USKOVAISILLE

Lähettiläs

Lukekaa Johanneksen ensimmäinen kirje.
On paljon uskovaisia joiden rukous on estynyt. Mistä se johtuu?
Johanneksen ensimmäinen kirje toinen luku 9-11 jae kertoo siitä, että jos teillä on vihaa lähimmäisiänne vastaan, te ette luulloistanne huolimatta ole valkeudessa, vaan vaellatte pimeydessä.
Raamattu kertoo myös sen, että jos teillä on jotain lähimmäistänne vastaa, tulee teidän sopia se, että teidän rukouksenne tulisivat kuulluiksi.
Viekäkin kehoitan, lukekaa Johanneksen kirjeet.

47

1532

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Qadesha

      Entäs jos on paljon vihaa, mutta ei mitään erityistä ihmistä kohtaan, jotenkin vain koko ajan raivo aivoissa? Yleisesti paha olla?

      (Viisaus: ihmisen ei oo hyvä olla jos sen on paha olla.)

      • Jeesus

        Itse olen ollut kaksivuosikymmentä vapaa katkeruudesta, kateudesta ja muista vaikeista tunteista. Käännyin silloin Jeesuksen puoleen ja sain todella konkreettisen avun.
        Rumat tunteet jättivät minut rauhaan ja nyt olen ollut kaksikymmentä vuotta vapaa niistä.
        Lääke on, että luet Jumalan sanaa. Sana on elävä ja se uudistaa sinut. Sana täyttää pikkuhiljaa alitajuntaasi ja poistaa tieltään maailman tuomat tunteet. Kun opit sanan kautta tuntemaan Jeesuksen tulet uskomaan Häneen ja se tekee sinut vapaaksi.
        Täydellinen rakkaus vapauttaa.

      • lähettiläs
        Jeesus kirjoitti:

        Äskeisen vietini nimimerkiksi vilahti Jeesus, vaikka tarkoitus oli lähettiläs.
        Maailma omaa itseensä vihaa, kateutta, katkeruutta, mustasukkaisuutta, panettelua ja kaikenlaisia rumia henkiä ja jakaa mielellään niitä ihmisille. Jumalan valtakunta omaa rauhaa, iloa, tasapainoa, pitkämielisyyttä j.n.e ja jakaa niitä omilleen. Jokaisen on vain tehtävä valinta mihin valtakuntaan haluaa kuulua.
        Usko on lahja ja raamattu sanoo, että kolkuttavalle avataan. Uskoa ei voi ansaita, ei hyvillä teoilla eikä millään keinolla. Jumala antaa sen armostaan. Sinun tehtäväksesi jää vain halu tutustua Jeesuksen ristintyöhön. Lukemalla Johanneksen evankeliumia, sinä Hänet löydät.
        Minun on vaikea kehottaa sinua menemään uskovaisten joukkoon, sillä luonteenpiirteesi huomioon ottaen sinä pettyisit varmasti, sillä ei ole yhtään täydellistä uskovaista, ei ole muita täydellisiä kuin Jeesus.
        Myöhemmin, kun Jeesus on puhdistanut ja parantanut sinua, voit mennä uskovaisten joukkoon, sillä sitten sinä et enää syytä Jeesusta heidän vajavaisuuksistaan.

      • Qadesha
        lähettiläs kirjoitti:

        En ole syyttänyt Jeesusta ihmisten vajavaisuuksista. Miksi pitäisi syyttää?

      • Jeesus kirjoitti:

        Itse olen ollut kaksivuosikymmentä vapaa katkeruudesta, kateudesta ja muista vaikeista tunteista. Käännyin silloin Jeesuksen puoleen ja sain todella konkreettisen avun.
        Rumat tunteet jättivät minut rauhaan ja nyt olen ollut kaksikymmentä vuotta vapaa niistä.
        Lääke on, että luet Jumalan sanaa. Sana on elävä ja se uudistaa sinut. Sana täyttää pikkuhiljaa alitajuntaasi ja poistaa tieltään maailman tuomat tunteet. Kun opit sanan kautta tuntemaan Jeesuksen tulet uskomaan Häneen ja se tekee sinut vapaaksi.
        Täydellinen rakkaus vapauttaa.

        Täydellinen rakkaus on hyvin vapauttava tunne, siinä olen samaa mieltä kanssasi. Mutta täydelliseen rakkauteen ei tarvita mitään ulko- tai sisäpuolisia jeesuksia tai guruja. Ihminen voi löytää vapauttavan, puhtaan rakkauden energian itsestään, ilman kenenkään väliintuloa tai sananselityksiä. Mutta löytääkseen itsensä pitää kadottaa itsensä. Se on ankara prosessi, joka saattaa kestää vuosikymmeniä. Ihmisikä tuskaa, murhetta, romahtaneita illuusioita, karmaisevia pettymyksiä ja toinen toistaan polttavampia kysymyksiä. Sitten, jonakin päivänä, osaakin äkkiä esittää oikean kysymyksen, ja se on siinä. Silloin kaikki selviää ja asettuu paikoilleen maailmankaikkeudessa. Mutta en takaa, että kaikki koskaan pääsevät samaan pisteeseen. Monet nauttivat niin kovin kurjasta olostaan, että eivät luopuisi siitä millään. Siltä ainakin vaikuttaa - voin olla väärässäkin. Sananlevittäjille pitää löytyä kurjimuksia kuuntelijoiksi. Kurjimuksille pitää löytyä sananselittäjiä, jotta he voisivat tuntea itsensä vieläkin kurjemmiksi, oikein saatanallisen syntisiksi, kadotukseen tuomituiksi, raukoiksi, joille ei apua eikä pelastusta sittenkään löydy.

      • Qadesha
        Riotandra kirjoitti:

        Piipin eli tähtien kohdalla viisussa olisi sana "kommunismi", mutta nythän ei ole siitä kysymys. Otsikko vain huvitti...

        Kun mietin niitä naisia joiden kehoja käytetään nyrkkeilysäkkeinä, miehiä jotka raahautuvat räkälään joka ikinen perjantai vihaten itseään... Ei siinä muuta ole taustalla kuin pelko siitä että jos tekisi piirunkaan verran toisin elämä menisi vieläkin helvetillisemmäksi.

        Abstraktit asiat kuten ajatukset vaikuttavat joskus ihmiseen enemmän kuin itse todellisuus. Nainen jonka pitäisi jättää väkivaltainen psyko-ukkonsa kuvittelee päässään miten hänellä itsellään seuraavaksi törröttää about leipäveitsi selässä jos hän uskaltautuu sen kusipään jättämään. Juoppo puolestaan fundeerailee että elämään pitäisi sitten löytää jotain sisältöä jos juominen loppuu. Moni väittää ettei tätä elämää muka kestäisikään selvinpäin.

        Jos ihminen ei kykene kuvittelemaan mitään hyvää, hänen pitäisi varmaankin sulkea korvansa aivojensa löpsötykseltä ja kokeilla ihan piruuttaankin pysäyttää se meneillään oleva käpyjen syöminen eli kärsimys-show.

        Muutosvoima ei löydy ajatuksista. Se kysymys minkä ihminen itselleen esittää on tärkeydessään toissijainen, hän voi kysyä "haluanko todella tätä" tai "eikö muka mitään muuta vaihtoehtoa ole" tsm., aivan sama. Mutta pääasia on se muutokseen tarvittava energia. Jos sitä ei ole, ei ole tahtoa, ei vimmaa, ei tarvetta lyödä nyrkkiä pöytään ja kissaa kanssa.

      • Lähettiläs
        Riotandra kirjoitti:

        Täydellinen rakkaus on hyvin vapauttava tunne, siinä olen samaa mieltä kanssasi. Mutta täydelliseen rakkauteen ei tarvita mitään ulko- tai sisäpuolisia jeesuksia tai guruja. Ihminen voi löytää vapauttavan, puhtaan rakkauden energian itsestään, ilman kenenkään väliintuloa tai sananselityksiä. Mutta löytääkseen itsensä pitää kadottaa itsensä. Se on ankara prosessi, joka saattaa kestää vuosikymmeniä. Ihmisikä tuskaa, murhetta, romahtaneita illuusioita, karmaisevia pettymyksiä ja toinen toistaan polttavampia kysymyksiä. Sitten, jonakin päivänä, osaakin äkkiä esittää oikean kysymyksen, ja se on siinä. Silloin kaikki selviää ja asettuu paikoilleen maailmankaikkeudessa. Mutta en takaa, että kaikki koskaan pääsevät samaan pisteeseen. Monet nauttivat niin kovin kurjasta olostaan, että eivät luopuisi siitä millään. Siltä ainakin vaikuttaa - voin olla väärässäkin. Sananlevittäjille pitää löytyä kurjimuksia kuuntelijoiksi. Kurjimuksille pitää löytyä sananselittäjiä, jotta he voisivat tuntea itsensä vieläkin kurjemmiksi, oikein saatanallisen syntisiksi, kadotukseen tuomituiksi, raukoiksi, joille ei apua eikä pelastusta sittenkään löydy.

        On vaarallista etsiä sielullisia tunteita, monet ovat sairastuneet sellaisen etsinnän tuloksena.
        Vaikka minut lähetettiinkin tälle ns. väärälle palstalle, on minulla oikeus kertoa totuus ja sinulla oikeus kuulla totuus.
        Jeesuksessa ei etsitä tunnetiloja, ne saadaan ja ne ovat rauha pitkämielisyys, kärsivällisyys, anteeksianto, ilo. Ja ne tunteet tulevat etsimättä, sillä täydellinen rakkaus omaa ne tunteet.
        Miksi armoa on niin vaikea vastaanottaa. Miksi useat mielummin tienaavat hyväksi tulemistunteita. Usko Jeesukseen on lahja, sitä ei saa tienaamalla, Jumala antaa sen armostaan. Ainoa mitä vastaanottaja voi tehdä, on taivuttaa tahto haluun tuntea Jumala ja Hänen ainoa poikansa. Raamattu, joka jokaisella suomalaisella on mahdollisuus saada, kertoo Jumalan henkilöllisyydestä. Ja se sana on kaikenlisäksi sellainen, että se elää ja täyttää pikkuhiljaa ihmisen alitajunnan poistaen tieltään väärän.

      • Lähettiläs kirjoitti:

        >On vaarallista etsiä sielullisia tunteita, monet ovat sairastuneet sellaisen etsinnän tuloksena. >

        Hmm, mitä ne ”sielulliset tunteet” oikein ovat?

        >Vaikka minut lähetettiinkin tälle ns. väärälle palstalle, on minulla oikeus kertoa totuus ja sinulla oikeus kuulla totuus. >

        Sinun totuutesi on vain sinun totuutesi, eikä se ole minusta oikea totuus. Johdat ”totuudellasi” harhaan viattomia ihmisiä.

        >Jeesuksessa ei etsitä tunnetiloja, ne saadaan ja ne ovat rauha pitkämielisyys, kärsivällisyys, anteeksianto, ilo. Ja ne tunteet tulevat etsimättä, sillä täydellinen rakkaus omaa ne tunteet. >

        Aivan niin, täydellinen rakkaus on täydellinen sinällään, ja parasta siinä on se, että sen saavuttamiseksi ei tarvita Jeesusta eikä muitakaan guruja.

        >Miksi armoa on niin vaikea vastaanottaa.>

        Niin, miksi sinä itse et vastaanota todellista armoa? Et armahda itseäsi (ja kuulijoitasi) tuolta tarpeettomalta opilta, jota saarnaat?

        >Ainoa mitä vastaanottaja voi tehdä, on taivuttaa tahto haluun tuntea Jumala ja Hänen ainoa poikansa.>

        Entäpä sitten? Tajuttuaan totuuden sinun jumalastasi ja hänen pojastaan ei voisi vähempää välittää moisista otuksista.

        >Raamattu, joka jokaisella suomalaisella on mahdollisuus saada, kertoo Jumalan henkilöllisyydestä. Ja se sana on kaikenlisäksi sellainen, että se elää ja täyttää pikkuhiljaa ihmisen alitajunnan poistaen tieltään väärän.>

        Minkä väärän? Kenen mitalla mitattuna väärän? Ei sellaista pidä parantaa, mikä on terve, eikä ehjää tarvitse korjata. Mutta Raamatun liika tutkiskelu on sekoittanut pään monelta ihmiseltä, ja saanut aikaan hirmutekoja.

    • mää

      Eikö rukous ole tunteiden tarkkailua eli niiden meditoimista. On aika harhaista kieltää itseltään negatiiviset tunteet ja kieltäytyä työstämästä niitä. Viha muuttuu sydämessä rakkaudeksi.

      • Lähettiläs

        Jos sinä valitset niin, voit toki tuntea negatiivisuutta ja odottaa milloin se muuttuu sielulliseksi rakkaudeksi. Minä olen valinnut toisen tien ja saanut Hengellisen rakkauden, joka on muuttanut tunteeni täysin, vapauttaen, antaen rohkeutta ja kaikkinaisia hyviä tunteita.
        Kauan minäkin kamppailin omin voimin, enää en koskaan.

    • Propagandaministeri

      Arvoisa Lähettiläs!

      Olet nyt saapunut osastolle -Idän uskonnot-...

      Eikös -Kristinusko- osastolla ole enää vanhaa, kunnon reipasta propagandameininkiä, niin että pitää tänne tulla sitä "julistamaan"?

      -Jumaluus- osaston ovat "uskonveljesi" jo aika lahjakkaasti "sotkeneetkin".

      Minä, Mosse, Q ja Rio ei olla ihan mitään untuvikkoja enää ja ollaan saatu korvamme ja silmämme täyteen tätä ns. "kristillisyyttä": Täällä Suomessa ei paljon voi millään välttyä moiselta varsinkaan jos on "etsijän" osan itselleen valinnut.

      Kristinusko kiinnostaa minua, sen toki myönnän mutta mua kiinnostaa lähes kaikki muukin täällä maanpäällä.

      Jos joku nyt haluaa olla uskossa, se hänelle suotakoon mutta olisi hyvä käsittää, että on monia jotka ovat onnellisia ilmankin.

      Yleensä annan kaikkien kukkien kukkia mutta toivoisin, että tässä "puutarhassa" kukkisi vain sinne "istutettuja" kukkia.

      Riotandra tuossa aika hienosti tuo esille sen kannan mikä tällä "osatolla" on meininkinä.

      Kaikella kunnioituksella... ;-)

      • Qadesha

        ...lähetysvimma... Mutta ainahan sitä voi katsoa että millä mielellä tyyppi on asialla. Tosin tämä kyllä ON väärä palsta.

        Sitä minä vaan en edelleenkään ymmärrä että minkä takia k-uskon torjuminen koetaan Jeesuksen vihaamiseksi. Kuten netissä on lennähtänyt eräs lausekin: "Jesus is OK, it's the fan club I can't stand".

      • PGN
        Qadesha kirjoitti:

        Arvoisa Q!

        >> ...lähetysvimma... Mutta ainahan sitä voi katsoa että millä mielellä tyyppi on asialla. Tosin tämä kyllä ON väärä palsta.>Sitä minä vaan en edelleenkään ymmärrä että minkä takia k-uskon torjuminen koetaan Jeesuksen vihaamiseksi. Kuten netissä on lennähtänyt eräs lausekin: "Jesus is OK, it's the fan club I can't stand".

        Hyvä, että et syytä Jeesusta, eikä Hänessä totisesti ole syytä.
        Minulla ei ole lähetysvimmaa, jos sitä tarkoitit, mutta minulla on halu auttaa lähimmäisiä, jotka ovat joutuneet samojen vaikeiden tunteiden uhriksi kuin minä aikanani.
        Olen kuitenkin joutunut jo aikaa sitten näkemään, että me ihmiset olemme kovin vajavaisia auttamaan toisiamme ja varsinkin tunnevaikeudet ovat usein ihmisavun ulottumattomissa. Sen tähden kerron, että Jeesukselle ei ole mitään mahdotonta, ei niin vaikeaa tunnetta, jota Hän ei korjata voisi. Kerron tämän omasta kokemuksestani. Minä olen onnellinen, sillä sain avun hetkessä. Moni ystäväni on parantunut vaikeista tunteista hitaammin, sen mukaan, kun he ovat oppineet tuntemaan Jeesuksen ja luottamaan Häneen. Yksikään uskonystävistäni ei ole jäänyt avun ulkopuolelle.

      • Lähettiläs
        PGN kirjoitti:

        Arvoisa Q!

        >> ...lähetysvimma... Mutta ainahan sitä voi katsoa että millä mielellä tyyppi on asialla. Tosin tämä kyllä ON väärä palsta.>Sitä minä vaan en edelleenkään ymmärrä että minkä takia k-uskon torjuminen koetaan Jeesuksen vihaamiseksi. Kuten netissä on lennähtänyt eräs lausekin: "Jesus is OK, it's the fan club I can't stand".

        Todellakin viestini menivät noin sanotusti väärälle palstalle.
        Oletko ehkä kiinnostunut idänuskonnosta, miksi.
        Miksi et ole kiinnostunut Jeesuksesta. Jos tuntisit Hänet, tulisit täysin vapaaksi pelosta ja syyllisyydestä.
        Minä olen tuntenyt Hänet kauan, kaksivuosikymmentä sitten tunnustin Hänet suullani Herraksi.
        Se on ollut parasta mitä minulle koskaan olisi voinut tapahtua.
        Mitä haet ja haluat. Haluatko ehkä suuria tunnelatauksia vai haluatko rauhaa ja tasapainoa.
        Rauhan ja tasapainon saa Jeesuksessa. Kolkuta niin sinulle avataan. Hän on sen sanassaan luvannut ja se sana pitää paikkansa.

      • Lähettiläs

        Todella tulin tänne mielestäni vahingossa, mutta ehkäpä Jeesus halusi minun tulevan sinunkin tähtesi.
        Kiitos hienotunteisuudestasi. Sinä olet arvokas.

      • PGN
        Lähettiläs kirjoitti:

        >> Todellakin viestini menivät noin sanotusti väärälle palstalle.
        Oletko ehkä kiinnostunut idänuskonnosta, miksi.
        Miksi et ole kiinnostunut Jeesuksesta. Jos tuntisit Hänet, tulisit täysin vapaaksi pelosta ja syyllisyydestä. >Minä olen tuntenyt Hänet kauan, kaksivuosikymmentä sitten tunnustin Hänet suullani Herraksi.

        Se on ollut parasta mitä minulle koskaan olisi voinut tapahtua.>Mitä haet ja haluat. Haluatko ehkä suuria tunnelatauksia vai haluatko rauhaa ja tasapainoa.>Rauhan ja tasapainon saa Jeesuksessa. Kolkuta niin sinulle avataan. Hän on sen sanassaan luvannut ja se sana pitää paikkansa.

      • PGN
        Lähettiläs kirjoitti:

        Todella tulin tänne mielestäni vahingossa, mutta ehkäpä Jeesus halusi minun tulevan sinunkin tähtesi.
        Kiitos hienotunteisuudestasi. Sinä olet arvokas.

        >>Todella tulin tänne mielestäni vahingossa, mutta ehkäpä Jeesus halusi minun tulevan sinunkin tähtesi. >Kiitos hienotunteisuudestasi. Sinä olet arvokas.

      • Lähettiläs
        PGN kirjoitti:

        >>Todella tulin tänne mielestäni vahingossa, mutta ehkäpä Jeesus halusi minun tulevan sinunkin tähtesi. >Kiitos hienotunteisuudestasi. Sinä olet arvokas.

        Olet oikeassa, olen saanut paljon kärsiä, mutta ei minussa olisi ymmärrystä kärsiviä kanssakulkioita kohtaan ellei niin olisi.
        Jeesus on parantanut minut useasti hetkessä.
        Vuonna -95 minut vietiin teho-osastolle ja perheelleni ilmoitettiin että toivoa ei ole. Jeesus näytti lääkäreille ja perheelleni, että toivottomuutta ei ole. Seuraavana aamuna teho-osastolle viennistä heräsin terveennä. Lääkärit olivat suunnattoman hämmästyneitä ja sanoivat, että heillä ei tähän tapaukseen ole selitystä.
        Toisen ihmeellisen paranemisen koin, kun minulla oli vaikea verenvoto joka lääkärien mielestä vaati leikkauksen. Pyysin Jeesusta apuut ja Hän ilmoitti, että verenvuoto tyrehtyy juuri sopivalla ajalla. Se sopiva aika oli leikkauspöytä. Kun nukutuslääkäri ja kirugi tulivat luokseni aloittaakseen työnsä, he totesivat, että verenvuoto oli loppunut ja leikkausta ei tarvita. Taas lääkärit joutuivat hämmennyken valtaan ja sanoivat, että tässä on tapahtunut ihme.
        Monia, monia muita asioita minulle on tapahtunut, jotka ovat ihmeitä täältä ihmiskulmasta katsottuna. Olen koulutettu korkeasti, jotta voin auttaa lähimmäisiäni. Taloudellinen koulutus kesti kuusi vuotta, koko sen ajan konkurssi uhka oli yrityksemme päällä. Nyt yrityksellämme menee hyvin. Jeesus opetti talousahdingon aikana hoitamaan asiat parhaalla mahdollisella tavalla ja jättämään muuten asiat Hänen hallintaansa. Ja niin minä tein ja olin kaiken keskellä vapaa ja iloinen.
        Vasta sen jälkeen, kun kaksikymmentä vuotta sitten luovutin koko elämäni hallinnan Jeesukselle, olen saanut konkreettisen avun. Jumala kuulee rukouksemme poikansa Jeesuksen kautta. Niin suuren armolahjan Hän, Jumala on antanut, että antoi ainokaisen poikansa kärsiä, että meillä rauha olisi. Olin rukoillut Jumalaa aina, niin kauan kuin muistan, mutta en saanut konkreettista apua ennenkuin tunnustin suullani Jeesuksen herrakseni ja otin Jumalan armolahjan vastaan yrittämättä tienata sitä itse. Ei armoa voi tienata.
        SIKSI JEESUS, VÄLIMIES.
        Sinutkin on kasvatettu. Jumala tuntee edeltä omansa. Sinussa niin kuin minussa on Jumalan hienoa virettä.

        >> Olet oikeassa, olen saanut paljon kärsiä, mutta ei minussa olisi ymmärrystä kärsiviä kanssakulkioita kohtaan ellei niin olisi. >Vuonna -95 minut vietiin teho-osastolle ja perheelleni ilmoitettiin että toivoa ei ole. Jeesus näytti lääkäreille ja perheelleni, että toivottomuutta ei ole. Seuraavana aamuna teho-osastolle viennistä heräsin terveennä. Lääkärit olivat suunnattoman hämmästyneitä ja sanoivat, että heillä ei tähän tapaukseen ole selitystä.
        Toisen ihmeellisen paranemisen koin, kun minulla oli vaikea verenvoto joka lääkärien mielestä vaati leikkauksen. Pyysin Jeesusta apuut ja Hän ilmoitti, että verenvuoto tyrehtyy juuri sopivalla ajalla. Se sopiva aika oli leikkauspöytä. Kun nukutuslääkäri ja kirugi tulivat luokseni aloittaakseen työnsä, he totesivat, että verenvuoto oli loppunut ja leikkausta ei tarvita. Taas lääkärit joutuivat hämmennyken valtaan ja sanoivat, että tässä on tapahtunut ihme. >Olin rukoillut Jumalaa aina, niin kauan kuin muistan, mutta en saanut konkreettista apua ennenkuin tunnustin suullani Jeesuksen herrakseni ja otin Jumalan armolahjan vastaan yrittämättä tienata sitä itse. Ei armoa voi tienata. >Sinutkin on kasvatettu. Jumala tuntee edeltä omansa. Sinussa niin kuin minussa on Jumalan hienoa virettä.

        En ole sairastunut vahvuuteen ja osaan toki olla surullinenkin. Täältä luin kuinka eräs isä kertoi olevansa taloudellisessa ahdingossa, huolestuin hänestä, koska ajattelin hänen tarvitsevan ahdingon keskellä tätä lapsenmielistä uskoa joka minulle on annettu. Koska itse olen yrityksen talousahdingon kautta kokenut saman ja pysynyt vain Jeesukseen luottamalla vapaana, haluaisin hänen saavan tämän uskon, kun hän sitä nyt todella tarvitsee. Minä en olisi jaksanut ilman Jeesusta.
        Luulen sinun olevan hengellisesti hyvin pitkälle kehittynyt ja siksi ihmettelen sitä, että sinulla ei ole lainkaan raamatun tuntemista. Miksi, mitä ole lukenut, mistä oppisi saanut.
        Tiesitkö sinä että Jumalan sana on elävä ja se muuttaa jokaista joka sen sanan kanssa on tekemisissä. Miksi tahdot hyljätä Jeesuksen vaikka selvästikin haluat olla Jumalan yhteydessä. Jumala on kolmiyhteinen, Isä, Poika ja Pyhähenki. Me olemme myös kolmiyhteisiä, ruumis, sielu ja henki.
        Yleisin syy ihmisten tyhjyyden tunteisiin tai muihin huonoihin tunteisiin on se, että hengellinen puoli ei ole saanut ravintoa, joka on Jumalan sana. Sielullinen puoli kyllä saa ravintoa, koska sille kelpaa mikä vain. Sielullista rakkautta on paljon, mutta ei hengellistä, joka kantaa ikuisuuteen.
        Rakkaudella ja rakkaudella on valtava ero.
        Sielullinen rakkaus, jossa haetaan tunteita, voi olla todella petollinen. Sen rakkauden takia on tapahtunut paljon pahaa, jopa toisten ja itsensä surmaamisia. Hengellinen rakkaus, joka asuu meissä Jumalan hengessä, antaa hyvää itselle ja lähimmäisille.
        Haluan sanoa sinulle, että omasta voimastasi sinun uskosi ei ole otollinen Jumalalle, vaan se vie sinut lain alle. Jumalan antama ja Pyhänhengen tukema usko tekee sinut vapaaksi. Minä en sinua halua käännyttää, vaan se on Jeesus joka todella rakastaa sinua ja lähettää minut tälle palstalle saadakseen yhteyden sinuun.

      • Palstaa seuraileva

        Hei Lähettiläs!

        Olen lukenut juttujasi ja saanut sinusta hyvän kuvan. Seisot sanojesi takana ja olet kärsivällinen ja ystävällinen.

        Olen itse monta kertaa rukoillut, että Jeesus tulisi sydämeeni ja saisin kokea sen mistä sinä ja monet muut hänelle elämänsä antaneet kokisivat. Mutta en kai ole saanut vastausta. En ole tuntenut mitään Pyhän Hengen kosketusta, mikään ei ole muuttunut.

        Ehkä minä vain pelkään. Pelkään sitä, että jos pamahtaisin uskoon, niin minusta voisi tulla samanlainen kuin niin monista uskovaisista. Alkaisin tuomita toisia, paasata siitä kuinka muut uskonnot ovat hirveää pimeyttä, homot menevät kadotukseen, lopun ajat ovat käsillä, tuomio tulee koska vain. Jotenkin uskoontulo ja tuollainen käytös kulkevat niin usein käsi kädessä.

        Kysyisinkin sinulta onko mahdollista olla uskossa eikä silti tarvitse tuomita muita ihmisiä ja uskontoja?

      • Lähettiläs
        Palstaa seuraileva kirjoitti:

        Olen iloinen siitä, että olet saanut minusta myönteisen kuvan. Jospa Kristus on saanut minussa vähän muotoa.
        Jatka kolkuttamista, sinulle avataan. Kun Pyhähenki tulee sinuun, johdattaa se sinut totuuteen ja vapauteen ja antaa sinulle tukea uskon tiellä. Älä etsi tunnetiloja vaan ainoastaan usko. Jeesukseen uskovan yleisin ja varmin tunnetila on rauha. Rauha kaiken keskellä. Vaikka maailma kuinka ympärilläsi pauhaa, saat sinä uskovana olla rauhassa. Jeesus sanoo sanassaan, että telttamajani minä pystytän teidän päällenne ja vereni turvassa ei mikään paha voi teitä loukata. Se rauha annetaan uskoville, ei sitä voi ottaa. Älä pelkää mitään, sillä täydellisessä rakkaudessa ei ole pelkoa.
        Tuomiovaltaa ei Jeesus ole antanut meille kenellekään. Hän sanoo, älkää tuomitko, en Minäkään tuomitse vaan Minun isäni tietää kaiken ja Hän tuomitsee vanhurskauden tuomiolla.
        Älä katso lähimmäistesi uskoa ette pety, vaan etsi Jumalan valtakuntaa jonka löydät sanan kautta. Niin tulet tuntemaan totuuden ja totuus on tekevä sinut vapaaksi. He jotka tuomitsevat eivät ole päässeet totuuden tuntemiseen. Heidän kauttaan Jeesuksen sanaa tehdään tyhjäksi. He luulevat olevansa valossa, mutta pimeys hallitsee heitä vielä ainakin osittain. Se ei tarkoita sitä, että Jeesus ei olisi heitä valinnut. Tämä keskeneräisyys ihmisissä antaa vääristynyttä kuvaa Jumalasta. Senpä tähden, älä katso kenenkään uskovaisen uskoon, vaan etsi suora yhteys Jeesukseen. Sinä ole valittu.

      • Gigul216

        >>Kun Pyhähenki tulee sinuun, johdattaa se sinut totuuteen ja vapauteen ja antaa sinulle tukea uskon tiellä."Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä."],, ei siis meidän ja tietoisuus/rauha jatkuvuudesta on lahja uskostamme, tämä on universaalia.

        Jeesuksen Kristuksen sovitustyö ja välittäjän osa kuittaa "syntimme"[karmamme], tämän olevaisuuden funktio on lahjaksi saamamme uskon osoittaminen todeksi teoillamme--->toistemme välisissä suhteissa-->rakastamme lähimmäistämme kuin Itseämme ja Korkeinta yli kaiken.
        Hyvin pienistäkin teoista ja "sydämen pohjasta" tapahtuvien ja ei välttämättä edes "hyviksi" ajateltujen tekojen tekeminen[tarkoituksellisuus/näkyvyys/ulkokultaisuus/egoismi pois pelistä]on merkitsevää.Jos mitään tekoja ei vaadittaisi emme olisi vastuussa teoistamme, voisimme sählätä miten haluaisimme, teoissa uskomme siis konkretisoituu.
        Tekojen "lihallisuus" ja ailahtelevaisuus on kuitenkin jatkuvuuden kannalta epäolennaista
        [1 Kor. 6:12--> "Kaikki on minulle luvallista" -- mutta kaikki ei ole hyödyksi. "Kaikki on minulle luvallista" -- mutta en saa antaa minkään hallita itseäni.],, sillä vain ajatuksen ja 'sydämen salaisen ihmisen/Itsen' yritys ja syvä ajatuksellinen halu on oleellista, meidät muistetaan kehojemme vangeiksi[eläimiksi siltä osin] ja siksi henkinen/ajatuksellinen rakkautemme ja "tekojemme summa" on merkitsevämpää.

        Rakkaus ei vaadi mahdottomia ja näin millään "täydellisellä lailla"[mm.Mooseksen-laki] ei voida meitä kuormittaa, se on ristiriidassa 'Jumala on Rakkaus" ajatuksen kanssa,,, joka kertoo rakkauden täyttävän kaikki lait.

        jaksat suoltaa tulemaan kaltaistesi lailla. Samat kuluneet kliseet toistuvat sinunkin saarnassasi, samat vanhat varoittelut ja sormenheristelyt. Et tajua, että tuota samaa legendaa seuratessaan lukemattomat ihmiset kahdentuhannen vuoden aikana ovat saaneet huomata tulleensa petetyiksi. Et tuo saarnassasi mitään uutta esille, et anna mitään todellista mihin tarttua, toistelet pelkkää samaa vanhaa fuulaa vain. Jeesuksen veri ei ole turvannut tässä maailmassa yhtään ketään, sen kummemmin kuin hänen "telttansa". Uskovaisia syöstään yhä vain leijonille, siinä missä niitäkin, jotka eivät usko. Olet hyväntahtoiseksi paimeneksi naamioitunut piruparka, joka johdattaa kaipaavia sieluja teuraaksi lupaamalla heille rauhaa ja turvaa. Sama vanha rinki pyörii aina vain teikäläisten saarnamiesten kantapäillä. "Älä etsi tunnetiloja vaan ainoastaan usko", käsket. Mitä muuta uskokin on kuin tunnetila? Jeesuksen sana sitä, Jeesuksen veri tätä, ja jos joku muuta puhuu, hän vaeltaa pimeydessä ja niin edelleen. Miksi pimeys niin pelottaa teikäläisiä? Siksikö, että se kätkee totuuden, jota ette ole valmis kohtaamaan? Kun etsit totuutta ja pysähdyt Jeesukseen, saattaa olla, että et elinaikanasi pääse tuntemaan todellista totuutta. Ehkä onkin hyvä niin. Sinulle.

        Kiitos Lähettiläs kauniista vastauksesta.

        Olen minä evankeliumeita lukenut ja itkenyt päivätolkulla kun olen ajatellut Jeesusta ja hänen opetuksiaan. Niin kauniilta ja totuudellisilta ne kuulostavat ja se rakkaus on koskettanut syvältä.

        Mutta eikö Jeesuksen seuraamisessa tärkeää olisi myös yhteys toisiin kristittyihin? Sanot että ei pitäisi katsoa toisen uskoon vaan etsiä suoraa yhteyttä sanan kautta. Eikö siis tarvitse olla missään seurakunnassa ja kokoontua Jeesuksen nimeen?

        Minulle tämä kristittyjen yhteys on niin vaikeaa. Kirkkoon jos menen niin tuntuu jotenkin tyhjältä. Kuin ihmiset ja papitkin vain suorittaisivat jotain rooleja ja latelisivat ulkoa opittuja asioita joita kukaan ei ajattele eikä mieti. Sitten on nämä enemmän uskovaiset ihmiset jotka voivat sanoa hirveitä, kamalia asioita toiselle ja juuri he ovat niitä tuomitsijoita. Vaikka kuinka yritän olla katsomatta toisen uskoon niin kyllä se loukkaa jos pahan vallassa olevaksi leimataan.

        Enemmän minä olen viihtynyt tuon Riotandran kaltaisten ihmisten seurassa, vaikken häntä tunnekaan. Jotenkin ristiriitaiselta tuntuu oma olo.

        Olen pahoillani, että omaat vihamielisiä tunteita. Miksi minä, joka todella uskon, en saisi mielestäsi uskoa ja jakaa siitä heille joille se jaettavaksi annetaan.
        Kaksivuosikymmentä on pitkä aika elää ilman vihaa, kaunaa, katkeruutta, kateutta ym. rumia tunteita. Minä olen elänyt, en kylläkään omasta voimastani, vaan Jeesuksen voimasta. Hänen joka vapautti minut niistä. En tule Hänen puoleltaan koskaan petetyksi. Toivonpa todella, että sinäkin löydät rauhan ja tulet suvaitsevammaksi. Jeesus sanoo: rauhan Minä jätän teille, Minun rauhani, eikä maailma voi sitä pois ottaa. En siis menetä rauhaani sinun sanojesi tähden, vaan minuun syntyi halu rukoilla puolestasi.

      • Lähettiläs
        Gigul216 kirjoitti:

        >>Kun Pyhähenki tulee sinuun, johdattaa se sinut totuuteen ja vapauteen ja antaa sinulle tukea uskon tiellä."Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä."],, ei siis meidän ja tietoisuus/rauha jatkuvuudesta on lahja uskostamme, tämä on universaalia.

        Jeesuksen Kristuksen sovitustyö ja välittäjän osa kuittaa "syntimme"[karmamme], tämän olevaisuuden funktio on lahjaksi saamamme uskon osoittaminen todeksi teoillamme--->toistemme välisissä suhteissa-->rakastamme lähimmäistämme kuin Itseämme ja Korkeinta yli kaiken.
        Hyvin pienistäkin teoista ja "sydämen pohjasta" tapahtuvien ja ei välttämättä edes "hyviksi" ajateltujen tekojen tekeminen[tarkoituksellisuus/näkyvyys/ulkokultaisuus/egoismi pois pelistä]on merkitsevää.Jos mitään tekoja ei vaadittaisi emme olisi vastuussa teoistamme, voisimme sählätä miten haluaisimme, teoissa uskomme siis konkretisoituu.
        Tekojen "lihallisuus" ja ailahtelevaisuus on kuitenkin jatkuvuuden kannalta epäolennaista
        [1 Kor. 6:12--> "Kaikki on minulle luvallista" -- mutta kaikki ei ole hyödyksi. "Kaikki on minulle luvallista" -- mutta en saa antaa minkään hallita itseäni.],, sillä vain ajatuksen ja 'sydämen salaisen ihmisen/Itsen' yritys ja syvä ajatuksellinen halu on oleellista, meidät muistetaan kehojemme vangeiksi[eläimiksi siltä osin] ja siksi henkinen/ajatuksellinen rakkautemme ja "tekojemme summa" on merkitsevämpää.

        Rakkaus ei vaadi mahdottomia ja näin millään "täydellisellä lailla"[mm.Mooseksen-laki] ei voida meitä kuormittaa, se on ristiriidassa 'Jumala on Rakkaus" ajatuksen kanssa,,, joka kertoo rakkauden täyttävän kaikki lait.

        Anteeksi, kun minä kesken työpäivän luin tuota viestiäsi, enkä oikein kerinnyt siihen keskittymään. Kysynkin sinulta uskotko sinä Jeesukseen vai mitä tahdoit sanoa kirjoituksellasi.
        Ainakin sinulla on sanan tuntemusta.
        Rakkaus on ylin ja se jää jäljelle. Minä en vain ole kokenut pystyväni omasta voimasta pyyteettömään rakkauteen. Jumalan pojan esimerkki ja Hänen voimansa ovat muuttaneet minut ja rakastan lähimmäistä niin kuin itseäni ja Jumalaa yli kaiken.
        En tuomitse ketään, mutta jos huomaan virheajatuksia pyrin opastamaan sen tiedon mukaan , jonka varmasti tiedän todeksi.
        En puhu muuta kuin sen minkä olen itse kokenut ja todeksi nähnyt.
        Tekoja Jumalan ei vaadi meiltä, mutta hedelmä muodostuu meihin Hänen rakkautesa tähden ja me haluamme tehdä hyvää. Emme me teoilla pelastu, vaan armosta, uskon kautta. Näin Jumalalle näkyi hyväksi. Kerran Hänen piti tuhota melkein koko luomistyönsä, vedenpaisumus, koska ihmiset ottivat toinen toisestaan mallia ja parhaimmatkin, nekin, jotka kaiken keskellä yrittivät täyttää Jumalan lain, eksyivät vain syviin pimennyksiin.
        Armo se on joka pelastaa, ei mikään suurikaan rakkaus, ei mikään suurikaan laupeudentyö, vaan Jumalan armo. Kaikki muu meille annetaan sen yhteydessä. Rakkaus ja hyvä tahto.

      • PGN
        Lähettiläs kirjoitti:

        En ole sairastunut vahvuuteen ja osaan toki olla surullinenkin. Täältä luin kuinka eräs isä kertoi olevansa taloudellisessa ahdingossa, huolestuin hänestä, koska ajattelin hänen tarvitsevan ahdingon keskellä tätä lapsenmielistä uskoa joka minulle on annettu. Koska itse olen yrityksen talousahdingon kautta kokenut saman ja pysynyt vain Jeesukseen luottamalla vapaana, haluaisin hänen saavan tämän uskon, kun hän sitä nyt todella tarvitsee. Minä en olisi jaksanut ilman Jeesusta.
        Luulen sinun olevan hengellisesti hyvin pitkälle kehittynyt ja siksi ihmettelen sitä, että sinulla ei ole lainkaan raamatun tuntemista. Miksi, mitä ole lukenut, mistä oppisi saanut.
        Tiesitkö sinä että Jumalan sana on elävä ja se muuttaa jokaista joka sen sanan kanssa on tekemisissä. Miksi tahdot hyljätä Jeesuksen vaikka selvästikin haluat olla Jumalan yhteydessä. Jumala on kolmiyhteinen, Isä, Poika ja Pyhähenki. Me olemme myös kolmiyhteisiä, ruumis, sielu ja henki.
        Yleisin syy ihmisten tyhjyyden tunteisiin tai muihin huonoihin tunteisiin on se, että hengellinen puoli ei ole saanut ravintoa, joka on Jumalan sana. Sielullinen puoli kyllä saa ravintoa, koska sille kelpaa mikä vain. Sielullista rakkautta on paljon, mutta ei hengellistä, joka kantaa ikuisuuteen.
        Rakkaudella ja rakkaudella on valtava ero.
        Sielullinen rakkaus, jossa haetaan tunteita, voi olla todella petollinen. Sen rakkauden takia on tapahtunut paljon pahaa, jopa toisten ja itsensä surmaamisia. Hengellinen rakkaus, joka asuu meissä Jumalan hengessä, antaa hyvää itselle ja lähimmäisille.
        Haluan sanoa sinulle, että omasta voimastasi sinun uskosi ei ole otollinen Jumalalle, vaan se vie sinut lain alle. Jumalan antama ja Pyhänhengen tukema usko tekee sinut vapaaksi. Minä en sinua halua käännyttää, vaan se on Jeesus joka todella rakastaa sinua ja lähettää minut tälle palstalle saadakseen yhteyden sinuun.

        Arvoisa lähettiläs!

        >> En ole sairastunut vahvuuteen ja osaan toki olla surullinenkin. Täältä luin kuinka eräs iskertoi olevansa taloudellisessa ahdingossa, huolestuin hänestä, koska ajattelin hänen tarvitsevan ahdingon keskellä tätä lapsenmielistä uskoa joka minulle on annettu. Koska itse olen yrityksen talousahdingon kautta kokenut saman ja pysynyt vain Jeesukseen luottamalla vapaana, haluaisin hänen saavan tämän uskon, kun hän sitä nyt todella tarvitsee. Minä en olisi jaksanut ilman Jeesusta. >Luulen sinun olevan hengellisesti hyvin pitkälle kehittynyt ja siksi ihmettelen sitä, että sinulla ei ole lainkaan raamatun tuntemista. Miksi, mitä ole lukenut, mistä oppisi saanut. >Tiesitkö sinä että Jumalan sana on elävä ja se muuttaa jokaista joka sen sanan kanssa on tekemisissä. Miksi tahdot hyljätä Jeesuksen vaikka selvästikin haluat olla Jumalan yhteydessä. Jumala on kolmiyhteinen, Isä, Poika ja Pyhähenki. Me olemme myös kolmiyhteisiä, ruumis, sielu ja henki. >Yleisin syy ihmisten tyhjyyden tunteisiin tai muihin huonoihin tunteisiin on se, että hengellinen puoli ei ole saanut ravintoa, joka on Jumalan sana. Sielullinen puoli kyllä saa ravintoa, koska sille kelpaa mikä vain.Sielullista rakkautta on paljon, mutta ei hengellistä, joka kantaa ikuisuuteen Rakkaudella ja rakkaudella on valtava ero. >Sielullinen rakkaus, jossa haetaan tunteita, voi olla todella petollinen. Sen rakkauden takia on tapahtunut paljon pahaa, jopa toisten ja itsensä surmaamisia. Hengellinen rakkaus, joka asuu meissä Jumalan hengessä, antaa hyvää itselle ja lähimmäisille. >Haluan sanoa sinulle, että omasta voimastasi sinun uskosi ei ole otollinen Jumalalle, vaan se vie sinut lain alle. Jumalan antama ja Pyhänhengen tukema usko tekee sinut vapaaksi. Minä en sinua halua käännyttää, vaan se on Jeesus joka todella rakastaa sinua ja lähettää minut tälle palstalle saadakseen yhteyden sinuun.

      • Gigul216
        Lähettiläs kirjoitti:

        Anteeksi, kun minä kesken työpäivän luin tuota viestiäsi, enkä oikein kerinnyt siihen keskittymään. Kysynkin sinulta uskotko sinä Jeesukseen vai mitä tahdoit sanoa kirjoituksellasi.
        Ainakin sinulla on sanan tuntemusta.
        Rakkaus on ylin ja se jää jäljelle. Minä en vain ole kokenut pystyväni omasta voimasta pyyteettömään rakkauteen. Jumalan pojan esimerkki ja Hänen voimansa ovat muuttaneet minut ja rakastan lähimmäistä niin kuin itseäni ja Jumalaa yli kaiken.
        En tuomitse ketään, mutta jos huomaan virheajatuksia pyrin opastamaan sen tiedon mukaan , jonka varmasti tiedän todeksi.
        En puhu muuta kuin sen minkä olen itse kokenut ja todeksi nähnyt.
        Tekoja Jumalan ei vaadi meiltä, mutta hedelmä muodostuu meihin Hänen rakkautesa tähden ja me haluamme tehdä hyvää. Emme me teoilla pelastu, vaan armosta, uskon kautta. Näin Jumalalle näkyi hyväksi. Kerran Hänen piti tuhota melkein koko luomistyönsä, vedenpaisumus, koska ihmiset ottivat toinen toisestaan mallia ja parhaimmatkin, nekin, jotka kaiken keskellä yrittivät täyttää Jumalan lain, eksyivät vain syviin pimennyksiin.
        Armo se on joka pelastaa, ei mikään suurikaan rakkaus, ei mikään suurikaan laupeudentyö, vaan Jumalan armo. Kaikki muu meille annetaan sen yhteydessä. Rakkaus ja hyvä tahto.

        Kunhan kirjoitin joutessani, ei minulla sen kummempaa asiaa kuin mitä kirjoitinkin, hyvää jatkoa sinulle.

        ps. ai niin,,kyllä uskon Kristukseen.

      • Lähettiläs kirjoitti:

        Olen pahoillani, että omaat vihamielisiä tunteita. Miksi minä, joka todella uskon, en saisi mielestäsi uskoa ja jakaa siitä heille joille se jaettavaksi annetaan.
        Kaksivuosikymmentä on pitkä aika elää ilman vihaa, kaunaa, katkeruutta, kateutta ym. rumia tunteita. Minä olen elänyt, en kylläkään omasta voimastani, vaan Jeesuksen voimasta. Hänen joka vapautti minut niistä. En tule Hänen puoleltaan koskaan petetyksi. Toivonpa todella, että sinäkin löydät rauhan ja tulet suvaitsevammaksi. Jeesus sanoo: rauhan Minä jätän teille, Minun rauhani, eikä maailma voi sitä pois ottaa. En siis menetä rauhaani sinun sanojesi tähden, vaan minuun syntyi halu rukoilla puolestasi.

        Miksi oletat ilman muuta, että jos sanojasi arvostelee, tekee sen vihasta? En tunne sinua kohtaan vihaa, vaan huvittuneisuutta, naureskelen jutuillesi, mutta enimmäkseen hyväntahtoisesti. Toki saat uskoa mihin haluat, mutta pidä se omana tietonasi, äläkä raskauta sillä ketään muuta. Sinulla on kristityn sokea usko omaan oikeassa olemiseesi, jonka uskot antavan sinulle oikeuden kaataa kuormaasi toisten niskaan. Et ymmärrä, että sinulla ei oikeasti ole mitään annettavaa. Eivät hurskaat saarnat, varoittelut ja raamatunlauseet ketään auta oikein todella ja pysyvästi. Ihmisen omasta sisimmästä löytyy apu hänen sielunhätäänsä; kenen tahansa muun taholta tuleva neuvominen on vain veden kantamista kaivoon. Ei se siellä pysy. Vesisuonen pitää kummuta sisältä päin. Minusta on aina yhtä omituista, että sinunlaisesi uskovaiset haahuilevat näillä palstoilla levittämässä pöperöään, sen sijaan että pysyisivät omiensa joukossa riemuitsemassa onnestaan. Eikö siellä olekaan rauha ja hyvä olla? Arveletko, että saat irtopisteitä kun julkisesti kerrot haluavasi rukoilla minun puolestani? Saat lisäpisteitä kun julkistat lupauksen rukoilla, että oma Itsesi näyttäisi sinulle edes pienen vilahduksen todellisesta rauhasta, omin voimin saadusta.

      • Lähettiläs
        Palstaa seuraileva kirjoitti:

        Kiitos Lähettiläs kauniista vastauksesta.

        Olen minä evankeliumeita lukenut ja itkenyt päivätolkulla kun olen ajatellut Jeesusta ja hänen opetuksiaan. Niin kauniilta ja totuudellisilta ne kuulostavat ja se rakkaus on koskettanut syvältä.

        Mutta eikö Jeesuksen seuraamisessa tärkeää olisi myös yhteys toisiin kristittyihin? Sanot että ei pitäisi katsoa toisen uskoon vaan etsiä suoraa yhteyttä sanan kautta. Eikö siis tarvitse olla missään seurakunnassa ja kokoontua Jeesuksen nimeen?

        Minulle tämä kristittyjen yhteys on niin vaikeaa. Kirkkoon jos menen niin tuntuu jotenkin tyhjältä. Kuin ihmiset ja papitkin vain suorittaisivat jotain rooleja ja latelisivat ulkoa opittuja asioita joita kukaan ei ajattele eikä mieti. Sitten on nämä enemmän uskovaiset ihmiset jotka voivat sanoa hirveitä, kamalia asioita toiselle ja juuri he ovat niitä tuomitsijoita. Vaikka kuinka yritän olla katsomatta toisen uskoon niin kyllä se loukkaa jos pahan vallassa olevaksi leimataan.

        Enemmän minä olen viihtynyt tuon Riotandran kaltaisten ihmisten seurassa, vaikken häntä tunnekaan. Jotenkin ristiriitaiselta tuntuu oma olo.

        Todellakin, Jeesus kärsi suunnattomat tuskat, ei itsensä takia, vaan meidän tähtemme. Onneksi tajuamme sen vain osittain. Se on niin suuri asia, että sen koko tajuaminen särkisi meidät.
        Krisittyjen yhteys on tärkeä, yksi puu ei pala. Nyt olemme kuitenkin ajassa, jossa ihmiset ovat omahyväisiksi käyneet ja heidän on vaikea luopua omista opeista, vaikka he raamatusta saavat selkeät ohjeet Kristityn tien valluksesta. Näiltäkin palstoilta me voimme nähdä, kuinka vaikea usean on kunnioittaa toisen elämää yli oman elämänkuvan. Toki täältä löytyy hengellisesti kasvaneitakin, jopa hyvinkin kehittyneitä.
        Suora yhteys Jeesukseen on mahdollinen. Sinun ei tarvitse kuulua mihinkään yhteisöön. Totisesti tänä aikana On hyvä, jos on jo uskonvarmuutta saanut ennen kuin johdattuu yhteisöön. Silloin on turvassa ihmisten vajavaisuudelta.
        Itse olen siitä onnellisessa asemassa, että olen kauan kuulunut hengelliseen yhteisöön, jossa kunnioitetaan toinen toistamme ja jos jollakin meistä on annettavana asioita joita me toiset emme vielä ymmärrä, emme tuomitse sitä vaan itsekukin tahollamme tutkiskelemme sitä.
        En minäkään käy usein kirkossa, koska en ole saanut sieltä sitä opetusta, mitä sana antaa kovinkaan usein. Helmiä on aina joukossa.
        Tärkeintä on usko Jeesukseen ja kaikki muu annetaan meille Hänen kauttansa, ihanat uskonystävät, hengellinen koti ja ennen kaikkea rakkaus. Se annetaan, sitä ei oteta. Täälläkin palstalla on käviöitä, jotka eivät halua tätä myöntää ja ottaa armoa vastaan. He haluavat itse tulla hyviksi, omien tekojensa kautta, se vie lainalle ja siellä on raskas taivaltaa. Minä voin tätä tietä kuvata kovin vajavaisesti, mutta sen minä sanon kokemuksesta, että parempaa ja turvallisempaa elämää ei ole kuin Jeesuksen yhteydessä on. Tästä elämästä ei puutu mielenkiintoa ja haasteita koskaan.

      • Lähettiläs
        PGN kirjoitti:

        Arvoisa lähettiläs!

        >> En ole sairastunut vahvuuteen ja osaan toki olla surullinenkin. Täältä luin kuinka eräs iskertoi olevansa taloudellisessa ahdingossa, huolestuin hänestä, koska ajattelin hänen tarvitsevan ahdingon keskellä tätä lapsenmielistä uskoa joka minulle on annettu. Koska itse olen yrityksen talousahdingon kautta kokenut saman ja pysynyt vain Jeesukseen luottamalla vapaana, haluaisin hänen saavan tämän uskon, kun hän sitä nyt todella tarvitsee. Minä en olisi jaksanut ilman Jeesusta. >Luulen sinun olevan hengellisesti hyvin pitkälle kehittynyt ja siksi ihmettelen sitä, että sinulla ei ole lainkaan raamatun tuntemista. Miksi, mitä ole lukenut, mistä oppisi saanut. >Tiesitkö sinä että Jumalan sana on elävä ja se muuttaa jokaista joka sen sanan kanssa on tekemisissä. Miksi tahdot hyljätä Jeesuksen vaikka selvästikin haluat olla Jumalan yhteydessä. Jumala on kolmiyhteinen, Isä, Poika ja Pyhähenki. Me olemme myös kolmiyhteisiä, ruumis, sielu ja henki. >Yleisin syy ihmisten tyhjyyden tunteisiin tai muihin huonoihin tunteisiin on se, että hengellinen puoli ei ole saanut ravintoa, joka on Jumalan sana. Sielullinen puoli kyllä saa ravintoa, koska sille kelpaa mikä vain.Sielullista rakkautta on paljon, mutta ei hengellistä, joka kantaa ikuisuuteen Rakkaudella ja rakkaudella on valtava ero. >Sielullinen rakkaus, jossa haetaan tunteita, voi olla todella petollinen. Sen rakkauden takia on tapahtunut paljon pahaa, jopa toisten ja itsensä surmaamisia. Hengellinen rakkaus, joka asuu meissä Jumalan hengessä, antaa hyvää itselle ja lähimmäisille. >Haluan sanoa sinulle, että omasta voimastasi sinun uskosi ei ole otollinen Jumalalle, vaan se vie sinut lain alle. Jumalan antama ja Pyhänhengen tukema usko tekee sinut vapaaksi. Minä en sinua halua käännyttää, vaan se on Jeesus joka todella rakastaa sinua ja lähettää minut tälle palstalle saadakseen yhteyden sinuun.

        Jos tunnet raamattua ja Jumalan sanaa, et voi kieltää Jeesuksen tärkeyttä meille.
        Olet selvästi erittäin hieno persoonallisuus ja etsit totuutta. Totuuden löydät raamatusta. Miksi sinun, joka tahdot elää Jumalan yhteydessä, on vaikea tunnustaa, että Jumala on kolmiyhteinen ja että Hän on kokonaisuus. Älä hylkää mitään puolta Hänestä. Jeesuksen kanssa sinä pääset pitemmälle hengellisyydessä ja saat todella mielenkiintoisen elämän.
        Olen toki niin kuin sinäkin joskus nuoruuteni päiväin pettynyt rakkauteen, sen opetuksen saa suuri osa ihmiskunnasta.
        Viime vuosikymmenet olen elänyt turvallisessa parisuhteessa ja siitä annan suuren kiitoksen Jeesukselle. Hän on opastanut ja neuvonut ja suojellut. Minä olen onnen lapsi, minulla on paljon hyvää.
        Jumala antoi jo luomistyössään meille järjen ja sitä tulee käyttää, mutta se, että jotkut ovat kieltäneet sen käyttämisen, johtuu siitä, että järkeilemällä ei voi oppia tuntemaan Jeesuta; ainoastaan uskomalla Jumalan sanan ja ilmoituksen. Pyhähenki tulee uskon kautta asumaan kanssamme ja Hän johtaa meidät kaikkeen totuuteen ja pitää huolen, että uskomme.
        Järkeä tulee muuten käyttää ja kehittää.
        Sielullinen, eli psyykestä tuleva ja Jumalan henkeen antama rakkaus poikkeavat täysin toisistaan. Sielullinen rakkaus tahtoo itselle suuria tunteita ja hyviä tuntemuksia, hyvä sillätavalla, mutta usein se tuo karvaan pettymyksen, hengenrakkaus, lahjaksi saatu ei petä koskaan.

      • Lähettiläs
        Riotandra kirjoitti:

        Miksi oletat ilman muuta, että jos sanojasi arvostelee, tekee sen vihasta? En tunne sinua kohtaan vihaa, vaan huvittuneisuutta, naureskelen jutuillesi, mutta enimmäkseen hyväntahtoisesti. Toki saat uskoa mihin haluat, mutta pidä se omana tietonasi, äläkä raskauta sillä ketään muuta. Sinulla on kristityn sokea usko omaan oikeassa olemiseesi, jonka uskot antavan sinulle oikeuden kaataa kuormaasi toisten niskaan. Et ymmärrä, että sinulla ei oikeasti ole mitään annettavaa. Eivät hurskaat saarnat, varoittelut ja raamatunlauseet ketään auta oikein todella ja pysyvästi. Ihmisen omasta sisimmästä löytyy apu hänen sielunhätäänsä; kenen tahansa muun taholta tuleva neuvominen on vain veden kantamista kaivoon. Ei se siellä pysy. Vesisuonen pitää kummuta sisältä päin. Minusta on aina yhtä omituista, että sinunlaisesi uskovaiset haahuilevat näillä palstoilla levittämässä pöperöään, sen sijaan että pysyisivät omiensa joukossa riemuitsemassa onnestaan. Eikö siellä olekaan rauha ja hyvä olla? Arveletko, että saat irtopisteitä kun julkisesti kerrot haluavasi rukoilla minun puolestani? Saat lisäpisteitä kun julkistat lupauksen rukoilla, että oma Itsesi näyttäisi sinulle edes pienen vilahduksen todellisesta rauhasta, omin voimin saadusta.

        Sinun kirjoituksestasi puuttuu Jumalanhengen hedelmät, pitkämielisyys,kärsivällisyys, sopuisuus.
        Jeesukseen uskova omaa henkienerottamisen lahjan ja se sanoo, että ajatuksesi ovat sielullisia.
        Tulee mieleeni Saulus.
        Hän vainosi Jeesukseen uskovia.
        Sauluksen oppi siihen aikaan oli laintäyttämispelastusoppi: leikkautan itseni ympäri, annan almuja, tutkin Jumalan sanaa niin pelastun ja olen hyvä uskovainen.
        Hän pyrki täyttämään kymmentä käskyä ja sai siitä mielestään oikeuden halveksia ja tuhota kaiken muun opin, joka ei ollut hänen oppinsa mukaista.
        Jumala sieti sitä aikansa.
        Mutta eräänä päivänä Saulus kuuli kysymyksen:
        Saulus, Saulus, miksi vainoat minua.
        Saulus menetti joksikin aikaa näkönsä, hänen tärkeä aistinsa ei toiminut. Ajatusmaailma toimi suuremmalla kapasiteetilla, koska näköärsyykkeet puuttuivat.
        Pimeydestä loisti valo.
        Saulus armahdettiin tuntemaan totuus.
        Hän kauhistui tekojansa ja anoi anteeksi saamista.
        Hän sai anteeksi.
        Koskaan hän ei armonpäälle samaa syntiä tehnyt.
        Hän sai uuden nimen: Paavali.
        Täältä palstoilta ole havainnut, että erityisesti Paavali on saanut vihamiehiä.
        Paavalia vainottiin, ruoskittiin ja heitettiin vankeuteen.
        Hänen entiset uskonystävänsä kääntyivät häntä vastaan.
        Paavalihan julisti uuttaoppia: armosta pelastumista ja vapautta.
        Entiset ystävät, jotka jatkoivat lainalla tienaamista, vihasivat Paavalin vapautta.
        Jumala pelasti hänet kaikesta; aukoi vankilan ovet, antoi voimaa kestää pilkat ja pieksämiset ja niin Paavalin kautta Jeesuksen ristintyö ja siitä seuraava armo, tuli pakanoiden tietoon.
        Tuhannet ihmiset kerrallaan vapautuivat ja saivat uuden elämän.
        Se työ jatkuu vielä tänään.
        Meitäkin, jatkajia, pilkataan ja silmillemme heitetään lokaa, mutta se ei koske meihin.
        Jeesuksen lupaus: rauhan Minä jätän teille, minun rauhani, eikä maailma voi sitä pois ottaa, toteutuu ja suuri joukko todistaa siitä.
        Työ jatkuu, toiset huutavat toreilla: tehkää parannus ja vapautukaa, toiset kertovat Jeesuksen ristintyöstä henkilökohtaisesti ja vuosien ajan Jeesus on lähettänyt omiaan ympärimaailmaa näille nettikanaville.
        Tehkää tie tasaiseksi Jeesuksen tulla.

        Edelleen toistelet samoja asioita kuin automaatti, itsekään ilmeisesti enää kuulematta omia sanojasi. Et millään voi uskoa, että sinunlaisesti herätä vihaa vaan naurua, niin kliseemäinen olet. Osasin odottaa, että alat uhkailla minua ja epäillä hengenlahjojani ja luonnettani. Juuri niin teikäläiset tekevät. Julistat: ”Jeesukseen uskova omaa henkienerottamisen lahjan ja se sanoo, että ajatuksesi ovat sielullisia.” Kiitos hyvistä nauruista tällekin aamulle! En ole täysin perillä, mitä oikeastaan tarkoitat ”sielullisilla ajatuksilla”, ethän rohjennut vastata kun kysyin sitä sinulta aikaisemmin, mutta jotain kamalaa se ilmeisesti on. Kumma että ylipäänsä uskot minulla olevan sielun! Entä jos minulla ei sitä olekaan? Jos olenkin Minä, kokonainen? Teikäläisten ”henkienerottamislahjalla” minua on syynätty vuosikausia. Voin vain sanoa, että jos edes yhdellä teikäläisellä todella olisi aito lahja erottaa jyvät akanoista, ette hutkisi minua niin kiivaasti.
        Edelleen jaksan kysyä, kuten kysyn jokaiselta teikäläiseltä: Mistä minun pitäisi tehdä parannus? Mistä vapautua? Rauhallisemmaksi tai vapaammaksi en ainakaan enää voisi tulla. Voitko sanoa itsestäsi samaa? Vaikuttaa näet siltä, että sinun jeesusrauhasi häiriintyy kovin helposti.

        Älä ole noin kiivas. Kestä toki toistenkin mielipiteitä ja arvomaailmoja.
        Sielullisuus on psyykkistä, ei hengellisyyttä. Nämä asiat joita tuot esille ovat psyykestäsi, eli omasta ajatusmaailmastasi tulleita.
        Minä pyrin tuomaan hengellisyyttä, eli Jumalan sanaa. Siinä se ero on. Minä en nosta itseäni, vaan Jeesusta.
        Ei minun rauhani ole mihinkään mennyt, eikä edes horjahtanut, sen on Jeesus minulle antanut.
        Mistäkö sinun tulee parannus tehdä. Juuri tuosta omavanhurskaudesta. Ihmisen elämä on kovin lyhyt, ei sen aikana kerkeä kovinkaan paljon henkisesti kasvaa. Ainoa tie kasvamiseen on, että otamme oppimme suoraan sanasta. Se sana on koostunut tuhansien vuosien aikana ja sitä on tuoneet esiin miehet, jotka ovat saaneet sen Jumalalta. Et sinä, en minä, eikä kukaan muukaan voi kovin isoksi hengellisyydessään kasvaa omalla yrittämisellä.
        Eikä sinun ole pakko lukea raamattua jos et tahdo. Kaikki on kiinni vapaasta tahdosta.
        Kuinka suurta se rauhasi on. Oletko testannut sitä, oletko ollut kuolemaan tuomittuna sairaalan sängyssä ja tutkinut itseäsi ja huomannut, että pelkoa ei ole, ainoastaan rauha. Minä olen testannut ja Jeesuksen sana on pitänyt.

        >Älä ole noin kiivas. Kestä toki toistenkin mielipiteitä ja arvomaailmoja.>

        Olenko minä kiivailija, joka ei kestä toisten mielipiteitä ja arvomaailmoja? Tällainen kirjoittelu on sikäli huonoa ajatustenvaihtoa, että toinen ei näe toisensa ilmeitä ja olemusta. Jos haluat ajatella, että leppoisasti jutusteleva ihminen onkin kiivas, niin ei sinun käsitystäsi voisi mikään muuttaa.

        >Sielullisuus on psyykkistä, ei hengellisyyttä. Nämä asiat joita tuot esille ovat psyykestäsi, eli omasta ajatusmaailmastasi tulleita.>

        Jokainen omakin ajatuksesi on peräisin omasta sisimmästäsi. Luulet, että kuulet Jeesuksen tai Jumalan puhetta. Mutta omaa puhettasi se vain on. Et ole ainoa, joka kivenkovaan väittää toista. Ihmiset surmaavat toisiaan laumoittain tuon harhaluulonsa takia, eivätkä uskalla ottaa vastuuta itse

        >Minä pyrin tuomaan hengellisyyttä, eli Jumalan sanaa. Siinä se ero on. Minä en nosta itseäni, vaan Jeesusta.>

        Se on sitä vastuun siirtämistä kuvitellulle henkiolennolle.

        >Mistäkö sinun tulee parannus tehdä. Juuri tuosta omavanhurskaudesta.<

        Ettäkö pitäisi parantua mielenrauhasta ja hyvästä olosta, ja ruveta kiusaamaan itseään synnintunnolla? Johan nyt.

        >Ihmisen elämä on kovin lyhyt, ei sen aikana kerkeä kovinkaan paljon henkisesti kasvaa.<

        Ihmisen elämä on juuri sopivan pituinen itse kullekin. Kyllä hän ehtii sen aikana kasvaa juuri niin paljon kuin kykenee. Ja aivan ilman julman ja verenhimoisen Jumalan armoille heittäytymistäkin.

        >Ainoa tie kasvamiseen on, että otamme oppimme suoraan sanasta. Se sana on koostunut tuhansien vuosien aikana ja sitä on tuoneet esiin miehet, jotka ovat saaneet sen Jumalalta. Et sinä, en minä, eikä kukaan muukaan voi kovin isoksi hengellisyydessään kasvaa omalla yrittämisellä.>

        Olen täysin eri mieltä. Ihminen ei tarvitse hengelliseen kasvuunsa mitään tuollaista. Ei varsinkaan vanhaa legendaa, jonka ”miehet ovat saaneet Jumalalta”. Hän tarvitsee vain oivalluksen, jota hänelle ei voi kukaan ulkopuolinen antaa. Jotkut eivät saa sitä koskaan. Harvat edes tavoittelevat sitä. Heille riittää valmiiksi pupellettu mössö, jota sinunlaisesti henkilöt suoltavat tulemaan loputtomiin sen onttoutta tajuamatta.

        >Eikä sinun ole pakko lukea raamattua jos et tahdo. Kaikki on kiinni vapaasta tahdosta.>

        Niinpä. Olen lukenut Raamattua yli viisikymmentä vuotta, siitä asti, kun opin lukemaan, kolmea eri suomennosta. Luen edelleenkin, mutta en enää uskonnollisena kokemuksena, kuten lapsena ja nuorena, vaan kuten mitä tahansa kirjaa. Raamatussa on esimerkiksi paljon kauniita ja puhuttelevia psalmeja. En silti aseta hengellistä minääni sen varaan. En minkään muunkaan kirjan.

        >Kuinka suurta se rauhasi on. Oletko testannut sitä, oletko ollut kuolemaan tuomittuna sairaalan sängyssä ja tutkinut itseäsi ja huomannut, että pelkoa ei ole, ainoastaan rauha. Minä olen testannut ja Jeesuksen sana on pitänyt.>

        Pelottaako sinua, että minun rauhani olisikin vähintäänkin yhtä suuri kuin sinun? Olen testannut sen kuoleman edessä, sairaalasängyssäkin, monta kertaa, ja tuntenut vain mielenrauhaa. Ilman Jeesuksia. Ihan vain itseni kanssa. Mitä ihminen voisi pelätä? Monet pelkäävät kyllä, tiedän sen, mutta ei heidän tarvitsisi. Ei edes niitä pelkoja, joita uskovaiset koettavat saada heidät tuntemaan: kuolemaa, kadotusta, Jumalansa vihaa (kaikkivaltiaan, hirmuisen, rakastavan Jumalansa vihaa).

        Olet varmaankin kokenut kovia ns. uskovaisten taholta. Olen minäkin, mutta en ole syyttänyt siitä Jeesusta. Minä elän todesta Jumalan sanan ja se sana toimii. Yksikään sanan lupaus ei ole turha. Sana lupaa minulle rauhaa, kestävyyttä, iloa, pitkämielisyyttä, ystävällisyytta jne, jne
        Sinä ole tosi vihainen Jeesukselle ja Hänen seuraajilleen. Et ehkä huomaa itse. En halua tällä soimata sinua, pettymykset muodostuvat usein vihaksi. Älä kuitenkaan vihaa Jeesusta, vaan tutustu Häneen nyt vielä kun sinulla on siihen aikaa. Hän rakastaa sinua sellaisena kuin olet. Minä en saa sinua ymmärtämään, että Jeesus elää. Hän todella elää. Minä rukoilen, että sinäkin saisit tutustua Häneen. Sen jälkeen sinä et koskaan kiivaile omien ajatustesi puolesta, vaan sinä kiivailet Hänen ajatustensa puolesta.
        Olen pahoillani, että sinulle on syntynyt armoton ja kova kuva Jumalasta, se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Jumala on armahtavainen.

        Minulle tulee sellainen hytinä, että et lainkaan ymmärrä, mitä kirjoitan. Koetat selittää sanojani omista lähtökohdistasi, etkä osaa ottaa niitä totuutena. Sinun on ilmeisesti mahdotonta ymmärtää, että ihminen voi olla rauhassa oman itsensä kanssa, ilman minkään henkivallan sekaantumista. Kiivailematta, vihaamatta, täysin tietoisena hyvästä olostaan. Pelkkä sen mainitseminenkin on sinusta kiivailua. Rukoile, että omat silmäsi avautuisivat oikein todella. Mutta pyydä, että se tapahtuisi vähitellen, sillä muuten saattaisit säikähtää.

        Muistatko mitä olet kirjoittanut tällä palstalla. Kirjoituksistasi puuttuu sydämmen sivistys. Kutsut minua "teikäläiseksi" ja "piruparaksi" ja suollat tulemaan mitä aivoihisi tulee, tarkistamatta, että kantaako se mihinkään hedelmää ja onko se hyödyllistä.
        Ketä minun sinun mielestäsi tulisi rukoilla, jotta "silmäni avautuisivat". Tarkoitatko itseäni. Minulla on Jeesus, joka pitää minut valppaana.
        Tiedätkö, luulen, että olet oman älysi vanki. Varmasti olet hyvä ihminen ja hyvä ystävä heille, jotka ovat kanssasi samalla aaltopituudella, mutta entäs meille, jotka poikkeamme täysin sinun ihanteistasi. Meidät sinä tuomitset silmää räpäyttämättä.
        Usko tai älä Jeesus todella elää ja näköjään rakastaa sinua, koska kerta toisensa jälkeen Hän kehottaa minua vastaamaan viesteihisi.
        Minä ihailen sinun ärhäkkyyttäsi, joka selkeästi on luonteenpiirteesi, mutta epäilen että olet saattanut sillä itsesi usein vaikeuksiin.
        Ihailen vielä enemmän heitä, jotka omaavat Jumalan kärsivällisyyden ja sopuisuuden ja pitkämielisyyden ja viisauden.

    • >Muistatko mitä olet kirjoittanut tällä palstalla. Kirjoituksistasi puuttuu sydämmen sivistys. Kutsut minua "teikäläiseksi" ja "piruparaksi" ja suollat tulemaan mitä aivoihisi tulee, tarkistamatta, että kantaako se mihinkään hedelmää ja onko se hyödyllistä. >

      Hmm, tuntuuko sinusta pahalta tulla kutsutuksi ”teikäläiseksi” ja ”piruparaksi”? Minun piti oikein tarkistaa, olenko sanonut sinua piruparaksi. Tosiaan, olen kuin olenkin! Varmaan johtuu siitä sydämen sivistyksen puutteesta, josta minua syytät. Teikäläiset tykkäävät kutsua meikäläisiä teikäläisiksi, joten meikäläisetkin voinevat huoletta kutsua teikäläisiä teikäläisiksi, mutta piruparka on tosiaan voimakas sana, sitä pahoittelen. Mistä päättelet, että suollan kaiken aivoihini tulevan tarkistamatta, kantaako se hedelmää? Kyllä minä uskon, että sanani kantavat hedelmää varoittaessaan eteenpäin pyrkiviä ihmissieluja teikäläisten sanoilta. Teikäläisillä tarkoitan ristiinuskovaisia, sillä kristitty on kärsinyt sanana inflaation. Siis sinun kaltaisiasi uskonlevittäjiä, joilla ei ole minkäänlaista häpyä vaan he tunkeutuvat saarnat ojossa palstoille, joissa heidän höpinöitään ei kaivata.

      >Ketä minun sinun mielestäsi tulisi rukoilla, jotta "silmäni avautuisivat". Tarkoitatko itseäni. Minulla on Jeesus, joka pitää minut valppaana. >

      No, ketä nyt yleensä rukoilet. Jeesusta? Hänellä olisi kyllä parempaakin tekemistä kuin vahtia teikäläisiä.

      >Tiedätkö, luulen, että olet oman älysi vanki. Varmasti olet hyvä ihminen ja hyvä ystävä heille, jotka ovat kanssasi samalla aaltopituudella, mutta entäs meille, jotka poikkeamme täysin sinun ihanteistasi. Meidät sinä tuomitset silmää räpäyttämättä. >

      Edelleen jatkat linjalla, joka on teikäläisillä aina sama. Nuokin väitteet olen kuullut lukemattomat kerrat. Minua kummastuttaa, että näinkin vähäisillä älynlahjoilla varustettu ihminen kuin minä voikin olla niin kovasti älynsä riepoteltavana! Et varmaankaan ymmärrä, että ihminen voi olla välinpitämätön muuta ihmiskuntaa kohtaan, ja silti välittää siitä? Salaisuuksien suunnasta etsivä ihminen muotoutuu sellaiseksi. Hän ei tuomitse ketään, ei vihaa eikä rakasta ketään. Sellainen olen. Mutta: minä katson velvollisuudekseni (vielä nykyisessä kehitysvaiheessani, koska en ole täydellinen) esittää eriävän mielipiteeni silloin kun teikäläiset alkavat vuodattaa ylitsevuotavaa maljaansa sellaisten ihmisten niskaan, jotka eivät sitä kaipaa. Se ei ole tuomitsemista silmää räpäyttämättä, vaan oikaisua, lempeästi nuhdellen. Ikävä kyllä lempeä nuhde ei mene teikäläisille perille. Sen sijaan että vetäytyisitte takaisin omienne pariin, jatkatte tuoden aina samat jutut esiin, ja sitten parutte kun ei teitä otettukaan avosylin vastaan.

      >Usko tai älä Jeesus todella elää ja näköjään rakastaa sinua, koska kerta toisensa jälkeen Hän kehottaa minua vastaamaan viesteihisi. >

      Tuokin on klisee, jota teikäläiset toistavat. En oikein jaksa uskoa, että Jeesus viitsisi vaivautua oikein henkilökohtaisesti käskemään ketään leukailemaan minun kanssani, ellei sitten siksi, että Hänen mielestään minun puheitani pitäisi kuunnella tarkemmin ja ottaa niistä opikseen.

      • Lähettiläs

        Vieläkin kysyn miksi vihaat meitä, jotka uskomme. Kirjoitustyylisi viestittää vihaa. Viha on ikuinen henki ja kulkenut ihmisissä koko olemassaolon ajan, mutta jota ei hyväksytä ikuiseen elämään.
        Se hävitetään muun kuonan mukana.
        Minä en ole täällä valehdellakseni, liiotellakseni tai sepittääkseni juttuja. Minä tulin tänne kertomaan totuuden. Itsekin yllätyin, kun alkuperäinen viesti, josta tämä keskustelu alkoi tuli tälle idänuskontopalstalle. Mielestäni vahingossa, mutta ei kuitenkaan vahingossa, vaan Herrani lähetti minut.
        Minä olen ihminen, joka on saanut kokea Jeesuksen läsnäolon elämässään erityisesti. Ehkäpä sen takia, että minä kerron siitä sinun kaltaisillesi. Niin suuri on Jumalan rakkaus, että Hän vetää syntisiä puoleensa. Ei terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat.
        Oletko sinä yhtä katkera kaikesta, joka poikkeaa sinun ajatuksistasi ja menee yli ymmärryksesi. Tiedätkö, että siitäkin pääsee. uskomalla Jeesukseen tervehtyy, tulee suvaitsevammaksi ja rakastavammaksi. Sinä varmasti huomaat, että vain lähimmäisen rakkaus saa minut viestittämään kanssasi. Minä haluaisin nähdä sinut kotimaassa, siellä mihin menen tämän elämän jälkeen ja haluaisin olla ystäväsi.
        Ei tämä ole ainoa keino auttaa lähimmäisiä, vaikka keinona onkin hyvä. Kun kerron vaikeasti sairastuneille, että toivoa ei tarvitse menettää, sillä kaikessa on toivo: Jeesus, lohduttaa se ja antaa voimaa, vaikka sinä pidätkin sitä kamalana asiana ja harhaanjohtamisena. Sitä se ei ole.
        Puhun kokemuksesta ja varmasti sinunkin olisi helpompi uskoa jos tuntisit minut. Mutta minä en ole se tärkeä, vaan Jeesus on.
        Herra on lähettänyt minut silloin tällöin palvelemaan lähimmäistäni: viemällä tarpeellista aineellista ja auttamalla muuten olen viestittänyt Jumalan rakkaudesta. Olen lohduttanut sillä lohdutuksella, millä Jeesus on minua lohduttanut, heitä jotka lohdutusta tarvitsevat. Minut on lähetetty monenlaisiin tilanteisiin, joskus jopa hengenvaarassa olleiden luokse ja he ovat pelastuneen. Minulta on kysytty, että miten tiesin puhua asioista, jotka olivat painaneet ja ahdistaneet kysyjien mieltä. Vastaus on aina ollut, että minä en tienyt, mutta Herrani Jeesus tiesi ja johdatti puheitani. Olen saanut kuulla kuinka ahdistus, pelko, masennus tai jokin muu raskauttava tunnetila on lauennut, kun ihminen on ollut kanssani tekemisissä. Olen ollut vain välimies.
        Paljon, paljon minulla olisi kerrottavaa, mutta nyt jätän tämän tähän ja sanon sinulle: ei sinun halveksuntasi saa koskaan jättämään minua Herran palvelu tehtäviä lähimmäisteni hyväksi.
        Kumman meidän elämän asenne on mielestäsi kehittyneempi. Sinunko, joka halut olla oman itsesi herra ja ehkä se oikeuttaa sinut syrjättämään huono-osaiset, vai minunko, joka olen joka hetki valmis auttamaan kanssakulkioita. Kumman keinoilla luulet sivilisaation kehittyvän.
        Jeesus sanoo: "Tulata Minä olen tullut heittämään ja kuinka Minä toivoisin, että se olisi jo syttynyt."

      • emma

        totta puhut. pelastusta kaipaavat vain ne jotka ovat sairaita. toisaalta kaikki olemme terveitä ovat ne jotka eivät nää heikkouttaan. suuri on rakkaus joka jumalalla on tarjolla. ihmisella on vain suuri tarve tehdä eri jumalista parempia vaikka on vain yksi joka ei välitä onko hänen nimensä juuri jeesus, allah , tms. hän on ja hän on suuri vaikka me keksisimme mitä pikkusieluisia juttujamme. hän rakastaa me olemme niitä jotka kilpailevat hänen rakkaudestaan vaikka hän rakastaa kaikki. hän tai kaikkeus. voit nähdä sen kaikessa jos katsot tarkkaan. kiitos elämästä.

    • Qadesha

      Minua kun nyt alkoi taas sadannen kerran ihmetyttää että mi' on tämä k-uskovaisten hinku päästä näyttämään uskonsa paremmuus kaikilla mahdollisilla foorumeilla... niin luin aloituksesi uudestaan ja ihmettelin että uskotko tosissaan että kaikki muut kuin Jeesus-fanit ovat vihaa täynnä?

      Oletko tullut ajatelleeksi että se on se sinun oma vihasi minkä sinä olet muissa, ei-Jeesus-uskovissa, näkevinäsi? Elikä kun sinulla on psykologinen PAKKO kuvitella olevasi nyt kuin Herran kukkarossa sen Jeesuksesi huomassa, etkä siis enää saa tuntea negatiivisia tunteita, niin kun sinulla kumminkin herää pelkoa ja vihaa niin heijastat ne muihin, ei-uskoviin?

      Minusta olisi hienoa jos Jeesus-fanittajat edes pikkaisen opiskelisivat psykologian alkeita, niin ehkäpä ei olisi niin kova vimma päästä skabailemaan uskon paremmuudesta niiden kanssa jotka eivät ole kiinnostuneita nimenomaan Jeesus-gurusta. Se on aika surullinen ilmiö kun k-uskovaisia tulee kerta kerran jälkeen kertomaan "oikeasta uskosta" oman tunteensa (sielullisuutensa, sinun mukaasi) vimmalla muille, ja sitten petytään ja aletaan nähdä nämä ei-kiinnostuneet itsensä Saatanan riivaamina ja ties mitä.

      Sitä minä aina ihmettelen että yksikään k-uskovainen ei havaitse sitä oman itsensä omahyväisyyttä ja ylimielisyyttä mikä siitä uskosta sikiää. Ja kun se usko on vain oman pienuuden ja omien pelkojen peittelyksi syntynyt eräänlainen HÄTÄVARJELU, pahimmillaan valhe, niin asia on entistä surullisempi.

      Eihän uskon tarvitse mistään tunteista sikiintyä. Tunteet ne nyt muuttuvat päivästä toiseen. Tänään Tiina rakastaa Jukkaa ja huomenna Eeroa. Jeesus-fanitus on vain yksi romanttisen rakkauden muoto, jonka huomassa voi se oman elämän pienuus, tyhjyys ja tylsyys unohtua kun on mistä itselleen harrastusta ja riemua repiä.

      Olin jo päättänyt että en jaksa enää k-uskovaisten kanssa tanhuta, mutta toisaalta kyllästyttää tämäkin että JOKAIKISESTÄ foorumista pitää tulla k-uskovaisten saarnaussaitti. Eikö teille tosiaankaan riitä ne teidän lukemattomat omat palstanne???

    • nyt on vielä aikaa

      tehdä parannus, vielä on aikaa lukea Jumalan sanaa, vielä on aikaa kääntyä elävän Jumalan puoleen.
      Minä lähettilä todistan teille jälleen Jeesuksesta. Hän totisesti elää, hauta on tyhjä. Ette te voi sitä totuutta muuttaa, kääntykää Hänen puoleensa, jotta tulette tuntemaan totuuden joka tekee teidät vapaiksi. Vielä on armon aika. Jos tänään kuulet Hänen kutuvan, älä paaduta itseäsi, sillä armon aika kin loppuu.

    • Lähettiläs

      Lopunaika on alkanut, Jeesuksen enkelit puhaltava hälytorveen, tehkää parannus. Tulkaa pimeydestä valoon. Valkearatsu on valjastettu, Jumalan sotajoukko on jo keskuudessanne. Ei miekalla, vaan Jumalanhengen voimalla he tekevät palvelustaan.
      Teot jotka pimeydessä tehdään, tulevat katoilta huudettaviksi.

      • -.-

        ...voitaneen siirtää tsoukkipalstalle, eivät edes liene alkuperäisen kirjoittajan sepustuksia.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3710
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      72
      1944
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1598
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      82
      1243
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1057
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      998
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe