Kanien kasvaimista

Yritin googlettaa kanien kasvaimista, mutta mitään ei juuri löytynyt.

Kaniltani leikattiin kasvain jalasta viime viikolla. Lääkärin mukaan kasvainta ei saatu kokonaan pois ja hän suosittelisi mahdollista uusinta leikkausta lopun poistamiseksi.

Kanilla alkaa olla jo ikää lähes 8 vuotta ja mietin, onko uudelleen leikkaus järkevää. Kani meni todella huonoon kuntoon jo tästä yhdestä leikkauksesta ja en millään haluaisi sitä laittaa uudestaan samanlaiseen kärsimykseen.

Kasvain on nyt tutkittavana, onko hyvä- tai pahalaatuinen.

Aloin tässä miettiä, oliko leikkauksesta mitään hyötyä jos kasvainta ei saatu kokonaan pois? Kani oli ennen leikkausta ihan hyvässä kunnossa, eikä kärsinyt millään tavalla kasvaimesta. En osaa sanoa, kuinka kauan kanilla oli kasvain ollut, sillä se oli niin piilossa turkin alla, että huomasin sen sattumalta. Lääkäri arveli, että kasvain olisi saattanut olla jo pidempäänkin.

Jos kasvain nyt uusiutuu, mitä järkeä on lähteä sitä taas uudelleen leikkaamaan? Jos kani pystyy elämään hyvää elämää kasvaimen kanssa, niin eikö sitä ole turha laittaa uuvuttavaan leikkaukseen?

Eräs tuttuni sanoi, että kani voi elää kasvaimen kanssa hyvää elämää yli vuodenkin. Mahtaako tämä pitää paikkaansa?

Onko kenelläkään kokemusta kanin kasvaimesta?
2442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Luulisi, että se kasvaimen laatu vaikuttaa paljonkin tähän asiaan. Eikö lääkäri sen enmpää kommentoinut asiaa? Tuosta asiasta pitäisi saada keskustella oikein tarkkaan.

Pahalaatuinen kasvain varmasti aiheuttaa kipuja, kun levittävät tulehdusta. Sellaisen lääkäri olisi varmaan huomannut leikkauksen yhteydessä? Tulehdus voi levitä luuhun asti. Toisaalta esim. rotilla on usein suuriakin hyvälaatuisia kasvaimia, eikä se häiritse niiden menoa yhtään.

Sulla on vaikea asia pohdittavana, varsinkin kun kani alkaa olla tuon ikäinen. Toivottavasti lääkäri antaa järkevää ja puolueetonta näkökulmaa. Kyllä sinä varmasti näet jos kani kärsii, ja uusintaleikkaus ei vielä aikaan ole ajankohtainen, sillä kovin lähekkäin niitä ei voida tehdä kuitenkaan. Voimia päätöksentekoon ja pikaiset paranemiset pupullesi!

Äänestä
  • Kasvain lähetettiin tutkittavaksi ja tulosten saamiseen menee noin kuukausi. Lääkäri epäili kasvaimen olevan hyvälaatuinen ja suositteli mahdollisesti sen poistamista.

    Varmaan lääkäri informoi meitä tikkien poiston yhteydessä. Mietin vain sitä, että pystyykö kani elämään ihan normaalia elämää hyvälaatuisen kasvaimen kanssa, ilman että kasvainta yritetään toisen kerran poistaa.

    Googlesta löytyy kovin vähän näitä kasvain aiheisia linkkejä :(

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jepulis kirjoitti:

Yritin googlettaa kanien kasvaimista, mutta mitään ei juuri löytynyt.

Kaniltani leikattiin kasvain jalasta viime viikolla. Lääkärin mukaan kasvainta ei saatu kokonaan pois ja hän suosittelisi mahdollista uusinta leikkausta lopun poistamiseksi.

Kanilla alkaa olla jo ikää lähes 8 vuotta ja mietin, onko uudelleen leikkaus järkevää. Kani meni todella huonoon kuntoon jo tästä yhdestä leikkauksesta ja en millään haluaisi sitä laittaa uudestaan samanlaiseen kärsimykseen.

Kasvain on nyt tutkittavana, onko hyvä- tai pahalaatuinen.

Aloin tässä miettiä, oliko leikkauksesta mitään hyötyä jos kasvainta ei saatu kokonaan pois? Kani oli ennen leikkausta ihan hyvässä kunnossa, eikä kärsinyt millään tavalla kasvaimesta. En osaa sanoa, kuinka kauan kanilla oli kasvain ollut, sillä se oli niin piilossa turkin alla, että huomasin sen sattumalta. Lääkäri arveli, että kasvain olisi saattanut olla jo pidempäänkin.

Jos kasvain nyt uusiutuu, mitä järkeä on lähteä sitä taas uudelleen leikkaamaan? Jos kani pystyy elämään hyvää elämää kasvaimen kanssa, niin eikö sitä ole turha laittaa uuvuttavaan leikkaukseen?

Eräs tuttuni sanoi, että kani voi elää kasvaimen kanssa hyvää elämää yli vuodenkin. Mahtaako tämä pitää paikkaansa?

Onko kenelläkään kokemusta kanin kasvaimesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu