työharjoittelu

älkää koskaan, hyvät ihmiset, menkö vapaaehtoisesti työharjoitteluun. minä menin ja kadun. ei muka olisi välivuotena muuta tekemistä (kuin olla kyykytettynä).

en siis saa palkkaa, enkä liiemmin mitään muutakaan tästä työstä itselleni. harjoittelijat joutuvat tekemään kaikki hommat, mitä muut eivät suostu tekemään. lisäksi sain kuulla olevani vain "lisäresurssi", vaikka on mulla nimikin. harjoittelijat ovat kaikkein heikoimmassa asemassa työpaikoilla, vastaan ei paljon sanota, vaikka saisit psykopaatin hoitaaksesi. ja kaiken lisäksi, työpaikka voi pitää ilmaista työntekijää vaikka loppuelämänsä (jos opiskelupaikkaa tai oikeaa työpaikkaa ei löydy). kunhan vaan soittavat työkkäriin ja sanovat, että halutaan pitää. jos et suostu, tulee karenssi kunnes täytät 25 v. tai valmistut ammattiin. missä vaiheessa luet pääsykokeisiin, jos joudut olemaan töissä myös esim. koko kevään, vaikka alkuperäisessä työsopimuksessa lukee, että työt loppuvat helmikuussa.

ei enää ikinä.
61024
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Niinhän se on että alimmalta portaalta aloitetaan työelämässäkin, mutta on se silti väärin jos työyhteisössä ei saa mitään arvoa työkaveriltaan...

Ikävintä tässä on se että nää kyykytetyt yleensä ovat tulevia kyykyttäjiä.

Äänestä
  • Tuo nyt ei kuitenkaan pidä paikkaansa "tulevia kyykyttäjiä".Nämä ns. kyykyttäjät kun ovat yleensä jo pitkään alalla olleita, työhönsä tympääntyneitä ihmisiä, jotka käyttävät lopun energiansa nuoren harjoittelijan roskasäkkinä pitämiseen. Liekkö sitten kateita, kun toisella on vielä elämä edessä, en tiedä.
    Moniko tälläinen ns. ammatti-ihminen, on saanut harjoittelijan vaihtamaan alaa, kun antaa sellaisen kuvan työyhteisöstään.

    Äänestä

  • ES. kirjoitti:

    Tuo nyt ei kuitenkaan pidä paikkaansa "tulevia kyykyttäjiä".Nämä ns. kyykyttäjät kun ovat yleensä jo pitkään alalla olleita, työhönsä tympääntyneitä ihmisiä, jotka käyttävät lopun energiansa nuoren harjoittelijan roskasäkkinä pitämiseen. Liekkö sitten kateita, kun toisella on vielä elämä edessä, en tiedä.
    Moniko tälläinen ns. ammatti-ihminen, on saanut harjoittelijan vaihtamaan alaa, kun antaa sellaisen kuvan työyhteisöstään.

    tuo kuvaus kylä pätee juuri tähän mun työyhteisöön.

    Äänestä

  • okop kirjoitti:

    tuo kuvaus kylä pätee juuri tähän mun työyhteisöön.

    Ehkä syynä lattiarättinä kohteluun on myös oma asenne. Jos olisit sanonut jämäkästi että haluat kassalle, niin olisit sinne myös päässyt.

    Äänestä

olin viime kesällä 2 kk harjoittelussa ruokakaupassa. Halusin oppis käyttää kassaa,mut en ikinä päässyt sinne, vaikka alussa sovittiin että pääsen. sitten joudun koko ajan heittelemaan roskia ja olemaan pullohuoneessa keräämässä likaisia pulloja laatikkoihin. siis tein kaikkein paskimmat hommat,melkein itkin kun heittelin pilaantuneita persikoita roskakoriin. kun ne työntekijät ei enää suostuneet kun saivat ilmaisen orjan. sit yks mummeli joka oli siel töissä(joku toinen pomo tai jtn) koko ajan vittuili mulle, että teen kaiken väärin, olis onnellinen että teen ylipäätän töitä eikä sen tarvi maksaa mulle palkkaa. oli varmaan kyllästyny itse tohon hommaan ja ei saanu kunnon ammatin niin oli ilkeä muille. sit myös hyllytin välillä ja ne tavarakärryt painoi varmaan 100 kiloa, ja jouduin työtämään niitä pitkin kauppaa, sain ihan sikana haavoja käsiin jne.silloin kun muut istuin vaan kassalla. mä olin siel yksin hyllyttämässä!! ihan sairasta. pääsin lopulta siitä helvetistä pois kun pääsin yllättäin kouluun. tommosiin paikkoihin pitää mennä vain jos saa kunnon palkkaa.
olin myös joskus yhessä toimistossa harjoittelussa ja ihan kivaa oli, sain joka päivä ilmaiset kahvit ja pullat/karkit kaupan päälle :D mut joo, en mäkään suosittele työharjoittelua, vaikka siellä kohdeltaiskin hyvin, mut joutuu tekemään töitä 30h viikossa ja saa niin matalaa "palkkaa"..

Äänestä
  • ei palkkaa ollenkaan. tai jos haluaa laskea vaikka kuusituntisena päivänä, niin siitähän tulee 23,34: 6. en uskalla laskea, mutta ei kovin montaa euroa. ja samanhan saisit, vaikka kotona makaisit. tyhmän hommaa. onneksi tää on kahden viikon päästä ohi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sinna kirjoitti:

älkää koskaan, hyvät ihmiset, menkö vapaaehtoisesti työharjoitteluun. minä menin ja kadun. ei muka olisi välivuotena muuta tekemistä (kuin olla kyykytettynä).

en siis saa palkkaa, enkä liiemmin mitään muutakaan tästä työstä itselleni. harjoittelijat joutuvat tekemään kaikki hommat, mitä muut eivät suostu tekemään. lisäksi sain kuulla olevani vain "lisäresurssi", vaikka on mulla nimikin. harjoittelijat ovat kaikkein heikoimmassa asemassa työpaikoilla, vastaan ei paljon sanota, vaikka saisit psykopaatin hoitaaksesi. ja kaiken lisäksi, työpaikka voi pitää ilmaista työntekijää vaikka loppuelämänsä (jos opiskelupaikkaa tai oikeaa työpaikkaa ei löydy). kunhan vaan soittavat työkkäriin ja sanovat, että halutaan pitää. jos et suostu, tulee karenssi kunnes täytät 25 v. tai valmistut ammattiin. missä vaiheessa luet pääsykokeisiin, jos joudut olemaan töissä myös esim. koko kevään, vaikka alkuperäisessä työsopimuksessa lukee, että työt loppuvat helmikuussa.

ei enää ikinä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu