Mikä / mitkä illat ovat tanssillisesti parhaita Wanhan tanssikellarissa?? Entäs Tulisuudelmassa?? Eli milloin paikalla tanssitaitoisia ja innokkaasti tanssiin hakevia miehiä?? Riippuuko esiintyjästä vai viikonpäivästä?
wanhan
kellari
2418
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuohon WTK:n osuuteen olen jäävi vastaamaan, kun käyn siellä niin harvoin ja silloinkin jokseenkin aina tanssin vain tuttujen kanssa. Täyttä siellä kuitenkin on, joten tanssitaito ei paljonkaan takaa. Pelihuoneessa, takabaarissa ja käytävillä tosin taitavat pystyvät tanssimaan kohtalaisesti.
Sensijaan Tulisuudelman suurkuluttajana pidän tiistai-iltaa ainoana oikeana sinne menoa ajatellen. Täyttä sielläkin on yleensä kymmenen jälkeen. Yhdeltä alkaa taas uudelleen tulla tilaa.
Taitavimmat tanssivat yleensä pääosan illasta baarin kulmalla ja hissien taitse rulettiöydän luo kiertävällä lattiaosuudella. Tahmeita pintoja. Vaatii taitoa eri tavalla kuin kahvitetun päälattian käyttö.
Viime tiistaina ei ymmärrettävistä syistä (Topi Sorsakoski) varsinaisen kärjen kokoonpano ollut normaali -puolet puuttui. Muuta väkeä kyllä tungokseen asti.
Tarkoitetaanko tolla kärjellä et tulisuudelmassa olisi joitan ossaviakin tanssioita???