Sousse

    Mitä mieltä olette kun olette käyneet Maraboutissa, Soussessa? Olen kuullut että Marabout on hieman kulunut hotelli, mutta kaunis ja hyvällä paikalla ja hotellihuoneet ovat hyviä. (: Olemme menossa Sinne huhtikuussa. Monessa esitteessä kerrotaan että siellä on jotain 21 astetta tai 22 astetta. Mutta Äiti kertoi että hänen äitinsä oli käynyt Tunisiassa Maraboutissa ja siellä oli ollut 1 tai 2 astetta lämpimämpää kun esitteessä. Ja oli kertonut että Tunisialaiset olivat olleet vielä takeissa, mutta suomalaiset olivat olleet Shortseissakin ja viihtyneet. Saanko Huhtikuussa rusketusraidat? Ja onko tarpeeksi lämmintä? Mutta on siellä varmasti lämpimämpää kuin suomessa silloin. Mutta kai nyt siellä pärjää niinkun vaikka topissa jos päällä on ohut takki? Nimittäin tämä on ensimmäinen etelänmatkani. Eli lähtömme on Huom, 16 päivä huhtikuuta. Ja illalla voisi laittaa jo pitkähihaista päälle ja jonkun villatakin tai jonkun pienen sisätakin? Kuin suomessa. Jotkut sanovat että siellä on tuulista. Mutta sanotaan että Marabout on rauhallisella paikalla. Kertokaa minulle kuitenkin Tunisian Soussesta lisää tietoa, ja kokemuksia Maeabout hotellista, kiitos. (:
41299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itse pidin Soussesta paikkana paljon. Siellä on ihan lämmin, mutta kannattaa varata pitkähihaista mukaan. Tunisia on nimittäin muslimimaa ja siellä tulisi kävellä (ainakin yleisillä paikoilla) polvet ja olkapäät peitettynä. Maassa maan tavalla... Kyseisestä hotellista en tiedä, mutta en ole ikinä nähnyt huonoa matkatoimiston hotellia. Netistä löytyy paljon vinkkejä matkalle googlettamalla. Hauskaa matkaa!

Äänestä

Soussessa muutama vuosi sitten huhtikuussa hotelli Kantassa (ei huoneistohotellissa) ja viihdyimme mainiosti. Hotelli oli todella hyvä ja ruoka erinomaista, ei löytynyt mitään valittamista. Muutenkin Sousse oli hyvä matkailukohde, vaikka on muslimimaa, ei uskontoa tuputettu. Basaareissa tietty olivat myyjät tyrkyttäviä kuten muuallakin. Kunhan päättäväisesti kieltäytyi, rauhoittuivat heti. Meillä ainakin oli lämpimät säät ja shortseissa kuljimme. Hotellin uima-altaat olivat kovasti käytössämme.

Äänestä
  • Joo, ihanaa kuulla muiden matkakokemuksia!
    Meinasimme aluksi valita Kantan. Olitteko huhtikuun loppupuolella vai alussa? (:

    Äänestä

  • Pimpelipompeli. kirjoitti:

    Joo, ihanaa kuulla muiden matkakokemuksia!
    Meinasimme aluksi valita Kantan. Olitteko huhtikuun loppupuolella vai alussa? (:

    olimme huhtikuun alkupuolella viikon verran 6. huhtikuuta alkaen. Ihan mukavat lomasäät oli ainakin silloin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pompelipom. kirjoitti:

    Mitä mieltä olette kun olette käyneet Maraboutissa, Soussessa? Olen kuullut että Marabout on hieman kulunut hotelli, mutta kaunis ja hyvällä paikalla ja hotellihuoneet ovat hyviä. (: Olemme menossa Sinne huhtikuussa. Monessa esitteessä kerrotaan että siellä on jotain 21 astetta tai 22 astetta. Mutta Äiti kertoi että hänen äitinsä oli käynyt Tunisiassa Maraboutissa ja siellä oli ollut 1 tai 2 astetta lämpimämpää kun esitteessä. Ja oli kertonut että Tunisialaiset olivat olleet vielä takeissa, mutta suomalaiset olivat olleet Shortseissakin ja viihtyneet. Saanko Huhtikuussa rusketusraidat? Ja onko tarpeeksi lämmintä? Mutta on siellä varmasti lämpimämpää kuin suomessa silloin. Mutta kai nyt siellä pärjää niinkun vaikka topissa jos päällä on ohut takki? Nimittäin tämä on ensimmäinen etelänmatkani. Eli lähtömme on Huom, 16 päivä huhtikuuta. Ja illalla voisi laittaa jo pitkähihaista päälle ja jonkun villatakin tai jonkun pienen sisätakin? Kuin suomessa. Jotkut sanovat että siellä on tuulista. Mutta sanotaan että Marabout on rauhallisella paikalla. Kertokaa minulle kuitenkin Tunisian Soussesta lisää tietoa, ja kokemuksia Maeabout hotellista, kiitos. (:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu