Sitruunapanta

Luin täältä palstalta joskus, että joku oli löytänyt apua koiran haukkumiseen sitruunapannasta. minä en ole koskaan kuullut sellaisesta pannasta, ilmeisesti ovat aika kalliita? onko tarkoitus käyttää esim. jos haukkuu yksinollessaan vai lenkilläkin? Mitä luulette käykö hiuman aralle koiralle, koira kuitenkin melko itsepäinen.

Mitä hyötyä ja haittaa voisi olla.Käykö panta myös pienille roduille?
41828
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kokeilin meidän koiralle. Ei huomannut edes koko pantaa,joten meille se oli täysin hyödytön kapistus

Äänestä

Aralle kannattais varmaan kokeilla joitakin muita konsteja.

Meillä on isolla ja pienellä käytössä pannat, kun ulkoilevat ennen 7 aamulla tai 10 jälkeen illalla. Lähinnä vaan sen vuoksi että naapurit saa nukuttua.

Kaikki liikkuvat kun pitää haukkua. Isommalle tehoaa että panta on kaulassa mutta terrierillä pitää olla ainettakin tai pannasta ei ole sille hyötyä.

Ovat kalliita, ja joillekin ilmeisesti tehoaa ja toisille ei!

Äänestä

Panta reagoi koviin ääniin ja tärähdyksiin, ja sen saa säädettyä herkältä (ruiskauttaa miltei mistä vain) aina sinne saakka missä se ruiskauttaa suunnilleen vain kovasta haukusta. Tietääkseni pienemmille koirille on erikseen pantoja, tämä mikä mulla on on ainakin semmoinen laatikko ettei se pienemmille koirille kävisi. Ainakin edellinen omistaja sanoi että hän luopuu siitä kun pomeranianin kaulassa oli melkein yhtä iso kuin koiran pää.

Sitruunapantaa käytetään vain ja ainoastaan niissä tilanteissa kun se haukkuu. Jos sitä käytää muulloinkin, koira ei oikeastaan tiedä, mistä suihkun saa. Se kun ruiskauttaa ainakin meillä (säädetty keskivaiheille) kun koira ravistelee itseään tarpeeksi voimakkaasti tai se tärähtää johonkin. Joskus jopa pelkkä juokseminen saa sen ruiskauttamaan. Monet laittavat sen kun koira jää yksin, mutta ekoilla kerroilla pitäisi olla vieressä. Meillä koira juoksi hetken aikaa ympäriä taloa kun se ekan kerran suihkautti. Sitä voi pihalla ja sisällä.

Meillä on koira arka, ja kyllä se sille käy. Oppii nopeammin kun ymmärtää mistä toiminnasta suihkaus tulee. Haittana voisin sanoa sitruunalta haisevan kämpän ja koiran. Hyötynä että toiset koirat oppivat jo parin suihkauksen jälkeen pitämään turpansa kiinni.

Hinta on uutena n. 130-160 €. Niitä voi myös vuokrata, usein viikkovuokraus maksaa 70-90 €. Itse ostin käytettynä, kannattaa näitäkin kysellä. Sain 80 € omaksi pannan ja säiliön puolillaan.

Äänestä
  • Järjetöntä antaa pannan suihkia mistä tahansa. Herkkä koira voi oppia pelkäämään aivan mitä tahansa kun panta ruiskii mistä sattuu. Ja kai se voi vahingossa oppia olemaan haukkumattakin.. tai ravistelematta... tai juoksematta..

    Kaukosäädettävä haukkupanta on ehdoton apuväline haukkua pois kitkettäessa, mutta tällöin myös omistajalla pitää olla aikaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Katjuska kirjoitti:

Luin täältä palstalta joskus, että joku oli löytänyt apua koiran haukkumiseen sitruunapannasta. minä en ole koskaan kuullut sellaisesta pannasta, ilmeisesti ovat aika kalliita? onko tarkoitus käyttää esim. jos haukkuu yksinollessaan vai lenkilläkin? Mitä luulette käykö hiuman aralle koiralle, koira kuitenkin melko itsepäinen.

Mitä hyötyä ja haittaa voisi olla.Käykö panta myös pienille roduille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu