Digilaitteet "lapsenkengissä" videonauhuriin verrattuna?

Luin eräästä sanomalehdestä ettei digilaitteissa ole edes
samoja ominaisuuksia kuin (analogisessa) videonauhurissa.
Lehtijutun mukaan digilaitteiden valmistajat rahastavat kuluttajia
myymällä laitteita joissa on vain yksi,kaksi tai kolme ominaisuutta
kun taas videonauhurista löytyy esimerkiksi viritin,tallennusmahdollisuus,
ajastinnauhoitus,ja tallennus kasetille.

Tuntuu aika mielettömältä se että joutuisi ostamaan vähintään kaksi
digilaitetta ja sitten niitä joutuisi yhdistelemään johdoilla keskenään?

Jossain vaiheessa varmaan tulee myyntiin digilaite jossa on samat
ominaisuudet kuin videonauhurissa joten kannattaa odottaa,
Miksi esimerkiksi TV-signaalin käsittelyn(digiboxi) ja tallennuksen
pitäisi olla erillisissä laitteissa kun videonauhurissa ne(ominaisuudet)
on saman laitteen sisällä?
333284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

voi ostaa kovalevyllisen mallin hinnat alkaen 200e ja jopa alle. on myös tv didboksi ja kovalevy samassa laitteessa. esim mulla on seuraava tosihelppo ajastaa, ja kuva on paljon parempi kuin vhs-videoissa.

http://www.finnsat.fi/kauppapaikka/tuote44.html

Äänestä
  • VHS scart-inputilla on vielä digiaikanakin ihan käyttökelpoinen formaatti. IMO

    Äänestä

  • Samassa laitteessa pitäis olla varmaan vähintään Digiboxin ominaisuudet tallentava DVD niin alkaisi vastaamaan videonauhuria,
    tuossa alla on jotain keskustelua asiasta mutta ilmeisesti laitetta ei saa Suomesta tai se yksinkertaisesti on liian kallis.

    Äänestä

*Luin eräästä sanomalehdestä ettei digilaitteissa ole edes
samoja ominaisuuksia kuin (analogisessa) videonauhurissa.*

Kyllä on ja vielä paljon paljon enemmän.

*videonauhurista löytyy esimerkiksi viritin,tallennusmahdollisuus,
ajastinnauhoitus,ja tallennus kasetille.*

Mun boksista löytyy kaksi viritintä, voi nauhoittaa kahta eri kanavaa yhtäaikaa ja katsella kolmatta, tai vanhaa tallennetta. Eipä taida olla sellaista videota joka tuohon pystyy?

Löytyy myöskin ajastinnauhoitus, johon voi ajastaa 70 ajastusta. Kaikki samat asetukset kuin parhaista vhs videoista löytyy. Lisäksi voin ajastaa hakusanojen perusteella automaattisesti. Esim jos laitan hakusanaksi "dokumentti", niin laite tallentaa automaattisesti kaikki ohjelmat, joiden nimessä tai ohjelmatiedoissa on sana dokumentti. Eli siis kaikki dokumentit, riippumatta siitä milloin ja millä kanavalla ohjelma tulee.

Voin myös editoida tallenteen laitteessa ja siirtää sen vhs:lle/polttavalle dvd:lle tai tietokoneelle.

(Laite on Topfield 5100PVRc)

*Jossain vaiheessa varmaan tulee myyntiin digilaite jossa on samat
ominaisuudet kuin videonauhurissa joten kannattaa odottaa*

Nyt on jo myynnissä laitteita, joissa on samassa tv, digiviriten ja kovalevy tallennusta varten. Voisi sanoa, että tuntuu käsittämättömältä miksi tallennusta varten pitäisi olla tv:hen kytkettynä vielä jokin toinen laite...

Mutta toki kannattaa odottaa. Minäkin odotan milloin tulee seuraavan kerran nälkä ja syön vasta sitten.

Äänestä
  • Minullakin on digiboksi kahdella virittimellä ja kovalevyllä. Oikein hyvin toimiva laite toki. Paljon parempi kuin VHS-nauhuri ajansiirtimenä kaikkine lisäominaisuuksineen, kuten 'reaaliaikainen pause' ja parhaillaan tallennettavan ohjelman katselu viiveellä, ohjelmaopas, josta voi klikkailla tallennettavat ojelmat, sekä editointiominaisuudet Ja Digitaalisen kuvan laadustahan ei voi puhua edes samana päivänä, kuin VHS-lumisateesta.

    Mutta mutta...DVD:lle siirto digitaalisessa muodossa ei vielä onnistu, kuin USB-väylän ja tietokoneen DVD-aseman kautta. Sellaista laitetta ei vielä taida vielä olla saatavissa, jossa olisi sekä digiviritin, kovalevy, että DVD-tallennin. PC:stä sellaisen voi toki rakentaa.

    Äänestä

  • Rapa kirjoitti:

    Minullakin on digiboksi kahdella virittimellä ja kovalevyllä. Oikein hyvin toimiva laite toki. Paljon parempi kuin VHS-nauhuri ajansiirtimenä kaikkine lisäominaisuuksineen, kuten 'reaaliaikainen pause' ja parhaillaan tallennettavan ohjelman katselu viiveellä, ohjelmaopas, josta voi klikkailla tallennettavat ojelmat, sekä editointiominaisuudet Ja Digitaalisen kuvan laadustahan ei voi puhua edes samana päivänä, kuin VHS-lumisateesta.

    Mutta mutta...DVD:lle siirto digitaalisessa muodossa ei vielä onnistu, kuin USB-väylän ja tietokoneen DVD-aseman kautta. Sellaista laitetta ei vielä taida vielä olla saatavissa, jossa olisi sekä digiviritin, kovalevy, että DVD-tallennin. PC:stä sellaisen voi toki rakentaa.

    olla, mutta ei ole myynnissä Suomessa. Tässä yksi, ihan Suomesta:
    http://www.tietoasema.fi/eshop/index.php?sid=1&cid=&gid=&sgid=&vid=&pcode=92.MMA7Z.PHM&whid=

    Hintakin on aika kiva, 1099 €.

    Äänestä

  • Kun tallentaa VHS-nauhalle niin tallennusta on helppo kuljettaa mukana ja katsoa toisella videonauhurilla.
    Ohjeesi ei varmasti ole tarkoitettu tavalliselle TV:n katsojalle.

    Erillinen tallennuslaite on tietenkin hyvä olemassa se vuoksi että voi käyttää jo omassa käytössä olevia televisioita,
    et taida olla ihan todellisuudentajuinen näissä asioissa.

    Äänestä

  • Juha kirjoitti:

    Kun tallentaa VHS-nauhalle niin tallennusta on helppo kuljettaa mukana ja katsoa toisella videonauhurilla.
    Ohjeesi ei varmasti ole tarkoitettu tavalliselle TV:n katsojalle.

    Erillinen tallennuslaite on tietenkin hyvä olemassa se vuoksi että voi käyttää jo omassa käytössä olevia televisioita,
    et taida olla ihan todellisuudentajuinen näissä asioissa.

    *Kun tallentaa VHS-nauhalle niin tallennusta on helppo kuljettaa mukana ja katsoa toisella videonauhurilla.
    Ohjeesi ei varmasti ole tarkoitettu tavalliselle TV:n katsojalle.*

    Kuinka niin ei ole. Kyllä minun tallenteeni 99% katsotaan samassa huoneessa, missä ne on tallennetukin. Tuo 1% on sitten se jos lainataan kaverille joku tallennettu sarjan jakso. Kun vähän aikaa käyttää tuollaista tallentavaa boksia, niin tavallinen tv:n katselu on sitä, että 90% katsotaan mitä laitteeseen on tallentunut ja ehkä 10% ohjelmista katsotaan silloin kun ne tulee. Säästää aikaa (mainokset yms. pois) ja vaivaa, ei tarvitse katsella että paljon kello ja milloin alkaa. Tämän ovat monet boksi käyttäjät huomanneet.

    *Erillinen tallennuslaite on tietenkin hyvä olemassa se vuoksi että voi käyttää jo omassa käytössä olevia televisioita,*

    Kyllähän tuon boksin kanssa voi käyttää olemassaolevia televisioita. Jos viittaat tuohon tv/digi/kovo yhdistelmään, niin olen samaa mieltä, erillinen boksi/tallennin on hyvä olla.

    *et taida olla ihan todellisuudentajuinen näissä asioissa. *

    Todellisuus muuttuu, parempaan suuntaan.

    Äänestä

  • niin? kirjoitti:

    Minulla on melkoinen kokoelma erilaisia sarjoja vhs-nauhalla. Kerään siis kirjastoa kivoista sarjoista. Kiintolevylle ei mahdu kuin rajallinen määrä tavaraa. Siksi odotan digivirittimellistä DVD-tallenninta kuin kuuta nousevaa.
    Kerään myös esimerkiksi 4D-dokkareita. Niitä ei julkaista DVD-kokoelmina myöhemmin, joten niitä ei saa ostettuakaan mistään. Minulta myös lainataan videokasetteja säännöllisesti. Eli minulla ei katselu tapahdu aina samassa tilassa.

    Äänestä

  • kerääjä-persoona kirjoitti:

    Nauhotetaan me vaan vhs:lle ja annetaan näiden dvd-ukkojen leikkiä kotieditoijia ihan rauhassa :)

    Äänestä

  • tietokone kirjoitti:

    Tuohan oli tietokone ana-digisovittimella ja parilla lisäohjelmalla. Testien mukaan nämä digikortit ovat vielä pahempia kuin digipurkit ja kaapelissa ei taida pelata senkään vertaa.

    Tallentavat digiboksit ovat tietokoneita digivirittimillä! Kaikissa niissä on (melko tehokas) prosessori, muistit, käyttöjärjestelmä (linux pohjainen). Ei ne ihan mekaniikalla ja käyttösavulla toimi! Joihinkin (kuten Topfield) voi jopa asentaa itse tehtyjä (tai jonkun kolmannen osapuolen) tekemiä ohjelmia.

    Äänestä

  • niin? kirjoitti:

    *Kun tallentaa VHS-nauhalle niin tallennusta on helppo kuljettaa mukana ja katsoa toisella videonauhurilla.
    Ohjeesi ei varmasti ole tarkoitettu tavalliselle TV:n katsojalle.*

    Kuinka niin ei ole. Kyllä minun tallenteeni 99% katsotaan samassa huoneessa, missä ne on tallennetukin. Tuo 1% on sitten se jos lainataan kaverille joku tallennettu sarjan jakso. Kun vähän aikaa käyttää tuollaista tallentavaa boksia, niin tavallinen tv:n katselu on sitä, että 90% katsotaan mitä laitteeseen on tallentunut ja ehkä 10% ohjelmista katsotaan silloin kun ne tulee. Säästää aikaa (mainokset yms. pois) ja vaivaa, ei tarvitse katsella että paljon kello ja milloin alkaa. Tämän ovat monet boksi käyttäjät huomanneet.

    *Erillinen tallennuslaite on tietenkin hyvä olemassa se vuoksi että voi käyttää jo omassa käytössä olevia televisioita,*

    Kyllähän tuon boksin kanssa voi käyttää olemassaolevia televisioita. Jos viittaat tuohon tv/digi/kovo yhdistelmään, niin olen samaa mieltä, erillinen boksi/tallennin on hyvä olla.

    *et taida olla ihan todellisuudentajuinen näissä asioissa. *

    Todellisuus muuttuu, parempaan suuntaan.

    Tuo varmaan pitää paikkansa,
    ajattelin tallennusmahdollisuutta vain omalta kannaltani kun liikun kahden asunnon välillä.

    Hinnan suhteen digilaite ei kuitenkaan ole vielä kilpailukykyinen videonauhuriin verrattuna satunnaisen tallentajan kannalta katsoen.
    Ajan myötä tilanne muuttuu.

    Äänestä

Minua todella ihmetyttää, että kanavanumerointia ei voi muuttaa edes suosikkilistojen avulla kaikissa malleissa. Yritin ostaa äidilleni (kasikymppinen) lahjaksi digiboksia. Yritykseksi jäi. Kaksi mallia oli kokeilussa, mutta kummassakaan ei ollut mahdollisuutta muuttaa kanavanumerointia. Niinpä radiokanavat poistamalla sai aikaiseksi sentään sen, että oli kanavat 1-6, tyhjää, 8, tyhjää, 11, tyhjää ja 13.
Siinä sitten kiva muistella, missä ne omat kanavat on. Äiti ei edes puhu ruotsia, ja ruotsalainen kanava on vitosena.
Laitoin kysymyksen digitv-sivustolle, ja myönsivät, että yhdessäkään heidän edustamassaan mallissa ei tällaista mahdollisuutta ole. Se ei kuulemma ole mahdollista kovin helposti toteuttaa. Ihmetyttää kovasti. Mitä järkeä siinä on?

Äänestä
  • Jos kanavien järjestystä voisi muuttaa, niin tästä aiheutuisi ongelmia jos (kun) kanavapaketteja ja niiden kanavia uudelleen järjestellään. Sitäpaitsi ohjelmat joita tulee 20.20 jälkeen FST:llä, niissä on suomenkielinen tekstitys.

    Äänestä

  • ettäpä kirjoitti:

    Jos kanavien järjestystä voisi muuttaa, niin tästä aiheutuisi ongelmia jos (kun) kanavapaketteja ja niiden kanavia uudelleen järjestellään. Sitäpaitsi ohjelmat joita tulee 20.20 jälkeen FST:llä, niissä on suomenkielinen tekstitys.

    Voiko tosiaan olla noin?
    Miksi väleihin jää tyhjiä kohtia? Mitä järkeä moisessa on? Ja miksi ainakin parissa kokeilemassani mallissa on ollut radiokanavat ja tv-kanavat samannumeroisia? Ja lista ihan sekaisen näköinen?
    Analogisessa televisiossa kanavat sää järjesteltyä ihan minne tahansa ja numeroitua myös. Samoin Vhs-nauhureissa. Miksi askel taaksepäin? Osaisiko joku kertoa, miksi se on mahdotonta sallia numerointi mieleisekseen? Saahan kanavat aina haettua uudelleen, kun tulee uusia kanavapaketteja?

    Äänestä

  • ihmettelevä ei-tekninen kirjoitti:

    No eihän se nyt digitaalisuuteen liity mitenkään nuo juttusi. Jos jossain boksissa on jotenkin kummallinen tapa kanavien muistipaikoilla olemiselle niin vaihda boksia? Jos jostain autosta puuttuu turvatyyny niin valitatko autopalstalla, että kaikki autot ovat huonoja ja ottaneet takapakkia? Myös se käyttöohjeen lukeminen monesti auttaa ei-teknistä ihmistä niin ei tarvitse kuvitella outoja...

    Äänestä

  • juupa, kirjoitti:

    Käsittääkseni sellaisia bokseja ei muuten taida olla, joissa voi vaihtaa kanavanumerointia ja niin taisi tuo sitäedellisen kirjoituskin vahvistaa kun vetosi tekniikkaan. Eli ihan aiheellisesti kyselee tuo edellinen, että miksi askel taaksepäin.

    Äänestä

  • digiboksia etsivä kirjoitti:

    Käsittääkseni sellaisia bokseja ei muuten taida olla, joissa voi vaihtaa kanavanumerointia ja niin taisi tuo sitäedellisen kirjoituskin vahvistaa kun vetosi tekniikkaan. Eli ihan aiheellisesti kyselee tuo edellinen, että miksi askel taaksepäin.

    Miten laajaan kokemukseen nämä käsityksesi nojaa? Tasan ensimmäisestä 9820T nokiasta lähtien vuosia sitten on tietenkin kanavat voinut järjestellä miten haluaa. Jos canal digitalin tarjoamassa huonossa comboboksissa jotain ongelmia mahdollisesti on niin mitä sitten?

    Äänestä

  • liikkeellä... kirjoitti:

    On vain kaksi tapaa käyttää kaukosäädintä. Nimittäin oikea ja väärä.
    Kyllä ne kanavat ovat ihan oikein järjestyneitä jos löytää "ch /-" painikkeen.

    Äänestä

  • liikkeellä... kirjoitti:

    Miten laajaan kokemukseen nämä käsityksesi nojaa? Tasan ensimmäisestä 9820T nokiasta lähtien vuosia sitten on tietenkin kanavat voinut järjestellä miten haluaa. Jos canal digitalin tarjoamassa huonossa comboboksissa jotain ongelmia mahdollisesti on niin mitä sitten?

    Minä muuten kysäisin asiaa kaupassa.
    Kanavat saa joka mallissa järjesteltyä, mutta EI numeroitua uudelleen. Eli siis kaukosäätimellä ei voi painaa numeronäppäimiä eli se järjestely toimii vain skrollailemalla eikä ulotu varsinaisiin numeroihin.

    Äänestä

  • Ohikulkija viestittää kirjoitti:

    Hehee vai niin:) Mahtoi olla taas kerran joku kodinkoneliikkeen ompelukoneosaston pro-myyjä asialla. Vai joka mallissa samaa...
    Tuossa mun vanhassa nokiassa on varmaan sitten jokin häiriö, kun numerot tunnistaa:)

    Äänestä

  • kyllä tietää:) kirjoitti:

    Hehee vai niin:) Mahtoi olla taas kerran joku kodinkoneliikkeen ompelukoneosaston pro-myyjä asialla. Vai joka mallissa samaa...
    Tuossa mun vanhassa nokiassa on varmaan sitten jokin häiriö, kun numerot tunnistaa:)

    Nauretaan yhdessä Nokialle *hahhaa*

    Äänestä

  • häiriökäsi kirjoitti:

    Nauretaan yhdessä Nokialle *hahhaa*

    ... naura ihmeessä mutta noissa vuosia vanhoissa 9820/9828T malleissa kuva näkyy teksteineen ja näitä luuloja vastoin voi vielä "jopa" järjestellä kanavatkin. Emmä sen kummoisempia asioita tuolta T-boksilta tarvitsekaan kuin kanavien näkymisen häiriöttömästi. Eikä myöskään ole tarvetta näille päivityksille, vaikka eipä niitä kyllä tarjolla olisikaan

    Äänestä

  • Rocks, kirjoitti:

    Kumma että yhtä perussääntöä rikottiin niinkin teknistaloudellisesti järjestäytyneessä yhteisössä, kuin Nokiassa: "'If it isn't broken, don't fix it"

    Vai johtuisiko suuresta teekkari-invaasiosta että juuri..siksi.

    Äänestä

  • Ohikulkija viestittää kirjoitti:

    Minä muuten kysäisin asiaa kaupassa.
    Kanavat saa joka mallissa järjesteltyä, mutta EI numeroitua uudelleen. Eli siis kaukosäätimellä ei voi painaa numeronäppäimiä eli se järjestely toimii vain skrollailemalla eikä ulotu varsinaisiin numeroihin.

    Minä tein tällaisen kysymyksen kaupassa, ja sain vastauksen että heidän malleissaan ei ilmeisesti onnistu.

    "Eli siis: Jos järjestän kanavat niin, että järjestys on esimerkiksi: Yle 1,
    Yle 2, Mtv3, Nelonen, Subtv, Yle Teema, jne. Tuleeko silloin muutos myös
    niin, että kun painan esimerkiksi numeropainiketta 5 kaukosäätimessä, niin
    se näyttää kanavaa subtv eikä Fst?" (Ainakin kokeiltu Humax, Nokia ja Finlux eivät suostuneet tällaiseen toimenpiteeseen).

    Kanavalistoissa on oletuksena, että 1,2,3,4,Fst,Subtv jne. Jos tätä järjestystä haluaa muuttaa, niin tuntuu menevän vaikeaksi jos haluaa myös kaukosäätimen numeropainikkeilla leikkiä.

    Äänestä

  • Ohikulkija viestittää kirjoitti:

    Minä muuten kysäisin asiaa kaupassa.
    Kanavat saa joka mallissa järjesteltyä, mutta EI numeroitua uudelleen. Eli siis kaukosäätimellä ei voi painaa numeronäppäimiä eli se järjestely toimii vain skrollailemalla eikä ulotu varsinaisiin numeroihin.

    medion mdt 9020 digiboxissa voi tehdä suosikkilistan niin, että kanavat saa numeroitua haluamallaan tavalla. Eli se toimii. Ja hyvin toimiikin. Samallahan saa poistettua turhat kanavat siltä listalta (itse poistelin urheilut ja kaksi kanavaa, joilta ei tunnu tulevan kuin kännypelejä).

    Äänestä

  • 13.2 Service List
    13.2.1 Service List Requirements
    The NorDig IRD shall maintain a service list based on SI-information. The NorDig IRD identifies a
    service uniquely through the combination of original_network_id, transport_stream_id and service_id.
    (The broadcaster however shall make services uniquely identified in the broadcast throught the
    combination of only original_network_id and service_id). The service list shall include the services and
    should also include the corresponding network names. The service list can be completely updated by
    the user by initiating the tuning/scanning procedure(s) for the connected tuners (see section 3.1.2). The
    corresponding part of the service list shall be updated within 1 second after reception of an updated SI
    table; updates should be made each time the NorDig IRD is switched from active to stand-by and shall
    be made each time the NorDig IRD is switched from stand-by to active.
    The IRD shall (1) build up different sections inside one service list or build up several service lists, one
    for each different service_type as the default IRD service list(s). Minimum three different sections/lists
    shall be supported for three different categories of service_types and they are ‘TV’, ‘Radio’ and
    ‘Data’/’other’ services. (An IRD only supporting less default lists/sections than listed service_types in
    ETSI EN 300 468 [5], may sort service_types into one of the supported lists, e.g. ‘digital radio sound
    service’ and ‘FM radio’ services may be sorted into same list, Radio).
    The service list shall be displayed to the user. The user shall be able to select a service from the
    displayed service list. The selected service shall appear immediately (see section 10.4).
    The IRD should provide functionality for the viewer to build up additional personal service lists with
    the viewer’s own preferred services (like mixed service_type) and own preferred order or manually reorder
    the default service list(s). If any network operator makes changes in his part of the service list, the
    NorDig should place new entries at the end of the corresponding part of the user service list.
    The information in the descriptors specified in table 13.1 and 13.2 shall be displayed. The original
    network operator name may be omitted in case only one network is available.
    Note 1: Recommended for NorDig I
    13.2.2 Service list functions for the Network Information Table (NIT)
    The NorDig IRD shall make use of the descriptors listed in table 13.1 in all NIT_actual (the transport
    stream the NorDig IRD is tuned to) and NIT_other (other transport stream) tables available in order to
    update the service list (system delivery data, number of transport streams, logic channel number etc).
    Note: NorDig IRDs with a terrestrial front-end shall be able to install and update the service list
    components even if the transport stream does not contain the terrestrial_ delivery_
    system_descriptor in the NIT_actual and the NIT_other streams (NIT_actual: the transport
    stream the IRD is tuned to. NIT_other: other transport stream).
    A cable NorDig IRD should provide functionality for fast installation of services by typing the
    network_ID into the receiver. In such a case, the IRD shall process only that specific NIT (other) table
    NorDig-Unified ver 1.0.1
    61
    (with corresponding network_ID) from current/actual transport stream and only install/display services
    listed in that table’s service_list_descriptors.
    A Navigator shall never display services that the IRD is not able to receive or decode except for descrambling
    (i.e. a pure satellite IRD shall not display services which are described in NITother tables
    for secondary cable networks).
    A NorDig IRD shall (1) not install, be able to reach or display services or networks with
    original_network_ID and/or network_ID which are marked as ‘private_temporary_use’ as defined in
    ETR 162 [16] (i.e. an original_network_ID 0xFF00 – 0xFFFF and/or network_ID 0xFF01 – 0xFFFF).
    (This descriptor may be used by broadcasters to avoid confusing consumers with (shorter) test and
    demonstration transmissions).
    Note 1: Recommended for NorDig I
    Services that are not listed in NorDig Logic_channel_descriptor, shall be displayed in the service list(s)
    and shall be located last in the list (for that service_type).
    NIT descriptors
    Network_name_descriptor
    Satellite_delivery_system_descriptor (2)
    Cable_delivery_system_descriptor (2)
    Terrestrial_delivery_system_descriptor (2)
    Service_list_descriptor
    (Nordig) Logic_channel_descriptor
    Table 13.1 NIT descriptors
    Note 2: Recommended for NorDig I
    13.2.3 Service List functions for the Service Description Table (SDT)
    The IRD shall use the descriptors listed in table 13.2 from both SDT_actual and SDT_other tables to
    update the service list (service names etc.).
    SDT descriptors
    Service_descriptor
    CA_identifier_descriptor (1)
    Table 13.2 SDT descriptors
    Note 1: Recommended for NorDig I
    13.2.4 Network Evolution and Service Changes
    The NorDig IRD shall (1) dynamically update the Service List whenever changes occur in the NIT and
    SDT tables (i.e. typically handling the version numbers of the tables).
    Note 1: Recommended for NorDig I
    Initiation of update in the Service List that the IRD is not able to perform in the ‘background’ without
    disturbances or user action/confirmation, shall (only) be made after manual power up or after user
    selection to an affected service/transport stream (e.g. when re-scanning is needed).
    The NorDig IRD shall not remove any service(s) automatically without user confirmation (to avoid
    irritation), when services are permanently removed from the SI. When a service and/or a transport
    stream is added or removed within the installed networks, the user shall automatically be informed after
    a manual power up or when accessing the navigator.

    Äänestä

Hyvä! Lisää urbaanilegendoja peliin vaan, kun ne lupatarkastajien peilausautot ovat niin yksitoikkoista luettavaa, joten tämä uusi on hyvä: Digi on huono, kun KAIKISSA bokseissa on puute ettei niissä voi uudelleenjärjestellä kanavia.

Äänestä
  • Lupatarkastajien tehtäviin tullaan lisäämään digitv-neuvonta ;-)

    Äänestä

  • tarkastaja kirjoitti:

    Lupatarkastajien tehtäviin tullaan lisäämään digitv-neuvonta ;-)

    Tarkastajat eivät tekniikasta ymmärrä mitään, nehän on päsääntöisesti päätyöltään haastemiehiä ja poliiseita, joten se siitä opastuksesta, ei irtoa kuin sakkolappuja.

    Äänestä

  • eivät kirjoitti:

    Tarkastajat eivät tekniikasta ymmärrä mitään, nehän on päsääntöisesti päätyöltään haastemiehiä ja poliiseita, joten se siitä opastuksesta, ei irtoa kuin sakkolappuja.

    Kyllä minäkin muistan jonkin ministerityöryhmän tuollaista esittäneen.
    Eihän niiden tarvitse kuin osata kytkeä scart-johto.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Juha kirjoitti:

Luin eräästä sanomalehdestä ettei digilaitteissa ole edes
samoja ominaisuuksia kuin (analogisessa) videonauhurissa.
Lehtijutun mukaan digilaitteiden valmistajat rahastavat kuluttajia
myymällä laitteita joissa on vain yksi,kaksi tai kolme ominaisuutta
kun taas videonauhurista löytyy esimerkiksi viritin,tallennusmahdollisuus,
ajastinnauhoitus,ja tallennus kasetille.

Tuntuu aika mielettömältä se että joutuisi ostamaan vähintään kaksi
digilaitetta ja sitten niitä joutuisi yhdistelemään johdoilla keskenään?

Jossain vaiheessa varmaan tulee myyntiin digilaite jossa on samat
ominaisuudet kuin videonauhurissa joten kannattaa odottaa,
Miksi esimerkiksi TV-signaalin käsittelyn(digiboxi) ja tallennuksen
pitäisi olla erillisissä laitteissa kun videonauhurissa ne(ominaisuudet)
on saman laitteen sisällä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu