Huomenta

kaikille, tympiikö teitä jo tämä talven harmaus ja lumettomuus? Nytkin aamu on synkkä ja sumuinen. Minä ainakin kaipaisin jo lunta, että olisi vähän valoisanpaa ja pääsisin tuonne pelloille hiihtelemään. Aurinkokin voisi vähän näyttäytyä meille, niin ei tarvitsisi kirkasvalohoitoa. Mitäs mieltä toiset olette.

ps. koitan saada täällä kunnollista keskustelua aikaan.
11722
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kyllä tympii. Vaikka ei ole kovin kylmä, silti täytyy tällätä talvivaatteita päälle, ettei palele. Lumi ja pikkupakkanen tekisivät talven ja sen jälkeen olisi toiveita keväästä.

Äänestä

Kyllä on ollut lämmin talvi, ei siinä mitään muutenkuin, että tosiaan olisi edes jonkun verran lunta, ettei kaikki ladut sulaisi. Sehän olisi tosi ihana hiihtokeli, kun aurinko paistaa ja on pikkupakkanen. Mutta kuitenkin taas tärkeintä on, että kevät on tulossa. Hyvää viikonloppua kaikille.

Äänestä

Näihän se on, tosiaankin, ettei näillä kanavilla tosi iloiset ja onneliset ihmiset kirjoittle. Taitaa olla lasten kanava, mutta suotakoon se heille kun ei muutakaan ole. Tosi kurja asia.
'Kuitenkin teille kaikille ILOA ja VALOA.

Äänestä
  • Aurinko ei paista tähän aikaan aamusta, mutta olen silti onnellinen! Kyllä me onnellisetkin ihmiset tänne kirjoitellaan, mutta ketä sen onnen syyt kiinnostavat? Enemmän porukkaa kiinnostaa epäkohdat ja skandaalit, vai miksi luulette että skandaalilehdet (Iltasanomat, Iltalehti, Seiska yms.) on perustettu?

    Äänestä

  • onnellinen kirjoitti:

    Aurinko ei paista tähän aikaan aamusta, mutta olen silti onnellinen! Kyllä me onnellisetkin ihmiset tänne kirjoitellaan, mutta ketä sen onnen syyt kiinnostavat? Enemmän porukkaa kiinnostaa epäkohdat ja skandaalit, vai miksi luulette että skandaalilehdet (Iltasanomat, Iltalehti, Seiska yms.) on perustettu?

    en osta noita mainittuja lehtiä.
    Onnellisuutta on niin monenlaista ja niin monesta asiasta voi tulla onnelliseksi. Esim.ystävällinen sana tai kaunis kiitos, onnellinen parisuhde, hyvä työpaikka, terveys jne.eli onneen ei tarvita lottovoittoa.
    Minä olen onnellinen koska avioliitto kunnossa ja terveys hyvä. On asunto ja jokapäiväinen leipä, on lapset ja lastenlapset jne. nämä riittävät minulle.

    Äänestä

  • amalia kirjoitti:

    Pitää ihmisen syödä muutakin, kuin vain leipää joka päivä. Ja eikun keittokirja käteen.

    Äänestä

  • amalia kirjoitti:

    en osta noita mainittuja lehtiä.
    Onnellisuutta on niin monenlaista ja niin monesta asiasta voi tulla onnelliseksi. Esim.ystävällinen sana tai kaunis kiitos, onnellinen parisuhde, hyvä työpaikka, terveys jne.eli onneen ei tarvita lottovoittoa.
    Minä olen onnellinen koska avioliitto kunnossa ja terveys hyvä. On asunto ja jokapäiväinen leipä, on lapset ja lastenlapset jne. nämä riittävät minulle.

    Ruokakaupassa eräs erittäin viehättävä nuori nainen hymyili minulle ja sanoi jotain ystävällistä. Päivä pelastettu!

    Äänestä

PAKKASET

Äänestä
  • myös aurinko paistaa.

    Äänestä

  • amalia kirjoitti:

    myös aurinko paistaa.

    Sukset jalkaan ja ladulle! Tuli tosi hieno hiihtokeli. Aurinko paistaa ja pikku pakkanen pitää huolen siitä, että suksi luistaa. Kyllä on mieli virkeänä kymmenen kilometrin lenkin jälkeen!

    Äänestä

  • jalkaan kirjoitti:

    Sukset jalkaan ja ladulle! Tuli tosi hieno hiihtokeli. Aurinko paistaa ja pikku pakkanen pitää huolen siitä, että suksi luistaa. Kyllä on mieli virkeänä kymmenen kilometrin lenkin jälkeen!

    VITTU!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

amalia kirjoitti:

kaikille, tympiikö teitä jo tämä talven harmaus ja lumettomuus? Nytkin aamu on synkkä ja sumuinen. Minä ainakin kaipaisin jo lunta, että olisi vähän valoisanpaa ja pääsisin tuonne pelloille hiihtelemään. Aurinkokin voisi vähän näyttäytyä meille, niin ei tarvitsisi kirkasvalohoitoa. Mitäs mieltä toiset olette.

ps. koitan saada täällä kunnollista keskustelua aikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu