Lentopelko

Kärsin jonkin asteisesta lentopelosta.Rakastan matkustelua,mutta pelkään että liika pelko saa minusta ylivallan. Tilatessani matkaa en ajattele vielä lentämistä,mutta kun matkaan on odottelu aikaa kerkiin monet kerrat kuvittelemaan mitä voisi sattua ja miltä se tuntuisi jos kohdalle osuisi.

Ennen lentoa ei jännitä,mutta koneessa alkaa sydän jyskyttää ja yritän nousun aikana kuvitella olevani jossain muualla.Koneen saavuttaessa oikean korkeuden,rauhotun.Mutta jos kone hiemankin alkaa täristä pelko iskee päälle.

Luulen että pelko on tullut yhdestä huonosta lentokokemuksesta,jossa kaikki yhtiön koneet olivat teknisen vian takia koko ajan paljon myöhässä.Ensimmäinen lento oli paljon myöhässä,ettei kerinnyt jatkolennolle.Jatkolento oli seuraavana päivänä,ja myöhästyi taas monella tunnilla.Ajattelin ettei mikään voi mennä vikaan,mutta lennolla turbolenssi tärisytti koko matkan niin että jouduttiin laskeutaan tankkausta varten.
Olin kokenut turbolenssia aikaisemminkin ja hieman pelännyt lentämistä,mutta tuon lennon jälkeen olin niin paniikissa että päätin etten ikinä mene enää koneeseen.Ei tiettävästi kuitenkaan lennolla ollut vaaratilannetta,mutta itse koin sen sellaisena.

Lisäksi ei ole auttanut asiaa:
-että olen kuullut että kaverini vanhempien kone meinasi pudota myrskyssä.
-Dokumentit jossain kerrotaan miten lentäjät lentää liian pitkiä vuoroja ja nukahtavat uupumuksesta.Tai muuten tekevät virheitä väsymyksestä.
-Viime aikaiset lento-onnettomuudet,varsinkin se jossa lämmitysjärjestelmä petti jne.Tuli taas uusi aihe miksi pelätä.
-Nähnyt ohjelman missä kerrottiin miten salama voi iskeä koneeseen,vaikka kone olisi myrskypilvien yläpuolella.

Ei helpota asiaa vaikka tiedän,että kone ei voi hajota turbolenssista.Tiedän että vaarallisempaa on autoilu tai yhtä hyvin voi kuolla kotona jne. Nämä tiedot ei kuitenkaan helpota.

Luulen että jos saan lisätietoa niin auttaisi.Jos joku osaisi vastata seuraaviin:
1.Mikä todennäköisyys on että jos kone joutuu myrskyyn,voi käydä huonosti?
2.Vaikka turbolenssi ei hajota konetta,voiko moottorit sammua silti tai vaikka kone lähtee hallinnasta?
3.Kun kone laskeutuu tai nousee pilven sisällä,niin onko normaali olosuhteissa vaaraa?Voiko tekniikka pettää jne.?
4.Onko halpalentoyhtiöt vaarallisempia,eli tingitäänkö tarkastuksista ym?Koska huonoin kokemukseni oli halvemmalla lentoyhtiöllä (ei suomalainen)

Ja kaikki muukin tekniikka tieto lentoturvallisuuteen liittyen kiinnostaa?
Ei kannata ruveta kertomaan että kuinka turvallista lentäminen on ja kuinka epätodennäköistä on että jotain sattuu,koska tiedän sen mutta se ei auta asiaa.
Jos joku on päässyt peloistaan,niin kertokaa tekin.
215942
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

kysmyksiä joihin vastaaminen on hyvin työllästä ja ilmeisesti asia on jo niin että ammattiapu olisi tarpeen eikä tämä sivu.
Lentokoneita tippuu jne ja jää myös ihmisiä auton alle, kuolee tulipaloissa ja yleensä ihminen kuolee joksus johonkin, varaa aika josta saat apua. tämä ei ole se paikka.
Nuo sinun syyt ovat ihan naurettavia, ei missään koneessa lentäjät nukahda eikä edes tuo kone pudonnut lämmitysjärjestelmäm vuoksi vaan ilmanpaineen. Ja nuo lähellä piti jutut ovat sitten satua.

Äänestä
  • Just tälläisiä kommentteja en halunnut kuulla:

    -"kysmyksiä joihin vastaaminen on hyvin työllästä ja ilmeisesti asia on jo niin että ammattiapu olisi tarpeen eikä tämä sivu."

    Osaako lääkäri vastata jos haluan tietää lentokoneista enemmän ja lentämisestä?Voihan ihan lyhyestikkin vastata jos haluaa auttaa,eikä vain haukkua muita.

    -"Lentokoneita tippuu jne ja jää myös ihmisiä auton alle, kuolee tulipaloissa ja yleensä ihminen kuolee joksus johonkin, varaa aika josta saat apua. tämä ei ole se paikka."

    Voi hyvänen aika.Juurihan kerroin että olen hyvin tietoinen kaikista riskeistä mitä voi tapahtua vaikka kotiovella tai muualla.Näin puhuu ihminen joka ei ole kokenut mitään fobiaa.Lisäksi en usko terapiaan tapauksessani,jollei sitä anna lentokoneista tietävä ihminen.

    -"Nuo sinun syyt ovat ihan naurettavia, ei missään koneessa lentäjät nukahda eikä edes tuo kone pudonnut lämmitysjärjestelmäm vuoksi vaan ilmanpaineen. Ja nuo lähellä piti jutut ovat sitten satua. "

    Naurettavia?? En ole omasta päästä keksinyt tuota nukkumishommaa,vaan näin dokumentin asiasta.En nyt tarkoita että lentäjät huvikseen siellä nukkuvat,vaan uupumisesta oli kysymys ja siitä johtuvasta nukahtamisesta.
    No,laitoin hieman väärin tuosta lämmityksestä mutta kuitenkin asia varmaan tuli selväksi.
    Ja läheltä piti tilanneita tulee aina vähän väliä uutisista,joten satujako ne siellä kertovatkin vain??

    Jos jollain olisi oikeasti tietoa asiasta,niin olisi mukava kuulla.Mutta tuollaiset kommentit voi jättää pois.....

    Äänestä

  • Tietoja kaipaava kirjoitti:

    Just tälläisiä kommentteja en halunnut kuulla:

    jos luulet täältä saavasi parempaa tietoa kuin lääkäri lentämisestä, koska täällä ei le yhtään ihmistä jotka tosiaan tietää jotain yhtään enempään kuin lääkärikään. Täällä saa väärää teitoa ja usein vain kun naapurin kaima oli kuullut lähi kaupassa jne. Ota yhteyttä amamttilaisiin ja esim. Finnair järjestää kursseja lentopelkoon, siellä on AMMATTILAISIA ei täällä.

    Aku Ankassako se oli ? lentäjillä on tiukin työaika valvonta mitä on. ja että molemmat lentäjät olisivat niin väsyneitä että nukkuvat ei voi pitää paikkaansa eikä koskaan ole näin käynyt.Ja kone ei tipahda vaikka nukkuisivatkin ja varmaan heräävät kun mennään kohteen ohi ?

    Äänestä

  • mikä dokomentti kirjoitti:

    Aku Ankassako se oli ? lentäjillä on tiukin työaika valvonta mitä on. ja että molemmat lentäjät olisivat niin väsyneitä että nukkuvat ei voi pitää paikkaansa eikä koskaan ole näin käynyt.Ja kone ei tipahda vaikka nukkuisivatkin ja varmaan heräävät kun mennään kohteen ohi ?

    Taisi kuule olla ihan 4D-dokumetti tai vastaava, koska ihan telkkarista se tuli.Koska aikaa on jo vuosia,niin en voi muistaa kenen tekemä dokumetti se oli.Mutta dokumentithan paljastaa totuuksia mitä ei aina tiedetä ja näin eivät ole mitään huuhaa juttuja.
    Dokumentissa juuri nimenomaan kerrottiin miten lentäjät laitettiin tekemään vuoroja ilman kunnollista lepoaikoja ja miten nämä usein olivat uupumuksesta nukahtaneet vaikka pitäisi valvoa koneen toimintoja.
    Voihan olla että asiat ovat muuttuneet paljonkin tuon tekemisen jälkeen,ja sitä en muista oliko kyse jostain tietystä maasta vai maailmanlaajuisesta tutkimuksesta.

    Äänestä

  • väärä paikka kirjoitti:

    jos luulet täältä saavasi parempaa tietoa kuin lääkäri lentämisestä, koska täällä ei le yhtään ihmistä jotka tosiaan tietää jotain yhtään enempään kuin lääkärikään. Täällä saa väärää teitoa ja usein vain kun naapurin kaima oli kuullut lähi kaupassa jne. Ota yhteyttä amamttilaisiin ja esim. Finnair järjestää kursseja lentopelkoon, siellä on AMMATTILAISIA ei täällä.

    olen tietoinen Finnairin kurssista,ja jos tilanne ei näytä korjaantuvan niin harkitsen sitä.Olen kuitenkin tähän mennessä aina uskaltanut kuitenkin mennä koneeseen,joten en ole vielä koennut että tarvitsisin tällä hetkellä kurssia (ovat hinnakkaita).

    Lentokone tietoa tai omia kokemuksia lääkäri ei voi antaa.Lääkäri antaa rauhottavaa lennon ajaksi ja varmasti juttelee asioista.Mutta kun minua ei mitkään tilastotiedot auta tai se että vakuutellaan ettei ole mitään syytä pelätä> jollei osaa kertoa miksi minun ei tarvitse pelätä,eli osaa perustella lentokoneen teknistä turvallisuutta jne.

    Lisäksi ajattelin että koska varmaan on muitakin lentopelkoisia,jotka ovat ehkä jo saaneet enemmän tietoa asioista joita voisi jakaa muille.Ja kokemuksia miten on päässyt pelostaan...
    Ja ihan hyviä vastauksia olen jo saanut....joiltakin,joten kiitoksia niille.

    Äänestä

  • Tietoja kaipaava kirjoitti:

    Taisi kuule olla ihan 4D-dokumetti tai vastaava, koska ihan telkkarista se tuli.Koska aikaa on jo vuosia,niin en voi muistaa kenen tekemä dokumetti se oli.Mutta dokumentithan paljastaa totuuksia mitä ei aina tiedetä ja näin eivät ole mitään huuhaa juttuja.
    Dokumentissa juuri nimenomaan kerrottiin miten lentäjät laitettiin tekemään vuoroja ilman kunnollista lepoaikoja ja miten nämä usein olivat uupumuksesta nukahtaneet vaikka pitäisi valvoa koneen toimintoja.
    Voihan olla että asiat ovat muuttuneet paljonkin tuon tekemisen jälkeen,ja sitä en muista oliko kyse jostain tietystä maasta vai maailmanlaajuisesta tutkimuksesta.

    kaikenlaista ja en minä ainakaan ole nähnyt enkä edes kuullut moisesta . Yksikään kone ei ole pudonnut että lentäjän vetää sikeitä, ei todellakaan että pyydän jo että lopetat tuomoisen jonnin joutavan puheen.

    Äänestä

  • että hah hah kirjoitti:

    kaikenlaista ja en minä ainakaan ole nähnyt enkä edes kuullut moisesta . Yksikään kone ei ole pudonnut että lentäjän vetää sikeitä, ei todellakaan että pyydän jo että lopetat tuomoisen jonnin joutavan puheen.

    Ensinnäkin en ole missään väittänyt että lentokoneita on tippunut nukahtamisen seurauksena.Tässä suorakopio alkuperäisestä viestistä:

    "-Dokumentit jossain kerrotaan miten lentäjät lentää liian pitkiä vuoroja ja nukahtavat uupumuksesta.Tai muuten tekevät virheitä väsymyksestä. "

    En siis ole väittänyt että kone olisi tippunut alas.Niin hyvin en muista dokumentin sisältöä että voisin sanoa niin,koska siitä on aikaa.
    Mutta alkuperäinen tarkoitus oli minulla että koska olen tietoinen että tuollaista tapahtuu,niin ei tule lentokoneessa yhtään turvallinen olo.

    Mutta miksi sanoisin tuollaisen dokumentin nähneeni ellei se ole totta?
    Eli kannattaisi hiukan lukea tarkemmin,ennenkuin alkaa haukkumaan.
    Ja tää väittely dokumentista ei nyt kuitenkaan ollut tän viestin alkuperäinen tarkoitus.....

    Äänestä

Sinulla on monta kysymystä, mutta voin tässä lähinnä kertoa omista tuntemuksistani seuraavaa.

Lentopelkoni liittyi lähinnä turbulenssiin. Luin Finnairin ym. sivuilta, mitä turbulenssi oikeastaan on ja lennoilla valitsin aina ikkunapaikan, jotta näin siiven ja maan. Turbulenssissa siipien ja siis koko koneen heilunta osottautui todella vähäiseksi, vaikka kone kuin "tutisi". Eli olo helpottui huomattavasti, kun tajusi, että koneen tutina vaikutti todellisuudessa koneeseen vain mitättömästi. Maan näkeminen helpottaa ainakin minua jostain syystä. Ehkäpä se on "klaustrofobiaan liittyvää". Kun näkee ulos avaraan, niin helpottaa. Finnairin turvallisuuspäällikkö vertasi ilmakuoppia pellon auraukseen, jossa on välillä savikokkare, joka nytkäyttää auraa. Eli lentokoneen vauhdilla ilma on kuin maanpinta, jossa on savikökkäreitä, joka nytkyttää konetta. Ajatus, että ilma näillä vauhdeilla on todella kuin maaperä helpotti minua. Toivottavasti näistä ajatuksista on apua muillekkin. Nykyään en enää pelkää lentämistä lainkaan ja olen taas lähdössä matkalle.

Äänestä
  • kiitos lyhyestä asiallisesta tiedosta turbolenssiin liittyen

    Äänestä

  • Tietoja kaipaava kirjoitti:

    kiitos lyhyestä asiallisesta tiedosta turbolenssiin liittyen

    Se on turbUlenssi eikä turbolenssi. Ihan vaan ettet muuten fiksua tekstiäsi/kysymystäsi pilaa sillä että kirjoitat 24 kertaa sanan väärin.

    Äänestä

  • Naapuri kirjoitti:

    Se on turbUlenssi eikä turbolenssi. Ihan vaan ettet muuten fiksua tekstiäsi/kysymystäsi pilaa sillä että kirjoitat 24 kertaa sanan väärin.

    Anteeksi hirveesti jos jotakin on häirinnyt kirjoitusvirheeni,kaikille sattuu virheitä.Kuitenkin 24 kertaa oli ehkä vähän liioiteltua=)

    Äänestä

Lentopelkoiset naiset ja miehet pelkäävät eri asioita

7.7.2004 Universiteit Leiden/YLEn Tiedeuutiset

Lentopelosta kärsivät naiset pelkäävät miehiä useammin koneen putoamista ja kärsivät suljetun paikan kammosta. Sen sijaan lentopelkoiset miehet kammoavat usein korkeita paikkoja ja ahdistuvat, kun eivät voi itse ohjata konetta.

Sukupuolten lentopelkoa koskevien tulkintojen erot selviävät hollantilaisen lentokapteenin ja psykologin Lucas van Gerwenin väitöstutkimuksesta, jonka hän teki Leidenin yliopistoon.

Van Gerwenin tutkimuksesta selvisi myös, että lentopelon taustalle kätkeytyy monesti useampia fobioita. Lentopelkoista saattaa vaivata esimerkiksi korkeiden paikkojen ja kontrollin menettämisen kammot, jotka yhdessä muodostavat pakokauhun lentämistä kohtaan.

Lentopelko on van Gerwenin mukaan suhteellisen helposti hoidettavissa. Hänen tutkimuksestaan käy ilmi, että toimiva terapia koostuu neljästä eri tekijästä, joista ensimmäinen on lentopelkoisen säännöllinen altistaminen omalle pelolleen. Tämä tapahtuu ensin lentosimulaattorissa ja lopulta oikeassa lentokoneessa. Toiseksi toimivassa terapiassa tarvitaan rentoutus- ja hengitysharjoituksia sekä asiallista tietoa lentämisestä ja ilmailusta. Lopulta henkilön on opeteltava hallitsemaan irrationaalisia ja pelottavia ajatuksiaan. Vaikka lentäminen oikealla lentokoneella terapeutin seurassa on käytössä olevista hoitokeinoista tehokkain, sitä ei voi eettisistä syistä käyttää ensimmäisenä.

Myös lyhyistä, yhden päivän mittaisista terapioista on tutkimuksen mukaan apua vaikka ne eivät olekaan yhtä tehokkaita kuin pitkäkestoiset terapiat. Terapia on kuitenkin kallista ja Van Gerwenin mukaan lentopelon hoitaminen täytyisikin saada sairausvakuutuksen piiriin. Korvauksella voitaisiin parantaa 2,5 miljoonan hollantilaisen elämää.

Kelan mukaan Suomessa ei ole käyty lentopelon korvattavuudesta keskustelua eikä lentopelko nimistä sairautta löydy Kelan sairausluokituksesta. Terapian kustannusten korvaaminen sairausvakuutusvaroista on kuitenkin Kelan mukaan periaatteessa kiinni siitä, määritteleekö yksittäinen lääkäri asiakkaansa lentopelon sairaudeksi vai ei.

Äänestä
  • Tunnistin itseni tutkimuksesta nim. "en enää" tosin parannuin omin neuvoin, kuten edellä kuvasin. Mutta varmaan pätevä tutkimus.
    ;-)

    Äänestä

Kysymyksesi ei ole naurettavia, samanlaisia asioita pohtii yllätävänkin moni matkustaja. Pelko tällaisista on kuitenkin turhaa. Ensinnäkin matkalennoilla ollaan radioyhteydessä koko ajan aluelennonjohtoihin, joka selvittää ohjaajia koko matkan ajan uusille reittipisteille, lentopinnoille jne. Eipä siellä juuri nukkumaan ehdi. Minkään kulkuneuvon kuljettaminen ei ole niin valvottua ja kontrolloitua kuin lentokoneen. Kaukolennoilla voi olla enemmänkin kuin kaksi lentäjää, joista aina yksi voi mennä lepäämään.

- Ohjaajat ovat tietoisia säärintamista reitillä jo ennen kun koneeseen noustaan. Näiden pohjalta reitti suunnitellaan ja päätetään polttoaineesta mahdollisten myrskyrintamien kiertämisen vuoksi. Lisäksi lennolla nähdään säätutkalta koko ajan vallitseva sää, joten ns. "myrskyn silmään" joutuminen on äärimmäisen harvinaista. Näitäkin kuitenkin harjoitellaan simulaattorissa ja niistä on oikeilla toimenpiteillä selviydyttävä jos haluaa pitää lupakirjansa.

- Suihkumoottori on toiminnaltaan hyvin yksinkertainen, jos verrataan sitä muihin moottorityyppeihin. Ne ei niin vain sammu itsekseen vaikkapa huonossa säässä. Usein sammuminen liittyy siihen että moottoriin osuu jokin, vaikka iso lintu. Matkalennoilla lennetään autopilotilla, lähestyminen ja lasku usein käsin tai autopilotilla ja nousu aina käsin. Lennettiin sitten kummalla vaan, kone on aina hallinnassa myös huonossa säässä. Jos sää on riittävän huono laskeuduttaessa, voidaan tehdä ylösveto ja tulla uudelleen tai lentää varakentälle.

- Pilven sisällä lentäminen ei ole sen kummempaa kuin pilven ulkopuolellakaan, kun lennetään ns. mittarilentoa. Kumpupilvet voivat hieman tärisyttää mutta ei siinä sen kummempaa. Täristäväthän muutkin liikkuvat kulkuneuvot välillä. Koneen järjestelmät ovat viimeisen päälle suunniteltuja. Jos joku järjestelmistä jostain syystä prakaa, tulee esiin heti varajärjestelmä ja ohjaajat saavat siitä tiedon. Vika analysoidaan ja tehdään viasta riippuen ratkaisut lennon jatkamisesta jne.

- Halpalentoyhtiöiden halpakonsepti perustuu ihan muuhun kuin turvallisuuteen, esim. kenttämaksuihin, lipunmyyntiin, hallintoon ym. Koneet huolletaan niiden omien käsikirjojen mukaisesti eikä näistä ole juuri varaa tinkiä. Sanottakoon vielä että myöskään lentoyhtiöiden välinen kilpailu ei näy koskaan operatiivisessa toiminnassa, tämäkin kun on joskus jotain huolettanut.

Rennosti vaan lentokoneessa!

Äänestä
  • Kiitos hyvästä tietopaketista,missä tuli hyviä vastauksia kysymyksiini.Tätä juuri tarkoitin,että mitä enemmän saa tietoa niin siitä mielikin rauhoittuu.
    Toivottavasti joskus pääsen eroon pelostani=)

    Äänestä

  • Tietoja kaipaava kirjoitti:

    Kiitos hyvästä tietopaketista,missä tuli hyviä vastauksia kysymyksiini.Tätä juuri tarkoitin,että mitä enemmän saa tietoa niin siitä mielikin rauhoittuu.
    Toivottavasti joskus pääsen eroon pelostani=)

    Oletko koskaan nähnyt lentokentällä, että kapteenin hihassa roikkuu hätääntynyt vaimo kahden tenavan kanssa, vaatien, ettei mies varmana nouse lentokoneeseen?

    Aivan oikein: et.

    Ei piloteilla ole mitään itsetuhoviettiä. He ovat ihan tavallisia ihmisiä, jotka menevät päiväksi töihin omaan "konttoriinsa" hyvällä näköalalla. Takki vain naulaan ja sitten istutaan penkille paperisodan kimppuun (tätä ennen lento tietysti on etukäteen jo muutenkin suunniteltu ja valmisteltu, kuten aiemmin mainittu).

    Ennen koneen lähtöä jompi kumpi koneen piloteista (en ole varma protokollasta kaikilla lentoyhtiöillä) käy vielä tutkimassa koneen myös ulkopuolelta, että missään ei näy mitään esim. lintujen aiheuttamia vahinkoja. Kyse on siis varotoimenpiteestä, ei siitä, että jokin olisi vialla.

    Mikäli lentäminen olisi vaarallista, niitä hätääntyneitä vaimoja olisi kentällä pilvin pimein ;)

    Äänestä

Lentopelkoa käsitellään myös esim. Finnairin sivuilla ja Finnair järjestää asian tiimoilta myös kursseja.

Äänestä

Minäkin pelkään lentämistä sekä ahtaita ja suljettuja paikkoja, lentokone on semmoisista paikoista pahin. Pelkään myös, että pelko kasvaa koneessa tai kentällä niin, etten itse hallitse sitä tai itseäni.
Marraskuussa kävimme Goassa Intiassa ja monta viikkoa ennen lähtöä pelkäsin ja jännitin. En aikaisemmin ollut ollut niin pitkällä lennolla (10 tuntia).

Finnairin sivuilla on kysymyksiä ja vastauksia lentämisestä -sivusto. Sen lukeminen helpotti pelkoani, kun sain enemmän tietoa lentokoneista ja niiden toiminnasta. Samoilta sivuilta löytyy myös ilmailulääkärille tehtyjä kysymyksiä ja niihin vastaukset. Suosittelen, että käyt lukemassa. Minua ainakin rauhoittivat.

Toki vielä koneessakin vähän pelotti, mutta ei niin paljoa kuin ennen Finnairin sivujen lukemista. Onneksi pääsin ikkunapaikalle sekä meno- että paluulennolla. Kun näin ulos ja alla olevan maan ahtaanpaikanpelkoni rauhoittui. Joskus kärsin myös korkeanpaikanpelosta, mutta lentokoneessa 10 km:n korkeudessa ei ihme kyllä tuntunut miltään

Kerro matkakumppaneillesi pelostasi ja myös vaikka lentoemännille. Jos paniikki koneessa iskee, tiedät kenelle kertoa ja kehen luottaa. Lentoemännät kohtaavat työssään todella paljon lentopelkoisia ja osaavat varmasti rauhoitella myös sinua.

Äänestä
  • Hyviä juttuja lentopelkoiselle! Kiitos niistä...

    Äänestä

  • Kiitos vinkistä,eli tarvii mennä enemmän syventymään Finnairin sivuille.Mulla ei ole onneksi ahtaanpaikan kammoa,mutta korkeanpaikan kammo on.Siksi taas minä valitsen käytäväpaikan mieluummin,kuin että katselisi ikkunasta ulos.
    Mutta voimia kaikille muille lentopelkoisille,ja yritetään ettei pelko liikaa hallitse elämää.
    Matkakuume on ainakin minulla niin pysyvä juttu että teen kaikkeni että pelkoni loppuisi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tietoja kaipaava kirjoitti:

Kärsin jonkin asteisesta lentopelosta.Rakastan matkustelua,mutta pelkään että liika pelko saa minusta ylivallan. Tilatessani matkaa en ajattele vielä lentämistä,mutta kun matkaan on odottelu aikaa kerkiin monet kerrat kuvittelemaan mitä voisi sattua ja miltä se tuntuisi jos kohdalle osuisi.

Ennen lentoa ei jännitä,mutta koneessa alkaa sydän jyskyttää ja yritän nousun aikana kuvitella olevani jossain muualla.Koneen saavuttaessa oikean korkeuden,rauhotun.Mutta jos kone hiemankin alkaa täristä pelko iskee päälle.

Luulen että pelko on tullut yhdestä huonosta lentokokemuksesta,jossa kaikki yhtiön koneet olivat teknisen vian takia koko ajan paljon myöhässä.Ensimmäinen lento oli paljon myöhässä,ettei kerinnyt jatkolennolle.Jatkolento oli seuraavana päivänä,ja myöhästyi taas monella tunnilla.Ajattelin ettei mikään voi mennä vikaan,mutta lennolla turbolenssi tärisytti koko matkan niin että jouduttiin laskeutaan tankkausta varten.
Olin kokenut turbolenssia aikaisemminkin ja hieman pelännyt lentämistä,mutta tuon lennon jälkeen olin niin paniikissa että päätin etten ikinä mene enää koneeseen.Ei tiettävästi kuitenkaan lennolla ollut vaaratilannetta,mutta itse koin sen sellaisena.

Lisäksi ei ole auttanut asiaa:
-että olen kuullut että kaverini vanhempien kone meinasi pudota myrskyssä.
-Dokumentit jossain kerrotaan miten lentäjät lentää liian pitkiä vuoroja ja nukahtavat uupumuksesta.Tai muuten tekevät virheitä väsymyksestä.
-Viime aikaiset lento-onnettomuudet,varsinkin se jossa lämmitysjärjestelmä petti jne.Tuli taas uusi aihe miksi pelätä.
-Nähnyt ohjelman missä kerrottiin miten salama voi iskeä koneeseen,vaikka kone olisi myrskypilvien yläpuolella.

Ei helpota asiaa vaikka tiedän,että kone ei voi hajota turbolenssista.Tiedän että vaarallisempaa on autoilu tai yhtä hyvin voi kuolla kotona jne. Nämä tiedot ei kuitenkaan helpota.

Luulen että jos saan lisätietoa niin auttaisi.Jos joku osaisi vastata seuraaviin:
1.Mikä todennäköisyys on että jos kone joutuu myrskyyn,voi käydä huonosti?
2.Vaikka turbolenssi ei hajota konetta,voiko moottorit sammua silti tai vaikka kone lähtee hallinnasta?
3.Kun kone laskeutuu tai nousee pilven sisällä,niin onko normaali olosuhteissa vaaraa?Voiko tekniikka pettää jne.?
4.Onko halpalentoyhtiöt vaarallisempia,eli tingitäänkö tarkastuksista ym?Koska huonoin kokemukseni oli halvemmalla lentoyhtiöllä (ei suomalainen)

Ja kaikki muukin tekniikka tieto lentoturvallisuuteen liittyen kiinnostaa?
Ei kannata ruveta kertomaan että kuinka turvallista lentäminen on ja kuinka epätodennäköistä on että jotain sattuu,koska tiedän sen mutta se ei auta asiaa.
Jos joku on päässyt peloistaan,niin kertokaa tekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu