Uusi Ford

Homo Erectus Fordus - ihmislaji

Fordistithan ovat jo ihmislajina aivan eri
kehityshaaraa kuin normaali ihminen. Fordistin elämässä on vain kolme
kehitysvaihetta, kuten perhosella konsanaan.
Teiniescort-jormaescort-pappaescort

Fordilla ajaminen on tiettävästi periytyvä
ominaisuus, kuten moni muukin haitta ja häiriö. Tuleva fordipoitsu imee
kaiketi jo äidinmaidossa taipumuksensa isiensä synkkään perintöön.
"fold estkoltti!" on monen peräkammariin syntyneen ensimmäiset sanat, ja varmasti
myös monen katkerat viimeiset. Fordistien ja itsemurhien suuri määrä
Suomessa ei voi olla vain sattumaa.

Fordimiehen elämässä on kolme huipentumaa :

- amiksen metallilinjan päättötodistuksen saaminen
- ajokortin saaminen
- oman Fordin saaminen

Muusta saamisesta ei sitten voida juuri puhua.

Escort-Esan loppuelämä kuluukin pääosin saamisen yrittämisessä. Kun tuo
untuvaviiksinen Esa viimein kokee elämänsä täyttymisen -eli saa
Escortin-, alkaa armoton Teiniescortvaihe. Missä tahansa on parkkipaikkoja ja
nakkikioskeja, siellä on lippalakkipäisiä finninaamoja liimailemassa
Cosworth Turbo Playboy- tarroja kinneriautojensa ruosteisiin takakontteihin.

Fordikuskin puberteetin tiedetään puhjenneen, jos
Escortiin ilmestyy ikkunoihin tummennuskalvot. Näkösuojilla on tietty
tarkoituksensa. Ensisijaisesti pyritään estämään naaraita näkemästä
kuinka ruma luuseri Escortissa se oikein metsästääkään. Jos pakkanen ja
humalatila ovat riittävät ajamaan naaraan ansaan, niin tämän jälkeen
tummennuskalvojen tarkoitus on estää muita huomaamasta että kuinka tavattoman rumaa akkaa Escortiin oikein pukkaakaan. Ruma kottarainen kun viihtyy harvemmassakin
pöntössä.

Fordi-ihmisen koko maailma on kovin erilainen.
Mikään muun automerkin kuin Fordin, ei tiedetä kulkevan kovempaa
pelkällä ratin ja pakoputken pään vaihtamisella. Forditeini kutsuukin vaihdekepin
pään koristelemista "Tuningiksi" ja Bilteman 7000 W TriplaSubwoofereita
"HiFiksi" Jatkuva basson lönkytys estääkin tehokkaasti Esa kiveksiä
laskeutumasta, mistä olkaamme kiitollisia. Fordmaailmassa kaikki on
mahdollista. Koska kaikki maapallon Fordit ovat samannäköisiä rumia
ruosteisia tölkkejä, tunnistaa Fordinsa omasta vain hajun
perusteella.
Sen takia joka ikisessä Fordissa on nippu erivärisiä ja hajuisia
"tuoksuvia" kuusia, joiden hajuyhdistelmän perusteella Esa löytää
parkkipaikalta aina omansa. (kaikkihan ne ovat Esoja, tai ainakin
näyttävät siltä) Kun usean vuoden onanoinnin ja ringissä syljeskelyn uuvuttamat
Esat viimein tulevat keski-ikäisiksi, heistä tulee Jormia. Jormat eivät ole
onnistuneet elämässään missään, vähiten autonvalinnassa. Vanhat Fordit
muuttuvat vain uudempiin Fordeihin. Jormat kulkevat kivipestyissä
farkuissaan ja mokkaliiveissään katse alas painuneina vaimonsa takana,
viikset supattaen. Vaimo on aina vaan enemmän vihainen ja kakarat
muistuttavat aina vaan enemmän naapurin setää. Jormat ovat luovuttaneet,
Jormat ovat harmaata seinätapettia harmaissa Escorteissaan.

Pappaescortit ovat niitä ruskeita tai sapen vihreitä
vm. -73 autoja, jotka matelevat savuttamassa aina siellä missä on kiire.
Niiden sisällä kituu vihaisia pulisonkipappoja liikennettä ja omaa
turvallisuuttaan vaarantamassa. Escortpapat eivät näe, sen koommin kuin
ymmärräkään enää mistään mitään.
2524
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

eli varsin seikkaperäinen pakina ... et sitten osallistunut finlandia -kilpailuun?

Äänestä
  • Aito ja alkuperäinen riimittely on tarkoitettu dx corolla pojuille. No näyttäähän tuo kuitenkin sopivan Fordiinkin :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ostaako??? kirjoitti:

Homo Erectus Fordus - ihmislaji

Fordistithan ovat jo ihmislajina aivan eri
kehityshaaraa kuin normaali ihminen. Fordistin elämässä on vain kolme
kehitysvaihetta, kuten perhosella konsanaan.
Teiniescort-jormaescort-pappaescort

Fordilla ajaminen on tiettävästi periytyvä
ominaisuus, kuten moni muukin haitta ja häiriö. Tuleva fordipoitsu imee
kaiketi jo äidinmaidossa taipumuksensa isiensä synkkään perintöön.
"fold estkoltti!" on monen peräkammariin syntyneen ensimmäiset sanat, ja varmasti
myös monen katkerat viimeiset. Fordistien ja itsemurhien suuri määrä
Suomessa ei voi olla vain sattumaa.

Fordimiehen elämässä on kolme huipentumaa :

- amiksen metallilinjan päättötodistuksen saaminen
- ajokortin saaminen
- oman Fordin saaminen

Muusta saamisesta ei sitten voida juuri puhua.

Escort-Esan loppuelämä kuluukin pääosin saamisen yrittämisessä. Kun tuo
untuvaviiksinen Esa viimein kokee elämänsä täyttymisen -eli saa
Escortin-, alkaa armoton Teiniescortvaihe. Missä tahansa on parkkipaikkoja ja
nakkikioskeja, siellä on lippalakkipäisiä finninaamoja liimailemassa
Cosworth Turbo Playboy- tarroja kinneriautojensa ruosteisiin takakontteihin.

Fordikuskin puberteetin tiedetään puhjenneen, jos
Escortiin ilmestyy ikkunoihin tummennuskalvot. Näkösuojilla on tietty
tarkoituksensa. Ensisijaisesti pyritään estämään naaraita näkemästä
kuinka ruma luuseri Escortissa se oikein metsästääkään. Jos pakkanen ja
humalatila ovat riittävät ajamaan naaraan ansaan, niin tämän jälkeen
tummennuskalvojen tarkoitus on estää muita huomaamasta että kuinka tavattoman rumaa akkaa Escortiin oikein pukkaakaan. Ruma kottarainen kun viihtyy harvemmassakin
pöntössä.

Fordi-ihmisen koko maailma on kovin erilainen.
Mikään muun automerkin kuin Fordin, ei tiedetä kulkevan kovempaa
pelkällä ratin ja pakoputken pään vaihtamisella. Forditeini kutsuukin vaihdekepin
pään koristelemista "Tuningiksi" ja Bilteman 7000 W TriplaSubwoofereita
"HiFiksi" Jatkuva basson lönkytys estääkin tehokkaasti Esa kiveksiä
laskeutumasta, mistä olkaamme kiitollisia. Fordmaailmassa kaikki on
mahdollista. Koska kaikki maapallon Fordit ovat samannäköisiä rumia
ruosteisia tölkkejä, tunnistaa Fordinsa omasta vain hajun
perusteella.
Sen takia joka ikisessä Fordissa on nippu erivärisiä ja hajuisia
"tuoksuvia" kuusia, joiden hajuyhdistelmän perusteella Esa löytää
parkkipaikalta aina omansa. (kaikkihan ne ovat Esoja, tai ainakin
näyttävät siltä) Kun usean vuoden onanoinnin ja ringissä syljeskelyn uuvuttamat
Esat viimein tulevat keski-ikäisiksi, heistä tulee Jormia. Jormat eivät ole
onnistuneet elämässään missään, vähiten autonvalinnassa. Vanhat Fordit
muuttuvat vain uudempiin Fordeihin. Jormat kulkevat kivipestyissä
farkuissaan ja mokkaliiveissään katse alas painuneina vaimonsa takana,
viikset supattaen. Vaimo on aina vaan enemmän vihainen ja kakarat
muistuttavat aina vaan enemmän naapurin setää. Jormat ovat luovuttaneet,
Jormat ovat harmaata seinätapettia harmaissa Escorteissaan.

Pappaescortit ovat niitä ruskeita tai sapen vihreitä
vm. -73 autoja, jotka matelevat savuttamassa aina siellä missä on kiire.
Niiden sisällä kituu vihaisia pulisonkipappoja liikennettä ja omaa
turvallisuuttaan vaarantamassa. Escortpapat eivät näe, sen koommin kuin
ymmärräkään enää mistään mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu