ansaitset oikein isot kirjaimet palkintona aiheessa "8c" väittämästäsi. Väität antavasi kaikkiin ongelmiin toimivammat ratkaisumallit kuin scientologia. (Näin siellä lukee). Vastaa kuitenkin tähän kolmanteen esim. kysymykseen ensin. Palkinto on ensimmäinen käännynnäinen, se on jotain se. Kävin muuten iltasella ystäväni kanssa juoksemassa ja saatuani idean sinulta pyysin häntä tekemään kirjoitustesi perusteella tämän psykologisen profiilin sinusta. Ystäväni, kova juoksija on ammatiltaan psykologi. Tässäkin scientologia on minua auttanut, voin olla kuten "kala vedessä" kenen kanssa vain, paitsi antisosiaalisen. No, profiilisi ei ollut kummoinen, lähinnä höppänä (kansanomaisesti), ettet ala itkua tuhertamaan. Sitten 3. kysymys; olet ollut aviossa 20 vuotta, vaimosi on lahjakas monella tapaa, itsenäinen, kunnostaan huolehtiva. Hän on ikänsä ollut kiinnostunut filosofiasta ja uskonnoista, ns. etsivä persoona. Rahaa teillä on, velat maksettu, perintöäkin saatu. Jotakin puuttuu kuitenkin ja vaimosi löytää scientologian se auttaa hänet henkiseen kasvuun ja hän löytää yhä enemmän iloa, suorastaan kukoistaa elämässään. Hän oppii myös karistamaan ympäristöstään antisosiaaliset persoonat, syntyy uusia ystävyyksiä joka taholle. Kommunikoitte yhä paremmin ja paremmin... Tässä vaiheessa ymmärrät kysyä syytä tähän elinvoimaisuuteen ja hän kertoo sinulle olevansa scientologi. Itsenäisenä henkilönä hän opiskeli ensin ja päätti yllättää sinut taidoillaan. Hyväksytkö vaimosi uuden häntä hyödyttävän asian, saako hän jatkaa scientologina? Vai, mitä teet?
KARVONEN,
Ville
7310
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
"Lähimmäisesi vetää extacyä päivästä toiseen ja tuntee olevansa elämänsä kunnossa, on huoleton ja onnensa kukkuloilla... Rahaa palaa tukuittain, mutta kysehän on vaan kommunikaatiolinjasta... eihän rahalla ole mitään merkitystä... Miten on, antaisitko ystäväsi vetää edelleen extacyä?"
Kysymyksesi on samaa sarjaa.
>>Ystäväni, kova juoksija on ammatiltaan psykologi. Tässäkin scientologia on minua auttanut, voin olla kuten "kala vedessä" kenen kanssa vain, paitsi antisosiaalisen.>Hän oppii myös karistamaan ympäristöstään antisosiaaliset persoonat, syntyy uusia ystävyyksiä joka taholle.>Kommunikoitte yhä paremmin ja paremmin...>Itsenäisenä henkilönä hän opiskeli ensin ja päätti yllättää sinut taidoillaan.>Hyväksytkö vaimosi uuden häntä hyödyttävän asian, saako hän jatkaa scientologina?
tuon extacyä jutun, en tunne merkkiä. Niin, voin olla ystävä vaikka psykologin kanssa, jotakin tieteenhaaraa voi vastustaa, mutta vihata jotain henkilöä on eriasia ja tiedäthän siihen pitää olla syy ennenkuin tunnetila putoaa (1.5 viha). Skientologia tuo vapautta ei se opeta vihaajaksi,ymmärretty? Tulen toimeen ihmisten kanssa toisin kuin sinä, sinähän vihaat kaikkia scientologeja (kasvottomasti) ja kirjoituksista päätellen olet täynnä sen mukana tuomia ongelmia. ACD:llä on omat syynsä ja kokemuksensa, ei minun häneltä tarvitse kysyä mitä mieltä tai kenen ystävä olen. Sitten näitä esim. kysymyksen tarkennuksia; kun pariskunta on ollut 3 vuotta yhdessä he varovat toisiaan, joko kohteliaisuudesta tai siksi, etteivät ärsyttäisi toisiaan eli kiertelevät ja välttävät tilanteita jossa kitkaa/riitaa syntyisi. Molemmat tukahduttavat "sopeutuvat näennäisesti" tunteitaan ja tekemisiään. (Näin omin sanoin lyhyesti, tarkemmin Hubbardin kirjassa Kuinka avioliitossa eletään, josta siitäkin on ollut apua minulle). Olet siis elänyt 14 vuotta kierrellen, varoen ärsyttämästä, tukahtuen maalaisjärjellä. Kysymys ei olekkaan niin absurdi, vai mitä? Mieti mitä vaimosi saa irti vapautuessaan kiertelemästä asioita jotka ovat häntä juoksuttaneet vuosia. Kommunikoimalla suhde elpyy siihen minkä takia päädyitte yhteen, siihen tunnelmaan alusta ja vireeseen. (Kyllä tiedät). En lähde siitä, että olisi jokin ongelma suhteessa vaan ns. kyllästymispiste arkeen, esim. vaimohan on filosofiasta ja uskonnoista kiinnostunut, lahjakas monella tapaa eli tarvii toimintaa. Antisosiaaliset persoonat hääräävät aina siellä missä on kyvykkäitä, monilahjakkuuksia, taiteilijoita, jotain tuhottavaa, vaikka ihmissuhteet. Esimerkin vaimosi raivaa nämä persoonat sivuun vaikuttamasta itseensä ja sinuun, käyttäen Hubbardin Mikä aiheuttaa tukahduttamisen opasta. Voi kuinka vapauttavaa on havaita luottavansa ihmisiin taas, on paljon sosiaalisia persoonia jotka ilman opasta olisivat jääneet löytymättä, tätä tarkoitan uusilla ystävillä. On vain muutamia tai ei tarvita kuin yksi antisosiaalinen kun menee avioliitto metsään. Antisosiaalinen kun tahtoo järjestellä riitoja, vääristämällä kommunikaation. Tästä sitten löydät vaimosi saaman hyödyn, uudet taidot ja mitä kaikkea kysyitkään.
Sinä järkevänä ymmärrät vastaukseni ja toteat ettei siinä ole mitään lisättävää. Päätellen aikaisemmista vastauksistasi tulos näyttää siltä ettei minusta nyt tullut takinkääntäjää. Ei tullut sitä ensimmäistäkään käännynnäistä sinulle Karvonen, valitettavasti. Maalaisjärkesi ja materialistinen ajattelutapasi tuhoaisi terveyteni ja saavutukseni. Pysyn scientologina, kehityn scientologina ja jatkan osakekauppoja. Kaikenkaikkiaan oli mukava keskustella kanssasi.
"Sinä järkevänä ymmärrät vastaukseni ja toteat ettei siinä ole mitään lisättävää."
Ville 16.1.2006 klo 03.32
En odottanutkaan sinusta mitään käännynnäistä. En ole täällä käännyttämässä ketään. Toimit varoittavana esimerkkinä muille, niille, jotka eivät scientologiaa vielä tunne.
Ainoa minkä pyrin osoittamaan ja jossa mielestäni myös onnistuin oli se, millainen kupla scientologia on. Kaikki perustuu haaveisiin, lupauksiin ja kuvitelmiin, joille millekään ei ole olemassa minkäänlaista pohjaa todellisuudessa.
Ihmisen on toki lupa uskoa ja ihmisen on lupa haaveilla. Tätä tekee jokainen. Siinä vaiheessa kuitenkin, kun omia kuvitelmia esitetään faktisiksi tosiasioiksi, alkaa ihmisen todellisuudentaju hämärtyä.
Millä sitten osoittaa tosiasiat? Mikä on totta, mikä kuvitelmaa? Perusteluin. Todellisuus perustuu kausaliteettisiin prosesseihin, joissa kaikilla ilmiöillä on syynsä.
Yrityksen toiminta ei noin vain ala tuottaa parempaa tulosta, ellei siihen ole olemassa syitä jotka aikaansaavat muutoksia tuotantoprosesseissa. Avioliitto ei niin vain parane, ellei tilanteessa tapahdu jotain perustavaa laatua olevaa muutosta. Kun on löydettävissä syy-yhteys, on löydettävissä myös perusteet. Niin yksinkertaista se on.
Scientologit väittävät päivät pääksytysten, miten scientologia "auttaa" ja "parantaa", mutta noille väitteille ei ole löydettävissä minkäänlaista vastaavuutta todellisuudesta. Väitteille ei löydy perusteita. Ainoa mitä voimme tästä päätellä on, että kyse on kuvitelmista. Hämärtyneestä todellisuudentajusta.
Ei siinä mitään. Ihminen on vapaa kuvittelemaan mitä haluaa. Ongelma hämärtyneestä todellisuudentajusta tulee silloin, kun ihminen menettää tämän takia omaisuutensa huijareille, saa potkut työpaikastaan, sanoutuu irti vanhoista ystävyyssuhteistaaan, laiminlyö avioliittoaan, sitoutuu orjatyövoimaksi, hukkaa elämänsä "opiskellen" asioita, jotka ainoastaan tukevat omia kuvitelmia.
>>Skientologia tuo vapautta ei se opeta vihaajaksi,ymmärretty?>Tulen toimeen ihmisten kanssa toisin kuin sinä...sinähän vihaat kaikkia scientologeja...>kun pariskunta on ollut 3 vuotta yhdessä he varovat toisiaan, joko kohteliaisuudesta tai siksi, etteivät ärsyttäisi toisiaan eli kiertelevät ja välttävät tilanteita jossa kitkaa/riitaa syntyisi.>Molemmat tukahduttavat "sopeutuvat näennäisesti" tunteitaan ja tekemisiään.>Olet siis elänyt 14 vuotta kierrellen, varoen ärsyttämästä, tukahtuen maalaisjärjellä.>Kommunikoimalla suhde elpyy siihen minkä takia päädyitte yhteen, siihen tunnelmaan alusta ja vireeseen.>...kyllästymispiste arkeen, esim. vaimohan on filosofiasta ja uskonnoista kiinnostunut, lahjakas monella tapaa eli tarvii toimintaa.>Esimerkin vaimosi raivaa nämä persoonat sivuun vaikuttamasta itseensä ja sinuun, käyttäen Hubbardin Mikä aiheuttaa tukahduttamisen opasta.>On vain muutamia tai ei tarvita kuin yksi antisosiaalinen kun menee avioliitto metsään.>Antisosiaalinen kun tahtoo järjestellä riitoja, vääristämällä kommunikaation.>Tästä sitten löydät vaimosi saaman hyödyn, uudet taidot ja mitä kaikkea kysyitkään.
Psykologian peruskäsitteistöön kuuluu defenssi eli torjuntareaktio. Kun ongelma on liian vaikea käsiteltäväksi tai kun informaation seurauksena syntyy sisäinen ristiriita, henkilö kieltää ongelman. Yksi yleisimpiä torjuntareaktioita on ”projisointi”, jossa henkilö heijastaa oman ongelmansa toiseen ihmiseen. Itse asiassa L.Ron Hubbardkin tiedosti saman asian ja kyhäsi tämän pohjalta ajatuksen ”ihminen puhuu omasta tapauksestaan”.
Nimimerkki ”Ville” on ”haastanut” minut useaan kertaan, mutta aina pyytäessäni häntä perustelemaan väitteitään hän turvautuu projisointeihin. Mikäli on Hubbardia uskominen, Villen kertomista muotoutuu tragedian koko kuva:
>>minä olen sattunut näkemään ja kokemaan tämän edustamasi "oikean tiedon ja avun tuhoteot. Olisin erittäin kiinnostunut, että jokin olisi vielä siitäkin oppimatta.>kun pariskunta on ollut 3 vuotta yhdessä he varovat toisiaan, joko kohteliaisuudesta tai siksi, etteivät ärsyttäisi toisiaan eli kiertelevät ja välttävät tilanteita jossa kitkaa/riitaa syntyisi.>Molemmat tukahduttavat "sopeutuvat näennäisesti" tunteitaan ja tekemisiään (...) Näin Hubbardin kirjassa (...) josta siitäkin on ollut apua minulle.>On vain muutamia tai ei tarvita kuin yksi antisosiaalinen kun menee avioliitto metsään.