Matkustaminen mustan aukon läpi kaareuttamalla avaruuta ja manipuloimalla aikaa
UFOista saatu yli-häive- teknologian konsepti käänteisen tutkimuksen avulla
Ylivoimainen häive- teknologia saavutetaan hallitsemalla avaruuden ja ajan kaartaminen. Sama teknologia mahdollistaa ulkoavaruuden UFOille matkustamisen mustan aukon lävitse universumin toiseen osaan tai jopa toiseen universumiin. Tiedemiehet ovat tutkinet UFOja pitkään saavuttaaksen saman teknologian tason yhdellä hyppäyksellä tehden käänteistä suunnittelua. Tosiasia,että UFOt voivat hävitä yht'äkkiä ennenkuin kukaan ehtii kerätä todisteita, viittaa siihen, että ulkoavaruuden UFOilla on hallussaan yli-häive-tekniikka, joka on yli meidän ymmärryksen,kun käytetään tavallista fysiikkaa.
Ratkaisu taitaa löytyä täältäpäin...olisiko sittenkin asiassa perää...
UFOista saatu yli-häive- teknologian konsepti käänteisen tutkimuksen avulla
Ylivoimainen häive- teknologia saavutetaan hallitsemalla avaruuden ja ajan kaartaminen. Sama teknologia mahdollistaa ulkoavaruuden UFOille matkustamisen mustan aukon lävitse universumin toiseen osaan tai jopa toiseen universumiin. Tiedemiehet ovat tutkinet UFOja pitkään saavuttaaksen saman teknologian tason yhdellä hyppäyksellä tehden käänteistä suunnittelua. Tosiasia,että UFOt voivat hävitä yht'äkkiä ennenkuin kukaan ehtii kerätä todisteita, viittaa siihen, että ulkoavaruuden UFOilla on hallussaan yli-häive-tekniikka, joka on yli meidän ymmärryksen,kun käytetään tavallista fysiikkaa.
Ratkaisu taitaa löytyä täältäpäin...olisiko sittenkin asiassa perää...
Vastaukset 18
Vanhimmat
Oma intuitiivinen tietämykseni ufojen liikkumisesta on seuraava,ei käytetä mustia aukkoja,koska liika antimateria häiritsee.Avaruutta toki kaareutetaan eli tehdään ns.aikajatkumo jolloin matka lyhenee kymmesesosaan.Fyysisiä aikaulottuvuuksia on omamme lisäksi kolme eli 6 7 ja 8 dimensio.Muitakin ulottuvuuksia on, tosin siellä liikutaan kylläkin energeettisesti.Avaruusmatkan aikana aika tosiaan pysähtyy,nopeus on noin 1000x valonnopeus,josta tietävimmät voivat nyt laskea kauanko menee mihinkin.Avaruuden kaareuttaminen eli aikajatkumon tekemiseen käytetään gravitaatiotekniikkaa,sekä liikkumiseen käänteistä painovoimatekniikkaa.Se miten jokin voi liikkua niin kovaa mahdollistuu värähtelytason nostamisella,alus kuin sisältökin ns.häviävät näkyvistä ja perillä tehdää sama toisinpäin.No taas jotain pohdittavaa pojille,pitää muistaa näitä lukiessa että voi ne asiat pitää paikkansakkin,kuka voi näyttää ettei pidä,ei kukaan.On tietysti asioita jotka vois helpottaa ymmärtämistä,niitä vaan ei kerrota.
Mielestäni tietämys-sanaa ei tulisi käyttää. Kyse on mielikuvituksesta tai haaveesta. Visio menisi vielä. Ja sitten tämä värähtelytason nostaminen ja laskeminen. Joko saamme ymmärrettävän selityksen, mistä on kysymys? Luukanen sepitteli samoja tarinoita useassa kirjassaan, mutta eipä käsitteet ole vielä selvinneet viisaammillekaan...
Siis jokainenhan tänne kirjoittaa oman tietämyksensä,näin kansakoulupohjalta en ymmärrä mitä tarkoitat!!!Täysin ymmärrettäviä nämä asiat ei ole kenellekkään,edes tiedemiehille naisille.Sen tiedän ettei esim.skeptikot näitä ymmärrä(aivorakennevika)joten heidän kanssaan on turha turista-tai jos ei muuta ajankulua ole niin sitten.Siis turha odottaa jotain rautalankamallia,joilla näitä asioita tuodaan esille.Ensin täytyy olla kiinnostusta,asioiden tutkimista,maalaisjärkeä,päättelykykyä j.n e...Sitten joskus palat loksahtaa kohdalleen ja ihmettelet kun et aiemmin älynnyt.Aina on helppo tuomita tai mitätöidä asia,se ei johda mihinkään.Otetaanpa esim.miten selität kykyni manipuloida nikamia(ranka selässä)ajatuksen voimalla,siihen tarvitaan energiaa värähtelytason muutosta.Otappa yhteyttä ja ala tutkimaan asiaa niin on sullekin jotain tekemistä.
Miksi perustat laskelmasi olettamuksille ja sellaisille asioille mitä et hallitse etkä tunnista.Mielikuvituksen puute ei kyllä tässä haittaa.
käänteinen tutkimus tai suunnittelu on?
Luit ton varmaan sieltä indiadailyst?
Hyvä juttu kuitenkin.
Oon ite sitä mieltä, että se on hyvinkin mahdollista. :)
H. David Froning, Jr on avaruusinsinööri joka on palvellut 25 vuotta McDonnell Douglas-yhtiössä puolustusasioiden parissa. Hän on työskennellyt ohjuskehittelyn ja avaruusmatkailun parissa. Hän on pohtinut avaruusmatkailua joka tapahtuisi suuremmalla nopeudella kuin valon nopeudella. Hän saa sattumalta käsiinsä kirjan joka kertoo Meierista ja niistä viesteistä joita Semjase oli antanut Meierille mm. avaruusmatkailusta takyonien avulla. Kun Froning luki Meierin kertomuksen niin Froningin mukaan "kaikki loksahti paikoilleen. Yhtäkkiä tajusin monen asian jota en ollut ymmärtänyt aikaisemmin. Minulle ei ollut kertaakaan välähtänyt että takyonit saattaisivat olla olemassa täysin aikaulottuvuuden ulkopuolella.
Näin voi käydä kun palat loksahtelevat paikoileen koko kuvassa...
Shanghaissa Kiinassa toimivan astrofysiikan tutkimuskeskuksen johtaja professori Xin-zhou Li on vakuuttunut takyonien olemassaolosta. Hänen mukaansa ne ovat luonnollinen tulos modernista supersäieteoriasta, joka yhdistää suhteellisuusteorian ja kvanttimekaniikan.
Supersäieteorian mukaan maailmankaikkeuden materia ja kaikki muu koostuvat mikroskooppisen pienistä säikeistä kymmenestä tai useammasta ulottuvuudesta koostuvassa aika-avaruudessa. Se, mitä yleensä pidetään hiukkasina, on säikeiden värähtelyä maailmankaikkeudessa, joka on moniulotteinen kalvo.
Nykyisellään supersäieteorialla voidaan selittää tunnettujen aineiden, luonnonvoimien ja aika-avaruuden olemassaolo. Samalla se kuitenkin edellyttää toistaiseksi havaitsemattomien tekijöiden olemassaoloa. Yksi niistä on erityinen supersäie, jolla näyttää olevan samat ominaisuudet kuin takyonilla.
siis haloo, mustat aukot syövät jopa kokonaisia tähtiä hävittäen niiden energian, kukaan tai mikään ei tule sinne joutuessaan selviämään, painovoima kenttä on maailmankaikkeuden hirvittävin,ääretön, jopa valo jolla ei pitäisi olla massaa häviää! Joten spekuliiuda voi, mutta siihen sen voi jättää, turha puhua niiden läpi matkustamisesta.
Kaikki pelkkiä olettamuksia ja mutu tietoa.Miksi laskea moisia kun ei tiedä suureita eikä edes miten laskisi.
siihen tietoon, että ympäri maapallon tiedemiehet ja fyysikot painiskelevat näiden asioiden parissa.
Siihen kuuluvat yhtälailla valon nopeuden tutkiminen että eri ulottuvuuksien rakennemallien tutkimus.
Seuraa vaikka tiedefoorumeja, niin sinäkin pääset hieman hajulle näistä asioista.
tekniikkapuolesta, mutta luotan ehkä enemmän tuohon markku s.n ajatusmalliin värähtelytason muuttumisesta ja sen kautta ilmentymisestä.
Meistä jokainen näkee esim. lämmön aaltomaisen väreilyn kylmän ja kuuman kohdatessa, mutta kaikki eivät huomaa sitä taivasta katsottaessa.
Minä olen nähnyt ufoja, jotka liikkuvat kauempana. Useinkin. Tiedän suurin piirtein niiden läsnäolon. Ennen niiden näkemistä näen varsinkin pilvisellä säällä selvästi ns. taivaankannen nopean sykäyksittäisen tärähtelyn. Toisenlaista värähtelyä kuin lämpöaallon esiintyminen.
Olisiko tässä vastaus niiden olemassaoloon ja esilletuloon?
Selitystä minulla siihen ei ole, ainoastaan kyky nähdä. Skeptikoille en halua edes asiaa selittääkään. Mutta, jolla on ymmärrys tähän, niin hän tietää.
Tuossa uusin havainto kun galaksit joutuvat toisten vetovoimakenttien vaikutuksen alaisuuteen.
http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=2383
Noinkin suuressa mittakaavassa esintyy eri tasoisia värähtelyjä. Kaikessa materiaalissa niin kiinteissä kuin kaasuissa on omat ominaisvärähtelynsä. Samalla tavoin jos kappale saadaan tietyyn resonansiin ja jos sen taajuusspektri menee silmän aallonpituuden "ulkopuolelle" on todennäköistä, että kohde häviää vähemmän havaittavaksi tai jopa täysin "katoaa". Mutta se ei välttämättä tarkoita etteikö kohde olisi viellä samassa paikassa. Kyllä näillä ilmiöillä on aivan fysikaallinen selitys.Samalla tavoin voi selittyä tutkien "toimimattomuus" omilla taajuuskaistoillaan...
tulkitset nyt tuon linnunradan vääntymistä hieman väärään suuntaan, kun vertaat sitä näkemiseen. Magellanin pilvet jotka sijaitsevat Linnuradan lähistöllä vääntävät tätä meidän linnunrataa ja sen vaikutus näkyy koko linnunradassa, selitystä tälle ilmiölle haetaan kauan esillä olleesta 'pimeästä aineesta'.
Eli kyllä ihmisen silmällä on tietty valonspektrialue jonka se voi havaita, mutta ei sillä taas todellakaan mitään tekemistä ole linnunradantaipumisen kanssa. Sama koskee myös tutkia, erityyppiset tutkat toimivat tietyillä taajuusalueille käyttötarkoituksesta riippuen, eikä myöskään sillä ole mitään tekemistä linnunradan taipumisen kanssa.
”Malli ei tuota pelkästään vääntymää. Magellanin pilvien kiertäessä galaksiamme, näyttää siltä kuin Linnunrata lepattaisi tuulessa”, sanoo Blitz yliopistonsa tiedotteessa.- Tarvitseeko tuota enää paremmin kommentoida ?
Jos käsitit väärin asian ytimen, tarkoitus oli vain kertoa että näitä värähtelyjä on monentasoisia ja laisia...Jotkut suuremmat voimat vaikuttavat jopa galakseihin asti.
Näkemiseen liityvä värähtelyt liittyi paremmin näihin ufojen havaintoihin ja niiden kykyyn "hävitä tai ilmestyä tyhjästä"...joka oli kirjoituksen perimmäinen tarkoitus. Siihen liityi tuo silmän valospektrialue havainnointi,sekä myöskin tutkien "kykyä" havaita ufoja GHz-taajuuksilla. Nämä värähtelyjen spektrit ovat aivan toiseaalla kuin galaksien värähtelyt. Silmät eivät myöskään toimi GHz taajuuksilla.
värähtelyillä. Näen ne omassa ympäristössä paljaalla silmällä(silmät on tutkittu, ei vikaa) ja tässä meidän taivaan kannessa varsinkin pilvisellä säällä yöllä sekä päivällä.
Luulen, että se on jonkinasteinen kyky, jota ei ole kaikilla...kyky nähdä ja aistia.
Värähtely ei ole normaalia lämpötilojen vaihtelusta johtuvaa värinää, vaan hyvin nopeasykkeistä, sekunnissa monta kertaa tapahtuvaa tärähdyksenomaista.
Ja noihin aikaisempiin juttuihin viitaten: kun kyseltiin milloin ne tulevat ja missä ne ovat, sanon, että ne ovat täällä olleet iät ja ajat, vaikkemme ole nähneet.
Ehkä tämä menee nyt sinne ufouskontojen puolelle, mutta konkreettinen näkeminen lähes päivittäin vaatii juuri sen henkisen hypyn rajan taakse. Luulen, että näissä sielun avautumisjutuissa on jotain perääkin, vaikka huuhaana pidetään. Aurat ja shakrat jne...
Itse en ole harrastanut meditaatiota, enkä mitään syvällistä pohdintaa tai joogaa, joilla tavallaan syvennytään näihin henkimaailman juttuihin. Minulle on avautunut se aistimiskyky ja näkökyky itsestään.
En tiedä miksi näin? Valittuko vai mikä syy?
Mutta yksinkertaisesti vain näen ne.
Ne pystyvät tekemään sen ulottuvuushypyn, mihin emme yleensä usko. Siksi asiaa on vaikea todistaa, ennenkuin ne itse itsensä todistavat.
eihän tuollaiden "kyky" tarkoita että silmissä olisi mitään vikaa, syytä olisi tutkia onko muuta häiriötä aivotoiminnassa, esim. mahdollisuus skitsofreniaan, jonka oireina on juurikin harhanäyt ja äänet. Puhkeaa eritoten helposti nuorehkoilla aikuisilla.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Skitsofrenia
Kun nyt työkseni näen näitä vaivoja totean ettei ainakaan siktsofreniasta ole kyse,vaan yleisemmin vasemman aivolohkon normaalia suuremmasta toiminnasta.Jotkut puhuvat jopa epilepsiasta,ei vaan kyseessä on kosmisen energian latauksesta ja kilpirauhasen hormonin yhteisvaikutuksesta tuleva aktivointi.Tämmöisissä tapauksissa ihmisellä ilmenee poikkeuksetta paranormaaleja kykyjä.