Ennen vanhaan, kun ammattikorkeakouluja ei vielä ollut olemassakaan, kaikki oli jotenkin paljon selkeämpää. Esim. eri oppilaitoksissa olevat opiskelijat eivät ollenkaan mollanneet toisiaan, vaan jokainen pysyi lestissään ja kunnioitti toisiaan, koska eri oppilaitoksista valmistuvien työtehtävät työelämässä olivat selkeämmät kuin nykyään. Jos jo opiskeluaikana on tätä asennetta, jota näillä palstoilla näkee, niin ei voi kuin todeta, että kyllä on työelämä nykyään kovaa henkiseltä kantilta. Näin vanhempana ihmisenä sanoisin, ettei se ihmisarvo ole oppilaitoksesta eikä oppiarvosta kiinni. Kaikilla on oma, yhtä arvokas tehtävänsä työelämässä sitten kun sinne asti pääsee. Ammattiakin ehtii vaihtamaan elämänsä aikana vielä moneen kertaan. Tämmöinen toisten aliarviointi ja kiistely tyhjänpäiväisistä asioista, mitä näilläkin sivuilla näkee, osoittaa vaan omaa kypsymättömyyttä. Miten se vanha sananlasku taas menikään, että "Joka itsensä ylentää, se ...."
ennen
vanhaan
6477
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyllä. Vaikea kuvitellakaan että ennen vanhaan opiston oppilaat olisivat alkaneet hyppiä teekkareiden silmille ja ylentää itseään. Nyt AMK on itsensä alentanut yrittämällä ylentää aiheetta itseään. Meinaan opiston oppialaita vastaan ei teekkareilla esimerkiksi varmasti ollut mitään vastaan. Mutta jo alkoi soraääniä kuulua kun AMK:n tekniikan oppilaat alkoivat hankkia esimerkiksi haalareita ja siten sotkea selviä status-tekijöitä. Symbolit, arvomerkit ja vastaavat menettävät merkityksensä jos kaikki niitä alkavat käyttää mielensä mukaan.
Ihmisarvo on sama kaikilla, totta. Tuossa asiassa voisin siteerata armeijan oppeja "meillä on kaikilla sama ihmisarvo, mutta eri palvelusarvo". Tämä selventänee asiaa: ihmisarvo ei muutu, mutta muu arvo yhteiskunnassa ja yhteiskunnallisessa asemassa yms. vaihtelee.
juu.. se on jo tullut selväksi että ihminen ei ole mitään yliopistotutkintoa ja akateemisuus on ainoa oikea elämäntapa ja te autuaat akateemiset olette parhaita!
Mutta asiaan, olen niin nuori että miten järjestelmä ennen meni?
Oli tekninen koulu->teknikko .
Opisto-> insinööri ???????
Menikö järjestelmä noin, kuinka kauan opiskelu kesti? Itseäni kiinnostaisi juuri jokin teknikon tapainen koulutus, mutta sitäkään ei ole kuin eräänlaisena oppisopimuksena.
Itselläni on paikka tällä hetkellä AMK:hon, mutta kun tätäkin palstaa lukee niin tuntuu tosi turhalta lähteä sinne. Nyt olen töissä sahköasentajana amis-pohjalta.
Katselin sähkötekniikan AMK:n opintosuunnitelmaa ja mielestäni siellä oli ihan turhia aineita esim.filosofiaa, kieliä tosi paljon.
Semmoisia asioita joita tarvitsisi esim CAD ohjelmat, suunittelu ym. oli myös.
Se minua myös korpeaa että koulutus kestää 4.vuotta. Jos 2-3 kestäisi ja sieltä karsittaisiin turhat pois, niin se olisi hyvä.
Koulu ei myöskään tarvitsisi olla AMK, voisi olla vaikka Amiksen Jatko Koulu, titteleillä ei mulle ole paljon väliä.
Missä AMK:ssa sähkötekniikassa on filosofian tunteja ja paljon kieliä? Meillä ei mitään filosofioita ole lainkaan, sellaiset jätettiin lukioon. Kieliä on kolme kurssia pakollista enkkua ja yksi kurssi pakollista ruotsia, siinä kaikki.
Ennenwanhaan oli tekniikan alan koulutuksen jako seuraava:
Teknilliset korkeakoulut -> Diplomi-insinöörit
Teknilliset opistot -> Insinöörit (vuodesta 1948 4-vuotinen koulutus)
Teknilliset koulut -> Teknikot (vuodesta 1948 3-vuotinen koulutus)
Ammattikoulut -> Asentajat, Levyseppä-hitsaajat jne.
Insinöörejä ja teknikoita koulutettiin usein samoissa oppilaitoksissa, joita kutsuttiin yhteisnimellä Teknillinen oppilaitos. Nimitykset teknillinen "opisto" ja "koulu" olivat vanhanaikaisia ja hieman harhaanjohtavia, koska koulutuksen taso ja pituus sekä tutkinnon suorittaneiden ammattitaito, status ja käytännössä hoitamat työtehtävät olivat johtaneet siihen, että sekä käytännössä että virallisisssa yhteyksissä insinööritutkintoa pidettiin muuta opistotasoa korkeampana (ja loppuaikoina sitä kutsuttiinkin mm. alemman korkea-asteen tutkinnoksi) ja teknikon Teknillisessä "koulussa" suorittama tutkinto puolestaan rinnastettiin virallisestikin opistotutkintohin (esim. merkonomin tutkintoon).
Tuolloinen insinööritutkinto vastasi pituudeltaan ja nykyistä AMK-insinööritutkintoa. Laatukaan ei ollut ainakaan heikompi, ja sisäänottomäärät olivat paljon pienempiä, joten opiskelija-aines oli valikoidumpaa. Itse asiassa koko AMK-laitoksen mallina on ollut tuolloinen insinöörikoulutus pakollisine harjoitteluineen. Tosin sitä aiotun alan työkokemusta piti hankkia kokonainen vuosi jo ENNEN kuin voi edes hakea kouluun.
Sitten iski 80-90-lukujen taitteessa Iso Lama, joka jatkui koko 90-luvun alun. Työttömiä oli pilvin pimein. Tilastotieteen opetuksessa käytettiin todennäköisyyslaskennan tunneilla esimerkkiä, että "jos heittää ruuhka-aikaan kaupungilla kolikon pyörimään ilmaan, on 50% todennäköisyys, että se alas tullessaan osuu työttömän merkonomin päähän".
Kulloinkin hallitusvastuussa olleilta poliitikoilta ja heidän puolueiltaan vaadittiin kiivaasti toimia työttömyyden vähentämiseksi. Lääkkeeksi keksittiin koulutus. Päätettiin venyttää opistotutkintoja vuodella ja nimetä ne uudelleen - ja kas kummmaa, tilastotpa kaunistuivat kummasti. Nyt meillä oli paljon vähemmän työttömiä ja paljon enemmän opiskelijoita. Työllisten määrähän ei siitä tietenkään muuttunut, mutta tilastoistahan voi aina valita mediassa esiteltävät luvut. Ensimmäiset AMK:t aloittivat kokeiluluvalla vuosina -91 ja -92. Kun temppu tuntui toimivan lisättiin AMK:ien määrää, vakinaistettiin kokeiluluvalla toimineita AMK:eja ja lisättiin sisäänottomääriä. Näin luotiin kuva, että poliitikot olivat vähentäneet dramaattisesti työttömyyttä. Ja "korkeakouluihin" päässeet olivat tietysti paljon tyytyväisempiä heille maalailtuun "ruusuiseen tulevaisuuteen johtotehtävissä" kuin toivottomuuteen kortistossa suurtyöttömyyden aikana.
Pikkuhiljaa kaikki entiset opistot muuttivat nimensä Ammattikorkeakouluiksi - olivatpa keksineet todellista opetettavaa sen lisävuoden ajaksi eli eivät. Kun nimike "opisto" jäi nyt vaille käyttäjää, ammattikoulut noudattivat periaatetta "Mitä isot kouhot edellä, sitä meidän nilkit perässä": ammattikoulut ylensivät vuorostaan itsensä "ammattiopistoiksi".
Nyt ollaan sitten tilanteessa, että 70% kansasta muka korkeakoulutetaan, vaikka suomalaiset eivät ole kansakuntana mitenkään erityislahjakkaita - eli eväitä todellisen korkeakouolututkinnon suorittamiseen ei 70%:lla ole. Ja vaikka olisi, jossei muuten niin sisun kautta, niin ainakaan 70% tarjolla olevista työtehtävistä ei ole korkeakoulutasoista tutkintoa edellyttäviä.
Mitä saatiin aikaan? Insinöörien ennen hyvä maine on kokenut inflaation. Teknikoita ei enää kouluteta lainkaan. Käsite "korkeakoulu on kärsinyt inflaation". Käsite "opisto" on kokenut inflaation. Moni nykyinen AMK-opiskelija ei usko kirveelläkään koulutuksensa opistotaustan, kun ei oikein edes tiedä mitä "opisto" aikoinaan tarkoitti. AMK-koulutuksen todellinen taso on täysin hämärretty monelta AMK-opiskelijalta. Moni kuvittelee suorittavansa jollakin tavalla paranneltua tai johonkin käytännöllisempään tai terveempään suuntaan LAAJENNETTUA yliopistotutkintoa. Vaikka terveen järjen pitäisi sanoa, että 3,5-vuotinen tutkinto ei voi olla miltään osin laajempi kuin saman alan 5-7-vuotinen. Ennen niin arvostettu insinöörintutkinto on tahrattu, kun työmarkkinoille työnnetään moninkertainen määrä tasoltaan paljon kirjavampia tusina-AMK-insinöörejä.
Kuka tästä hyötyy? En minä keksi. Kertokoon joku minua viisaampi.
Etenkin tuo kohta oli kuin suoraan omista ajatuksistani että AMK:laiset oikeasti kai kuvittelevat suoritavansa tutkintoa, jossa yhdistyvät yliopiston parhaat puolet käytännön osaamiseen... siis tuo luulohan on lähtöisin toisaalta koulujen omista propagandoista, että siten ei voi yksin AMK-oppilaita syyttää, mutta silti, jonkinmoista omaa ajattelua, vaikkei olisikaan yliopistossa voitaneen vaatia!
Keskustelussa ei ole missään nimessä haluttu tähdentää sitä että ihmisarvo olisi kiinni tutkinnoista. Kukaan ei ole toista parempi ihminen vaikka olisi kauppis-oikis-vt tutkinnot alla. Tosin valitettavaa länsimaissa nykyään onkin se, että ihmisarvo paranisi näillä rakennetuilla kulisseilla ja kukaan ei viitsi katsoa todistuksien taakse. Tämä on pinnallista ja itse en ainakaan kumartaisi suurempia vaikka olisin postinjakaja.
Sen sijaan tarkoituksena on herättää keskustelua siitä, että tarvitseeko maamme sataa yliopistoa, ja mitä ilmeisimminkin AMK katsoo sen tarpeelliseksi. En voi käsittää kuinka joku taho tai koulu pystyy perusteetta kastautumaan yliopistoksi, vaikka kuten me kaikki tiedämme, AMK on edelleen opistotasolla ellei alempanakin.
AMK:n pääsykokeet muistuttavat lähinnä Aku Ankan palikkatestejä, jolloinka sisäänpääsevä opiskelijamateriaali voi olla hyvinkin vaihtelevaa.
En siis ymmärrä että miksi tässä maassa pitää olla korkeakoulutus kaikkeen? Enään ei voi tehdä mitään työtä ilman korkeakoulututkintoa. Jokin näennäistutkinto kuten tradenomin (tai sen hienompi englannin kielinen tutkintonimi BBA) työnkuva on lähestulkoon aina sellainen, että sen voisi opetella suoraan lukion jälkeen työkokemuksella. Ennen saattoi vain ajautua johonkin haaveammattiin, tietenkin pienellä määrällä opintoja ja kokemusta. Mutta onko Suomella nykyään varaa ylikouluttaa 2/3 väestöstä korkeakouluissa niin, että jopa koiran kasvattajalla pitää olla koiranomin parerit.