Oliko se sitä, se pieksäminen. Nyt on arveluttavaa ottaa niskasta kiinni lapsia ja kieltää pahanteko. Kerrompa oman kohtaloni joka vaivaa vieläkin. Muistini alkaa tuottaa kuvia noin 4 vuoden iästa alkaen ja melkein aina se kuva on (selkäsauna,pahoinpitely)raju välähdys kivusta ja siihen liittyy tuoksu tai haju mukaan. En ymmärtänyt sitä silloin ja en ymmärrä vieläkään. Miksi 4 vuotiasta poikaa lyötiin aikuisen miehen kadellä päähän tai takaraivoon kasvatusmielessä. Kun lyönti osui tuntui kummalliselta kun tunto häipyi raajoista ja pissi tuli yleensä aina housuihin. Siitä kun selvisin niin yritin olla huomaamaton.Selkäsaunat jatkuivat ihan tuonne 15 toista ikävuoteen asti. Siihen kuului kasvatusta(saatana löytyy se Mora sullekin kun lyönnit ruokailuhaarukalla tai veitsellä eivät osuneet) Nyt vanhana ja "vanhana" 50 miehenä sitä mietin. Tuo hyvä isä ei ole vielä kuollut mutta varmaan pian. Sitä mietin että kun pitää hautajaisiin mennä niin mitä sanon? Minulla kun ei ainakaan ole tällä hetkellä mitään sanottavaa. Kertokaa jos jollakulla on jotain kokemusta. Kertokaa myös miten pitää suhtautua sukuun kun en ole paljon yhteyksiä pitänyt kun lähdin maailmalle. Itselläni on kaksi lasta ja mukava vaimo. Lapset on mulle maailman kallein asia ja en ole ollut koskaan ollut heille väkivaltainen. Nyt olen vielä tullut myös ukiksi, joka on aivan ihana juttu. TV muuan ukki.
Lasten pahoinpitely
Kaaleppi
172173
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Olen itse ynnä 3 sisarustani ,jotka olemme syntyneet50-55 välillä saaneet niin armottomia selkäsaunoja ,että ei ne unohdu ikinä.Isälläni oli tapana hakata myös päähän ja olen monesti aikuisena miettinyt miksi yksi siskoistani menetti aina tajunnan ensimmäisen lyönnin jälkeen,kun meitä muita sai hutkia enemmän.Tekikö sen esittämällä vai oliko pää pehmeämpää tekoa.
Meillä kaikilla on lapsia ja laopsenlapsia ,mutta kukaan meistä ei ole harrastanut väkivaltaa omia lapsia kohtaan.
Uskon isäni kärsineen sodan traumoista ,en osaa muuten ajatella.
Lähdimme kaikki 15 v maailmalle ,eikä isään ollu muuta suhdetta,kuin ainainen pelko.
Isäni kuoli muutama vuosi sitten,enkä kyllä saanut kyyneltäkään silmäkulmaan,en edes haudalla tai muistotilaisuudessa.
Pappi kehui ja minulla oli tunne,että ei se puhu edes minun isästä.
Kyllä ne traumat mitä lapsena on saanut, kantaa hautaan asti.mutta itsellä kyllä se tai ne on kasvattanut sisua.
Ollaan jo päästy 50 ja ylikin niin eiköhän vaan porskutella loppuun asti.
vain, ei ole minusta kiinni. Nyt ikä miehenä se vaan tuntuu niin pahalta. Aina kun katselen lastenlastani niin kyyneleet tulee silmiini että mitekä sitä voi lyödä pientä lasta. Tulee tunne että meen ja tapan sen yhden, mutta onneksi se tunne menee ohi. Mulla on vieläkin niitä muistoja siitä komennuksesta (arpia lonkissa kun on lyöty rautakauhalla saunassa ja selkärangassa murtumia)mutta niiden kanssa on ollu pakko tulla toimeen.Nyt aikuisena olen kysellyt sisaruksilta jotka eivät saanu selkäänsä että muistatteko te sen ja sen jutun niin he eivät muista kuulema mitään. Ainoastaan yksi veljeni muistaa suurimman osan. hänkään ei kaikkea kun on paljon nuorempi kuin minä. Isäni isä(ukki) oli minulle isän korvike. Asuin hänen luonaan pitkiä ajan jaksoja.
Kaaleppi, koita unohttoo vain.
Elä anna katkeruudelle liikaa tilaa..sinä olet viisas mies, olet kääntänyt pahan hyväksi; olet katkaissut väkivaltaisen kasvatuksen perinteen... niin minäkin tein.
En syytä isääni, hän oli joutunut orpona väkivaltaisen sukulaisen kasvatiksi ja menettänyt hermonsa jo lapsena..
saanut kokea sitä kovaa kuria, mutta veli siittäi eistä ja sillon lapsena mie jo piätin, jotta miun lapssii ei pieksä kukkaa, eikä ou pieksänä..mie halveksin sillon äittiini, kun hiän ei uskaltana mennä siihen välliin puolustammaan lapsijjaan..
Ei siitä kannata kantaa huolta. Tietysti eri paikkakunnilla on erilaisia tapoja. Voihan tehdä jonkin lyhyen, ympäripyöreän muistopuheen, jos tulee tilanne, että sitä vaaditaan.
Selkäsauna ja muu fyysinen rangaistus on lapsen nöyryyttämistä. Kipu ei ole pahin, vaan se kolaus itsetunnolle. Sellaisia asioita on vaikea unohtaa.
Kun kerran isäsi on vielä elossa, niin olisiko mitenkään mahdollista puhua asiasta hänen kanssaan? - Minusta se olisi tarpeellista. Isäsi voisi katua, ja sinä voisit antaa anteeksi.
Vanhempien kuoltua asiat jäävät kaihertamaan, niitä ei saa koskaan käsitellyiksi loppuun asti. Anteeksiantamattomuus on ihmiselle itselleen taakka.
sitä pitäis minun ruveta pyytelemään, ja antamaan. En pysty siihen. Joskus kun olen kylässä käynyt Äitin ja(sen) luona ja yritelly puhua asiasta niin kuulema mielikuvitus on minulla tehnyt tepposet. Äiti ei sano mitään. Katselee vaan. Muistan noin 15 vuotiaana kun Äiti sai selkäänsä (häneltä)oikein olan takaa ennen kuin jouduin avuksi. Niin hän uhkasi että et sinä täällä kauan ole "akan" apuna. Enkä voinut kyllä ollakkaan kun piti leipää lähtee tienaamaan. On siinä varmaan ollut mummulla kestämistä. Vieraiden nähden ja kuullen oli oikein sopuisa mies.
En itse myös pystyisi antamaan anteeksi moisia tekoja.
Hieno juttu on se, ettet itse ole siirtänyt väkivaltaa omiin lapsiisi.
Itselläni ei noin karseita kokemuksia ole,mutta viina on näytellyt suurta osaa lapsena,josta äiti ja lapset kärsi.
Hautajaisiin ei tarvi osallistua, se on sinun oma päätöksesi, mitä päätätkin.
Itse olen jutellut samoista asioista monen kanssa,
tultu siihen tulokseen että,tuohon aikaan ainoa kasvatukseen liittyvä juttu oli selkäsauna.
Tiedätkö Reimari, että nämä on niin arkoja asioita, että niistä ei edes voi puhua. Koko lapsuuteni sain kokea narsisti äidin alistamisen ja uhkailun. Isä oli se hänen vallanväline, joka suoritti pieksämisen. Nyt aikuisena tiedän, että useinmiten nuo selkäsaunat olivat täysin aiheettomia ja syyttä suotta annettuja.
Nämä asiat ovat, niin loukkaavia ja julmia, että niistä ei edes kärsi puhua. Äitini, joka edelleen harrastaa "suosikkijärjestelmän" ylläpitoa ei varmasti edes ymmärrä oikein käytöstään. Hänen mielestään olen tyttärenä, jopa aiheuttanut hänen sairautensa.
Kun on kysymyksessä oma vanhempi, niin suositus katkaista täysin yhteydenpito tälläiseen narsisti vanhempaan, ei oikein onnistu. Koska on jaksettava tukea henkisesti sitä toista vanhempaa, joka elää ja on avioliitossa äitini kanssa.
Mikä ihme saa sinut puolustamaan isää joka pieksee lapsia äidin käskystä? Kauhistun tuollaisia isiä. He ovat kuin Pilatus. Kerrot vielä käyväsi suojaamassa tällaista hyvyyden kaapuun pukeutunutta äidiltäsi.
Muista, että narsisti käyttää häntä valtansa välineenä. Kun elää riittävän kauan ja kaukana. Ymmärtää myös sen tosiasian, että me emme voi itse valita omia vanhempiamme. Isäni on kuitenkin syytön äitini käyttäytymiseen. Eli hän oli valtaa käyttävän vaimon ja lapsen välissä. Ehkä hän olisi voinut aikoinaan yrittää vetää rajoaja äidilleni, mutta näissä tapauksissa se on äärimmäisen vaikeaa.
Haluan sanoa, että kyllä muistan itsekin jo lähes 60 vuoden ajalta.
Vanhempiamme emme voi valita, mutta voimme valita hyväksymmekö vanhempiemme väkivallan käytön.
Joka lyö lasta on itse vastuussa. Jokainen päättää myös itse kenen kanssa elää. Narsisti ei voi käyttää toista valtansa välineenä jos toinen ei itse suostu.
Vanhempien suhde on lapsen koti ja vanhemmat rakentavat sen yhdessä.Ajattelen, että aikuinenkaan lapsi ei voi tietää kaikkia niitä sidoksia jotka vanhempien välillä vallitsee.
Tähän päätelmään olen tullut selvitettyäni omia lapsuuden perheväkivallasta alkunsa saaneita traumoja, jotka olivat hävittämässä iloa elämästäni.
Kiitos terapian ja ystävien, minä selvisin.
"Vieraiden nähden". Niinhän se meilläkin oli.
Olen siinä hyvässä asemassa, että ehdin tehdä sovinnon. Se vapautti paljon omaa energiaani. Eräs sisruksistani ei ehtinyt. Hän on minua vanhempi. Muistot eivät jätä häntä rauhaan. Hän pyörittelee katkerasti samoja asioita kaiken aikaa. - Olen ihan samaa miletä hänen kanssaan huonosta kohtelusta, mutta minä olen päässyt siitä yli, eikä se vaivaa minua kuten häntä. - Sen vuoksi heitin tuon kysymyksen "Onko mahdollista jne."
Jos et voi antaa anteeksi, niin et voi. Sitä ei voi kukaan moittia, sinähän olet se asiantuntija. Paha on pahaa, ja sen kohteeksi joutunut saa kärsiä siitä loputtomasti. Se ei ole mikään hetken juttu, vaan sillä haavoitetaan lasta loppuiäksi.
Minä en yhtään hyväksy sanaa "ankara". Ankara isä tai ankara äiti. Se kuulostaa siltä kuin heidän tekonsa olisivat hyväksyttäviä. Herää aina kysymys: "Millä oikeudella jotkut ovat "ankaria"? Ovatko he muka aina oikeassa? Onko heillä oikeus rangaista siitä, että lapsi on eri mieltä? Onko heillä oikeus estää lastaan ilmaisemasta itseään? Onko heillä oikeus tuhota lapsen elämä?
Minä pääsin eroon alkuvaiheessa sillä, että rupesin kirjoittamaa "muistelmia" (leikisti tietysti). Saatoin kirjoittaa tietokoneella 6-7 tuntia yhteen menoon. Jollakin tavalla se auttoi, ja tuli eteen vaihe, että tuli mieleen myös hauskoja muistoja.
No tästä asiasta olen sitä mieltä, että aikoinaan ei 6 -vuotiaalta kyselty mielipidettä, hyväksyykö piiskaamisen vai ei.
Ja narsisti äidin lapsena eläneenä voin sanoa saman, että en ole voinut valita vanhempiani, vaan sen asian kanssa on joutunut elämään ja lapsena osaansa tyytymään.
Omat lapseni ovat saaneet toisenlaisen kasvatuksen. Eli en hyväksy hakkaamista kasvatusmuotona.
On tuossa tuttua melko paljon. Tuossa lyömisessä ja tuoksuissa tai hajuissa. Tulee se mieleen vieläkin monta kertaa, kakan ja pissin tuoksu kun tuli alle. Välillä se rikin haju. Oon aatellu että se luoja sen kostaa. En tiijä ukko on kuollu ja muori kans. Minä olen itsekin jo vanha ukko, mutta en ole lyöny lapsiani.
Sinun täytyy nyt vain päästä yli noista pahoista
muistoista ja antaa kaiken hyvän korvata se.
Pääasia, että et ole jatkanut tuota pahaa omalta
osaltasi.
Olen kuullut, että monessa tuollaisessa tapauksessa on kierre jatkunut.
Itselläni on ollut hyvät vanhemmat omalla tavallaan.
Olen tosin saanut hyvin läheltä seurata erästä sukulaisperhettä, jossa vastaava tapaus.
Nauti siitä lapsenlapsestasi täysin siemauksin.
Kaikille ei ole sitä iloa suotu.
Toivotan sinulle kaikkea hyvää ja tsemppiä.
Todella kaamea kohtalo.
Pahoinpitelyn merkistöt täyttyy todella raskaasti tuossa kohtalossa.
Mutta olen sitä mieltä että koivuvitsalla pyllyn piiskaaminen ei ole lainkaan vaarallista kun siihen ei liity vihaa.
Kertomaasi hakkaamiseen on täytynyt liittyä syvää vihaa ja välinpitämättömyyttä. Tuollaiselle pahoinpitelijälle lapset on olleet vain elukoita, tiellä olevia turhiä äpäriä joiden kohtalolla ei ole ollut mitään väliä ja kunnoitoita että olet selvinnyt ja et ole kostanut sitä omillesi vaan rakastanut heitä.
Silti olen sen kannalla että jos kuri ei muuten täyty niin koivuvitsalla voi antaa selkäsaunan kun siihen ei liity vihaa eikä hylkäämistä.
Asiat pitää vitsaselkäsaunan jälkeen selvittää ja vitsa viedään pois, ei sitä tarvi oven päälle laittaa ja uhata että huomenna hakataan taas.
Olen tuon kaiken kokenut enkä päivääkään vaihtaisi pois, en edes niitä ehkä 20 kertaa jolloin olen vitsaa lapsena saanut.
Olen sitä antanutkin ja hyvää on tehnyt lapselle.
Mutta että hakataan roikkajohdolla, harjanvarrella, haarukalla, paistinpannulla, silitysraudalla, kirveellä, se on paha.
Minulla ei ole kerrottavanani sinulle kuin kaunis tarina omasta lapsuudestani. Olen saanut elää aina rakkauden ilmapiirissä. Mistä osaan liian harvoin olla kiitollinen. Itse olen törmännyt sinunlaisiisi tapauksiin ja kertomuksiin opiskelujeni parissa. Valmistun keväällä 2006 lähihoitajaksi ja teen opinnäytetyötä lasten pahoinpitelystä.
Jokakerta kun silmiini osuu jokin kertomus omista kokemuksistaan se pysäyttää minut miettimään. Miksi? Jokaisella on omat syynsä kuten isälläsikin. Vielä en ole hyväksyttävään syyhyn törmännyt. Ei pahoinpitelyä voi kukaan puolustella.
Jostain syystä halusin kuitenkin vastata sinulle muutaman rivin vaikken voikkaan liittää tähän kohtalotoveruutta.
Olen iloinen siitä ettei isäsi kasvatusmenetelmä ole jatkunut omiin lapsiisi.
Vastoinkäymisiä on minullakin kuitenkin ollut ja haluan vain sano että anna anteeksi. Kuulostaa ehkä kornilta että tytönpahanen, ehkä omien lastesi ikäinen tulee neuvomaan sinua. Mutta vihalla ja katkeruudella (en puhu nyt vaöttämättä sinusta sillä et suoranaisesti ainakaan maininnut olevasi vihainen tai katkera)ei saa muuta kuin pahaa aikaan. Niin itsellaan kuin muillekin. se vain syö itseään ja synkistää turhaan omaa elämää. Henkilökohtaisesti olen kokenut että annettuani anteeksi toisen rikkomukset olen jollaintavalla vapautunut asiasta. Ei toisen tekoja tarvitse koskaan oppia hyväksymään mutta antaa anteeksi. En tiedä syytäsi siihen ettet ole ollut yhteydessä sukulaisiisi, mutta tänään ei ole liian myöhäistä aloittaa..huomenna voi jo olla...Anna uusi mahdollisuus niin itsellasi kuin läheisillesikin.
Toivon sinulle ja perheellesi kaikke hyvää!!