Kaikki

fanit katsoivat varmaan eilisen venäläis-tsetsenialaisen dokumentin. Mitä jos tekisitte elämysmatkoja kolhooseille ja olisitte vaikka välillä hyödyksikin? Elämystä siinä varmasti olisi kun liikuskelee kännisten työntekijöiden seassa. Säälittävä maa..
8768
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

olikin helvetin hyvä, meinaan tuli mieleen et jos naulalaatikolla ja laudoilla pääsis noinkin hyvän bisneksen alkuun. Niinkuin sanottu, Venäjä on mahdollisuuksien maa. Huomasithan. miten ahkera työntekijä Apti olisi osaavan johdon käsissä.

Äänestä

Melkoisia iskurityöläisiä.
Nämä äijät eivät pärjäisi ainakaan urakassa.

"Lääkekaappi" työmaalla.

Pakko on lähteä töistä pois hyvissä ajoin, jotta pystyy vielä kävelemään kotiin. On se vähän noloa, jos sammuu työmaalle.

Vaikutti, että se oli joku navetan remontti.

Ne äijät eivät ole pitkäikäisiä, näytti jo naamasta siltä.

Äänestä
  • Liekö jo se A tehnyt itsarin kun vaikutti melko epätoivoiselta. Sääliksi kävi. Olisivat edes navatan korjauksesta palkan saaneet..

    Äänestä

  • kohti peräaukkoa, ellet ole pukeutuneena Sultan kondomiin. Mielestäni siinä remontti porukassa Aptissa ja ikiturso Sultanissa oli ihan oivaa ainesta osaavalle inkernöörille.

    Äänestä

  • varmasti niin kirjoitti:

    Liekö jo se A tehnyt itsarin kun vaikutti melko epätoivoiselta. Sääliksi kävi. Olisivat edes navatan korjauksesta palkan saaneet..

    Varmaan se palkkakin oli pahasta, sillähän saa ostettua viinaa.

    Aivan reppanasakkia, sääliksi kävi. Ei paljon ole huomisesta toivoa.

    Äänestä

oli eilen ihan kiva moniosainen dokkari luovutetuista alueista.

Äänestä
  • Kyllä taas otti pattiin...

    Äänestä

Joka aamu mitataan verenpaine, jos on liikaa, olet joko ryypännyt tai et muuten vaan pääse töihin -> palkaton vapaapäivä kotona.

Työpäivä alkaa tasan kello 7. Yli kahden minuutin myöhästymisistä 30 % pois palkasta.

Ja palkkahan oli huimat 2000 paikallista hoblaa/kk.

Vähemmästäkin saattaa pinna kiristyä ja korkki karata. Työnantaja on kyllä yksityinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


innokkaat venäjä kirjoitti:

fanit katsoivat varmaan eilisen venäläis-tsetsenialaisen dokumentin. Mitä jos tekisitte elämysmatkoja kolhooseille ja olisitte vaikka välillä hyödyksikin? Elämystä siinä varmasti olisi kun liikuskelee kännisten työntekijöiden seassa. Säälittävä maa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu