Miten usein ja miten pitkään lapsia pitäisi ulkoiluttaa? Meillä lapset 1,5 v ja 3 v ulkoilevat mielestäni liian vähän. Joskus jää parikin päivää väliin ilman ulkoilua. Sitten kun ulos pääsee, niin ulkoilua kestää ainoastaan n.1h.
Syynä tähän on se, ettei lasten äidillä ole omien puheidensa mukaan aikaa lasten ulkoiluttamiseen.
Kuitenkin hän on kotona lasten kanssa, kun minä olen töissä. Aika kuluu kuulemma muihin askareisiin sisällä, eli kodinhoitoon.Olen kyllä sanonut, että lapset etusijalle ja muu vasta sen jälkeen.
Olen itse koittanut ulkoilla lasten kanssa töiden jälkeen, mutta joskus olen niin väsynyt päivän töistä, etten jaksa.
Kertokaa omista ulkoilukokemuksistanne ja mielipiteistänne.
Lasten ulkoilu
14
3108
Vastaukset
- äippä
mielestäni ulkoilla voisi joka päivä, mutta jos muuten asiat menee ok, niin se tietty vaikuttaa asiaan. itse haluisin kyllä ulkoilla päivittäin lasten kanssa.
- ulkoilija
Kuvio on vähän samantyyppinen kuin teillä. Meilläkin kyllä isäntä sanoo, että jätä vaan ne kotiaskareet vähemmälle, kyllä hän niissä auttaa. Mutta kun jotain jätän tekemättä unohtuu tuo lupaus. Jos ruoka ei ole valmiina hänen tullessaan, tai pyykkivuori kasvaa, alkaa kauhea vihjailu siitä, miten on kummallista miten työkavereiden vaimot pystyvät hoitamaan lasten lisäksi myös kodin. Yritän sitten selittää, että katsohan vähän minun aikataulujani: esimerkiksi vanhimman lapsen toimintaterapiareissu kerran viikossa vie aikaa monta tuntia, vaikka itse terapia kestääkin vaan tunnin. Pienemmät on vietävä hoitoon siksi aikaa, käytännössä koko päivä menee harakoille. Sitten päälle neuvolat, lääkärit yms pakolliset jutut. Kotona pitää tehdä paljon sellaistakin, mikä ei näy heti sisään astuessa, mutta mieheni ei oikeastaan hahmota koko hommaa kunnolla. Hänen mielestään kotimme siivoaa nopeasti. No niin tehdäänkin hänen tavallaan. Itse yritän tehdä juttuja lasten kanssa, pitäähän heidänkin oppia näitä kodinaskareita, ja vielä kyllä myös vaativat saada osallistua.
Mieheni mielestä vauva voisi hyvin pötkötellä vaunuissaan koko päivän, minä taas arvostan vauvankin virikkeitä. Mieheni kun vaihtaa vaipan, siihen menee minuutti, minulla paljon enemmän, koska haluan hoitaa kiireettömästi nuo tilanteet, ovat arvokkaita hetkiä niin minulle kuin vauvallekin.
Ruoan laittokin on meillä erilaista, mieheni mielestä voimme syödä päivällä makaronipöperöä, kun kuitenkin on illalla parempi ruoka. No niin on, mutta minähän sen valmistan, hän tulee valmiille.
Illalla joskus väsyneempi tarkoittaa meillä valitettavasti sitä, että arki-iltoina ei jaksa ikinä muuta kuin löhötä sohvalla. Ei millään jaksa kauppaan lähteä yms...
No, ihan joka päivä emme ulkoile, isommat tosin silloin ovat takapihalla keskenään pelmuamassa ainakin hetken.
Kesällä on helpompaa, silloin ulkoillaankin paljon enemmän, kun lapsia ei tarvitse edestakaisin pukea ja riisua. Talvella kun viimeisen saa valmiiksi ensimmäinen valittaa jo pissahätäänsä, tai vauvalla on jo kakat housussa jne...
Ehkä tuli hiukan kärjistettyä asioita, mutta joskus tuntuu tosi hankalalta täyttää kaikki vaatimukset, joita itselleen asettaa. Toista vapaaehtoista kotiinjääjää ei kuitenkaan löydy, joten on vain pyrittävä selviytymään edes jotenkin kunnialla.- Karla
Että ihan kerran viikossa toimintaterapiaa...ja sen takia lasten kanssa ei ulkoilla.
Parasta "toimintaterpiaa" on reipaat ulkoleikit ja ikästen lasten seura.
Avuttomuus huipussaan kyllä mielestäni näissä jutuissa. - kiitos...
Karla kirjoitti:
Että ihan kerran viikossa toimintaterapiaa...ja sen takia lasten kanssa ei ulkoilla.
Parasta "toimintaterpiaa" on reipaat ulkoleikit ja ikästen lasten seura.
Avuttomuus huipussaan kyllä mielestäni näissä jutuissa.Ihan joka päivä emme ulkoile kirjoitin, silloinkin isommat kyllä hetken....
Kukaan ei väittänyt että emme koskaan ulkoile. - .....
kiitos... kirjoitti:
Ihan joka päivä emme ulkoile kirjoitin, silloinkin isommat kyllä hetken....
Kukaan ei väittänyt että emme koskaan ulkoile.Kuka sitten väitti ettette KOSKAAN ulkoilisi? Ihan sama pisti minunkin silmään, että miksi selittää jostain kerran viikossa olevasta toimintaterapiasta.. Jos muina päivinä ulkoilee, niin tuolla toimintaterapiapäivällä ei ole hevon kukun väliä! (ja voisihan silloinkin illalla ulkoilla..)
- ja ulkoilemme
Joka päivä 2 krt,aamupäivällä reilu tunti ja ip.llä n.2 tuntia.olipa keli mikä tahansa.
- wilde
Olen kotona kahden lapsen, 5v ja 1½v, kanssa. Vähintään kerran päivässä käydään ulkona, noin tunti. Joskus 2 kertaa pienempi nukkuu päiväunet rattaissa.
Kyllä välillä väsyttäisi ja keksii vaikka mitä tekosyytä uloslähdön esteeksi, mutta totuus on, että joka kerta on hyvä mieli ulkoilun jälkeen! Ulkoillaan "kelillä kuin kelillä", mutta esim. sohjoisella sadesäällä on aika vaikea keksiä tekemistä.. Onneksi on kiva puisto lähellä, siellä tapaa (ainakin kohtuusäällä) juttuseuraa!
Mieheni on useamman kerran sanonut vietettyään päivän lasten kanssa, että kotona olo on mielestään rankempaa kuin työpäivänsä (hänellä on todella stressaava työkin). Ymmärrä siis lasten äitiäkin, hänkin voi olla väsynyt.. Vaikka toisaalta ulkoilu tekee erityisen hyvää väsyneelle! - päivä
Meillä noin vuoden ikäinen vauva ja ulkoillaan joka päivä ainakin 2 kertaa, tosin tyttö nukkuu parisen tuntia ulkona päikkärit.
Joo...ja syy tähän ulkoiluun on, että koiran kanssa on lähtävä kelillä millä hyvänsä! Tosiasia on, että kotityöt meinaavat välillä kaatua päälle ja joskus menee tuntikausia kun silitän ja mankeloin pyykit!
Silloin kun isän työ/harrastus vie muualle, niin tyttö on mukana kaikilla lenkeillä joko rattaissa, kantoliinassa tai rinkassa, riippuen ihan siitä millaisessa maastossa lenkkeilen ja tietysti sääolosuhteet huomioiden.
Mutta meillä tämä "ulkoilu" on tavallaan kuin elämäntapa, se on yhtä rutiinia kuin aamupuuro, eikä siihen tule kiinnitettyä mitään erityistä huomiota. - Olisiko mahdollista,
että auttaisit äitiä kotihommissa? Vaikka viikonloppuna yhteinen siivouspäivä? Patista äitiä myös vaikka kerran viikossa lenkille,jumppaan tai uimaan. Meillä ulkoillaan kerran päivässä n.2t ja käydään myös koko perhe vaunulenkillä iltaisin.
Yhteen hiileen puhaltamalla asiat sujuvat paljon paremmin ja kotiäidillä on kyllä kädet täynnä hommia, jos pitää kodin siistinä,ruoat valmiina ja pyykit puhtaana. Koittakaa sumplia asiat niin, että sinä otat vaikka ne pari päivää viikossa ulkoiluttamiseen(iltaa)ja äiti saa rauhassa hoitaa kotia.- Karla
Kyllä peruskotityöt kuuluvat sille, joka on kotona päivät. Ei voi ajatella, että toinen tekee vielä toisen työpäivän varsinaisen työpäivän jälkeen.
Kyllähän isät ovat paljon iltaisin lastensa kanssa ulkona, ehkä tämäkin isä. Mutta kyllä perussiivous, ruuan laitto ja pyykkkäys kuuluvat sille, joka on kotona. Sitten kun kummatkin ovat työelämässsä asiat jaetaan niin tasan kuin mahdollista. - oikeata työtä???
Karla kirjoitti:
Kyllä peruskotityöt kuuluvat sille, joka on kotona päivät. Ei voi ajatella, että toinen tekee vielä toisen työpäivän varsinaisen työpäivän jälkeen.
Kyllähän isät ovat paljon iltaisin lastensa kanssa ulkona, ehkä tämäkin isä. Mutta kyllä perussiivous, ruuan laitto ja pyykkkäys kuuluvat sille, joka on kotona. Sitten kun kummatkin ovat työelämässsä asiat jaetaan niin tasan kuin mahdollista.No johan pomppas! Eiköhän työtä tee sekä kotona oleva että kodinulkopuolella oleva? Mikä tekee kotona työskentelevän työn vähemmän raskaaksi tai vähempi arvoiseksi? Se, että siitä ei saa palkkaa? Totta kai kotona oleva hoitaa pyykkiä, siivoa yms. päivällä! Mutta meillä niitä riittää kyllä illaksikin ja silloin ne jaetaan!
- Kaksosten kotiäiti
lapset 1v3kk, ulkoillaan (pyritään ulkoilemaan) kerran päivässä. Mutta esim. juuri tänää oli niin kamalan hyytävä tuuli ja pakkastakin reippaasti siihen päälle, niin tehtiin vaan sellainen lyhyt happihyppely.
Joka päivä kuitenkin lähdetään täältä neljän seinän sisältä edes johonkin, ettei seinät kaadu päälle. =) Yhteinen kauppareissu, kyläreissu tms.jos ei ulkoilemaan jostain syystä päästä. Siinä saa vähän maisemanvaihdosta ja muutaman minuutin raitista ilmaakin.
Täällä siis n.1h/pv rehellistä ulkoilua ja muut liikkumiset sitten siihen päälle.
Oi, kun tulisi taas kesä! Kesällä me "asuttiin ulkona", sisällä käytiin ottamassa päikkärit (meidän muksut nukkuu parhaimmat unet sisällä) ja murkinat ja taas pihalle. Syksyllä vielä jaksoin kahteen kertaan lähteä lasten kanssa pihalle, mutta nykyisin se on sellainen rumba, että kerta päivään riittää. Automatkoille (kylä- ja kauppareissut), kun ei tarvitse niin kovasti pukea, niin siellä sitten käydään "katselemassa ihmisiä" päivän toisen ulkoilun sijasta. =)
Ulkoilua ei kantsis kyllä laistaa, lapsilla ruoka maistuu paremmin ja unet maittaa, kun on saanut raitista ilmaa. Ja kummasti hiljentää moneksi tunniksi narisevat ja kitisevät muksut. =) Ja itsekkin on paljon pirteämpänä. Puolikintuntia päivässä on parempi kuin ei mitään. - Karla
Täydellisiä tekosyitä tuollaiset kodinhoitopuheet. Lasten hoito on kotona olevan äidin päätehtävä ja kotityöt hoituvat siinä sivussa normaalijärkiseltä ihmiseltä.
Minä olin lasten kanssa ulkona tuossa vaiheessa n. 4-5 tuntia kesällä ja talvella n. kolme tuntia. Eipä ollut korvatulehduskierteitä, vaan terveet aina reippaat lapset.
Eihän sisäleikeissä tule edes liikuntaa tarpeeksi ja raitis ilma ja muut lapsikontaktit jäävät täysin kokematta.
Kyllä meillä silti pyykit pestiin, tavarat saattoivat olla vähän levällään, enkä todellakaan joka päivä heilunut imurin varressa, mutta so what.
Pane se laiska muijas ojennukseen ja hoitamaan lapsia tai vaihtoehtoisesti lapset hoitoon ja muija töihin. Päiväkodeissa ainakin ulkoillaan.- Pulla
Toisilla lämmityskin pelaa manuaalisesti, samoin lämmin vesi, voi olla muita ylimääräisiä velvoitteita, jotka joutuu ns. oman perheen hommien lisäksi tekemään, kaikkien lapset eivät ole samanlaisia, toisia joutuu viihdyttämään tai vahtimaan enemmän kuin toisia. Minusta ei pidä tuomita, jos kotona oleva väsyy enemmän kuin töissä käyvä, lasten kanssa kotioloissa oleminen ei tuo samanlaista vaihtelua elämään kuin kodin ulkopuolella työskentely. Ja kuten joku jo aiemmin kirjoitti, kotitöitä riittää yleensä iltaan asti. Onko se sitten reilua, että toinen vain siksi, että tienaa enemmän, saa illat ja viikonloput vapaaksi ja toinen päivystää 24h/pvä 7pvä/viikko. Mutta kuten sanottu koteja on monenlaisia, hyvä homma jos teillä molemmat ovat tyytyväisiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 722698
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k232672Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1072322- 341619
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2391553- 321537
Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt401475- 281270
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201216- 951181