Kutsumus puuttuu

Tulin alalle uteliaisuudesta ja nyt on mitta täynnä tätä. Katselin liiton sivuja ja totesin saavani niin paljon korvausta, ettei minun kannata tehdä seuraavaan kolmeen vuoteen mitään. Sitten vaihdan alaa. Kunhan keksin mitä tekisi isona.

Miten yrityksillä on oikeasti varaa pitää minunkaltaisiani palkkalistoilla. Lainaan seuraavassa omaa aikaisempaa kirjoitustani:

Oma palkka on 2600 kuussa. Homma on leppoisaa surffailua, piitkiä kahvitaukoja pomon kanssa ja vielä pidempiä ruokatunteja. Pomo häipyy normaalisti puoleenpaivään mennessä kaupungilla 'palaveriin. Juuri otettiin inssiksi valmistunut kaveri 'vaihtamaan mustekasetteja' kun ei sitäkään enää viitsi itse tehdä 1700e kuussa.Aikoinaan alalle pääsi kun oli käynyt parin kuukauden kurssin -kuten itsekin olen- mutta ei toivoakaan enää.

Kukaan ei kontrolloi IT-osastomme touhuja ja firman johto vaan kiittelee, että kiva kun hoidatte asiat niin hyvin. Tulla ja mennä saa miten lystää kunhan homma toimii. Ja kun ongelmia tulee otetaan asiantuntia jostain IT-alan firmasta hoitamaan homma kuntoon. Aivan loistava politiikka. Mitään ei tarvitse tehdä itse jos ei osaa/huvita. Ylitötä on todella harvoin. Parikymmentä vuotta olen ollut työelämässä ja näissä hommissa 6 vuotta. Ei missään muualla saa näin helpolla vastaavaa palkkaa.
1736
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

onko sinulla työnantajakin sama kuin 6 v sitten?, ei päässyt esim nokialle töihin 20v sitten kurssin käymällä kellarifirmat ovat erikseen.nokia on varmasti ollut parhaita atk työnantajia muutaman suuren firman kanssa,sekin on paljon ulkoistanut töitään laittanut omia kavereita esim hplle.tiedän jollakin lailla nokian vanhemman työporukan suhteet,läheiseni ollessa siellä töissä.uudet työsuhteethan onkin mennyt sit ulospotkiessa monella isollakin firmalla.sinullahan todella käy aika pitkäksi,mitä ihmettä olet sellaisessa työpaikassa, kuin itsekkin annat ymmärtää, et hommat ei ole järkeviä.kaverillani on todella kutsumus alalle palkkakin parani,kuin työnantaja muuttui hpksi nokiasta,hommat säilyivät samana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uskon puute kirjoitti:

Tulin alalle uteliaisuudesta ja nyt on mitta täynnä tätä. Katselin liiton sivuja ja totesin saavani niin paljon korvausta, ettei minun kannata tehdä seuraavaan kolmeen vuoteen mitään. Sitten vaihdan alaa. Kunhan keksin mitä tekisi isona.

Miten yrityksillä on oikeasti varaa pitää minunkaltaisiani palkkalistoilla. Lainaan seuraavassa omaa aikaisempaa kirjoitustani:

Oma palkka on 2600 kuussa. Homma on leppoisaa surffailua, piitkiä kahvitaukoja pomon kanssa ja vielä pidempiä ruokatunteja. Pomo häipyy normaalisti puoleenpaivään mennessä kaupungilla 'palaveriin. Juuri otettiin inssiksi valmistunut kaveri 'vaihtamaan mustekasetteja' kun ei sitäkään enää viitsi itse tehdä 1700e kuussa.Aikoinaan alalle pääsi kun oli käynyt parin kuukauden kurssin -kuten itsekin olen- mutta ei toivoakaan enää.

Kukaan ei kontrolloi IT-osastomme touhuja ja firman johto vaan kiittelee, että kiva kun hoidatte asiat niin hyvin. Tulla ja mennä saa miten lystää kunhan homma toimii. Ja kun ongelmia tulee otetaan asiantuntia jostain IT-alan firmasta hoitamaan homma kuntoon. Aivan loistava politiikka. Mitään ei tarvitse tehdä itse jos ei osaa/huvita. Ylitötä on todella harvoin. Parikymmentä vuotta olen ollut työelämässä ja näissä hommissa 6 vuotta. Ei missään muualla saa näin helpolla vastaavaa palkkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu