Pitkän ulkoilulenkin...

jälkeen, tulin hiukan odottavallakin kannalla istumaan tähän koneen ääreen. Koira parkkeerasi tuohon viereen ja tapittaa mua ruskeilla silmillään tarkaavaisena. Sekin aivan selvästi odottaa. Ihan kuin se ymmärtäisi että jos kiljaisen riemusta, se saa kaksi nannapatukkaa mutta jos naamani pysyy peruslukemilla, ei tule kuin se tavanomainen yksi kappale.

Ei tullut kuin yksi. Se oli selvästi hiukan pettynyt, aivan kuin itsekkin olen. Mimmu ei ole kirjoittanut mitään eroaikeistaan.
Toisaalta, päivähän on vasta alkamassa. Ja huomanne on taas uusi aamu.
241040
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

yleensä käyn aamulla tihruamassa mitä yön aikana on palstalle tullut tai jäänyt tulematta.
Sen verran huomasin että Missä Uho viesti on häipynyt joten luuta on käynyt siivoamassa, noitaa vaan ei näy missään? Ei varmaan uskaltanut poistaa/vastata kysymyksiin, koska sillä Mimmu näyttää olevan ihminen joka ei osaa tunnustaa virheitänsä ainakaan julkisesti.
Odottelukannalla ollaan... ja asiasta toiseen Sauli on kuin onkin kakkoskierroksella, etkös se sinä yrittänytkin herätellä meitä siihen? Katotaan miten äijän käy.

Äänestä
  • en kommentoi,mutta aamuisin tosiaan tulee heti tiirattua että mitäs kaikkea on ilmaantunut yöllä.
    Mimmulla ei valitettavasti ole selkärankaa...ja jos hän lasta ja koiraa syynä kiireeseen käyttää niin sanottakoon,että nyt on sekä koiria ja lapsia mulla kolme ja nuorin samassa ikäluokassa kuin mimmulla ja 2 koiraa pentuja...mutta kuten usein,niin nytkin kaikki kolme nukkuu että on sitä aikaakin jos vaan haluaa.

    Äänestä

  • olet nyt erehtynyt siitä Saulin kannattamisesta. Pidän kylläSaulia hyvänä ja katsomisenarvoisena tyyppinä mutta tarkoitin Sauli Mäkistä täällä Tampereen Hervannassa. Mihellä on nimittäin elopainoa vaatimattomasti 140 kg ja on kuulemman laihduttanutkin huomattavan määrän jo.
    Mutta toivon myöskin luonteeni mukaisesti Saulillekkin onnea.

    Äänestä

  • old_profile_25873 kirjoitti:

    en kommentoi,mutta aamuisin tosiaan tulee heti tiirattua että mitäs kaikkea on ilmaantunut yöllä.
    Mimmulla ei valitettavasti ole selkärankaa...ja jos hän lasta ja koiraa syynä kiireeseen käyttää niin sanottakoon,että nyt on sekä koiria ja lapsia mulla kolme ja nuorin samassa ikäluokassa kuin mimmulla ja 2 koiraa pentuja...mutta kuten usein,niin nytkin kaikki kolme nukkuu että on sitä aikaakin jos vaan haluaa.

    sitten vain jatkuu vaikka Joulu on aikaa mennyt. Minkäs ikäisiä sun koirat nyt on ja oliskos ne kaikki niitä karvapalloja?
    Olen muuten siinä uskossa , ettei Mimmulla enää sitä koiraa edes ole. Tuntuu kuin se olisi luonteeltaan niin saamaton ettei se jaksaisi molempia hoitaakkaan. Saatan olla tietysti väärässäkin. Olisi hyvä jos kyseinen henkilö itse korjaisi asian eikä pistäisi jotakin toista asialle tai kirjoittaisi rekkaamattomana.

    Äänestä

  • hatam kirjoitti:

    menoa,noi kaksi on niitä karvapallopentuja,syntyneet 9 ja 11 2005,dolly toukokuussa 04,eli ei vanhuksia kukaan :)dolly siis on pyreneittenmastiffi.
    lapset on 1,6 ja 8 v.
    aika pyöreitä päiviä saa tehdä :)
    tiedä siitä mimmusta mitään oikeastaan,eihän tuo paljon kertoile...

    Äänestä

  • old_profile_25873 kirjoitti:

    en kommentoi,mutta aamuisin tosiaan tulee heti tiirattua että mitäs kaikkea on ilmaantunut yöllä.
    Mimmulla ei valitettavasti ole selkärankaa...ja jos hän lasta ja koiraa syynä kiireeseen käyttää niin sanottakoon,että nyt on sekä koiria ja lapsia mulla kolme ja nuorin samassa ikäluokassa kuin mimmulla ja 2 koiraa pentuja...mutta kuten usein,niin nytkin kaikki kolme nukkuu että on sitä aikaakin jos vaan haluaa.

    ja viesteihinne olen vastaillut tänään. Kysykää vain lisää jos on epäselvää. Myönnän kyllä että vietän perheeni kanssa enemmän aikaa kuin teidän, mutta kyllä teillekin aikaa jää ihan tarpeeksi. :).

    Äänestä

  • hatam kirjoitti:

    sitten vain jatkuu vaikka Joulu on aikaa mennyt. Minkäs ikäisiä sun koirat nyt on ja oliskos ne kaikki niitä karvapalloja?
    Olen muuten siinä uskossa , ettei Mimmulla enää sitä koiraa edes ole. Tuntuu kuin se olisi luonteeltaan niin saamaton ettei se jaksaisi molempia hoitaakkaan. Saatan olla tietysti väärässäkin. Olisi hyvä jos kyseinen henkilö itse korjaisi asian eikä pistäisi jotakin toista asialle tai kirjoittaisi rekkaamattomana.

    koira löytyy, usko pois. Enkä ole mielestäni edes saamaton, valitan. Tapanani ei ole kirjoittaa rekkaamattomana.

    Äänestä

Eikös se jäniskin uhatuksi tullessaan piiloudu puskiin, ns.pistää päänsä pensaaseen??

Ulkoiltu on täälläkin ja nyt on Yrjölän puuro koirille uunissa. Voi ihan hyvällä omallatunnolla taas sukeltaa internetin ihmeelliseen maailmaan.
En tiedä saisiko sitä yhtä sanaa tänne kirjoittaa, mutta otan riskin. Laitan muuten koirien puuroon ripauksen meriSUOLAA.

Äänestä
  • sitä madonreikää parempana vaihtoehtona.
    Olen täälläkin kuullut puhuttavan siitä Yrjölän puurosta mutta muuta kokemusta mulla ei siitä ole. Onko se siis tarkoitettu vain koirille vai voiko sitä syödä ihmisetkin? Ja kun sulla kerran on se pakkaus kotona niin kerro nyt mitä se oikein pitää sisällään.
    Merisuola-sana tuskin laittaa Viestiä poistoon. Mutta varmahan ei siitäkään voi olla.

    Äänestä

  • hatam kirjoitti:

    sitä madonreikää parempana vaihtoehtona.
    Olen täälläkin kuullut puhuttavan siitä Yrjölän puurosta mutta muuta kokemusta mulla ei siitä ole. Onko se siis tarkoitettu vain koirille vai voiko sitä syödä ihmisetkin? Ja kun sulla kerran on se pakkaus kotona niin kerro nyt mitä se oikein pitää sisällään.
    Merisuola-sana tuskin laittaa Viestiä poistoon. Mutta varmahan ei siitäkään voi olla.

    Yrjölän puuroon tulee
    1 dl kokonaisia tattarisuurimoita
    1 dl hirssisuurimoita
    1 dl riisiä, mieluimmin tummaa
    1 dl ohrasuurimoita
    noin 2 litraa vettä
    noin 5 g merisuolaa

    Minä liotan suurimoita yön yli ja sitten kypsennän uunissa noin kaksi tuntia. Se on meillä koirien ruuan perustana, siihen sitten naudanmahaa,lihaa,kalaa, kasviksia ym.ym.lisukkeita

    Äänestä

  • Ex-kukkahattuinen kirjoitti:

    luulin sitä kyllä joksikin kaurapuurotyyppiseksi, jota ei tarvitse kuin paketista kaataa kattilaan ja keittää kypsäksi.
    Ei taisisi olla mikään kulinaristinen elämys ihmiselle.

    Äänestä

  • Ex-kukkahattuinen kirjoitti:

    Yrjölän puuroon tulee
    1 dl kokonaisia tattarisuurimoita
    1 dl hirssisuurimoita
    1 dl riisiä, mieluimmin tummaa
    1 dl ohrasuurimoita
    noin 2 litraa vettä
    noin 5 g merisuolaa

    Minä liotan suurimoita yön yli ja sitten kypsennän uunissa noin kaksi tuntia. Se on meillä koirien ruuan perustana, siihen sitten naudanmahaa,lihaa,kalaa, kasviksia ym.ym.lisukkeita

    minä teen ton niin aineita on kaikkia yleensä 1-2kg..
    kun muutettiin tänne niin ukko ihmetteli miksen suostu poistamaan saunasta tota vesipataa kun sitä ei varsinaisesti tarvita...kun oon tälläinen entinen suur-koiratalous emäntä niin olen sellaisessa tottunut lihat ja muut keittämään ja sitten vaan pakastin täyteen eikä tarvi aina keitellä :)

    on maalla aivan muussa käytössä. Suurimoita kyllä siihenkin tarvitaan ja hiukan katajaakin.

    Äänestä

  • hatam kirjoitti:

    on maalla aivan muussa käytössä. Suurimoita kyllä siihenkin tarvitaan ja hiukan katajaakin.

    Ei kai sakemannille sentään :))
    Vain isännälle.

    Äänestä

  • hatam kirjoitti:

    on maalla aivan muussa käytössä. Suurimoita kyllä siihenkin tarvitaan ja hiukan katajaakin.

    sitä tosiaan noinkin hyötykäyttää...mutta oikeasti pätevä koiranruoan keittoon ja helppo putsata vaikka seuraavaksi sitten haluais sitä kylpyvettä keitellä..

    Äänestä

kumpikohan tulee nopeammin, se mimmun kirjoitus tai minulle se hella. Olisin eilen saanut jos olisin älynnyt kypsäksi ison liha juurespadan täällä kun keskustelu oli sen verran lämmintä. Mutta en kekannut en. Ikä ilmeisesti tekee tepposiaan.

Äänestä
  • se sun lihapatasi. Ainakin ne juurekset olisi tummuneet käyttökelvottomiksi.

    Äänestä

  • hatam kirjoitti:

    se sun lihapatasi. Ainakin ne juurekset olisi tummuneet käyttökelvottomiksi.

    hella puuttuu edelleen.

    Äänestä

en todellakaan aijo erota. :D

Äänestä
  • en vain ymmärrä mikä sua täällä pidättelee. Sulla ei ole palstalle mitään annettavaa, poisotettavaa kyllä löytyy ja sitähän sinä olet tehnytkin. Mutta mitä tämä palsta sulle antaa?

    Äänestä

  • hatam kirjoitti:

    en vain ymmärrä mikä sua täällä pidättelee. Sulla ei ole palstalle mitään annettavaa, poisotettavaa kyllä löytyy ja sitähän sinä olet tehnytkin. Mutta mitä tämä palsta sulle antaa?

    liian kova kysymys ja näin sanoo davalyan joka ei nyt pirulauta pääse sisään tänne kirjautumaan ;)

    Äänestä

  • jo mimmulle kirjoitti:

    liian kova kysymys ja näin sanoo davalyan joka ei nyt pirulauta pääse sisään tänne kirjautumaan ;)

    olen kanssasi!
    Tuon kersan touhuissa kun ei tosiaankaan ole mitään päätä ei häntää ollut pitkiin aikoihin!

    Äänestä

  • jo mimmulle kirjoitti:

    liian kova kysymys ja näin sanoo davalyan joka ei nyt pirulauta pääse sisään tänne kirjautumaan ;)

    kääpiötantalle aukenee, vaikka leveämpi olenkin. Sainpas sanottua

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    kääpiötantalle aukenee, vaikka leveämpi olenkin. Sainpas sanottua

    pääsimpäs ahtautumaan takaisin sisälle tähän puljuun..

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

hatam kirjoitti:

jälkeen, tulin hiukan odottavallakin kannalla istumaan tähän koneen ääreen. Koira parkkeerasi tuohon viereen ja tapittaa mua ruskeilla silmillään tarkaavaisena. Sekin aivan selvästi odottaa. Ihan kuin se ymmärtäisi että jos kiljaisen riemusta, se saa kaksi nannapatukkaa mutta jos naamani pysyy peruslukemilla, ei tule kuin se tavanomainen yksi kappale.

Ei tullut kuin yksi. Se oli selvästi hiukan pettynyt, aivan kuin itsekkin olen. Mimmu ei ole kirjoittanut mitään eroaikeistaan.
Toisaalta, päivähän on vasta alkamassa. Ja huomanne on taas uusi aamu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu