Ihmetyttää

Ihmetyttää, kuinka muutamilla koira-ihmisillä riittää aikaa naputella täällä melkein vuorokauden ympäri? Itse käyn täällä myös silloin tällöin katsomassa, mutta 40 tuntinen työviikko, vapaa-aikana koiran kanssa touhuaminen (=väh. 4 lenkkiä/päivä koulutukset päälle)ja siihen hieman kodinhoitoa, niin täällä ei kovin montaa tuntia sentään ehdi viikossa mekastaa. Kerokaa, mistä löydätte aikaa?
13929
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

niin kodin perheen kuin koirankin hoitoon, Osa käy töissäkin . Miten sinulla riittää aikaa laskea kenenkin aktiivisuus täällä. Hyvin tuntuu sinultakin sitä aikaa löytyvän, jatkuvien vinoilu viestien kirjoittamiseen ja toisten seuraamiseen, vaikka sinun kuuluisi olla vielä koulussa, istua pulpetissa nenä kiiltävänä, innokkaana viittamaan opelle.
Sitä minä olen ihmetellyt jo kauan.

Äänestä
  • Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Joo, anteeksi, ei ollut tarkoitus astua varpaille. Ihan mielenkiinosta kysyin. Mutta,oikeassa olet, mitäpä se minulle tai kellekään muullekaan kuuluu, miten kukin aikaansa käyttää. Kunhan kyselin. Anteeksi vielä kerran ja kuulemiin oikeiden koira-asioiden merkeissä.

    Äänestä

  • viehän kuitenkin välillä koirasi ulos ja laita perheelle ruokaa.ei netti saa olla koko elämä

    Äänestä

  • palstan päivystajiä kirjoitti:

    viehän kuitenkin välillä koirasi ulos ja laita perheelle ruokaa.ei netti saa olla koko elämä

    sitä perheeni saa yllinkyllin. Koira ulkoilua leikkiä, perhe ruokaa. Kone sattuu olemaan työväline ja etätyötä tekevänä aika on omani, kunhan hommat tulevat tehdyiksi. Tähän asti ovat tulleet.

    Äänestä

  • ei päivystäjä kirjoitti:

    sitä perheeni saa yllinkyllin. Koira ulkoilua leikkiä, perhe ruokaa. Kone sattuu olemaan työväline ja etätyötä tekevänä aika on omani, kunhan hommat tulevat tehdyiksi. Tähän asti ovat tulleet.

    rekkaa ensin itsesi niin sitten mielipiteesi voitaisiin ottaa vakavasti kölle

    Äänestä

  • puskastahuutelija kirjoitti:

    rekkaa ensin itsesi niin sitten mielipiteesi voitaisiin ottaa vakavasti kölle

    aloittajan kanssa samaa mieltä.osa kirjoittajista istuu kaikenajan koneen ääressä.kyllä on elämä tympeetä jos mitään muuta ei ole kun tietokone.jokainen taaplaa tyylillään.että sillee.

    Äänestä

helppoa sinullakaan. Laskea ja tilastoida miten paljon kukakin osallistuu keskusteluihin koirapalstalla. Ethän anna sen vaan häiritä työntekoasi ja harrastuksiasi koiran kanssa?

Äänestä
  • Minulla on helppoa. Ei tarvitse paljon laskea eikä tilastoida. Tätä palstaa silloin tällöin vilkaisevana on vain pistänyt silmään eräät, erittäin ahkerat osallistujat. Eikä kysymykseni ollut mitenkään pahalla tarkoitettu, että anteeksi nyt vaan kauhian pal', jos joku otti nokkinsa.

    Äänestä

  • Kuinka kirjoitti:

    Minulla on helppoa. Ei tarvitse paljon laskea eikä tilastoida. Tätä palstaa silloin tällöin vilkaisevana on vain pistänyt silmään eräät, erittäin ahkerat osallistujat. Eikä kysymykseni ollut mitenkään pahalla tarkoitettu, että anteeksi nyt vaan kauhian pal', jos joku otti nokkinsa.

    viettää suomikeskusteluissa noin puoli tuntia päivittäin. Tosin on ollut moniakin päiviä, että ei ole ehtinyt käydä täällä ollenkaan.

    Tuo toiminto, jolla voi laittaa vastauspyynnön sähköpostiinsa, kun joku kommentoi viestiä, on ollut tosi hyvä: sen avulla voi kolmessa minuutissa vastata jollekin, samalla kun tarkistaa muut s-postinsa. Itse ainakin tarkistan kaikki s-postini useamman kerran päivässä, myös työaikana, kyllä. Onhan sielläkin ne tauot ja ruokatunnit ynnä muut hetket, jolloin jotkut käyvät esim tupakalla... Jos kirjoittaa vaikka viisi viestiä päivässä, ei se vaadi yhteensä kuin kymmenen minuutin vierailun palstalla.

    (Tuo suomipostin tökkiminen tosin ärsyttää: nyt on ollut joulusta lähtien minulla sellainen tilanne, että en pääse suoraan postista lukemaan (enkä vastaamaan) saamaani viestiä, vaan pitää erikseen mennä keskusteluihin. Postin kautta jos yrittää, niin herjaa, että keskustelu ei ole tällä hetkellä käytössä. Mikähän mättää, vai onko vika vain minun omalla koneella?)

    Jos nimimerkki "kuinka" seuraa tarkemmin, niin itse asiassa ne samalla sivulla näkyvät aloitukset hajaantuvat kyllä melko monelle päivälle: ei siinä yhden ihmisen koko päivää tarvitse kirjoittaa.

    Muoriskakin ehtii tämän suomikeskustelun lisäksi seurata aktiivisesti monia muitakin palstoja, vaikka tekee taatusti vähintään 40-tuntista palkkatyöviikkoa, hoitaa lisäksi talon ja neljä koiraa, välillä lastenlapsia ja vähän naapurin mummojakin. remontoi asuntoaan, kirjoittaa aforismeja, suunnittelee uutta kotia, käy jumpalla ja lenkkeilee. Hiihtää, katselee elokuvia, vokottelee korjaan komentelee isäntää. Neuloo maalaa tapetoi ym ym ym...

    Itsekin pidän itseäni palstaa "silloin tällöin vilkaisevana" osallistujana. Joillakin on lisäksi mahdollista työskennellä kotona omaa tahtiaan, urakkahommia nääs: hehän voivat varmasti vielä helpommin irroittaa ajastaan sen muutaman minuutin, jonka viestiin vastaaminen vaatii.

    Yleensä aktiiviset, nopeat ja aikaansaavat ihmiset ovat aktiivisia, aikaansaapia ja nopeita. He näkyvät ja kuuluvat, ja se on hyvä!

    Äänestä

Netti-riippuvuus on sairaus muiden joukossa. Mutta siihenkin on kuulemma nykyään olemassa apua saatavilla. Ja toisekseen, on niitä kuitenkin pahempiakin riippuvuuksia, esim. alkoholi tai tupakka, huumeista nyt puhumattakaan. Että siinä valossa tuo netti-riippuvuus on sentään aika viaton "synti".

Äänestä
  • ajanviete on sairasta riippuvuutta. Jos niin olisi, niin sittenhän meillä on kalastusriippuvaisia, autonkorjausriippuvaisia, kivenhiontariippuvaisia, kielenopiskeluriippuvaisia, kuntosaliriippuvaisia ja vaikka mitä koko kansa täynnä...

    Itse ainakin mieluummin keskustelen ihmisten kanssa tällä tyylillä: mörkö kun olen, en halua ketään kotiini iltaisin vierailemaan juttutuokiota varten, enkä myöskään halua lähteä mihinkään ketään tapaamaan. Ja sitäpaitsi, silläkonstinhan saa vain hyvin rajallisen määrän näkemyksiä: täällä keskusteluissa sentään pyörii väkeä kymmenittäin, ellei jopa sadoittain.

    Hyvänä puolena nettikeskusteluissa on lisäksi, että ei tarvitse pukeutua vieraita varten, voi vastata silloin kun itselle sopii, eikä silloin kuin kysytään.

    Jotka syyttävät toisia riippuvuudesta, olipa sitten kyse mistä tahansa riippuvuudesta, ovat yleensä vain toimettomia kateellisia, jotka eivät itse ole löytäneet mitään hauskaa ajanvietettä juuri tälle hetkelle!

    Äänestä

  • old_profile_26157 kirjoitti:

    ajanviete on sairasta riippuvuutta. Jos niin olisi, niin sittenhän meillä on kalastusriippuvaisia, autonkorjausriippuvaisia, kivenhiontariippuvaisia, kielenopiskeluriippuvaisia, kuntosaliriippuvaisia ja vaikka mitä koko kansa täynnä...

    Hyvin vastattu! Perun tuon viestini.

    Kalastus on toisille harrastus, opiskelu tarpeellista
    jos pyrkii eteenpäin elämässään ja treenaus on hyvää kunnolle, onko ammattikalastajatkin mielestäsi riipuvaisia jos tekevät sitä työkseen, olet käsittänyt täysin väärin mitä riippuvaisuus on.

    Olenkai itse sitten koirariippuvainen, koska kaikki vapaa-aikani kuluu koiran kanssa metsäkävelyillä, leikkimiseen ja sen kouluttamiseen...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Kuinka kirjoitti:

Ihmetyttää, kuinka muutamilla koira-ihmisillä riittää aikaa naputella täällä melkein vuorokauden ympäri? Itse käyn täällä myös silloin tällöin katsomassa, mutta 40 tuntinen työviikko, vapaa-aikana koiran kanssa touhuaminen (=väh. 4 lenkkiä/päivä koulutukset päälle)ja siihen hieman kodinhoitoa, niin täällä ei kovin montaa tuntia sentään ehdi viikossa mekastaa. Kerokaa, mistä löydätte aikaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu