Lapsemme on 70 oppilaan kyläkoulussa. Tällä kylällä ihmiset tuntuvat tietävän toistensa asiat paremmin kuin omat. No se on varmaan tavallista jokaisessa pikkukylässä.
Ongelma on se, että 3-4 luokan keski-ikäisellä naisopettajalla on tapana ottaa suosikkioppilaansa ja toisaalta silmätikkunsa. Meidän lapsemme on joutunut opettajan silmätikuksi. Hän huomauttelee tytöllemme kaikenlaisista asioista muiden aikana. Eräänkin kerran minulle kävi vahinko, kun olin hukannut lapun, jossa luki että koulu alkaa klo 8.00 eräänä päivänä. Tyttö meni normaalisti 10:ksi tuona päivänä, ja opettaja oli huutanut tytölle naama punaisena myöhästymisestä. Opettaja soitti minulle vihaisena ja sanoin, että lappu oli varmasti hukkunut johonkin ja olimme unohtaneet koko 8-aamun. Tämän jälkeen opettaja oli nolannut tytön koko luokan edessä sanomalla, että tyttöni äiti ei osaa vieläkään lukea ja sen takia tyttöni myöhästyi. Kaikki ovat tämän jälkeen kiusanneet tyttöäni, että eikö äitisi osaa lukea. Lisäksi opettaja nälvii koko ajan tyttöäni, vaikka hän on rauhallinen ja ehkä hieman ujokin. Kaikki tietysti perustuu siihen, mitä tyttöni on sanonut, mutta ei tuollaisia juttuja tyttö kyllä osaisi keksiäkään. Ja kyllä olen monet puhelinsoitot opettajan kanssa tehnyt. Rivien välistä olen kuullut, että olen alempiarvoinen ihminen kuin hän ja tietyt muut ihmiset, koska olen "vain" tavallinen duunari.
Ongelma on se, että 3-4 luokan keski-ikäisellä naisopettajalla on tapana ottaa suosikkioppilaansa ja toisaalta silmätikkunsa. Meidän lapsemme on joutunut opettajan silmätikuksi. Hän huomauttelee tytöllemme kaikenlaisista asioista muiden aikana. Eräänkin kerran minulle kävi vahinko, kun olin hukannut lapun, jossa luki että koulu alkaa klo 8.00 eräänä päivänä. Tyttö meni normaalisti 10:ksi tuona päivänä, ja opettaja oli huutanut tytölle naama punaisena myöhästymisestä. Opettaja soitti minulle vihaisena ja sanoin, että lappu oli varmasti hukkunut johonkin ja olimme unohtaneet koko 8-aamun. Tämän jälkeen opettaja oli nolannut tytön koko luokan edessä sanomalla, että tyttöni äiti ei osaa vieläkään lukea ja sen takia tyttöni myöhästyi. Kaikki ovat tämän jälkeen kiusanneet tyttöäni, että eikö äitisi osaa lukea. Lisäksi opettaja nälvii koko ajan tyttöäni, vaikka hän on rauhallinen ja ehkä hieman ujokin. Kaikki tietysti perustuu siihen, mitä tyttöni on sanonut, mutta ei tuollaisia juttuja tyttö kyllä osaisi keksiäkään. Ja kyllä olen monet puhelinsoitot opettajan kanssa tehnyt. Rivien välistä olen kuullut, että olen alempiarvoinen ihminen kuin hän ja tietyt muut ihmiset, koska olen "vain" tavallinen duunari.
Vastaukset 10
Vanhimmat
toivottavasti Sinulla on voimia viedä asiaa eteenpäin. Jos ei rehtorille, niin sivistyslautakunnalle.
Opettaja on toiminut räikeän törkeästi. Onko hän todellakin pätevä opettaja? Onko vielä tänäpäivänä tuollaista nolaamista? karmivaa!
Vaadi tapaamista siten, että paikalla on muitakin aikuisia, esim. koulukuraattori, rehtori, psykologi, terveydenhoitaja. Onko heissä ketään, joihin luotat? Onko tytölläsi luokkatoveria, joka voisi vahvistaa tyttösi kertomat jutut?
Minä kyllä repisin kiukusta hiuksia päästäni, jos noin kohdeltaisiin lastani.
Voimia kyllä olisi, mutta kun tuo opettaja sattuu olemaan koulun johtaja-opettaja, varsinaista rehtoria ei ole näin pienessä koulussa. Keneenkään opettajakunnasta ei voi luottaa, koko opettajakunta on korruptoitunutta, eli oma koira ei pure. Kuraattorille olen joskus aiemmin soittanut vastaavanlaisesta tapauksesta, mutta hän ei ollut valmis viemään asiaa niin pitkälle, että mitään ryhmäkeskustelua olisi käyty opettajan kanssa. Kuraattori vain sanoi, että opettajillakin on joskus huonoja päiviä, ja sanoi että on vain parempi vaieta, koska jos sana leviää niin voi kiusaaminen vain lisääntyä oppilaiden toimesta. Soitin myös tuolle opettajalle ja pyysin päästä puhumaan asiasta kahden kesken, mutta hän vain tokaisi että jos en osaa kasvattaa lapsiani, niin turha tänne on tulla puhumaan omista ongelmista. Meinasin revetä kiukusta ja sanoin pari valittua sanaa, jolloin hän löi luurin korvaani.
on koulunjohtajan pomo, sekä sivistyslautakunta. Soita sivistystoimenjohtajalle ja jokaiselle sivistyslautakunnan jäsenelle erikseen ja selvitä tilanne. Laadi myös kirjallinen selvitys asiasta. Muista kertoa asia lapsesi kannalta ja kertomana sekä tuntemana ja vältä haukkumasta suoraan opettajaa typeräksi luupääksi, ettei tule kunnianloukkaussyytettä.
Kyllä näiden ihmisten pitäisi reagoida asiaan.
Tarinasi kuulostaa jo kauhujutulta. Älä anna asian jäädä tähän. Ota kaikki voimat käyttöön.
Mitä itse olen 3-4-luokkalaisten kanssa tekemisissä ollut, niin useinpa olen kuullut, että " ei tarvitse huutaa", kun oppilasta huomauttaa ihan normaalilla äänensävyllä... ja tuo ei oikein tuntunut loogiselta, että ensin opettaja nolaa oppilaan huutamalla, sitten soittaa vihaisena kotiin ja sitten tunnilla palaa aiheeseen haukkumalla äitiä... mutta miksei...
Annat tytölle luvan (siis jos hänellä itsellään pokka pitää ja kyseinen opettaja häntä viellä opettaa) sanoa opettajalle suoraan takaisin ei nyt ehkä ihan räikeimpiä kirosanoja käyttäen tai vastavaa, Koska itse teen saman asian koulussa jos joku minua tai tuttujani/kavereitani alkaa haukkumaan perheestä puhumattakaan oli kyseessä opettaja tai ei. Nauhuri vaan kouluun mukaan jos ei ala haukkuminen loppumaan.
niin kyllä se opettaja siitä tokenee. Jos lapsen koulu alkaa yhden opettajan takia pelottaa ja kärsii, niin, se jättää siitä semmoiset jäljet ja vaikuttaa lapsen tulevaisuuteen, että itsetunto menee, ja mitään hän ei osaa tehdä omasta mielestä oikein.
Älä anna opettajalle semmoista valtaa, mitä nopeimmin puutut, sen parempi.
Tuollalailla käyttäytyvällä ihmisellä on selvästi psyykkkisiä ongelmia, jotka purkaa lapsiin. Aivan selvästi väärällä alalla. Pieni "huilaustauko" olisi parasta opettajalle.
Lakkaapa olemasta VAIN tavallinen duunari. Ala käyttäytyä niin, että sinullakin on arvoa, eikä silmille hypitä. Lapsesi nimittäin ottaa sinusta mallia, myös siinä, miten hän pärjää ei niin mukavien asioiden edessä.
Kuulostaa tutulta: oma poikani oli esiluokalta lähtien kyläkoulun johtajaopettajan hampaissa. Luotin ensin opeen, ja yritin ohjata poikaa olemaan kiltimpi jne. kunnes älysin, että pojasta tehtiin syntipukki kaikkiin ongelmiin. No, keskusteluja, neuvotteluja, psykologeja jne. tässä on puhuteltu, kolme vuotta meni, että opettaja vaihtui, ja nyt sitten käydään lapsen kanssa vikaan menneitä vuosia läpi. Poika tietää tänä päivänä, että vika ei ollut hänessä vaan opettajassa. Opettaja ei mulle enää päivää sano, mutta muut vanhemmat valitsivat minut johtokuntaan. Siellä meidän on pakko tulla jotenkin juttuun myös johtajaopettajan kanssa. Välit ei meillä tule koskaan kuntoon, mutta uskon olleeni oikealla tiellä ottaessani kantaa opettajan käyttäytymiseen, vaikka hänen vihansa päälleni sainkin. Koulutoimenjohtajasta nyt ei ollut mitään apua, pikkukunnissa pitävät omiensa puolta. Ainoa keino olisi ollut valittaa lääniin, jolloin joutuisivat tekemään selvityksiä kirjallisesti. Eihän ne siitä muutu kovin paljoa, mutta toivottavasti menevät vähän varovaisemmaksi lapsien kohtelussa.
Tärkeintä koko hommassa on tukea ja vahvistaa lapsen itsetuntoa. Ei se lapsen tarvitse opettajalle alkaa vastaan sanoa, mutta jättää omaan arvoonsa open mielipiteet. Ikävintä koko hommassa taas on se, että kaverisuhteet voi jäädä kehittymättä, ja siihen on vaikea vaikuttaa. Siitä olen lapselleni sanonut, että elämää on pitkälti edessä, ja todella hyviä ystäviä vielä tulossa, vaikkei omasta koulusta niitä löytyisikään.
Voimia sinulle ja lapsellesi!
tuollainen silmätikuksi ottaminen (koulukiusaaminen opettajan taholta),kun se pakosta vaikuttaa oppilaan menestymiseen nyt ja myöhemmin elämässä ja on siinä koulutyössä lapsille ihan tarpeeksi päänvaivaa ja jaksamista;läksyt on vaativia ja lapsillakin aina kiire nykyään.Meidän koulukkaan luokan opettajat vaihtuivat yhdellä luokalla jatkuvaan ja silloin oli tietämistä lapsen koulun käynnissä,kun aina oli uusi opettaja ja "uudet säännöt",että kun nyt tehdään näin kun minä olen opettajana.Aivan sääli on jos toiset oppilaat alkavat pilkata yhtä opettajan käytöksen takia,toivottavasti sinne kouluun saadaan parempi opettaja.Se on kyllä väärin jos lapsen koulunkäyntiä rupeaa vaikeuttamaan nolostuttavilla huomautuksilla.
Meilläkin kyseessä oli kyläkoulu, oireet pääsivät aika pahaksi. Tyttö alkoi itkemään kouluaamuina, että ei tahdo mennä kouluun. Koskaan ei olisi saanut päästää asioita menemään niin pahaksi. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi se, että tyttö siirtyi käymään koulua 40km päähän. Nyt käy taas iloisemmin koulussa ja on palautunut omaksi itsekseen. Tyttö oli silloin neljännellä, nyt viidennellä luokalla. Opettajasta tehtiin useita valituksia korkeammillekin tahoille, mutta pitivät omiensa puoliaan. Kyläkouluihin opettajien löytäminenkään ei toisaalta ole kovin helppoa..