIN osa opettajista on asiansa osaavia ja fiksuja ihmisisiä, mutta osa valitettavasti muuta. Mutta eihän ne huonot tänne kirjoitakaan...
Varmasti ihan kaikki opettajat ovat samaa mieltä siitä, että vaikka suurin osa opettajista on hyviä, joukossa on vähemmänkin hyviä. Me vain ihmettelemme, missä ovat ne ketjut ja keskustelut, joissa pohditaan kaikkien muiden ammattikuntien mätämunia. Kysyn koko ajan uudestaan, mutta kukaan ei vastaa. Oikeasti haluan tietää, miksi juuri me olemme netissä kaikkien hampaissa, kun on surkeita maalareita ja insinöörejä ja myyjiä ja... Eihän täällä edes poliitikkoja haukuta yhtä innokkaasti.
Ja se, että suomalainen koululaitos tuottaa loistavaa tulosta, ei ole mitään opettajien propangandaa tai mielipide, vaan ihan tutkittua tietoa. Miksi ihmeessä meidän pitäisi yhtyä täällä johonkin kollektiiiviseen itseruoskintaan:O
taitavat sittenkin olla oikeassa vaietessaan joka tilanteessa, kun opettajia kritisoidaan. Itseäni on ärsyttänyt moinen asenne, mutta se taitaakin olla se viisain asenne, kun tuntuu että päätänsä vain seinään lyö, jos yrittää selvittää ulkopuoliselle työnsä luonnetta.
Onneksi "oikeassa elämässä" minulla on ihanan armahtavaiset vanhemmat ja superhyperihanat pienet oppilaat koululuokassani.
Mutta ihmettelemään jään joidenkin täällä esiintyvien ihmisten asennetta.
... väittänyt, että yhdellä luokalla olisi sata oppilasta?!
Kaikki opet kun vain eivät ole niitä (yhden) luokanopettajia, vaan on esim. meitä aineenopettajiakin, jotka opettavat joka tunti eri ryhmää. Siis keskimäärin 5 x 25 eri oppilasta joka päivä ainakin meidän koulussa.
Yhteensä minulla on yli kaksisataa oppilasta, joista kaikista en todellakaan pysty yksilöllisesti huolehtimaan.
Valitettavan monille vanhemmille kun tuottaa jo vaikeuksia huolehtia 1-3 lapsesta kotioloissakin!
Niin että open sitten pitäisi vaikka esim. tarkastaa niitä koululaukkujen sisältöjä...
Kyllä noita on kaikenlaisia virheitä tullut tämän lyhyen (reilu neljä vuotta) kestäneen opettajan uran varrella tehtyä. Tässä näitä: useamman kerran olen kutsunut lasta väärällä nimellä, kokeiden pisteet olen laskenut väärin, liian helposti menettänyt malttini, pokka on pettänyt oppilaan sanoessa väärän vastauksen, suunnitellut tunnin turhan ylimalkaisesti tai sitten liian tarkasti, unohtanut itse tarvittavia välineita (mm. liikuntavarusteet) kotiin jne. Listaa voisi vielä jatkaa. Ihminen minäkin olen opettajuudesta huolimatta. Myös minulle sattuu virheitä, en ole erehtymätön, enkä sitä ole koskaan kuvitellutkaan. Virheet olen myöntänyt niitä tehdessäni ja tarvittaessa pyytänyt anteeksi. Näin kai jokainen (toivon mukaan) vähänkään järkevä ihminen menettelee...
järkevä, meinaan myöntää virheensä, mutta se tuntuu osalle opettajia olevan liian vaikeaa.
Poikani on neljännellä ja hänellä on ihana "hajamieli"opettaja, joka joskus on jopa unohtanut tulla kouluun, kun on muistanut, että olisi loma, mutta ihmisenä ja opettajana mahtava. Myöntää omat virheensä ja osaa nauraa niille eikä vaadi täydellisyyttä keltään.
Tyttöni (tokalla) ope taas on... en viitsi edes sanoa. Monet itkut on tyttö hänen vuokseen itkenyt, kun luokassa ns. suosikkeja jotka pääsevät useimmiten open apuriksi kivoihin juttuihin ja joilta vain kysytään tunnille vastauksia. Ja joita myös kehutaan. Kun minä ja muutamat muut vanhemmat ovat asiasta huomauttaneet, ope on vain kohautellut olkapäitään ja todennut, että hän on niin tasapuolinen kuin tässä ryhmäaineksessa pystyy olemaan. Onneksi ensi vuonna hän saa poikani nykyisen open.