pentua vailla

Tahtoisimme ostaa keltaisen labradoriuroksen kotikoiraksi. Sopivin ajankohta pennun hankintaan olisi toukokuun loppupuoli/kesäkuu työtilanteidemme vuoksi. Edellinen lapukkamme menehtyi sarkoomaan kymmenvuotiaana pari vuotta sitten. Tarjoaisimme tulevalle pennulle kodin omarantaisella maatilalla (Entinen labradorimme olikin kova uimaripoika). Olemme tutkineet kasvattajien sivuja, mutta emme tarvitse näyttelykoiraa, emmekä siis mielellämme maksa hurjia summia valiokoirien pennuista. Meille riittää kunhan pentu on terve.

Siispä teettäisikö kukaan pentuja omalla lapukallaan tämän kevään aikana? Olisimme kiitollisia tiedoista/vinkeistä...
1267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"Meille riittää kunhan pentu on terve."
Sitähän juuri kasvattajat näillä "valiokoirillaan", joiden terveys sukupolvien ajan on tutkittu, yrittävät!

Siks' toisekseen ei minkään pennun myöhemmästä terveydestä ole taetta.

Nämä mainitsemasi "omalla lapukallaan pentuja tekevät" eivät pääsääntöisesti ole perehtyneitä rotuun, sen terveyteen, perinnöllisiin sairauksiin, sukutaulussa oleviin vältettäviin koiriin jne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


A&M kirjoitti:

Tahtoisimme ostaa keltaisen labradoriuroksen kotikoiraksi. Sopivin ajankohta pennun hankintaan olisi toukokuun loppupuoli/kesäkuu työtilanteidemme vuoksi. Edellinen lapukkamme menehtyi sarkoomaan kymmenvuotiaana pari vuotta sitten. Tarjoaisimme tulevalle pennulle kodin omarantaisella maatilalla (Entinen labradorimme olikin kova uimaripoika). Olemme tutkineet kasvattajien sivuja, mutta emme tarvitse näyttelykoiraa, emmekä siis mielellämme maksa hurjia summia valiokoirien pennuista. Meille riittää kunhan pentu on terve.

Siispä teettäisikö kukaan pentuja omalla lapukallaan tämän kevään aikana? Olisimme kiitollisia tiedoista/vinkeistä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu