Minua kiusattiin koko peruskoulun ja lukion ajan. Ala-asteella olin hieman ujo, ja minua kiusattiin sen takia. Ulkonäköäni pilkattiin ja masennuin ja masennuin.
Ei mitään, jos minulla olisi ollut silloin kavereita tai edes hyvä itsetunto, mutta siinä iässä olin hyvin haavoittuvainen, ja luulenpa että kiusauksen seuraukset jatkuvat lopun elämääni.
Ylä-asteelle sama jatkui, vanhemmille tietenkin kerroin ja myös opettajillekin, mutta kiusaaminen jatkui. Pahinta oli syrjintä, välitunneilla olin yleensä yksin, eikä koulun jälkeen ollut ketään, joka olisi halunnut viettää aikaa kanssani.Tähän ikään mennessä en ole käynyt kuin muutaman kaverin kotona, ja tuskinpa nekään kaverit mitään kavereita olleetkaan.
Lukiossa tunsin oloni niin hirveäksi, että vaihdoin lukiota. Asiat muuttuivat, en ollut enää niin yksinäinen, kuin ennen, mutta kiusaminen oli muuttanut itseäni sen verran,että ystävien saaminenen on yhä vaikeata.
Nykyäänkin opiskelen, kiusaamista ei enää ilmene, itsetunto on sen verran parempi, ettei se ole enää mahdollistakaan tai ainakaan se ei enää vaikuttaisi samalla tavalla kuin pienenä.
Elämäni on kuitenkin yksinäistä, koulussa on kavereita, mutta ne eivät ole niin hyviä kavereita, joiden kanssa voisi viettää vapaa-aikaa. Ongelma on siinä, että alussa on helppo tutustua toisiin ihmisiin, mutta sitten ystävyys ei enää syvenekään ja kaveruus on pinnallista, eikä etene suuntaan eikä toiseen.
Koulukiusaus on vaikuttanut myös keskittymiskykyyni,on vaikea keskittyä yhteen asiaan, ja välillä tulee mietittyä vain sitä, mitä muut minusta ajattelevat. Yhä suurempi ongelma on se,että en tunne itseäni hyväksytyksi porukkaan, oli kyse sitten mistä tahansa ryhmästä. Yleensä se ei olekaan ihmisissä vika, he voivat olla vaikka kuinka ystävällisiä, mutta silti tulkitsen helposti heidän ilmeitään ja reaktioitaan väärin, ja eristäydyn.
Olen neuvoton, enkä tiedä mitä tekisin, terapeutillakin olen käynyt, vastausta ei löytynyt sieltäkään..
Ei mitään, jos minulla olisi ollut silloin kavereita tai edes hyvä itsetunto, mutta siinä iässä olin hyvin haavoittuvainen, ja luulenpa että kiusauksen seuraukset jatkuvat lopun elämääni.
Ylä-asteelle sama jatkui, vanhemmille tietenkin kerroin ja myös opettajillekin, mutta kiusaaminen jatkui. Pahinta oli syrjintä, välitunneilla olin yleensä yksin, eikä koulun jälkeen ollut ketään, joka olisi halunnut viettää aikaa kanssani.Tähän ikään mennessä en ole käynyt kuin muutaman kaverin kotona, ja tuskinpa nekään kaverit mitään kavereita olleetkaan.
Lukiossa tunsin oloni niin hirveäksi, että vaihdoin lukiota. Asiat muuttuivat, en ollut enää niin yksinäinen, kuin ennen, mutta kiusaminen oli muuttanut itseäni sen verran,että ystävien saaminenen on yhä vaikeata.
Nykyäänkin opiskelen, kiusaamista ei enää ilmene, itsetunto on sen verran parempi, ettei se ole enää mahdollistakaan tai ainakaan se ei enää vaikuttaisi samalla tavalla kuin pienenä.
Elämäni on kuitenkin yksinäistä, koulussa on kavereita, mutta ne eivät ole niin hyviä kavereita, joiden kanssa voisi viettää vapaa-aikaa. Ongelma on siinä, että alussa on helppo tutustua toisiin ihmisiin, mutta sitten ystävyys ei enää syvenekään ja kaveruus on pinnallista, eikä etene suuntaan eikä toiseen.
Koulukiusaus on vaikuttanut myös keskittymiskykyyni,on vaikea keskittyä yhteen asiaan, ja välillä tulee mietittyä vain sitä, mitä muut minusta ajattelevat. Yhä suurempi ongelma on se,että en tunne itseäni hyväksytyksi porukkaan, oli kyse sitten mistä tahansa ryhmästä. Yleensä se ei olekaan ihmisissä vika, he voivat olla vaikka kuinka ystävällisiä, mutta silti tulkitsen helposti heidän ilmeitään ja reaktioitaan väärin, ja eristäydyn.
Olen neuvoton, enkä tiedä mitä tekisin, terapeutillakin olen käynyt, vastausta ei löytynyt sieltäkään..
Vastaukset 5
Vanhimmat
joo mul on joskus ollu toi sama tilanne tosin ei noin paha ja nyt oonki jo ihan porukois ja tällee. Tos ei oo muut vaihtoehtoo ku ,että ajattelee positiivisesti ja hankkii elämälleen sisältöä ja sen sisällön ja positiivisen asenteen mukana tulee pikkuhiljaa kavereita. Pitää myös uskaltaa ottaa asioista kantaa, koska ei kukaan oo kinnostunu sellasist tyypeist jotka vaan sanoo "joo joo oon samaa mielt" ei siis mitää selkärankaa. jos toi ny auttas :D
no kyllä te tiedätte... :)
Aloitapa vaikka siitä, että jos uskot Jeesukseen, tiedät että Hän lupaa, ettei sinua jätä eikä hylkää. Hän hyväksyy sinut juuri sellaisena kuin olet, vikoinesi ja saavutuksinesi. Hän kantaa ja auttaa sinua, sillä hän rakastaa sinua. Tämä ilmenee kyllä ihmistenkin teoissa, ota iloinen hyvy tai sana vastaan, jonka saat vaikkapa vain tuntemattomalta! Jos vähän itse ovea raottaa, voi ystäväkin löytyä! Aloita pienestä!
Mä uskon, että voit päästä vielä sen kiusaamisen yli. Niin päsin minäkin. Tai, ne viimeiset möröt on juuri lähtemässä. Ennen ajattelin päivittäin viimeisen viiden vuoden ajalla minulle sanottuja pilkaavia sanoja ja olin masennuksessa.
NYt en edes jaksa ajatella päivän aikana kuulleita juttuja, sillä 90% niistä on sanottu sattumalta, kun toisella on ollut huono päivä ja semmoiselta ihmiseltä on tullut jotain kommentteja. Tai monesti huomaamattaan tulee sanottua jotain, mitä ei edes tarkoita ja ajattele pahalla. Ihan tutkimus tuloksiakin on tässä asiassa, tietenkään ne ei ole välttämättä kovin pitäviä. Ja ennen minulle varmaan aivan tarkotuksella sanottiin jotain pahaa.
Ja sitten kun vaihdoin koulua ja kiusaaminen suunnilleen loppui, ei minua oikeasti taidettu kiusata yhtään... no, selän takana jonkun verran paskaa puhuttiin ja vielä ajattelin monet sanat kiusaamisena. Jos joku sanoin minulle jotain kielteistä, niin luulin, etä hän yritti ärsyttää minua...
Aika paljon asioita oli vielä sekaisin kiusaamisen jälkeen. Olin ihmissuhdetaidoissa suunnilleen täysi nolla. Ei minulla ollut koskaan ollut paljoa kavereita, peruskoulun aikana n. 3 hyvää kavereia, mutta suurimman osan peruskoulun ajaasta ei ollenkaan yhtän hyvää kaveria, eikä huonoakaan. Olin yksin. Pikkuhiljaa sitä oppi tulemaan toimeen muiden kanssa. Ensin olin aivan älyttömän takertuvainen ja uudet kaverit jätti minut. Siinä meinasi iskeä kaikki kurja päälle. Sitten olen miettinyt paljon asioita ja... kaikenlaista on tapahtunut. Ajattelin ennen, että turha edes yrittää. Eihän ennestäänkään kukaan ole pitänyt minusta ja olen paska ihminen, minulla on surkea huumorintaju. EI minulla ole enää mitään järkeä yrittää, kun on semmoinen menneisyys... Sitten aloin lupailemaan itselle kaikkea.. yritin miettiä joka päivästä kymmenen hyvää asiaa, minkä takia kanatti nousta aamulla... ei niin monta oikein löytynyt, enkä niin jaksanutkaan. Sitten jossain vaiheessa päätin, etten saa haukkua itseäni idiootiksi, vaikka kuinka mieli tekisi. Se oli muuten älyttömän hyvä päätös... ja kaikkea muutakin, hyvin paljon asioita...
Yksi tärkeä juttu oli, kun opin ajattelemaan, että joka ikisellä asialla on tarkoitus. Että mahdollisesti kaikki paska takana, onkin tulevaisuudessa suunnilleen hyvä lahja, ja niin onkin, uskon niin. Jokainen epäonnistuminen on nyt hyvästä, silloin alan ajattelemaan asiaa ja ymmärrän jotain. Ei ne peikot hautaudu helpolla, eikä niistä helpolla irti pääse. Mutta se voi tapahtua yllättävän lyhyessä ajassa, kun täysillä yrittää. Että TSEMPPIÄ!!! :)
sulla on vielä elämä eessä, vaikka yhtään ei sitlä tuntuiskaan. Älä pilaa sitä millään huumeilla, jotka tuntuis ihanan helpolta ratkisulta. Yritä vaan, mieti asioita... yritä uskoa itseesi, ne ihmisuhdetaidotkin voi oppia, vaikka se voi olla hankalaa. Mulla on ensimmäistä kertaa aivan näin paljon ystäviä ja hyvänpäiväntuttuja älyttömästi:) Vaikka mä oon kuinka tuntenut itseni niin surkeaksi tyypiksi ja tosissaan miettinyt, että parempi kun en olisi synytnyt, silloin ei olisi minun kavereiden tarvinnut kärsiä ja moni ihminen olisi ollut onnellisempi...
Voit lähettää sähköpostia jos kiinnostaa: [email protected]
Mä en jaksa täällä suomi24sivuilla pyöriä... kun en vaan pääse tänne monesti.
Luvin tämän sinun tarinasi ja se sai minut tuntemaan syvää myötätuntoa sinua kohtaan... Olen pahoillani kaikkien sinua kiusaamien ihmisten puolesta ja sinulla on ongelmana se, että luulet tulevasi syrjityksi vaikka muut ihmiset ovat aikuistuneet jo niin paljon että varmasti asiat sujuisivat jo paremmin jos vain uskaltaisit luottaa tapaamiisi ihmisiin..:)