Kaksi isää

Jari T

Nyt ovat viikon vanhoja viisi kanariapoikueen poikasta. Voiko olla mahdollista, että niillä olisi kaksi isää?

Nimittäin koetin parittaa naarasta ensin kirjavan Saksasta tuodun sitä nuoremman koiraan kanssa. Tuntui, ettei naaras hyväksynyt sitä, vaan ajeli aina pois, kun koiras koetti paritella. Ne olivat yhdessä noin viisi päivää ja koko tänä aikana pesäkori oli paikallaan. Näytti siltä, että koiras oli vaihdettava. Vaihdoin naaraalle sen koiraan, jolla sillä on ollut jo kaksi poikuetta. Molemmat, naaras ja koiras ovat yksivärisiä oransseja. Aikaisemmista poikueista syntyneet kaikki poikaset ovat olleet yksivärisen oransseja. Heti näytti pesintä sujuvan paremmin. Ensimmäinen muna tuli pesään n. kahden päivän päästä koiraan vaihtamisesta.

Nyt pesässä on viisi poikasta, joista kolme vanhinta ovat kirjavia kuten se koiras, jota naaras ei ensin näyttänyt hyväksyvän. Kaksi nuorinta poikasta on yksivärisiä, oransseja. Nyt viime viikonloppuna pystyi jo höyhenyksen värityksen näkemään ja koska kanarioilla on avoin koripesä, näin myös, että vanhimpien poikasten silmät alkavat aueta. Kirjava koiras on yksin viereisessä toisessa häkissä. Voiko siis olla mahdollista, että poikasilla on kaksi isää? Eli ensimmäinen kirjava uros siitti varmaan kolme vanhinta poikasta ja naaraan tuttu yksivärinen koiras kaksi nuorinta poikasta.

Uskallanko antaa toisen yksivärisistä nuorimmista poikasista, jos siellä on naaras kirjavan koiraan puolisoksi ilman sisäsiistosvaaraa? Aika erikoinen tilanne.

Tietääkö kukaan, mikä poikasilla on kaulassa sellainen iso "mötikkä", joka näköjään häviää poikasten kasvaessa.

4

378

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -M-

      Munahan on ainakin kanan elimistössä vielä noin vuorokauden hedelmöitymisen jälkeen kasvattamassa kuorta ympärilleen ja keräämässä vararavintoa, eli teoriassa voisi olla mahdollista että poikasia on kahdelta koiraalta jos siittiöt elävät naaraan sisässä useamman päivän.
      Toisaalta jos molempien emolintujen värigeenit, myös ne piilossa olevat eivät ole tarkkaan tiedossa ei poikasten väristä välttämättä voi mitään päätellä...
      Jos pesität tuota "kakkosparia" vielä lienee turvallisinta antaa ykköskoiraalle puoliso vasta jostain myöhemmästä poikueesta jotta sukulaisuussuhteista voi olla varma.

      Ja se "mötikkä" on ihan normaaliin linnun anatomiaan kuuluva kupu, joka ei häviä mihinkään, peittyy vaan kun kaulahöyhenet kasvaa... Juuri syötetyllä pienllä poikasella kupu on täynnä ja voi pistää silmään suhteettoman suuren näköisenä etenkin jos ruoka on vaaleaa ja paistaa ohuen ihon lävitse.

      • vastauksesta!

        Poikaset näyttävät kasvavan päivä päivältä silmissä!

        Kanarialintu ei ole samalla tavalla sosiaalinen ja parisidonnainen kuin esim. undulaatti, joten on siis mahdollista että pesän poikasilla on kaksi isää. Nimittäin vaikka naaras ei hyväksynyt ensimmäistä kirjavaa koirasta, niin niiden parittelu oli sellaista, että koiras paritteli väkisin ("raiskasi") naaraan kanssa. Tämä yksivärinen toinen koiras hoitaa ja ruokkii naaraan kanssa tunnollisesti poikasia vaikka kaikki niistä ei olekaan sen (mutta sitähän se ei tiedä). Ensimmäinen kirjava koiras laulaa yksin viereisessä häkissä ja siten innostaa toista koirasta laulamaan myös.

        Otan vastaan mahdollisia varauksia poikasista!

      • tietoa
        vastauksesta! kirjoitti:

        Nyt kun olen tarkemmin katsonut pesään, niin kirjavia poikasia onkin vain kaksi ja yksivärisiä kolme.

        Kerran Eeku kirjoitti, että vähitellen poikasten kasvaessa tulee kananmunan keltuaisen ja muun voimaruoan määrää vähentää, ettei se innosta emoja uuteen pesintään ennenkuin nyt kasvavat poikaset lähtevät pesästä ja syövät itsenäisesti. Eli onko näin, eli siis siemenruoan määrää on siis lisättävä!

      • -M-
        tietoa kirjoitti:

        Proteiinipitoinen ravinto ja tuoreruoka lisää usein pesimäintoa (=vastaa sade- tms pesimäkautta luonnossa kun monipuolista ravintoa on paljon tarjolla), eli siinä mielessä oikeaa tietoa, toisaalta juuri kiivaimmassa kasvuvaiheessa olevat poikaset nimenomaan tarvitsevat sitä proteiinia rakennusaineeksi.

        Eli jonkinlainen kultainen keskitie siinä ruokinnassa on vaan etsittävä ja kokeiltava... Uutta pesintää voi estää yksinkertaisesti myös poistamalla kaikki pesätarvikkeet häkistä heti kun poikaset ovat lähteneet pesästä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1555
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1053
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      403
      961
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      164
      913
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      762
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      651
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      642
    Aihe