Olen siis 13- vuotias tyttö ja aloitin juuri yläkoulun, seitsemännen luokan. Syksy oli melko harmaata aikaa. Koitin sopeutua luokkaan ja osiksi sopeuduinkin. Kaikki vanhat ystäväni jäivät kuitenkin F- luokalle, myös paras ystäväni. Tällä hetkellä hän on ainoa oikea ystäväni.
Omassa luokassani kaikki tytöt olivat entuudestaan tuntemattomia. Minusta oli väärin, että minut sijoitettiin tällaiselle luokalle. Yhtään ei huomioitu, että kaikilla muilla oli joku vakiopari, paras ystävä, paitsi minulla. On inhottavaa, kun opettajat ajattelevat sen, että saa itse valita tunnilla istumapaikan, olevan tavattoman hieno “lahja” meille. Minua se vain ärsyttää. Itselläni ei ole koskaan ketään, ja se on hyvin ahdistavaa. Lisäksi minua ei oikein hyväksytä porukkaan. Osa luokkani tytöistä on minulle ihan mukavia, kai. Etenkin yksi, tosin hänelläkin on oma paras kaveri, ja nykyään minulla on sellainen tunne, että hän puhuu minusta vain pahaa selän takana. Kuten nykyään melkein kaikki puhuvat.
Tiedän olevani hieman poikkeuksellinen. En viihdy isoissa porukoissa, ja olen melko hiljainen. Luonteeltani olen oikeasti sosiaalinen ja elämäniloinen, mutta parin viime vuoden aikana tilanne on muuttunut siten, että puheestani on tullut epäselvää. Johtuuko se raudoistani vai mistä, aion ottaa tämän asian kuitenkin puheeksi seuraavalla hammaslääkärikäynnillä. Joka tapauksessa, epäselvästä puheestani saan jatkuvasti kuulla vanhemmiltanikin. Kuinka pitäisi puhua selvemmin ja blaa blaaa. Olisikin vain niin helppoa. Vikani vuoksi vältän tiettyjä kirjaimia ja puheeni on muutenkin sekavan kuuloista. Sekoilen lisäksi sanoissa ja olen huono sanomaan mitään “nerokasta”, kaikki juttuni joudun miettimään ennalta, mikä antaa minusta jännittyneen ja mukahauskan vaikutelman. Eikä ihme, itsetuntonihan on todella alhaalla. En pysty olemaan luontevasti vieraitten tai edes tuttujen ihmisten kanssa, ja kestää kauan, ennen kuin totun uuteen ihmiseen ja pystyn olemaan hänen kanssaan normaalisti, ilman jännitystä. Tällainen ihminen on esimerkiksi paras kaverini, joka on kuitenkin F -luokalla. En näe häntä enää juuri koskaan, muutamalla välitunnilla päivässä ja joillain koulu- ja kotimatkoilla.
Koulunkäyntini kärsii. Minulla oli isot tavoitteet yläkoulua varten. Alakoulussa keskiarvoni oli 9.0, ja nyt arvosanani ovat lähteneet huimaan laskuun. Koulunkäynti ei tunnu enää samanlaiselta, ja aamuisin on hirvittävää herätä ja nousta ylös. Vihaan sitä niin paljon.
Luokastani on tullut jo varsin inhottava. Melkein kaikki tytöt ovat hervottomia kikattelijoita ja tuntuhäiriköitsijöitä. Oikeastaan kaikki ovat. Yksi tyttö luokallani on, jonka kanssa voin olla aina hätätapauksissa. Olemme kuitenkin kahdestaan vain, koska kummallakaan ei oikein ole luokallamme ystäviä. En hirveästi pidä tästä tytöstä, hän on koulussa aika epäsuosittu ja noin. Ei minulla ollut hänen maineensa vuoksi tyttöä kohtaan mitään ennakkoluuloja, koska luotan omaan silmään, en juoruihin. Mutta kyllä se tyttö osaa olla ärsyttävä välillä, ja juoksee heti toisella luokalla olevan ystävänsä luokse heti, kun näkee hänet. En estä häntä, teenhän minäkin samoin oman ystäväni kohdalla. Paitsi, että me näemme paljon harvemmin. Koulun ansiosta olemme erkaantuneet täysin. Luokkiamme ei ole yhdistetty missään yhteydessä, emme kuulu mihinkään liikunta- tai kotitalousryhmään tai vastaavaan. Koulu- ja kotimatkat ovat muutaman kerran viikossa samaan aikaan. Ystävänihän on luokalla, jossa on monia vanhalta luokaltamme, melkein puolet. Toinen luokka, jossa on vanhoja, on A- luokka, mutta tämä luokka on muuttunut melkein tarkkailuluokaksi, koska sinne on sijoitettu aivan kamalia riehujia, enkä ikinä haluaisi sinne. F- ja A- luokka ovat yhdessä melkein kaikissa aineissa.
Koulunkäyntini on vaikeaa, miltei mahdotonta. Haluaisin niin kovasti, ettei minusta juoruiltaisi, ja että saisin olla parhaan ystäväni kanssa. Emme näe kovin paljon edes vapaa- aikana, koska hänellä on harrastuksia ja koulu valtaa paljolti aikaa myös vapaasta.
Odotin yläkoulua innolla, ajattelin sen tuovan paljon iloa, jännitystä ja uusia, mielenkiintoisia seikkailuja. Niin se varmasti olisi tuonutkin. Teemme paljon erilaisia retkiä, koulupäivät ovat sinänsä mielenkiintoisia ja koulumme on monessa mukana. Harmi vain, ettei ole ketään, jonka kanssa voisi jakaa kokemuksia. Ei mitään, ainoastaan oma, juoruileva luokka, josta en enää tiedä, onko kukaan ystäväni. Kaikki taitavat ikävä kyllä olla vihollisia.
Olen masentunut. ensimmäisenä juttelin luokanvalvojalleni, joka ei välittänyt ollenkaan. “Ei voi mitään, koita pärjätä”, hän sanoi, ja vieläpä kirjoitti päiväkirjaansa nimeni kohdalle pitkän miinuksen. Olen varmaan hänen mielestään epäkohtelias, kun puhun “negatiivisesti luokastani ja haluan vaihtaa”. Luokkahenkemme ON kamala. Yhtäkin oikeasti vajaata poikaa piilokiusataan koko ajan. ja minä olin tietysti se, joka koulun alussa koitti poikaa puolustaa, mutta osin senkin vuoksi ilkeät juorut minusta lähtivät liikkeelle. Olen kyllästynyt ajattelemaan oppitunneilla vain kaverisuhteitani, ja sitä, kuinka en koskaan voi viitata tunnilla. Kaikki, jotka viittaavat harvoin, huomataan paremmin viitatessa. Ja heille aika usein nauretaan, koska itsekin jännitän vastaamista niin paljon. Onnistuuko kukaan saamaan puheestani selvää? Kysyykö opettaja: “Mitä?” Ja alakoulussa olin tietty todella aktiivinen.
Hyvin paljon pelkään sitä, että ilkeät juorut leviävät muihinkin luokkiin. Pahemman koko ajan tilannetta olemalla nykyisellä luokallani. Kaikki muuttuisi, jos vain pääsisin vaihtamaan. Tämä on minun ongelmani, minun masennukseni. Ja tähän on olemassa ratkaisu, nimittäin luokan vaihto. Hyvin yksinkertainen ratkaisu. Mutta se tuntuu jo oikeastaan niin etäiseltä ja niin kauniilta unelmalta, suorastaan epätodelliselta. On outoa ajatella, että sitten tätä ongelmaa ei olisi. Olisiko se todellakin mahdollista? Että kaikki muuttuisi hyväksi?
Juttelin luokan vaihdosta luokanvalvojan jälkeen opinto- ohjaajalle, sitten kuraattorille, lopulta terveydenhoitajalle. Terveydenhoitaja kuunteli parhaiten ja muutaman lääkärin kuuntelun jälkeen he sanoivat minun selvästi kärsivän masennuksesta. Totta kai kärsin, tiedän sen itsekin. En jaksaisi tehdä enää mitään, mikään ei kiinnosta, ei innosta. Koulussa en opi mitään. Päätäni jomottaa, lihaksia särkee, iholleni tulee koko ajan finnejä. Ja jatkuva ahdistus.
Vanhempani toki tietävät tästä, ja isäni soitti juuri koulumme rehtorille. Isä esitti oppimisvaikeudet ja masennuksen ja terveydenhoitajakin on kai jo jutellut masennuksestani rehtorille. Isä on hyvä esittämään asioita. Rehtorin mukaan voisin kyllä vaihtaa luokkaa, mutta esteenä on se, että F- luokka on täysi. Siellä on nyt 20 oppilasta, mikä on enimmäisraja. Omallakin luokallani on 20 oppilasta. Koulussamme 20 on raja, ja rehtorin mukaan lain mukainen raja. Eilisen koulupäivän selvisin sillä ajatuksella, että koulupäivän jälkeen isäni kertoisi hyvät uutiset. Ajattelin sen olevan itsestään selvyys, ajattelin, että syyni ovat sen verran painavat.
Miten näin voi tapahtua? Ainoa mahdollisuus on, että joku F- luokalta muuttaa tai vaihtaa muuten vain koulua. Eihän sellaisen varaan voi omaa opiskeluaan laittaa! Tämä on kamalaa. Olen umpikujassa. Eikö asialle muka voida tehdä mitään? Ei, vaikka tuntisin mitä, olisin kuinka itsemurhan partaalla? Itkin koko eilisen päivän. En tiedä, onko terkkari vielä puhunut rehtorin kanssa. Mutta jos kyseessä on laillinen raja, eikö sitä sitten mitenkään voida ylittää? Minä en vain kerta kaikkiaan kestä. Ja turhaa on sanoa, että “hanki kavereita sieltä uudelta luokaltasi”. En halua ystävystyä sellaisten ihmisten kanssa, jotka kiusaavat sitä poikaa ja puhuvat minusta pahaa. Voisin tietty ilmoittaa asiasta opettajalle, mutta en halua. Tiedän kokemuksesta,, ettei se auttaisi, koska tästä kiusatusta pojastakin tehtiin sellainen, ja luokanvalvojamme on sellainen idiootti, ettei hänen puheestaan kukaan mitään koostunut. Koulullamme on mukamas niin hyvä maine, mutta mielestäni kaikki opettajat ovat tositilanteessa välinpitämättömiä ja inhottavia. Mitään ei oteta vakavasti. Ja voiko rehtori muka sanoa, että “tilanne varmaan helpottaa ensi vuonna, jolloin tulee valinnaisaineita”. Koska perusaineet pysyvät, ja luokkani pysyy. Onko minun todellakin pakko kärsiä tästä yläasteajasta, josta niin kuvittelin kaikkea ihanaa? En missään nimessä pysty kuvittelemaan itseäni jossain luokkaretkellä yhdeksännellä luokalla tämän porukan kanssa.
Ainoa vaihtoehto on luokan vaihto. Ei ole muuta keinoa. Mutta mitä voin tehdä? Pitäisikö minun kirjoittaa tulevalle presidentille, vai mitä? Tätäkin olen ajatellut. olen jutellut mesessä hyvien kavereitteni kanssa ja saanut kaiken maailman ihmisiltä lohdutuksia, mutta se ei itse tilanteeseen auta. Mistä saisin tietää, mitä keinoja minulla on? Muuta kuin tappaa joku F- luokalta, jotta paikka vapautuisi? (Ei sentään.)
Koska tämä on vääryyttä, jota en kestä. Sikamaista muutenkin, ja ajattelematonta sijoittaa minut tällaiselle luokalle. Vääryyttä tämä on.
Kiitos, jos luitte ja autatte. Olen neuvoton. Onko mitään lakia tai mitään, johon voisi vedota?
Haluan vain vaihtaa luokkaa, en mitään muta! Haluan pois tältä B:ltä, haluan F:lle. Ja mikään muu luokka ei käy, koska niissä opetetaan ensinnäkin osassa aineita, joissa en itse ole. Ja opiskelen saksaa, joita ei ole muissa luokissa kuin C:ssa, F:ssa ja A:ssa.
Omassa luokassani kaikki tytöt olivat entuudestaan tuntemattomia. Minusta oli väärin, että minut sijoitettiin tällaiselle luokalle. Yhtään ei huomioitu, että kaikilla muilla oli joku vakiopari, paras ystävä, paitsi minulla. On inhottavaa, kun opettajat ajattelevat sen, että saa itse valita tunnilla istumapaikan, olevan tavattoman hieno “lahja” meille. Minua se vain ärsyttää. Itselläni ei ole koskaan ketään, ja se on hyvin ahdistavaa. Lisäksi minua ei oikein hyväksytä porukkaan. Osa luokkani tytöistä on minulle ihan mukavia, kai. Etenkin yksi, tosin hänelläkin on oma paras kaveri, ja nykyään minulla on sellainen tunne, että hän puhuu minusta vain pahaa selän takana. Kuten nykyään melkein kaikki puhuvat.
Tiedän olevani hieman poikkeuksellinen. En viihdy isoissa porukoissa, ja olen melko hiljainen. Luonteeltani olen oikeasti sosiaalinen ja elämäniloinen, mutta parin viime vuoden aikana tilanne on muuttunut siten, että puheestani on tullut epäselvää. Johtuuko se raudoistani vai mistä, aion ottaa tämän asian kuitenkin puheeksi seuraavalla hammaslääkärikäynnillä. Joka tapauksessa, epäselvästä puheestani saan jatkuvasti kuulla vanhemmiltanikin. Kuinka pitäisi puhua selvemmin ja blaa blaaa. Olisikin vain niin helppoa. Vikani vuoksi vältän tiettyjä kirjaimia ja puheeni on muutenkin sekavan kuuloista. Sekoilen lisäksi sanoissa ja olen huono sanomaan mitään “nerokasta”, kaikki juttuni joudun miettimään ennalta, mikä antaa minusta jännittyneen ja mukahauskan vaikutelman. Eikä ihme, itsetuntonihan on todella alhaalla. En pysty olemaan luontevasti vieraitten tai edes tuttujen ihmisten kanssa, ja kestää kauan, ennen kuin totun uuteen ihmiseen ja pystyn olemaan hänen kanssaan normaalisti, ilman jännitystä. Tällainen ihminen on esimerkiksi paras kaverini, joka on kuitenkin F -luokalla. En näe häntä enää juuri koskaan, muutamalla välitunnilla päivässä ja joillain koulu- ja kotimatkoilla.
Koulunkäyntini kärsii. Minulla oli isot tavoitteet yläkoulua varten. Alakoulussa keskiarvoni oli 9.0, ja nyt arvosanani ovat lähteneet huimaan laskuun. Koulunkäynti ei tunnu enää samanlaiselta, ja aamuisin on hirvittävää herätä ja nousta ylös. Vihaan sitä niin paljon.
Luokastani on tullut jo varsin inhottava. Melkein kaikki tytöt ovat hervottomia kikattelijoita ja tuntuhäiriköitsijöitä. Oikeastaan kaikki ovat. Yksi tyttö luokallani on, jonka kanssa voin olla aina hätätapauksissa. Olemme kuitenkin kahdestaan vain, koska kummallakaan ei oikein ole luokallamme ystäviä. En hirveästi pidä tästä tytöstä, hän on koulussa aika epäsuosittu ja noin. Ei minulla ollut hänen maineensa vuoksi tyttöä kohtaan mitään ennakkoluuloja, koska luotan omaan silmään, en juoruihin. Mutta kyllä se tyttö osaa olla ärsyttävä välillä, ja juoksee heti toisella luokalla olevan ystävänsä luokse heti, kun näkee hänet. En estä häntä, teenhän minäkin samoin oman ystäväni kohdalla. Paitsi, että me näemme paljon harvemmin. Koulun ansiosta olemme erkaantuneet täysin. Luokkiamme ei ole yhdistetty missään yhteydessä, emme kuulu mihinkään liikunta- tai kotitalousryhmään tai vastaavaan. Koulu- ja kotimatkat ovat muutaman kerran viikossa samaan aikaan. Ystävänihän on luokalla, jossa on monia vanhalta luokaltamme, melkein puolet. Toinen luokka, jossa on vanhoja, on A- luokka, mutta tämä luokka on muuttunut melkein tarkkailuluokaksi, koska sinne on sijoitettu aivan kamalia riehujia, enkä ikinä haluaisi sinne. F- ja A- luokka ovat yhdessä melkein kaikissa aineissa.
Koulunkäyntini on vaikeaa, miltei mahdotonta. Haluaisin niin kovasti, ettei minusta juoruiltaisi, ja että saisin olla parhaan ystäväni kanssa. Emme näe kovin paljon edes vapaa- aikana, koska hänellä on harrastuksia ja koulu valtaa paljolti aikaa myös vapaasta.
Odotin yläkoulua innolla, ajattelin sen tuovan paljon iloa, jännitystä ja uusia, mielenkiintoisia seikkailuja. Niin se varmasti olisi tuonutkin. Teemme paljon erilaisia retkiä, koulupäivät ovat sinänsä mielenkiintoisia ja koulumme on monessa mukana. Harmi vain, ettei ole ketään, jonka kanssa voisi jakaa kokemuksia. Ei mitään, ainoastaan oma, juoruileva luokka, josta en enää tiedä, onko kukaan ystäväni. Kaikki taitavat ikävä kyllä olla vihollisia.
Olen masentunut. ensimmäisenä juttelin luokanvalvojalleni, joka ei välittänyt ollenkaan. “Ei voi mitään, koita pärjätä”, hän sanoi, ja vieläpä kirjoitti päiväkirjaansa nimeni kohdalle pitkän miinuksen. Olen varmaan hänen mielestään epäkohtelias, kun puhun “negatiivisesti luokastani ja haluan vaihtaa”. Luokkahenkemme ON kamala. Yhtäkin oikeasti vajaata poikaa piilokiusataan koko ajan. ja minä olin tietysti se, joka koulun alussa koitti poikaa puolustaa, mutta osin senkin vuoksi ilkeät juorut minusta lähtivät liikkeelle. Olen kyllästynyt ajattelemaan oppitunneilla vain kaverisuhteitani, ja sitä, kuinka en koskaan voi viitata tunnilla. Kaikki, jotka viittaavat harvoin, huomataan paremmin viitatessa. Ja heille aika usein nauretaan, koska itsekin jännitän vastaamista niin paljon. Onnistuuko kukaan saamaan puheestani selvää? Kysyykö opettaja: “Mitä?” Ja alakoulussa olin tietty todella aktiivinen.
Hyvin paljon pelkään sitä, että ilkeät juorut leviävät muihinkin luokkiin. Pahemman koko ajan tilannetta olemalla nykyisellä luokallani. Kaikki muuttuisi, jos vain pääsisin vaihtamaan. Tämä on minun ongelmani, minun masennukseni. Ja tähän on olemassa ratkaisu, nimittäin luokan vaihto. Hyvin yksinkertainen ratkaisu. Mutta se tuntuu jo oikeastaan niin etäiseltä ja niin kauniilta unelmalta, suorastaan epätodelliselta. On outoa ajatella, että sitten tätä ongelmaa ei olisi. Olisiko se todellakin mahdollista? Että kaikki muuttuisi hyväksi?
Juttelin luokan vaihdosta luokanvalvojan jälkeen opinto- ohjaajalle, sitten kuraattorille, lopulta terveydenhoitajalle. Terveydenhoitaja kuunteli parhaiten ja muutaman lääkärin kuuntelun jälkeen he sanoivat minun selvästi kärsivän masennuksesta. Totta kai kärsin, tiedän sen itsekin. En jaksaisi tehdä enää mitään, mikään ei kiinnosta, ei innosta. Koulussa en opi mitään. Päätäni jomottaa, lihaksia särkee, iholleni tulee koko ajan finnejä. Ja jatkuva ahdistus.
Vanhempani toki tietävät tästä, ja isäni soitti juuri koulumme rehtorille. Isä esitti oppimisvaikeudet ja masennuksen ja terveydenhoitajakin on kai jo jutellut masennuksestani rehtorille. Isä on hyvä esittämään asioita. Rehtorin mukaan voisin kyllä vaihtaa luokkaa, mutta esteenä on se, että F- luokka on täysi. Siellä on nyt 20 oppilasta, mikä on enimmäisraja. Omallakin luokallani on 20 oppilasta. Koulussamme 20 on raja, ja rehtorin mukaan lain mukainen raja. Eilisen koulupäivän selvisin sillä ajatuksella, että koulupäivän jälkeen isäni kertoisi hyvät uutiset. Ajattelin sen olevan itsestään selvyys, ajattelin, että syyni ovat sen verran painavat.
Miten näin voi tapahtua? Ainoa mahdollisuus on, että joku F- luokalta muuttaa tai vaihtaa muuten vain koulua. Eihän sellaisen varaan voi omaa opiskeluaan laittaa! Tämä on kamalaa. Olen umpikujassa. Eikö asialle muka voida tehdä mitään? Ei, vaikka tuntisin mitä, olisin kuinka itsemurhan partaalla? Itkin koko eilisen päivän. En tiedä, onko terkkari vielä puhunut rehtorin kanssa. Mutta jos kyseessä on laillinen raja, eikö sitä sitten mitenkään voida ylittää? Minä en vain kerta kaikkiaan kestä. Ja turhaa on sanoa, että “hanki kavereita sieltä uudelta luokaltasi”. En halua ystävystyä sellaisten ihmisten kanssa, jotka kiusaavat sitä poikaa ja puhuvat minusta pahaa. Voisin tietty ilmoittaa asiasta opettajalle, mutta en halua. Tiedän kokemuksesta,, ettei se auttaisi, koska tästä kiusatusta pojastakin tehtiin sellainen, ja luokanvalvojamme on sellainen idiootti, ettei hänen puheestaan kukaan mitään koostunut. Koulullamme on mukamas niin hyvä maine, mutta mielestäni kaikki opettajat ovat tositilanteessa välinpitämättömiä ja inhottavia. Mitään ei oteta vakavasti. Ja voiko rehtori muka sanoa, että “tilanne varmaan helpottaa ensi vuonna, jolloin tulee valinnaisaineita”. Koska perusaineet pysyvät, ja luokkani pysyy. Onko minun todellakin pakko kärsiä tästä yläasteajasta, josta niin kuvittelin kaikkea ihanaa? En missään nimessä pysty kuvittelemaan itseäni jossain luokkaretkellä yhdeksännellä luokalla tämän porukan kanssa.
Ainoa vaihtoehto on luokan vaihto. Ei ole muuta keinoa. Mutta mitä voin tehdä? Pitäisikö minun kirjoittaa tulevalle presidentille, vai mitä? Tätäkin olen ajatellut. olen jutellut mesessä hyvien kavereitteni kanssa ja saanut kaiken maailman ihmisiltä lohdutuksia, mutta se ei itse tilanteeseen auta. Mistä saisin tietää, mitä keinoja minulla on? Muuta kuin tappaa joku F- luokalta, jotta paikka vapautuisi? (Ei sentään.)
Koska tämä on vääryyttä, jota en kestä. Sikamaista muutenkin, ja ajattelematonta sijoittaa minut tällaiselle luokalle. Vääryyttä tämä on.
Kiitos, jos luitte ja autatte. Olen neuvoton. Onko mitään lakia tai mitään, johon voisi vedota?
Haluan vain vaihtaa luokkaa, en mitään muta! Haluan pois tältä B:ltä, haluan F:lle. Ja mikään muu luokka ei käy, koska niissä opetetaan ensinnäkin osassa aineita, joissa en itse ole. Ja opiskelen saksaa, joita ei ole muissa luokissa kuin C:ssa, F:ssa ja A:ssa.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Koulumme "oppilasmääräraja" ei voi johtua ainakaan sen kummemmista turvallisuussyistä. tarkoitan nyt esim. vaarallisia koneita tai muita. Esimerkksi jossain teknisen työn luokassa saattaa olla turvallisuusrajoja, mutta itse olen tekstiilityössä muutenkin.
Tuntuu, ettei rehtorimme juurikaan välittäisi asiasta. Syyni luokan vaihtoon ovat sen verran painavat, että jtain tälle töytyy tehdä.
Turha sanoa, että "hanki kavereita". En halua kavereita ihmisistä, jotka ovat valmiina haukkumaan ketä tahansa.
töihin ja huomaat ettei sinulla ole siellä ystäviä...
Ööm... jaahas...
En kokonaan lukenut viestiäsi, mutta oletko jo vanhemmillesi asiasta puhunut? Uhkailkaa rehtoria ja opettajia, jää pois koulusta jne.
No niin siis, voihan tehdä vaikka luokkien sisäisiä vaihtoja. Tai vaihda koulua. Kyllä tuohon nyt joku järkiratkaisu varmasti on. Kirjoita vaikkapa paikallislehteen ja vaadi toimia.
Olen ilmoittanut asiasta vanhemmilleni. Koulun vaihto ei käy, koska vaihtoehtoja on vain yksi, eikä siellä opeteta kaikkia niitä aineita, joita opiskelen. Älkää kysykö...
Tuo paikallislehtivinkki oli hyvä. Ei ehkä sinänsä kyseinen vinkki, mutta idea. Tuota juuri tarkoitin sillä, että aion tehdä mitä tahansa asian eteen. Minulla on muutenkin mennyt suhteellisen huonosti viime vuodet, mutaa nyt on alkanut jo masentamaan niin kovasti, että vaihtoehdot alkavat koko ajan vähentyä ja vähentyä. Minulla on jo ongelmia kotona ja kaiken maailman aihepiireissä, enkä kestä enää tällaista taakkaa. kaiken kukkuraksi tunnen oloni ihmiseksi, jolla ei ole mitään oikeuksia. Lueskelin tässä hetki sitten, mitä laki asiasta sanoo, ja lain mukaan minulla, kuten jokaisella oppilaalla, on oikeus hyvään ja estottomaan työympäristöön.
Koulunkäynti on koko tämän asian pääpointti, ystävät ja muut kaverisuhteet vain mukana plussa! Masennus taas on asia, joka on peräisin näistä molemmista asoista.
Rehtorikaan ei voi ohittaa sitä, että yksi hänen koulunsa oppilaista on tämän vuoksi masentunut, ja hänellä ei ole mahdollisuuksia opiskeluun.
Olen tosin jo lopettanut peruskoulun mutta kerronpa tässä oman tarinani, mikä on vähän kuin kirjoittajalla :)
Elikkäs, juttu alkaa niin että moni ala-asteen ystävistäni tuli samaan kouluun ylä-asteelle kuin minä, mutta silti minut pistettiin eri luokalle. Vaikka olinki hakenut samalle luokalle heidän kanssaan, mutta luokalle ei enää mahtunut enempää. Luokka mihin minut sitten pistettiin oli vain yksi tyttö joka oli ollut samalla luokalla ala-asteella, mutta emme olleet oikeestaan mitään hyviä kavereita. Puoli vuotta jaksoin siellä, kun sitten joulun aikaan aloin eristäytyä heistä. Välitunnit vietin yksin, joskus jos ala-asteen luokkakavereillani oli samaan aikaan välitunti menin juttelemaan heille. Tuli joululoma ja ajattelin, että olin vain väsynyt koulusta ja että joulun jälkeen taas olisin heidän kanssaan, mutta ei. Pari päivää olin kyllä samassa porukassa heidän kanssaan kun sitten taas erkaannuin heistä, kun ajattelin etteivät he halua enää minun olevan heidän kanssaan. Tuli kevät ja olin tosi masentunut, olin taas yhdellä välitunnilla juttelemassa ala-asteella samalla luokalla olleilleni luokkakavereilleni, kun siinä sain ajatuksen jos voisin vaihtaa heidän luokalleen. Kerroin ajatuksesta kotona, ja äiti päätti ottaa yhteyttä opo:n. Niin sitten kuulin että opo, rehtori ja luokanvalvojani olivat jutelleet asiasta. Tuli toukokuu ja oltiin äikän tunnilla, kun sitten koulumme vararehtori tuli luokkaan ja kysyi minua, menin sitten hänen luokseen ja hän sitten sanoi että tässä olisi siitä luokan vaihdoista ja ojensi minulle kirjeen. Kotona sitten katsoin sen ja siinä myönettiin että saisin vaihtaa luokkaa.
Olin tosi iloinen, nyt minulla olisi taas kavereita. Kasi luokka alkoi ja kaikki meni hyvin, kun sitte vuoden päästä yhdeksännellä luokalla huomasin, että olin taas erkaantunut. Olin kuitenkin heidän kanssaan välitunneilla, mutta huomasin että siellä kaikilla oli omat jenginsä missä he olivat ja minä en kuulunut mihinkään. Huomasin myös että minusta oli tullut hiljaisempi heidän seurassaan mitä olin, johtuen mielestäni siitä, kun heillä oli niin eri jutut kun minulla. Silloin tajusin että minun olisi pitänyt olla heidän luokallaan 7 luokasta asti, mutta silloinhan se oli jo liian myöhäistä.
Jaksoin kuitenkin heidän kanssaan ysin loppuun mutta en enää paljoo puhunut heille kuin ennen.
Tiedossa olisi luokkakokous muutaman vuoden päästä, mutta koska en mielestäni loppu ajasta en enää kuulunut siihen jengiin mikä siellä oli, niin minusta minun on aivan turha mennä sinne, koska minusta he eivät enää olleet ystäviäni loppu ajasta, eikä mua kiinnosta enää nähdä heitä, joten miksi mennä.
No mutta tämä oli minun tarinani :)
Toivottavasti sinulla se luokanvaihto onnistuu, puhu tästä vanhemmillesi tai ota yhteyttä opoosi, jos sinullakin vain onnistuisi se luokan vaihto :)
Todella surullinen tuo sinun tarinasi! Pääsin samalle luokalle bestikseni kanssa, mutta hän on nyt sairaalassa, hänellä on aivokalvontulehdus :,( En nyt keksi yhtään mitä voisit tehdä, kun tilanne näyttää noin vaikealta. Ei se raja voi olla kamalan EHDOTON, kyllä kai sen voisi joissain tapauksissa ylittää? Masennus on vakava asia, johon kannattaa puuttua. Joten kai rajan voisi ylittää, ihan terveyssyistäkin, varsinkin jos koulunkäynti kärsii.
oletko kokeillut semmosta asiaa et vaihtaisit jonkun oppilaan kanssa et sinä menisit F-luokalle ja se toinen menisi sinne B-luokalle..yritä suostutella...
kiva kaveri!
Et siis päässyt ystäväsi kanssa samalle luokalle?
Omasta luokastasi kerrot, että siellä ei ole sinulle sopivaa seuraa. Ja se ainoa, joka sinulle ajoittaina käy on seuraavanlainen: "En hirveästi pidä tästä tytöstä, hän on koulussa aika epäsuosittu ja noin. Ei minulla ollut hänen maineensa vuoksi tyttöä kohtaan mitään ennakkoluuloja, koska luotan omaan silmään."
Keitäs ajattelit luokkakavereiksi?
No, tämäkin tyttö on sellainen, että saa aina murehtia sitä, haluaako hän nyt olla parinani ja noin. Yleensä hän pyrkii olemaan aina muitten kanssa, olen hänelle "varapari".
Eli noin.
En kyllä täysin ymmärtänyt tuota äskeistä viestiä, enkä sisäistänyt sen sisältöä. Vittuilitko vai mitä?
Kiitos teille kaikille, jotka olette vaivautuneet lukemaan aloitusviestini ja vieläpä vastaamaan siihen! Teistä on todella ollut hyötyä, ja olen saanut lisää puhtia tähän kaikkeen!
Ilmoittelen sitten tänne asian uusimmista käänteistä, kun niitä tulee. Ties, jos vaikkapa jo huomenna jotain tapahtuisi.
voi sua raukkaa... mun käy sua säälix... :(:( mua pelottaa et mulle käy samalla tavalla ku sullekki... ku oon siirtymäs ens vuonna 7... toivottavasti sä jaksat, ja yritä vaikka ettii joitaki kirjeystävii ja sellasii... :D toivottavasti sun koulus nyt ei mee ihan perseelleen, toivon ainaki niin.. mut yritä jaksaa...
Kiitos, kiitos.
Sain juuri vastauksen Helppimestasta... heidän mukaansa tilanteeni on hyvin hankala, ja minun tulisi tulla toimeen luokkakavereitteni kanssa. Ei ole kuulemma olemassa lakia, joka mahdollistaisi luiokan vaihdon kaverinsa luokalle. Mutta entäs opiskelupuoli?
Jaa... no, odotan joka tapauksessa innolla prejantaita, jolloin näen kuraattorin.
Oi voi...
Nyt tämä alkaa muuttua aina vain pahemmaksi ja pahemmaksi. Vai miltä teistä kuulostaa se, että puutyöluokkakäytävään viev' lasiovi on lukossa, koputan siihen, ja luokkatoverit toisella puolella huutavat Siljalle: "Älä avaa!" ja nauravat päälle. Silja seisoo jonkin ajan toisella puolella ja pelleilee, ennen kuin avaa... ja tämmöstä... ja tuntuu, että juorut todella leviävät. Ja kaikki vain sen takia, että minut eristettiin ystävistäni luokkaan, joka oli täynnä koulukiusaajia.
Ja minä todella yritin päästä mukaan. Todella YRITIN sopeutua. Nyt minulla on yksi, jota voisin sanoa ystäväkseni (mutta varma en ole hänestä) ja lisäksi tämä tyttö, josta jo aikaisemmin kerroin, jolle olen "varakaveri". Sitten on sellaisia, joitten kanssa tulen juttuun, mutta eivät he minua puolusta, ja yleensä muitten seurassa he yhtyvät ilkeilemään.
yöskin tämä yksi tyttö, jota siis voisin sanoa ystäväkseni, on ihan kuin eri ihminen silloin, kun olemme idioottien kanssa tekemisissä.
Koitan rauhoittua. Nytkin olen oikeastaan ihan hyvällä tuulella. Mietin vain, miten selviän huomiet käsityötunnit, jolloin joudun olemaan kahden "ilkimyksen" kanssa samassa pöydässä ja kuuntelemaan heidän loputonta kikatustaan ja piilovittuiluaan.
Vanhemmilleni, opettajilleni tai kuraattorille en tästä ole maininnut. Olen vain sanonut, etten ole oikein saanut kavereita yrityksistäni huolimatta ja että tämä masentaa. Pelkään, että mikäli sanoisin, niin siihen puututtaisiin ja juorut "minusta, kantelupukista" vain leviäisivät.
Ja vielä täytää kestää perjantaihin saakka, että näen kuraattorin ja juttelen hänen kanssaan. Ja tästäkään tapaamisesta minulla ei ole mitään ennakkokäsitystä, kuraattori kuulemma haluaa vain jutella kanssani "mieltäni painaavista asioista". Tuskin hän siitä luokan vaihdosta suosutuu puhumaan, mikäli vaihtaminen todella olisi mahdotonta. Tätä juuri pelkäänkin... vaikka minulla olisi kuinka hyvät syyt vaihtoon ja kuinka huono olo tahansa, niin voiko laista poiketa? ja mistä koko sääntö ylipäätänsä on peräisin? Kirjoitin Helppimestaan ja sieltä vastattiin, että mikäli rehtori on ilmoittanut tämän 20 oppilaan rajan olevan voimassa, niin sitö ei voi mitenkään ohittaa, vaan se pitää.
Olen epätoivoinen. Kestäisin varmasti paremmin tämän puoli vuotta, jos tietäisin, ettei minun tarvitse enää syksyllä palata tähän helvettiin, vaan pääsen opiskelemaan turvallisesti, turvallisten ihmisten parissa ja turvalliselle luokalle, turvallisten opettajien keskelle.
Oloni on niin epätoivoinen. Voiko todellakin olla mahdollista, ettei tälle voi tehdä mitään? Pitääkö minun muka hyväksyä se ja olla kolme vuotta masentuneena, oppimatta mitään? Tämä vaikuttaa tulevaisuuteeni monin osin, niin itsetuntooni kuin opiskeluunkin.
Kirjoitat näin:
"Vanhemmilleni, opettajilleni tai kuraattorille en tästä ole maininnut. Olen vain sanonut, etten ole oikein saanut kavereita yrityksistäni huolimatta ja että tämä masentaa. Pelkään, että mikäli sanoisin, niin siihen puututtaisiin ja juorut "minusta, kantelupukista" vain leviäisivät."
Minusta tuntuu, että olet käyttänyt aika lailla muut keinot mitä mieleen tulee. Onko niin, että vanhempasi, opettajasi, kuraattorisi ja rehtorisikaan ei tiedä aivan sitä sinun todellista tilannettasi nykyisellä luokallasi. Heidän silmissään tilanne voi näyttää siltä, että olet valikoiva ystäviesi suhteen ja paras ratkaisu on antaa sinulle lisää aikaa tutustumiseen.
Jos tunnet olosi niin hankalaksi kuin kerrot, niin kehotan sinua kertomaan näistä kiusaamis-, piilovittuilu ja naureskelujutuista jollekulle koulun aikuiselle ja vanhemmillesi aivan piittaamatta siitä millaisen maineen ajattelet siitä saavasi. Itseasiassa huolehtimalla tässä tilanteessa maineestasi alistut kiusaajien valtaan. Sopivia henkilöitä, joille kertoa asiasta voisivat olla kuraattori ja rehtori, ehkä opokin? Voisiko käsityöluokassa ajatella eri istumapaikkaa, onko kaveri, johon olet tutustunut samassa ryhmässä?
Sinulla on niinkuin aivan oikein sanoit, oikeus käydä kouluasi rauhassa. Mikäli luokan vaihto ei ole mahdollinen, koulun henkilökunnan on järjestettävä nykyinen luokkasi kuntoon.
Kerro, miten tilanne jatkuu!
Arvaas, minäkin sillon kun alotin ylä-asteen niin jouduin samaan tilanteeseen. kaikki oli jo tuttuja keskenään.
Mutta sitten tajusin että ne on jo aika kyllästyneitä toisiinsa ja kyllä sain kavereita :)
voimia
Moi,
pojallani kävi juuri samalla lailla kuin sinulle. Kaikki parhaat ystävät pääsivät samalle luokalle. Hänellä oli vain yksi poika samalta luokalta ala-asteelta, ja hänkin somali joka halusi olla vain muiden muslimien kanssa välitunneilla. Poikani oli tilanteesta todella harmissaan ja vietti usein välkät yksinään ellei sattunut löytämään vanhoja kavereitaan koulun pihalta. Otimme yhteden rehtoriin ensimmäisenä koulupäivänä ja hän sanoi, että luokan vaihtoa voidaan harkita parin viikon kuluttua. Nyt, tänään poikani sai siirron kavereidensa luokalle ja on siitä ikionnellinen. Koulujen pitäisi ehdottomasti huomioida kaverisuhteet iässä jossa ne ovat maailman tärkein asia. Iässä, jossa lapsi irtaantuu koko ajan enemmän kodistaan juuri kaveidensa avulla. Kouluun pitää olla kivaa mennä ja välitunneista pystyä nauttimaan. Myöhemmin, useat jo lukioiässä ovat itsenäistyneet niin paljon, ettei vanhoja kavereita tarvitse nähdä koko ajan. Useat haluavatkin "omaa elämää" ja nähdä muutakin, mutta 13v. ei ole siihen vielä kypsä.