Olen usean kerran lukenut tuon kommentin. Eli nykyään huostaanotetut lapset ovat jo niin paljon pahaa kokeneita ja traumatisoituneita, ettei heitä pystytä sijoittamaan perheisiin vaan ainoa vaihtoehto on laitos.
Onko totta?
Miksi siis ryhtyä sijaisvanhemmaksi?
Onko totta?
Miksi siis ryhtyä sijaisvanhemmaksi?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Meillä on yksi sijaiskotilapsi (9v). Olemme menossa lastenpsykiatrin vastaanotolle puhumaan lapsen oireista ensi viikolla. Varasimme lääkäriajan, koska meistä tuntui, että lapsella on isompia ongelmia, kuin hänet n. vuosi sitten ottaessamme osasimme odottaa. Lääkäri pyysi meitä kirjaamaan paperille tärkeimmät asiat ja oireet. Eilen illalla istuin koneen ääreen ja aloin listata oireita. Niitä tuli yhteensä 37!
Osan oireista on sellaisia, että niiden kanssa vaan elää (motorinen levottomuus, keskittymiskyvyn puute, pelkotilat, valehtelu, salailu), mutta jotkut huolestuttavat meitä enemmän (pelkää biologista vanhempaansa, kieltäytyy tapaamisista hänen kanssaan, syö valtavat määrät) ja jotkut oikein paljon (uhkailee tappavansa itsensä).
Pärjääkö lapsi perhehoidossa? Kyllä pärjää ja me pärjäämme perhehoitajina. Mutta amamttiapua me tarvitsemme psykiatrian puolelta, samoin työnohjausta. On mahdollista, että kuntoutuakseen lapsi tarvitsee perhehoidon lisäksi psykoterapiaa, lääkitystä jne.
Mutta emme me toista sijaiskotilasta ole ottamassa, on tämä henkisesti niin raskasta hommaa.
mikä seuraus jostakin.
Kuinkahan ns, "terve lapsi" reagoi, kun hänet huostaanotetaan omasta perheestään.
Ja samalla erotetaan omista vanhemmistaan,
ystävistään, koulukavereistaan, sukulaisistaan jne hänelle kaikkein läheisimmistä ihmisistä.
Ja kuinka kauan kestää, kun lapsi ymmärtää, ettei olekaan "pienellä lomalla" omasta kodistaan vaan pysyvästi (monesti lopullisestikin) "kiskaistu "irti omista kasvujuuristaan.
Kuinkahan me aikuiset "oirehtisimme"
vastaavassa "kaikesta irti" revityssä huostaanotetun lapsen tilanteessa
ja vieraassa paikassa ja perheessä aivan yksin!