Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

kolmen koti-ilta

Viettelimme ansaittua viikonloppuvapaata tyttökaverini kanssa.
Sarilla oli kova hinku päästä bileistämään baariin mutta itse en jostain syystä ajatukselle lämmennyt, vaan halusin olla vain kotona telkkarin ääressä löhöillen.
Sarin menojalkaa kutitti kuitenkin siihen malliin että hänen oli päästävä.
Niinpä hän soitti Terhille, josko tämä lähtisi mukaan viettämään railakasta tyttöjen iltaa ja yllätys yllätys; suostuihan tämä.
Terhi tuli meille ja tytöt alkoivat nappailla siideriä ja vedellä meikkiä naamaansa, itse kipaisin lähikaupasta muutaman oluen itselleni illaksi, ettei nyt ihan kuivin suin tarvitsisi istuskella.

Tytöt lähtivät kauniiksi laittautuneina ja menojalkaa näytti tosiaan kutittavan.
- Olkaahan sitten kiltisti, huikkasin Sarin ja Terhin perään.
- Ainahan me, kuului vastaus.

Tuijottelin telkkarista jotain tylsää leffanpätkää ja nappailin olutta. Tuntui oikeastaan ihmeelliselle istuskella yksin olohuoneen sohvalla perjantai-iltana.
Ajattelin viihdyttää itseäni katselemalla kotivideota, joka joskus tuli Sarin kanssa kuvattua.
Kalu alkoi jäykistyä väkisinkin kun katselin videolla nakuna keikistelevää tyttöystävääni ja kiihkeitä rakastelusessioitamme.
Pakko pitää paineet sisällä siihen saakka kun Sari tulee kotiin, ajattelin.

Heräsin jossain vaiheessa sohvalta, katsoin kelloa, se näytti yhtä. Sammutin television ja hoipersin makuuhuoneeseen, suljin silmät ja nukahdin saman tien.

Unen läpi aloin kuulla ääniä olohuoneesta, istahdin sängylle unenpökkyrässä, kello oli kolme.
Sari oli tullut kotiin ja äänistä päätellen Terhi mukanaan.
Tarkemmin ääniä kuunneltuani aloin hieman ihmettelemään mitä olkkarissa oli oikein tekeillä.
Sitten muistin erään pikku jutun: olin unohtanut kotivideomme videonauhuriin ja äänistä päätellen ravintolasta tulijat olivat syventyneet tätä taidepaukkua katselemaan!
Naama punaisena hiivin kohti olohuonetta ja olin pudota perseelleni kurkatessani ovelta olkkariin.
Terhi makasi sohvalla jalat levällään, vain saappaat yllään Sarin ollessa täydessä touhussa nuoleskelemassa ystävättärensä jalkoväliä. Sari oli riisunut itsensä täysin alastomaksi.
Taustalla pyöri kotipornovideomme.
Olipa näky! En tiennytkään Sarilla olevan mieltymyksiä myös naisia kohtaan. En kyllä voisi sanoa muuta kuin että pidin näkemästäni kovasti. Terhikin näytti nakuna todella haluttavalta pakkaukselta.
Aikani tyttöjen puuhastelua vakoiltuani huomasin kullini kohonneen juhlakuntoon.
Tipautin kalsarit jalastani ja ajattelin marssia muina miehinä olkkariin.
- Jahas. Oliko mukava ilta? kysäisin samalla kun astelin kyrpä pystyssä tyttöjen salaiseen lemmenpesään.
- Sieltähän saapuu meidän leffatähtemme, Sari tuumasi, kuin mitään ihmeellistä ei olisi tapahtumassa.
- Käytiin vähän kuumina ja kosteina Sarin kanssa kun katottiin tota teidän videoo, Terhi läähätti sohvalta.
- Hyvä että on kelvannut, sanoin.
- Näyttäkääs livenä miten se homma hoituu, Terhi hihitteli humalaisen naisen kiherrystä.

Kieltämättä tilanne jonkin verran ujostutti, mutta muutama bisse päässä rohkaisi eteenpäin.
Istahdin sohvalle tyttöjen viereen, Sari alkoi runkkailla ja nuoleskella ahnaasti kaluani.
Terhi siirtyi paremmalle katselupaikalle nojatuoliin. Teki nannaa katsoa seksikästä Terhiä pitkävartisissa saappaissaan hyväilemässä pilluaan samalla kun tyttöystäväni touhusi kaluni ja pallieni kimpussa.
Aikansa katseltuaan Terhi siirtyi takaisin sohvalle ja alkoi hyväillä Saria joka puolelta tämän vartaloa.
Sari kävi kontalleen sohvalle jatkaen edelleen suihin ottoa ja Terhi siirtyi nuolemaan Sarin pillua takaapäin.
- Nyt olis aika päästä jo asiaan, huokasin Sarille.
- Äläs poika kiirehdi, annetaan nyt vieraankin maistaa isäntää, Sari vastasi.
En enää tiennyt oliko se unta vai totta kun Terhi polvistui eteeni ja alkoi yhdessä Sarin kanssa nuoleskelemaan tikkariani. Tällaisesta hoidosta en ollut koskaan uskaltanut edes unelmoida, ja nyt se olikin totisinta totta.
Totta oli myös se, että nyt pitäisi jo päästä työntelemään kyrpää pilluun ja äkkiä.
Vedin Saria istumaan päälleni, tuntui taivaalliselta tuntea kalun uppoavan kireään, märkään pilluun. Sarin suusta pääsi syvä huokaus ja hän alkoi ratsastaa villisti päälläni. Terhi hyväili takaa päin Sarin pyöreitä rintoja ja suuteli tämän kaulaa ja niskaa.
Siirryimme lattialle siten, että Sari pääsi jatkamaan kesken jäänyttä Terhin nuolemista ja minä nussin Saria takaa.
Terhi nosti jalkansa Sarin olkapäille ja puristi lujalla otteella tämän hiuksista.
Tunsin orgasmin tulevan, vedin mulkkuni Sarin pillusta ulos ja siirryin Terhin viereen. Lasti lähti tulemaan ja annoin sperman roiskua Terhin kasvoille ja rinnoille.
- Tahtoo samaa myös sisäisesti, Terhi tuumasi.
Katsoin epäilevästi Saria, näinköhän tuo hyvää tykkää jos alan nussimaan hänen parasta ystäväänsä.
Sari hymyili ja siirtyi Terhin haarukasta imemään orkusta veltostunutta kaluani. Kovin suuria poppakonsteja ei tarvinnut tehdä kun kulli seisoi taas täydessä loistossaan.
Nostin Terhin jalat olkapäilleni ja painaisin kuumana sykkivän lemmensalkoni hänen posliiniin, kireään herkkuunsa.
Sari asettui hajareisin Terhin kasvoille. Nussin kuin viimeistä päivää Terhin jo huutaessa orkkuaan, myös Sari huohotti siihen malliin että tiesin hänenkin h-hetkensä koittaneen.
Ammuin lastini Terhin sisään ja rohahdin hänen päälleen, nuoleskelin hänen kaulaansa ja Sarin reisiä ja klitorista.
Rättipoikki väsyneenä nousimme, menimme parvekkeelle alastomina tupakalle.
- Kiitos liveshowsta, Terhi naurahti.
- Neiti on hyvä vaan, olihan tämä hieman erilainen koti-ilta, kuin mihin olen tottunut, tuumasin.

Terhi kävi suihkussa ja lähti kotiinsa. Käperryimme Sarin kanssa sänkyymme totaalisen tyydytettyinä ja yhtä kokemusta rikkaimpina.


                  
23825
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tollaisesta minäkin haaveilen että tyttöystäväni tekisi mulle samoin jonkun upean ystävänsä kanssa.

Noh, ehkä joskus...

Kiitti, piristi työpäivää.
Täytyy kohta lähteä kotiin moikkaamaan
laivalta tulluttu kihlattua, kun ei ollakaan taas pariin päivään... (toivottavasti sillä olis joku kaveri mukana ja tehtäis niin kuin sun tarinassas..)

Lisää tuollaisia !!!

Äänestä
  • No ei tuo nyt mikään hyvä ollut. Eikä edes keskinkertainen. Tarinankulku, tunnelmankuvaus ym. täyttä paskaa. Mutta pääasia tässä olikin varmaan tuo seksikohtaus eikä hyvin kerrottu tarina?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jakke kirjoitti:

Viettelimme ansaittua viikonloppuvapaata tyttökaverini kanssa.
Sarilla oli kova hinku päästä bileistämään baariin mutta itse en jostain syystä ajatukselle lämmennyt, vaan halusin olla vain kotona telkkarin ääressä löhöillen.
Sarin menojalkaa kutitti kuitenkin siihen malliin että hänen oli päästävä.
Niinpä hän soitti Terhille, josko tämä lähtisi mukaan viettämään railakasta tyttöjen iltaa ja yllätys yllätys; suostuihan tämä.
Terhi tuli meille ja tytöt alkoivat nappailla siideriä ja vedellä meikkiä naamaansa, itse kipaisin lähikaupasta muutaman oluen itselleni illaksi, ettei nyt ihan kuivin suin tarvitsisi istuskella.

Tytöt lähtivät kauniiksi laittautuneina ja menojalkaa näytti tosiaan kutittavan.
- Olkaahan sitten kiltisti, huikkasin Sarin ja Terhin perään.
- Ainahan me, kuului vastaus.

Tuijottelin telkkarista jotain tylsää leffanpätkää ja nappailin olutta. Tuntui oikeastaan ihmeelliselle istuskella yksin olohuoneen sohvalla perjantai-iltana.
Ajattelin viihdyttää itseäni katselemalla kotivideota, joka joskus tuli Sarin kanssa kuvattua.
Kalu alkoi jäykistyä väkisinkin kun katselin videolla nakuna keikistelevää tyttöystävääni ja kiihkeitä rakastelusessioitamme.
Pakko pitää paineet sisällä siihen saakka kun Sari tulee kotiin, ajattelin.

Heräsin jossain vaiheessa sohvalta, katsoin kelloa, se näytti yhtä. Sammutin television ja hoipersin makuuhuoneeseen, suljin silmät ja nukahdin saman tien.

Unen läpi aloin kuulla ääniä olohuoneesta, istahdin sängylle unenpökkyrässä, kello oli kolme.
Sari oli tullut kotiin ja äänistä päätellen Terhi mukanaan.
Tarkemmin ääniä kuunneltuani aloin hieman ihmettelemään mitä olkkarissa oli oikein tekeillä.
Sitten muistin erään pikku jutun: olin unohtanut kotivideomme videonauhuriin ja äänistä päätellen ravintolasta tulijat olivat syventyneet tätä taidepaukkua katselemaan!
Naama punaisena hiivin kohti olohuonetta ja olin pudota perseelleni kurkatessani ovelta olkkariin.
Terhi makasi sohvalla jalat levällään, vain saappaat yllään Sarin ollessa täydessä touhussa nuoleskelemassa ystävättärensä jalkoväliä. Sari oli riisunut itsensä täysin alastomaksi.
Taustalla pyöri kotipornovideomme.
Olipa näky! En tiennytkään Sarilla olevan mieltymyksiä myös naisia kohtaan. En kyllä voisi sanoa muuta kuin että pidin näkemästäni kovasti. Terhikin näytti nakuna todella haluttavalta pakkaukselta.
Aikani tyttöjen puuhastelua vakoiltuani huomasin kullini kohonneen juhlakuntoon.
Tipautin kalsarit jalastani ja ajattelin marssia muina miehinä olkkariin.
- Jahas. Oliko mukava ilta? kysäisin samalla kun astelin kyrpä pystyssä tyttöjen salaiseen lemmenpesään.
- Sieltähän saapuu meidän leffatähtemme, Sari tuumasi, kuin mitään ihmeellistä ei olisi tapahtumassa.
- Käytiin vähän kuumina ja kosteina Sarin kanssa kun katottiin tota teidän videoo, Terhi läähätti sohvalta.
- Hyvä että on kelvannut, sanoin.
- Näyttäkääs livenä miten se homma hoituu, Terhi hihitteli humalaisen naisen kiherrystä.

Kieltämättä tilanne jonkin verran ujostutti, mutta muutama bisse päässä rohkaisi eteenpäin.
Istahdin sohvalle tyttöjen viereen, Sari alkoi runkkailla ja nuoleskella ahnaasti kaluani.
Terhi siirtyi paremmalle katselupaikalle nojatuoliin. Teki nannaa katsoa seksikästä Terhiä pitkävartisissa saappaissaan hyväilemässä pilluaan samalla kun tyttöystäväni touhusi kaluni ja pallieni kimpussa.
Aikansa katseltuaan Terhi siirtyi takaisin sohvalle ja alkoi hyväillä Saria joka puolelta tämän vartaloa.
Sari kävi kontalleen sohvalle jatkaen edelleen suihin ottoa ja Terhi siirtyi nuolemaan Sarin pillua takaapäin.
- Nyt olis aika päästä jo asiaan, huokasin Sarille.
- Äläs poika kiirehdi, annetaan nyt vieraankin maistaa isäntää, Sari vastasi.
En enää tiennyt oliko se unta vai totta kun Terhi polvistui eteeni ja alkoi yhdessä Sarin kanssa nuoleskelemaan tikkariani. Tällaisesta hoidosta en ollut koskaan uskaltanut edes unelmoida, ja nyt se olikin totisinta totta.
Totta oli myös se, että nyt pitäisi jo päästä työntelemään kyrpää pilluun ja äkkiä.
Vedin Saria istumaan päälleni, tuntui taivaalliselta tuntea kalun uppoavan kireään, märkään pilluun. Sarin suusta pääsi syvä huokaus ja hän alkoi ratsastaa villisti päälläni. Terhi hyväili takaa päin Sarin pyöreitä rintoja ja suuteli tämän kaulaa ja niskaa.
Siirryimme lattialle siten, että Sari pääsi jatkamaan kesken jäänyttä Terhin nuolemista ja minä nussin Saria takaa.
Terhi nosti jalkansa Sarin olkapäille ja puristi lujalla otteella tämän hiuksista.
Tunsin orgasmin tulevan, vedin mulkkuni Sarin pillusta ulos ja siirryin Terhin viereen. Lasti lähti tulemaan ja annoin sperman roiskua Terhin kasvoille ja rinnoille.
- Tahtoo samaa myös sisäisesti, Terhi tuumasi.
Katsoin epäilevästi Saria, näinköhän tuo hyvää tykkää jos alan nussimaan hänen parasta ystäväänsä.
Sari hymyili ja siirtyi Terhin haarukasta imemään orkusta veltostunutta kaluani. Kovin suuria poppakonsteja ei tarvinnut tehdä kun kulli seisoi taas täydessä loistossaan.
Nostin Terhin jalat olkapäilleni ja painaisin kuumana sykkivän lemmensalkoni hänen posliiniin, kireään herkkuunsa.
Sari asettui hajareisin Terhin kasvoille. Nussin kuin viimeistä päivää Terhin jo huutaessa orkkuaan, myös Sari huohotti siihen malliin että tiesin hänenkin h-hetkensä koittaneen.
Ammuin lastini Terhin sisään ja rohahdin hänen päälleen, nuoleskelin hänen kaulaansa ja Sarin reisiä ja klitorista.
Rättipoikki väsyneenä nousimme, menimme parvekkeelle alastomina tupakalle.
- Kiitos liveshowsta, Terhi naurahti.
- Neiti on hyvä vaan, olihan tämä hieman erilainen koti-ilta, kuin mihin olen tottunut, tuumasin.

Terhi kävi suihkussa ja lähti kotiinsa. Käperryimme Sarin kanssa sänkyymme totaalisen tyydytettyinä ja yhtä kokemusta rikkaimpina.


                  

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu