OKA ja EOA

PELASTAJIA. Vaikka PeL (Suomen perustuslaki 731/1999 )velvoittaa ja määrää että julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen, niin siitä huolimatta näitä kirjattuja määräyksiä laiminlyödään.

Perustuslain noudattamisen laillisuusvalvonta kuuluu mm. valtioneuvoston oikeuskanslerille ja eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Nämä kaksi viranomaistahoa antavat pyydetyissä selityksissä ja selvityksissä poliisivirkamiesten antaa kirjallisesti väärää tietoa.

Tässä toiminassa korostuu oman asian tutkinta ja oman asian edistäminen, kun poliisille annetaan mahdollisuus(epäiltynä) omassa asiassa antaa selitys tai selvitys, jonka usein esimiehet varmentavat, vaikka huomaavat, että asia saattaisi olla sen laatuinen, että siinä esitutkinnan aloittamiskynnys ylittyy ja poliisin oikeudellinen asema kuuluisi olla rikoksesta epäilty.

Väärän tiedon antaminen esim. kanteluasiassa voi johtaa kantelijan asian vesittymiseen ja väärään lopputulokseen, sekä heikentää kantelijan oikeusturvaa.

Ja tämä sirkus vaan jatkuu vuodesta toiseen.

Kysymys kuuluu: miten tämä epäkohta saadaan korjatuksi
15683
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

(Tapa)Kantelijatkin saavat siten mahdollisuuden vielä nähdä, aikovatko ja haluavatko vielä jatkaa väärään ilmiantoon mahdollisesti johtavia väitteitään, kun virkamies virkavastuullaan totuudenmukaisesti ilmaisee tapahtuman ja toiminnan kyseisessä asiassa.

Mikäli virkamies katsoo jonkin seikan mahdollisesti johtavan syytteen vaaraan virkamiehelle itselleen, hänellä on oikeus jättää seikka ilmaisematta ja tämä näkyy annetusta selvityksestä joko siten, että siihen ei ole otettu kantaa tai se on ilmaistu selvityksessä suoraan. EOA, EOK ja kantelija itse voivat tämän asiakirjoista nähdä ja harkita mahdollisia jatkotoimenpiteitään sitten itse.

Väärän tiedon antaminen on yleisempää itse kanteluissa ja niiden päättymisessä tavan takaa ainoastaan siihen on osoitus siitä, tai lain tuntemattomuudesta. Seuraava VÄITTEESI täyttyy yleisemmin juuri itse kantelussa ja heikentää kantelun kohteen/kohteiden oikeusturvaa.

"Väärän tiedon antaminen esim. kanteluasiassa voi johtaa kantelijan asian vesittymiseen ja väärään lopputulokseen, sekä heikentää kantelijan oikeusturvaa."

Äänestä

  • yx tavallinen kirjoitti:

    Luepa keskustelu "Oikeuskansleri syyttää poliisia valehtelusta"
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=4500000000000084&posting=22000000013149612

    Lue vielä toinen keskustelu, "Poliisikin on vain ihminen?".
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=4500000000000084&posting=22000000012155091#22000000012155091

    Ehkä saat uuden näkökulman asiaan.

    Suurin osa kanteluista ei johda mihinkään, koska kantelut eivät anna aihetta enempään.

    Äänestä

  • Onko näyttöä? kirjoitti:

    Suurin osa kanteluista ei johda mihinkään, koska kantelut eivät anna aihetta enempään.

    ...kommentistasi päätellen ajattelukykyäsi sopii epäillä.

    Äänestä

  • yx tavallinen kirjoitti:

    ...kommentistasi päätellen ajattelukykyäsi sopii epäillä.

    toteen! Pystytkö? Et!

    Syynä siihen miksi et pysty näyttämään väitettäsi toteen on se, että tämä yleistäminen ei pidä paikkaansa.

    Suurimmassa osassa kantelukirjoituksia joissa kantelu kohdistuu johonkin tiettyyn henkilöön/henkilöihin on täysin perättömiä väitteitä ja onneksi nämä yleensä jo heti selviävät.

    Virkatoimeen itsessään liittyvät kantelut ovat suurimmaksi osaksi ainoastaan tietämättömyyttä laista ja laintulkinnasta sekä viranomaisen virkavelvollisuuksista.

    Äänestä

  • mutta näytä väitteesi kirjoitti:

    //Syynä siihen miksi et pysty näyttämään väitettäsi toteen//

    Lukea osaat, mutta ajatella/ymmärtää näköjään et. Mitä olen muka väittänyt, joka minun mielestäsi pitäisi näyttää toteen?! Olen kehottanut AJATTELEMAAN. Ajattelemalla asiaan voi saada uuden näkökulman. Mitään en ole väittänyt.

    //Virkatoimeen itsessään liittyvät kantelut ovat suurimmaksi osaksi ainoastaan tietämättömyyttä laista ja laintulkinnasta sekä viranomaisen virkavelvollisuuksista.//

    Sinä itse sen sijaan väität. Ja väitteesi perustat luuloon. Vai mikä on se tutkimus, johon voit väitteissäsi nojautua? Tietämättömyyttäkin kanteluissa varmasti on. Mutta että "suurimmaksi osaksi"? Luulosi ei ole tiedon väärtti. Se, että kanteluista valtaosa ei johda minkäänlaiseen seuraamukseen kantelun kohteelle, saattaa osaksi selittyä Ruotsin oikeuskanslerin julki tuomalla epäkohdalla, myös Suomessa. (Huomaa: tämäkään ei ole väite!)

    Negatiivisen leimaavan epäilyksenvarjon heittäminen virkamiehen "valehtelusta" on asennevika ilman osoitettua näyttöä.

    Ilmeisesti nautit "tietyn" hysterian luomisesta?

    Oletko sinä ja toimitko kuten Ruotsalainen tai jonkun muun maan kansalainen? Tuskin, jos olet Suomalainen.

    Virkamies tai kuka tahansa muu kansalainen on "valehdellut" ainoastaan silloin, kun joku osoittaa tämän näin toimineen. Vikamies jättää asian kuitenkin yleisesti tähän, mikäli kantelijan mahdolliset perättömät syytökset loppuvat asian selvittämiseen ja annettuun puolueettoman instanssin päätökseen ja ratkaisuun.

    Ohjeena sinulle, lue ja tutustu EOA:n ja EOK:n kanteluasiakirjoihin ja päätöksiin joista sinulle asiat selviävät ja ilmenevät mikäli tahdot objektiivisesti asiaa tarkastella. Itse olen opiskelujani varten näin toiminut ja kantaani löytyy sieltä näyttö.

    En kuitenkaan ole viranomaistoiminnan vankkumaton hyväksyjä kaikilta osin ja uskon, että moni aiheellinen mahdollisesti virheellinen virkatoimi ja menettely jää kantelematta tai esiin tulematta eri syistä.

    Äänestä

  • niin lehmätkin lentää kirjoitti:

    //Negatiivisen leimaavan epäilyksenvarjon heittäminen virkamiehen "valehtelusta" on asennevika ilman osoitettua näyttöä.//

    Se, joka uskoo virkamiehen kantelun kohteena puhuvan totta, koska on virkamies, on sinisilmäinen hölmö.

    //En kuitenkaan ole viranomaistoiminnan vankkumaton hyväksyjä kaikilta osin ja uskon, että moni aiheellinen mahdollisesti virheellinen virkatoimi ja menettely jää kantelematta tai esiin tulematta eri syistä.//

    Kas vain, aikaisemmat kirjoituksesi kyllä viittasivat aivan muuhun.

    Minä puolestani uskon samalla tavoin, mutta lisäksi pidän mahdollisena, että moni aiheellinenkin kantelu jää tuloksettomaksi eri syistä, muun muassa Ruotsin oikeuskanlerin launnossa esiin tuoduista. Sattuupa minulla olemaan tästä omakohtaista kokemustakin. (Kuusi vuotta sitten tekemäni kantelu ei jäänyt tuloksettomaksi, mutta osaksi vesittyi.)

    "(Kuusi vuotta sitten tekemäni kantelu ei jäänyt tuloksettomaksi, mutta osaksi vesittyi.)"

    Eli oikeus toteutuu sittenkin!

    En viitsi kuitenkaan jatkaa keskustelua, koska tapasi syyllistää "hölmöksi", "ymmärtämättömäksi" yms. erilaista näkemystä perustelevat ja se on tämän palstan tasoa osoittava, annan sinunkin jatkaa omaa keskuseluasi omine oikeine ja totuudenmukaisine näkemyksineen niin ei ajatuksesi rikkoonnu.

    Äänestä

  • yx tavallinen kirjoitti:

    //Syynä siihen miksi et pysty näyttämään väitettäsi toteen//

    Lukea osaat, mutta ajatella/ymmärtää näköjään et. Mitä olen muka väittänyt, joka minun mielestäsi pitäisi näyttää toteen?! Olen kehottanut AJATTELEMAAN. Ajattelemalla asiaan voi saada uuden näkökulman. Mitään en ole väittänyt.

    //Virkatoimeen itsessään liittyvät kantelut ovat suurimmaksi osaksi ainoastaan tietämättömyyttä laista ja laintulkinnasta sekä viranomaisen virkavelvollisuuksista.//

    Sinä itse sen sijaan väität. Ja väitteesi perustat luuloon. Vai mikä on se tutkimus, johon voit väitteissäsi nojautua? Tietämättömyyttäkin kanteluissa varmasti on. Mutta että "suurimmaksi osaksi"? Luulosi ei ole tiedon väärtti. Se, että kanteluista valtaosa ei johda minkäänlaiseen seuraamukseen kantelun kohteelle, saattaa osaksi selittyä Ruotsin oikeuskanslerin julki tuomalla epäkohdalla, myös Suomessa. (Huomaa: tämäkään ei ole väite!)

    "Mitä olen muka väittänyt, joka minun mielestäsi pitäisi näyttää toteen?!"

    KIRJOITAT:

    "Nämä kaksi viranomaistahoa antavat pyydetyissä selityksissä ja selvityksissä poliisivirkamiesten antaa kirjallisesti väärää tietoa."

    Näytä nyt vaikka ensin tuo vätteesi toteen! Me odotamme.

    Äänestä

  • osallistuminen kirjoitti:

    //KIRJOITAT:

    "Nämä kaksi viranomaistahoa antavat pyydetyissä selityksissä ja selvityksissä poliisivirkamiesten antaa kirjallisesti väärää tietoa."//

    En kirjoita. Kirjoittaja on joku muu. Minä olen kirjoittanut ainoastaan nimimerkilläni "yx tavallinen" (jonka löydät myös "Perintö & testamentti"- ja "Laki"-palstoilta.)

    Lieneeköhän toinenkin kommentoija erehtynyt samalla tavoin, kun esitti, että olisin jotain "väittänyt". Parempi olisi sen tähden edes samassa keskustelussa käyttää koko ajan yhtä ja samaa nimimerkkiä (huomautuksena sille toiselle keskustelijalle).

    Äänestä

  • kuitenkin. kirjoitti:

    "(Kuusi vuotta sitten tekemäni kantelu ei jäänyt tuloksettomaksi, mutta osaksi vesittyi.)"

    Eli oikeus toteutuu sittenkin!

    En viitsi kuitenkaan jatkaa keskustelua, koska tapasi syyllistää "hölmöksi", "ymmärtämättömäksi" yms. erilaista näkemystä perustelevat ja se on tämän palstan tasoa osoittava, annan sinunkin jatkaa omaa keskuseluasi omine oikeine ja totuudenmukaisine näkemyksineen niin ei ajatuksesi rikkoonnu.

    //"(Kuusi vuotta sitten tekemäni kantelu ei jäänyt tuloksettomaksi, mutta osaksi vesittyi.)"

    Eli oikeus toteutuu sittenkin!//

    Nyt et taaskaan ymmärtänyt oleellista! Oikeushan toteutui vain osaksi. Kantelun kohteen totuuden vääristely palkittiin sillä, että kantelu tämän takia osaksi vesittyi.

    Jos tunnet, että evääsi loppuivat, niin parempi tietysti lopettaa. Sinisilmäinen uskosi viranomaisiin (siksi että ovat viranomaisia) edustaa nyt joka tapauksessa mielestäni eräänlaista pään pensaaseen panemista tunnetun jänöjussin tavoin, jos asian nyt kauniimmin haluat ilmaistavan.

    Äänestä

  • niin lehmätkin lentää kirjoitti:

    Negatiivisen leimaavan epäilyksenvarjon heittäminen virkamiehen "valehtelusta" on asennevika ilman osoitettua näyttöä.

    Ilmeisesti nautit "tietyn" hysterian luomisesta?

    Oletko sinä ja toimitko kuten Ruotsalainen tai jonkun muun maan kansalainen? Tuskin, jos olet Suomalainen.

    Virkamies tai kuka tahansa muu kansalainen on "valehdellut" ainoastaan silloin, kun joku osoittaa tämän näin toimineen. Vikamies jättää asian kuitenkin yleisesti tähän, mikäli kantelijan mahdolliset perättömät syytökset loppuvat asian selvittämiseen ja annettuun puolueettoman instanssin päätökseen ja ratkaisuun.

    Ohjeena sinulle, lue ja tutustu EOA:n ja EOK:n kanteluasiakirjoihin ja päätöksiin joista sinulle asiat selviävät ja ilmenevät mikäli tahdot objektiivisesti asiaa tarkastella. Itse olen opiskelujani varten näin toiminut ja kantaani löytyy sieltä näyttö.

    En kuitenkaan ole viranomaistoiminnan vankkumaton hyväksyjä kaikilta osin ja uskon, että moni aiheellinen mahdollisesti virheellinen virkatoimi ja menettely jää kantelematta tai esiin tulematta eri syistä.

    //Virkamies tai kuka tahansa muu kansalainen on "valehdellut" ainoastaan silloin, kun joku osoittaa tämän näin toimineen.//

    Logiikan kukkanen jäi ensi lukemalla huomaamatta. Jos et lauselmasi häränpyllyfilosofiaa itse tajua, en käy sitä sinulle rautalangasta vääntämään, et ymmärtäisi kuitenkaan.

    Samaan logiikkaan valehteleva virkamieskin nojaa. Lienetkö itsekin sellainen?

    Äänestä

  • yx tavallinen kirjoitti:

    //"(Kuusi vuotta sitten tekemäni kantelu ei jäänyt tuloksettomaksi, mutta osaksi vesittyi.)"

    Eli oikeus toteutuu sittenkin!//

    Nyt et taaskaan ymmärtänyt oleellista! Oikeushan toteutui vain osaksi. Kantelun kohteen totuuden vääristely palkittiin sillä, että kantelu tämän takia osaksi vesittyi.

    Jos tunnet, että evääsi loppuivat, niin parempi tietysti lopettaa. Sinisilmäinen uskosi viranomaisiin (siksi että ovat viranomaisia) edustaa nyt joka tapauksessa mielestäni eräänlaista pään pensaaseen panemista tunnetun jänöjussin tavoin, jos asian nyt kauniimmin haluat ilmaistavan.

    Tämäkin heppu ilmeni tapavalittajaksi. Ajatteletko sinä vai syytteletkö vaan, minusta syyttelet. Ei mitään perusteita, pelkkää yleistämistä.

    Äänestä

  • tavallinen kansa kirjoitti:

    Tämäkin heppu ilmeni tapavalittajaksi. Ajatteletko sinä vai syytteletkö vaan, minusta syyttelet. Ei mitään perusteita, pelkkää yleistämistä.

    Tällä palstalla ei näköjään voi keskustelua käydä. Tässä taas yksi, joka ei ymmärrä lukemaansa. Esittäisit nyt, kun minua syyttelystä syyttelet, sen minun esittämäni syytöksen! (Toki olen arvostellut keskustelijoiden kirjoituksia, jos syyttelyllä sitä tarkoitat.) Olen koettanut antaa täkäläisille vähän ajattelemisen aihetta, mutta siihen ei täällä taideta kyetä. Ja koeta nyt sinäkin ottaa huomioon se, että minä en ole tämän ketjun aloituspuheenvuoron käyttäjä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ovat poliisin kirjoitti:

PELASTAJIA. Vaikka PeL (Suomen perustuslaki 731/1999 )velvoittaa ja määrää että julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen, niin siitä huolimatta näitä kirjattuja määräyksiä laiminlyödään.

Perustuslain noudattamisen laillisuusvalvonta kuuluu mm. valtioneuvoston oikeuskanslerille ja eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Nämä kaksi viranomaistahoa antavat pyydetyissä selityksissä ja selvityksissä poliisivirkamiesten antaa kirjallisesti väärää tietoa.

Tässä toiminassa korostuu oman asian tutkinta ja oman asian edistäminen, kun poliisille annetaan mahdollisuus(epäiltynä) omassa asiassa antaa selitys tai selvitys, jonka usein esimiehet varmentavat, vaikka huomaavat, että asia saattaisi olla sen laatuinen, että siinä esitutkinnan aloittamiskynnys ylittyy ja poliisin oikeudellinen asema kuuluisi olla rikoksesta epäilty.

Väärän tiedon antaminen esim. kanteluasiassa voi johtaa kantelijan asian vesittymiseen ja väärään lopputulokseen, sekä heikentää kantelijan oikeusturvaa.

Ja tämä sirkus vaan jatkuu vuodesta toiseen.

Kysymys kuuluu: miten tämä epäkohta saadaan korjatuksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu