muuta ostitte samalta toimittajalta? Me saimme 4 tarjousta. Jämäkkä, jota vaihtoehdoissamme pidimme huonoimpana, antoi kalleimman tarjouksen. Päädyimme Lammiin, vaikka se ei ollut halvin. Siinä kiehtoi massiivisuus. Epäilytti, miten ihan hyvän tarjouksen tehnyt Priima olisi kestänyt roilotukset ja portaiden kiinnitykset, kun porraskuilussa on sivuilla lasiseinät. Terästolpista olisi tullut aika paljon lisäkustannuksia, kun on isoja ikkunoita. Hintavertailun jälkeen otimme mukaan pakettiin myös ikkunat. Kattoa emme edes kysyneet muualta, koska emme tienneet, mitä tarvikkeita ja minkä verran, siihen menee. Ehkä olisi kannattanut, mutta kun oli vähän kiirekin. Maxitin myyjä ei pitänyt tarjouksen jälkeen mitään yhteyttä, joten kun Lammi kiehtoi jo ennestään, Maxitkin jotenkin unohtui.
Millä perusteilla valitsitte
harkon ja mitä
214205
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Meillä myöskin neljä tarjoajaa, valitsimme Priima, jolla selkeästi paras tarjous. Rakennesuunnittelijan mukaan harkon puristuslujuudessa on niin paljon "marginaalia", että omakotirakenteissa ei tule mitään ongelmia vaikka miten päin vääntäisi. Meille oli ensin tulossa kevytsoravaihtoehto mutta sitten muista syistä päädyimme Priima valueristeharkkoon, joka sekin oli asiallisesti hinnoiteltu Lammin vastaavaan verrattuna.
taloon, mutta myyjä ei suositellut sitä kuin kellariin. En ihan tarkkaan muista miksi; olisiko ollut huonon lämpöarvon vuoksi. Mutta tosiaan mekin harkitsimme Lammin sijaan tätä vaihtoehtoa. Toivottavasti sitä Priiman uutta valuharkkoa sitten saa 1.5. niin kuin on luvattu.
yhtään sen massiivinen tai kestävä, lammissa on
kevytsoraa betonin lisäksi ja kun valu tulee
valubetonista niin se on varma että sen on kutistumisen jälkeen hiushalkeamia täynnä tyhjiöt jotka väkisin jäävät!!
... ennen kuin laukoo päättömyyksiä.
- valubetonin lujuus on K30 (se ei ole vedellä notkistettu)
- kutistumisesta tulee hiushalkeamia mutta mitä ne haittaa? Hiushalkeamia tuskin edes on enempää kuin muissa kivirakenteissa. (esim meillä löytää korkeintaan 2-3 pystysuuntaista 0.2mm vahvuista hiushalkeamaa per 14 metriä)
- tyhjiöitä ei merkittävästi jää, eikä niillä ole merkitystä
(valubetoni on niin notkea että vaikka sen valaa yhdestä nurkasta seinän sisään, se valuu VAAKASUUNNASSA 14 metriä seuraavaan nurkkaan. olen porannut noin 200 reikää&proppua ulkoseinään ja YHDEN kerran meni poranterä tyhjään (anturan päällä olevassa 1 tai toisessa harkkovarvissa)
hinta, eristyskyky ja urakoitsijoiden kiinnostus tellä ko tavarasta, mutta vasta sen jälkeen kun olimme rakennesuunnitelijalta kysyneet minkälaisia vaikutuksia eriharoilla on rakenteisiin. Ei ollut mitään vaikutusta esim: terästolppien suhteen (pl. Sipo johon olis tarvittu enemmän teräs osia).
Käytännössä kaikilla vaihtoehdoilla isojen ikkunoiden kulmiin oli laitettava terästolppa ja ylitykset oli tehtävä vanerimuottiin valamalla.
Jos ikkunoiden kulmaan ei mahdu kulmaharkko niin silloin joutuu laittamaan terästolpan, muutoin ei.
Esim Lammin ikkunanylityksiin tarjoama profiiliteräs mahdollistaa jopa 4m ylitykset ilman "vanerimuottiin valuja". Ainoa rajottava tekijä on se että löytyy rakennesuunnittelijoita jotka eivät lue Lammin ohjeita.
kanssa. Meille oli näet piirretty yli 5 metrin ikkunat ja jo esteettisitä syistä korkeus rupesi arveluttamaan. Eli toinen lisäsyy niiden madaltamiseen voisi olla se, että siten ei tarvitsisi laittaa terästolppia ja äkkiä siinäkin säästää vissiin pari tonnia, jos laskee, että tolpat maksaa 400 euroa per kappale ja siihen noin 8 tuntia työtä per tolppa asennuksen ja paklaamisen osalta.
siksi tarvinnut laitaa. Tuo 4m kantava palkki pelkällä teräksellä ei monenkaan aukon kohdalla ole kuin osa totuudesta. Ei se auta vaikka kuinka lukisi ohjeita ja tekesi laskelmia, jos ei kantavuus riitä, niin se ei riitä. Siksi meilläkin ylitykset tehtiin osin muottiin valamalla. Silloin mahtuu enemmän rautaa sekaan ja kantavan osan paksuus on kaksinkertainen se kantava osa on myös yhtenäinen toisin kuin joissain harkoissa ( Lammi ja Lakka).
HUH HUH!
Kuka teillä pesee ne ikkunat?
Me ollaan vaimon kanssa tämmösiä 173cm tappeja ja tuskaillaan että meidän 260cm korkea ikkuna on kyllä jo "overkill" ja turhan leuhkan näköinen.
(ainoa oikea ilo siitä on tähtitaivaan tarkkailu)
Enpä usko että kovin paljon sitä profiilia enemmän sinne on mahdollista rautaa saada vaikka leveys on tuplat.
(siinä profiilissa on nimittäin paljon rautaa)
Myöskin valusta tulee yhtenäinen profiilin päälle ja jokaiseen harkkoväliin. Ainoastaan 15cm x 6cm kannakset jäävät sinne valun sisään, mutta olisi vaikea uskoa niiden puristuslujuuden puutteen pahasti heikentävän palkin jäykkyyttä. Mutta toki aavistuksen verran, luulisi että harvoin se kanto "oikesti" loppuu.
Oma kokemus omassa projektissa on se että rakennesuunnittelija luki vanhaa suunnitteluohjetta ja vaati pystytolppia 2m leveisiin ikkuna-aukkoihin, kun veimme hänelle uuden kansion, hän soitti perään että hän on höpöttänyt, kantavuus riittää mainiosti ilman välitolppia.
Tutulla tulee palkki olohuoneen kattoon ja sen palkin päällä on yläkerran seinä. Saapa nähdä kuinka se hoituu Priima valuharkoilla...
semmoinenkin Lammitalo löytyy jossa jokaisen yli metrin leveän ikkunan yläpuolella on 200mm korkea teräspalkki!!!!!
Hulluja on jokalähtöön?
400mm korkea muotti (eli kattoon asti) ja sinne sekaan (muistaakseni) 6 x 12mm harjas haat. Betonia oli kaikki muu paitsi tietty eriste, joka oli 120mm XPS:ää.
Puristuslujuus ei ollut ongelma millään harkolla. Esim: papanalla olisi riittänyt 300mm tuota valua harkon päälle molemmin puolin. Ongelman oli taivutuslujuus, joka ei muottiharkolla ole samalla hehtaarilla vanerimuottin valetun kanssa.
puristuslujuutta se juuri vaatii se taivutuskin.
Joko palkin pohjassa oleva teräs pettää tai palkin yläosa painuu kasaan/murskautuu.
miettimäänkin ja siksi ajateltiin pienentää niitä. Millä niitä verhojakaan ottaa sieltä pesuun? Ja joskus voi tulla naapuriin talo aikas lähelle. Arkkitehdilla taisi mennä överiksi eikä itse heti tajuttu mittasuhteita. Mutta onneksi ei vielä ole myöhäistä pienentää.
Sähän nyt ulkona olet?
"puristuksesta siinä on kyse
raksaaja--sh 16.1.2006 klo 15.15
puristuslujuutta se juuri vaatii se taivutuskin."
Niinhän se vaatii mutta se ei ole lähes koskaan ongelma. Kyllähän fakta on että taivutus(veto)lujuudestahan siinä nimenomaan on kyse. 1-aukkoisen palkin alapintaan syntyy aina vetoa ja yläpintaan puristusta. Betoni kestää vetoa vain noin 1/10 puristuslujuudesta. Sen vuoksi sinne alapintaan (veto) laitetaan terästä. Hyvin harvoin se on materiaalin puristuskestävyydestä kiinni (tämän kokoluokan hankkeissa).
"Joko palkin pohjassa oleva teräs pettää tai palkin yläosa painuu kasaan/murskautuu."
Kumpikohan on todennäköisempää?
Ja siksi onkin melko merkityksetöntä onko betonin seassa kannakset vaiko eikö ole.
Lammin profiilissa on paljon rautaa, varmasti enemmän kuin parissa 12mm harjateräksessä.
Ja suurin vetohan nimen omaan on palkin alapinnalla, ei sinne (harkon sisäkuoren vahvuisen muotin) alapintaa niitä 12mm teräksiä montaa saa ilman että niiden sitominen betonoinnilla hankaloituu. Ja jos muotti on vahvenpi niin eristävyys kärsii...
- raksaaja
Vielä runkovaiheessa meillä pienennettiin ja sirreltiin ikkunoita. Hyvä että olin raksalla & rakennesuunnittelija ja arkkitehti puhelimen päässä.
- Sama harkko alhaalta ylös
- vain 2 miestä, muurattavat olisivat tarvinneet kuran vääntäjän
- putkitukset saa helposti harkon sisään (ei roilotuksia)
- kaikki pysyy kiinni, mitä proppaa
- ei erikoistyökalujen tarvetta (230mm rälläkkä erikoisin)
- raudottaminen ei vaadi mitään osaamista
Me pyysimme heiltä tarjouksen viime maaliskuussa, soitimme perään huhtikuussa ja nyt marraskuun alussa kysyivät mitä meille kuuluu. No hyvää tietty - talohan on sisätöitä vaille valmis muttei Maxitilta tilattu:) Ei niitä raha näytä kiinnostavan.
Myyjää ei ehkä kiinnostanut teille myydä. Asia voidaan katsoa myös näinkin.
myyjää kiinnosta kauppa? Meidän firmassa sellaisia myyjiä ei olekaan. Ainakaan myyntitehtävissä.