20 vuotta avioliitossa ollut leski sanoo, että hänen ja hänen miehensä tavarat ovat pääosin yhteisiä.Osan hän on saanut lahjaksi puolisoltaan. Osan hän on itse ostanut. Ja yhdestä suusta he aina totesivat: "kaikki mikä on minun on sinun".
Nyt aikuiset lapset haluavat kaiken irtaimen ja kaikki tavarat kodista. He eivät antaisi leskelle mitään. He ovat sanoneet ettei leskellä ole oikeutta edes miehen hammasharjaan, ei mihinkään.
Avioparilla oli avioehto,johon lapset vetoavat.Lesken mukaan heidän yhteinen elämä ei kuulu lapsille.
Sivusta asiaa seuranneena, tiedän, että leskellä on oikeus irtaimeen, mitähän se taroittaa käytännössä?? ja lahjaksi saamiinsa esineisiin??
Voivatko aikuiset lapset viedä aivan kaiken vai voiko leski pitää ne esineet ja tavarat jotka katsoo omikseen?
Onko lauseella "kaikki mikä on minun on sinun", mitään merkitystä(lahjojen arvo vähäpätöinen, lähinnä lesken tunnearvo)???
Kumpi osapuoli leski vai lapset ovat juridisesti vahvemmilla juuri yhteisen kodin tavaroiden osalta.
Millä tavalla lesken pitää todistaa saamansa lahjat??
Nyt aikuiset lapset haluavat kaiken irtaimen ja kaikki tavarat kodista. He eivät antaisi leskelle mitään. He ovat sanoneet ettei leskellä ole oikeutta edes miehen hammasharjaan, ei mihinkään.
Avioparilla oli avioehto,johon lapset vetoavat.Lesken mukaan heidän yhteinen elämä ei kuulu lapsille.
Sivusta asiaa seuranneena, tiedän, että leskellä on oikeus irtaimeen, mitähän se taroittaa käytännössä?? ja lahjaksi saamiinsa esineisiin??
Voivatko aikuiset lapset viedä aivan kaiken vai voiko leski pitää ne esineet ja tavarat jotka katsoo omikseen?
Onko lauseella "kaikki mikä on minun on sinun", mitään merkitystä(lahjojen arvo vähäpätöinen, lähinnä lesken tunnearvo)???
Kumpi osapuoli leski vai lapset ovat juridisesti vahvemmilla juuri yhteisen kodin tavaroiden osalta.
Millä tavalla lesken pitää todistaa saamansa lahjat??
Vastaukset 9
Vanhimmat
Leski saa elinaikansa hallita jakamattomana puolisoiden yhteisenä kotina käytettyä tai muuta jäämistöön kuuluvaa eloonjääneen puolison kodiksi sopivaa asuntoa (jollei hän itse omista kodikseen sopivaa asuntoa). Samoin yhteisessä kodissa oleva tavanmukainen asuntoirtaimisto (siitä riippumatta, kumpi sen omisti) on aina jätettävä jakamattomana eloonjääneen puolison hallintaan. Tätä lesken oikeutta ei voida rajoittaa edes testamentilla.
(PK 3:1a)
Edelliseen vielä lisäisin että yleensäkin se osa aviopuolisoiden omaisuudesta jota ei voida osoittaa yksinomaan toisen omaisuudeksi on tulkittava puolisoiden yhteiseksi.
Millä tavalla käytännössä osoitetaan, että joku omistaa jotakin kun mitään kuitteja ei ole.
Pitääkö lesken osoittaa että jokin esine tms. kuuluu hänelle vai perikunnan osoittaa, että jokin tietty esine ei kuulu leskelle tms.?
Tässä tapauksessa lapset ovat aika hankalia. He ovat käyneet lesken kimppuun fyysisesti ja vaatineet tasoitusta(leski on varakkaampi kuin kuollut puoliso).Eihän minun tietääkseni elossa olevan puolison tarvitse antaa mitään tasoitusta elinaikanaan?
Siis, saako leski myös pitää kirjat ja valokuvat vai pitäisikö ne jakaa? Miten lesken pitää osoittaa että ne ovat hänen?
Sen, joka sanoo jotain omakseen, pitää se todistaa kuitein tai muulla tavoin. Ellei hän sitä voi, esine katsotaan puolisoiden yhteiseksi (omistusosuuksin 50/50).
//Siis, saako leski myös pitää kirjat ja valokuvat vai pitäisikö ne jakaa? Miten lesken pitää osoittaa että ne ovat hänen?//
Kyllä ne kuuluvat tavanomaiseen asuntoirtaimistoon. Jos leski ei voi osoittaa niitä omikseen, hän saa kuitenkin pitää ne hallussaan.
//(leski on varakkaampi kuin kuollut puoliso).Eihän minun tietääkseni elossa olevan puolison tarvitse antaa mitään tasoitusta elinaikanaan?//
Ei tarvitse. Leski voi osituksessa kieltäytyä tasingon antamisesta kuolleen puolisonsa perillisille.
Miten lahjat? 20 vuoden aikana on saatu kaikenlaisia lahjoja. Saako lahjaksi saadut esineet pitää vai pitäisikö lahjoista olla kuitit? Harvoin lahjan antaja antaa lahjan kuitin kanssa?
Totta kai lahjat saa pitää. Ne ovat lahjan saajan omaisuutta, eivät enää antajan.
lapset väittää että tämän lesken pitäisi todistaa kaikki kuitein omaksi. Minusta niin ei ole. Eikö sana riitä?
Sitä vaan että pitääkö lahjat voida todistaa omaksi. Ei kukaan tule ajatelleeksi tällaista etukäteen.
Nyt lapset haluavat kaikenlaista radiota, kirpparilta ostettua taulua seinältä jne.Ja vaativat nähdä lesken korut? Ja selonteon niistä? Eikö mene jotenkin liian pitkälle? Lapset sanovat että joka korusta täytyy olla kuitti muuten he haluvat puolet niistä? Me lesken kanssa(ystävätär)sanoimme ettei leski ole kuollut ja korut on hänen? Menikö oikein?
Mistään arvokkasta ei ole kyse tunnearvosta ja siitä, että onko lapsilla oikeus vaatia, että lahjat pitää todistaa k u i t e i n lahjoiksi?
Onko tästä jokin pätkä lakitekstiä johon voisi nojata.
Tässä on ainoa asiaa selvittävä säännös:
Avioliittolain 89 §
"Jos puolisoiden omaisuutta eroteltaessa jonkin irtaimen esineen suhteen ei käy olosuhteista selville eikä myöskään voida näyttää, kummanko puolison omaisuuteen se kuuluu tai että se on yhteistä omaisuutta, on puolisoiden katsottava saaneen sen yhteisesti yhtäläisin oikeuksin."
Esimerkiksi naisen korut tämän nojalla ilman muuta katsotaan naisen omaisuudeksi.
//Nyt lapset haluavat kaikenlaista radiota, kirpparilta ostettua taulua seinältä jne.//
Eikö aikaisemmista vastauksistani ole selvinnyt, että lapsilla ei tällaista oikeutta ole???
Eihän tässä mitään ongelmaa olisikaan, jos lapset tyytyisivät tähän.
Neuvoksi leskelle olen sanonut että vaihtaa lukon ja ostaa ison luudan, jolla hätistelee liian innokkaat perijät tiehensä.
Eli leski omistaa ainakin fifti fifti jos kiistaa tulee. Ja irtaimen eli kotinsa saanee pitää samassa uskossa kun se on nytkin ei tarvitse jakaa.
Juu tämä vielä, saakohan leski pitää miehensä kunniamerkit itsellään kunnes itse kuolee, muistona vai pitääkö antaa lapsille?