Sosialistipitäjä

Mikä ihmeen kommarikylä tämä Riihimäki oikein on. Stasihalosta äänesti 59.8 %. Kyllä täältä pitää sivistyneen ja edistyksellisen kansalaisen muuttaa pois. Hävettää niin h-vetisti!
342702
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

No, älähän nyt sentään yleistä. Suurin ongelma on äänestysalue oo7, mikä se sitten lieneekin. Ettei vaan Peltosaari?

Äänestä
  • peltosaaressa ja silti äänestin Halosta ja tulen äänestämään uusintakierroksellakin.

    Äänestä

  • Otappa tosiaan selvää mikä alue on 007, ei ainakaan peltosaari, ja enpäs kerro tässä sitä sinulle, niin on sinullakin jotain tekemistä sen selvittämisessä.

    Äänestä

näyttää riihimäellä olevan vasemmalla. Täytyy todeta, että sillä vasemmistolaisten listalla, ketkä Halosta äänestivät ( mikä oli muutama päivä sitten aamupostissa ) oli jopa joidenkin tuttujeni nimiä, joiden en edes tiennyt kannattavan sitä puolta politiikasta. Toisaalta, en ole mitenkään poliittisesti sitoutunut, omaan vain ajattelutapoja ja arvoja, mitkä eivät käy yksiin vasemmistohenkisten kanssa. Siksi en voi Halosta äänestää, joten ääneni on Niinistön. Tosin asunkin launosissa, jossa vasemmiston kannatus on aika minimaalista (muutama yksilö reilusta tuhannesta asukkaasta) ja lopellakin sama juttu.

Äänestä

Halonen on aivan loistava pressaksi.

Niinistö takin maalaaja / kääntäjä.

Eikös hän Iipon kanssa ole ne työreformin parhaimmat puolestapuhujat, jolloin suomailaisilla olisi tulevaisuudessa vielä paskemmat oltavat, mikäli tuollainen juippi pressaks valittais ... ei voi ku hämmästellä suomalaisuuden sinisilmäisyyttä ja sitä, että rikolliset teot (=esim. juhantalo) unohtuvat kahvi@pullatarjoilun myötä ja äänet saa se, jonka kahvi on presidenttii, tottakai :-p

Työväen presidentti ja pyh hyh ja yök !!
Kylmä kyyninen limaniska, joka ei edes lapsistansa välittänyt hädän hetkellä vaan riensi takaisin edustustyöhönsä sillo leskeks tultuaan ... Ja vielä tällaisen kovanaaman haluatte meitä edustamaan kaikkien niiden muiden arvojen unohtamisen kustannuksella, menkää itseenne ja katsokaa sen jälkeen peiliin ja äänestäkää halosta tai saatte joka tapauksessa halosta päähän.

Presidentti Tarja Halonen uudelleen pressaksi !!

Äänestä
  • että juhantalo, vegelius, kourit ym. mellastivat 80-90 luvun taitteessa, ei vielä tee niinistöstä rikollista. Kyllä siellä sdp:n leirissäkin oli niitä kasinopelureita, jotka yhteiskunnan etuuksia ja varoja käyttäen saivat aikaan sen, mitä kansalaiset maksoivat pitkälle 90-luvun loppuun.

    Valitaan vaan halonen suomen johtoon, saavathan ainakin riihimäkeläiset vasemmiston kannattajat näköisensä presidentin! Siirretään samalla muumimaailma naantalista peltosaaren kulmille!!!!

    Äänestä

nyt vaan peltosaareen tekemään vaalityötä saulin hyväksi ovelta ovelle käännyttää

Äänestä

hieno homma! Voidaan tulla auttaan muutossa, millon lähet?

Äänestä

Hyi h itselles, hävettää että 2000-luvulla joutuu lukemaan tuollaista!! Olet itse äärioikeistolainen natsi, ja niin on puolet riihimäkeläisistäkin, varmaan äänestäisit Hitleriä, jos eläisi! HÄPEÄ ITSEÄSI.

Mitä kommarit on sulle tehneet, ja tiedätkö mikä Halosen kanta on asiaan oikeesti?? Ota selvää!
Toisaalta säälin sinua, vanhemmat on varmaan kotona tuputtaneet suut ja silmät täyteen tota ptä.

Äänestä

Et tiedä mikä on sosialisti tai kommunisti tai porvari. Älä sekoita asioita, vaan kysy viisaammiltasi ennen kuin alat kirjoittelemaan tänne.

Äänestä
  • Millä sinä muka maksat muuton kun kerjäät toimeentulotukena mm. laajakaistamaksutkin? Nöyrempää asennetta parempasi edessä!

    Äänestä

  • maksumies kirjoitti:

    Millä sinä muka maksat muuton kun kerjäät toimeentulotukena mm. laajakaistamaksutkin? Nöyrempää asennetta parempasi edessä!

    Jos olet noin helvetin viisas, niin kaippa sinun pitäisi tietää ettei toimeentulotukeen kuulu laajakaistamaksut.

    Äänestä

  • faktaa !!! kirjoitti:

    Jos olet noin helvetin viisas, niin kaippa sinun pitäisi tietää ettei toimeentulotukeen kuulu laajakaistamaksut.

    Tarveharkintaiseen toimeentulotukeen kuuluu. Syytä ihan itseäs jos et ole älynnyt sitä hakea...

    Äänestä

  • faktaa !!! kirjoitti:

    Jos olet noin helvetin viisas, niin kaippa sinun pitäisi tietää ettei toimeentulotukeen kuulu laajakaistamaksut.

    Et sitten saanut sossusta laajakaistan kuukausimaksua. Jouduitko menemään töihin?

    Äänestä

  • niko kirjoitti:

    Tarveharkintaiseen toimeentulotukeen kuuluu. Syytä ihan itseäs jos et ole älynnyt sitä hakea...

    tarvitse siitä laitoksesta mitään käydä kerjäämässä, kyllä pystyy muutoinkin nämä laajakaistamaksut maksamaan ja tasan tarkkaan ei kuulu ne laajakaistamaksut toimeentulotukeen.

    Äänestä

No joka tapuksessa, valittinpa kumpi tahansa saadaan varmasti TYÖVÄEN PRESIDENTTI !

Äänestä

kuin kokoomus.joten ole huoletta...

Äänestä

Sauli niinistö ohittaa Haloskan ehkä jo tällä viikolla. Ihmiset rupee ajattelemaan omilla aivoillaan, vasemmistososialistien painostukset ei enää tepsi!

Äänestä
  • Niinistö todellakin ohittaa. Ettei vaan jää muutamaa ääntä vaille voittoa, se meinaan v*tuttaisi oikein kunnolla. Eiköhän suomenkin olisi jo aika päästä irti vasemmistolaisuudesta, ainakin valtion ulkopolitiikan imagonluojan (presidentin) kohdalla.

    Äänestä

  • sauli kirjoitti:

    Niinistö todellakin ohittaa. Ettei vaan jää muutamaa ääntä vaille voittoa, se meinaan v*tuttaisi oikein kunnolla. Eiköhän suomenkin olisi jo aika päästä irti vasemmistolaisuudesta, ainakin valtion ulkopolitiikan imagonluojan (presidentin) kohdalla.

    Lyhyenläntä punasilmä ja ryppynaama,ottaa vielä Amma Tanjan presidentskäksi niin avot ;D

    Äänestä

  • Olen samaa mieltä kanssasi!
    Halosen katastrofaalinen kannatuksen lasku on saanut sosialistit ja kommunistit totaliseen paniikkiin.
    Nyt on puoluekoneistot SAK:n tuella valjastettu heittämään lokaa Niinistön silmille. Häntä syytetään julistautuneeksi työväen presidenttiehdokkaaksi ikäänkuin työn ja työväen käsiteet olisivat sosialistien yksioikeus.
    SAK:n menettelyä voi pitää vähintäänkin arvelluttavana ellei peräti törkeänä. Ja uusi veto on tämä SAK:n maksama Niinistön antikampanja,josta uutiset kertoi. Sauli veti pisteet kotiin säälimällä SAK:n jäseniä - he kun joutuvat kahden kampanjan maksumiehiksi.
    Kyllä ammattiliiton pitää pysyä perustehtävässään eikä puuttua politiikkaan!
    Samaan aikaan Halosesta luodaan erikoista mielikuvaa - sivunkokoiset sinivalkoiset mainokset lehdissä, joissa komeilee aivan erinäköinen nainen kuin se, joka esiintyy vaalitenteissä. Aatteen punaa ei kampanjassa näy muualla kuin ehdokkaan hiuksissa.
    Oma lukunsa on Halosen esiintyminen tv-tenteissä. Tähän mennessä hän ei vielä kertaakaan ole vakuuttanut paljon mainostetulla osaamisellaan. Lähinnä hän on keskittynyt toistelemaan vanhoja teesejään, kiertelemään haastajien tekemiä kysymyksiä sekä latelemaan itsestäänselvyyksiä. Vaikuttaakin kovasti siltä, että Halonen tarvitsisi koko ajan tuekseen kuiskaajaa, joka kertoisi mitä kulloinkin on viisasta sanoa, ettei sanoisi liikaa ja paljastaisi näin asiantuntemattomuuttaan. Kaiken tämän lisäksi keskusteluissa on näkynyt Halosen stressaantuneisuus, hänen äksyilynsä ja tapansa puhua keskustelukumppanin päälle sekä omien tekojen oikeellisuuden jääräpäinen korostaminen.

    Äänestä

  • Elina kirjoitti:

    Olen samaa mieltä kanssasi!

    tentissä oli stressaantunut, eiköhän se vain ollut Niinistön pää mikä nyki aivan omituisesti ja pää nuokkui.
    Tarja osaa vastata kysymyksiin ja hänellä on mahtava tietomäärä, mitä ei voi Niinistöstä sanoa.

    Äänestä

  • Elina kirjoitti:

    Olen samaa mieltä kanssasi!
    Halosen katastrofaalinen kannatuksen lasku on saanut sosialistit ja kommunistit totaliseen paniikkiin.
    Nyt on puoluekoneistot SAK:n tuella valjastettu heittämään lokaa Niinistön silmille. Häntä syytetään julistautuneeksi työväen presidenttiehdokkaaksi ikäänkuin työn ja työväen käsiteet olisivat sosialistien yksioikeus.
    SAK:n menettelyä voi pitää vähintäänkin arvelluttavana ellei peräti törkeänä. Ja uusi veto on tämä SAK:n maksama Niinistön antikampanja,josta uutiset kertoi. Sauli veti pisteet kotiin säälimällä SAK:n jäseniä - he kun joutuvat kahden kampanjan maksumiehiksi.
    Kyllä ammattiliiton pitää pysyä perustehtävässään eikä puuttua politiikkaan!
    Samaan aikaan Halosesta luodaan erikoista mielikuvaa - sivunkokoiset sinivalkoiset mainokset lehdissä, joissa komeilee aivan erinäköinen nainen kuin se, joka esiintyy vaalitenteissä. Aatteen punaa ei kampanjassa näy muualla kuin ehdokkaan hiuksissa.
    Oma lukunsa on Halosen esiintyminen tv-tenteissä. Tähän mennessä hän ei vielä kertaakaan ole vakuuttanut paljon mainostetulla osaamisellaan. Lähinnä hän on keskittynyt toistelemaan vanhoja teesejään, kiertelemään haastajien tekemiä kysymyksiä sekä latelemaan itsestäänselvyyksiä. Vaikuttaakin kovasti siltä, että Halonen tarvitsisi koko ajan tuekseen kuiskaajaa, joka kertoisi mitä kulloinkin on viisasta sanoa, ettei sanoisi liikaa ja paljastaisi näin asiantuntemattomuuttaan. Kaiken tämän lisäksi keskusteluissa on näkynyt Halosen stressaantuneisuus, hänen äksyilynsä ja tapansa puhua keskustelukumppanin päälle sekä omien tekojen oikeellisuuden jääräpäinen korostaminen.

    Kyllä niissä vaalimainoskuvissa, kuin myös kaikissa televisiossa tulleissa tenteissä sekä haastatteluissa on aivan saman näköinen ihminen.
    Sattuu olemaan Presidentti Tarja Halonen, sinun on ilmeisesti syytä tilata optikolle aika.

    ps. eihän se Niinistökään esiinny telkassa frakki päällä, miksi siis Tarjan pitäisi pukeutua iltapukuun, ajattele hieman mitä kirjoittelet.

    Äänestä

  • Erinäköinen ????? kirjoitti:

    Punakoneen loanheittäjät saa nyt nuolla omia näppejään. Sauli nyt jo ohittamassa Tarjaa

    Äänestä

  • erkki kirjoitti:

    Punakoneen loanheittäjät saa nyt nuolla omia näppejään. Sauli nyt jo ohittamassa Tarjaa

    kuvittelet tyhjässä päässäsi !!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • erkki kirjoitti:

    Punakoneen loanheittäjät saa nyt nuolla omia näppejään. Sauli nyt jo ohittamassa Tarjaa

    saku sammakko ohittamassa, vaan tipahtamassa.

    Äänestä

  • erkki kirjoitti:

    Punakoneen loanheittäjät saa nyt nuolla omia näppejään. Sauli nyt jo ohittamassa Tarjaa

    Kuinkas sitten kävikään! Nato-Sauli lähti takaisin suojatyöpaikkaansa Luxemburgiin. Hyvä Suomi!

    Äänestä

  • Elina kirjoitti:

    Olen samaa mieltä kanssasi!
    Halosen katastrofaalinen kannatuksen lasku on saanut sosialistit ja kommunistit totaliseen paniikkiin.
    Nyt on puoluekoneistot SAK:n tuella valjastettu heittämään lokaa Niinistön silmille. Häntä syytetään julistautuneeksi työväen presidenttiehdokkaaksi ikäänkuin työn ja työväen käsiteet olisivat sosialistien yksioikeus.
    SAK:n menettelyä voi pitää vähintäänkin arvelluttavana ellei peräti törkeänä. Ja uusi veto on tämä SAK:n maksama Niinistön antikampanja,josta uutiset kertoi. Sauli veti pisteet kotiin säälimällä SAK:n jäseniä - he kun joutuvat kahden kampanjan maksumiehiksi.
    Kyllä ammattiliiton pitää pysyä perustehtävässään eikä puuttua politiikkaan!
    Samaan aikaan Halosesta luodaan erikoista mielikuvaa - sivunkokoiset sinivalkoiset mainokset lehdissä, joissa komeilee aivan erinäköinen nainen kuin se, joka esiintyy vaalitenteissä. Aatteen punaa ei kampanjassa näy muualla kuin ehdokkaan hiuksissa.
    Oma lukunsa on Halosen esiintyminen tv-tenteissä. Tähän mennessä hän ei vielä kertaakaan ole vakuuttanut paljon mainostetulla osaamisellaan. Lähinnä hän on keskittynyt toistelemaan vanhoja teesejään, kiertelemään haastajien tekemiä kysymyksiä sekä latelemaan itsestäänselvyyksiä. Vaikuttaakin kovasti siltä, että Halonen tarvitsisi koko ajan tuekseen kuiskaajaa, joka kertoisi mitä kulloinkin on viisasta sanoa, ettei sanoisi liikaa ja paljastaisi näin asiantuntemattomuuttaan. Kaiken tämän lisäksi keskusteluissa on näkynyt Halosen stressaantuneisuus, hänen äksyilynsä ja tapansa puhua keskustelukumppanin päälle sekä omien tekojen oikeellisuuden jääräpäinen korostaminen.

    Olihan se Sauli Niinistön naama niin ruskea viimeisissä vaaliohjelmissa. Mutta kuinka possunpunainen se olikaan tiistai-iltana. Olikohan käynyt oikein kauneushoitolassa ottamassa pikarusketuksen.

    SAK saa tehdä vaalityötä sen ehdokkaan puolesta, jolla on samanlaiset mielipiteet ja päämäärät. Tekihän työnantajajärjestöt ja yrittäjät sekä maataloustuottajatkin vaalityötä omien ehdokkaidensa puolesta. Mutta siinä oli vain se ero, että SAK tuki JULKISESTI ehdokastaan, toisin kuin nämä porvariehdokkaita tukevat järjestöt ja yritykset.

    Äänestä

Muuta tosiaan pois, sillä sosiaalidemokraattinen pressa voitti (ei kommunistinen, niinkuin sinä kirjoitat) sillä demarilla ja kommarilla on ero kuin yöllä ja päivällä, etpä ole tainnut ihmeemmin politiikkaan tutustua.

Äänestä

Olen osittain johtopäätösten osalta samaan mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Riihimäeltä tosiaankin kannattaa lähteä pois. Kotkan ohella Riihimäellä on kyseenalainen kunnia olla E-Suomen punaisin kaupunki, joten asiasta kannattaa vetää jonkinlaisia johtopäätöksiä.

Toisin kuin edellinen kirjoittaja ilmeisesti typeryyttään väitti, näissä vaaleissa Halosen taustalla olevilla kommunisteilla (Vasemmistoliitto) ja demareilla ei ollut mitään eroa. Vanha ero revisionismin ja vallankumousaatteen välillä on muutoinkin niin kuollut, että puolueet yhdistyvät lähiaikoina. Sosialismi on nykypäivän haasteisiin yhtä ja samaa punatautia, on kyse sitten demariudesta tai vanhanaikaisesta kommariaatteesta ja samaa kommarisakkiahan ne ovat nykyään molemmat.

Tervetuloa tänne nykyaikaisen markkinatalouden sivistyksen periin kun olet kyllästynyt asumaan siellä punaisessa rautatieasemakylässä!

Äänestä
  • "sivistyksen periin" ???? mitä sitten tarkoittanetkaan tuolla, missähän tuollainenkin paikka lienee ???

    Äänestä

  • Mielessä on toki käynyt muutto sinne suunnalle, sillä käyn siellä päivittäin töissä. Valitettavasti muuttoon vaikuttavat muutkin kuin poliittiset sympatiat ja antipatiat, joten ainakin toistaiseksi taidan rahoittaa täkäläisten sosialistien hörhöilyjä riihimäkeläisenä. Pidän kuitenkin vihjeesi muistissa.

    Äänestä

  • Kyllä mikä tahansa poliittinen aate äärimuodossaan johtaa lopulta samaan, mennään sitten vasemmalle tai oikealle! Suomessa kaikki kolme suurta puoluetta ovat loppujenlopuksi niin lähellä toisiaan, että on aivan sama minkävärinen Presidentti tänne valitaan. Se on nykysuomea, politologi Espoosta ei, ei ainakaan kirjoituksensa perusteella. En kannata sokeasti mitään poliittista aatetta, tuskin myöskään kukaan itsenäisesti ajatteleva ihminen niin tekee, eiköhän se ole kuitenkin ihminen, eikä poliittinen suuntaus joka ajattelee, toimii ja päättää. En näe Halosessa uutta Stalinia, enkä Niinistössä uutta Hitleriä. En myöskään näe kummassakaan mitään uutta, joka muuttaisi minun, tai kenenkään muun, kuin noin tuhannen heidän ystävänsä ja puoluetoverin/aktiivin elämää mitenkään merkittävästi, valittiin sitten kumpi tahansa.

    Äänestä

  • Suurin, eli nukkuva puolue kirjoitti:

    Kyllä mikä tahansa poliittinen aate äärimuodossaan johtaa lopulta samaan, mennään sitten vasemmalle tai oikealle! Suomessa kaikki kolme suurta puoluetta ovat loppujenlopuksi niin lähellä toisiaan, että on aivan sama minkävärinen Presidentti tänne valitaan. Se on nykysuomea, politologi Espoosta ei, ei ainakaan kirjoituksensa perusteella. En kannata sokeasti mitään poliittista aatetta, tuskin myöskään kukaan itsenäisesti ajatteleva ihminen niin tekee, eiköhän se ole kuitenkin ihminen, eikä poliittinen suuntaus joka ajattelee, toimii ja päättää. En näe Halosessa uutta Stalinia, enkä Niinistössä uutta Hitleriä. En myöskään näe kummassakaan mitään uutta, joka muuttaisi minun, tai kenenkään muun, kuin noin tuhannen heidän ystävänsä ja puoluetoverin/aktiivin elämää mitenkään merkittävästi, valittiin sitten kumpi tahansa.

    Niin, eihän presidentti ole kuin henkilö, valtionpäämies, kenellä ei ole suoraa päätäntävaltaa maan asioihin. Hallitushan ne päätökset tekee kansanedustajien tuella. Siis periaatteessa on aivan sama, istuuko siellä linnassa Niinistö vai Halonen. Vaikka äänestinkin Niinistöä, ja olen poliittiselta kannaltani oikeistolainen, en kuitenkaan halua mollata Halosen kykyjä hoitaa virkaansa. Hyvinhän hän on asiat hoitanut viimeisen kuuden vuoden ajan.

    Suurempi vaikutus maan- ja yksityisen ihmisen asioihin on nimenomaan kunnallis- ja eduskuntavaaleilla. Jossa valitaan ihmiset, ketkä edustavat kansaa hallintoelimissä. En edes tajunnut, miksi näistä presidentinvaaleista ja ehdokkaista nousi rmk:ssa näinkin suuri keskustelu. Selvähän se on, että porukka äänestää vasemmistoa, jos äänestäjistä suurin osa on ihan normi työntekijöitä. Ja voihan niitä vasemmiston kannattijia olla myös yrittäjissä ja ylempien toimihenkilöiden virkaa hoitavissa henkilöissäkin...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

edistyksellinen kirjoitti:

Mikä ihmeen kommarikylä tämä Riihimäki oikein on. Stasihalosta äänesti 59.8 %. Kyllä täältä pitää sivistyneen ja edistyksellisen kansalaisen muuttaa pois. Hävettää niin h-vetisti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu