tason lasku

Mielenkiintoista, että itseasiassa ammatillisen koulutuksen taso on laskenut "uusien" ammattikorkeakoulujen myötä, entisistä opistoista valmistui tasokkaampaa porukkaa! Sen siitä saa, kun todellisten sisältöjen sijaan keskitytään titteleiden varasteluun akateemisesta maailmasta, olisiko pitänyt aloittaa se kehitystyö jostain muusta, vaikkapa opetuksesta.
3375
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen kuullut samaa. Vanhemman polven inssit päivittelevät kun ei osaa nuoripolvi tehdä käytännön duunia. Akateemisesti pölyttynyttä on insinöörispolvi nykyään.

Opetusministeriölle vinkki asiasta.

Äänestä

AMK:ssa ei opetuksen taso ole laskenut mihinkään opistoajoilta. Opetuksen MÄÄRÄ on pudonnut. Ja sitäkään ei ole kaikilla aloilla tapahtunut juuri lainkaan. Tietysti opetuksen MÄÄRÄN ollessa entistä alhaisempi, aiheuttaa se valmistuvien TASON putoamista. Ei pidä sotkea asioita keskenään.

Itse opiskelen tietotekniikkaa ja on täysin turha tulla väittämään, että olen valmistuttuani alallani epäpätevämpi, kuin aikaisempien polvien insinöörit. Asia on meidän alalla täysin päinvastoin. Lisäyksenä vielä, että vertailua ei "vanhoihin partoihin" voi suorittaa, koska heillä alakohtainen opiskelu oli helvetisti helpompaa. Sen aikainen tietotekniikka oli huomattavasti yksinkertaisempaa. Ei voida edes verrata perusteiden ymmärtämisestä, koska perusteet ovat myös monelta osalta muuttuneet. Tämä koskee vain siis IT-alaa.

Äänestä
  • Éi kannata sotkea asioita, ei. Huomaatko muuten itse mitään eroa termeillä "opetus" ja koulutus?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


fjajak kirjoitti:

Mielenkiintoista, että itseasiassa ammatillisen koulutuksen taso on laskenut "uusien" ammattikorkeakoulujen myötä, entisistä opistoista valmistui tasokkaampaa porukkaa! Sen siitä saa, kun todellisten sisältöjen sijaan keskitytään titteleiden varasteluun akateemisesta maailmasta, olisiko pitänyt aloittaa se kehitystyö jostain muusta, vaikkapa opetuksesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu