Herkkä ja vaativa vauva

Meillä meni ehkä 10 kuukautta kuin painajaisunessa, mutta sitten lapsi muuttui itse aurinkoiseksi. Valitettavasti uhmaiät tuntuvat olevan ihan kauheita, mikään ei ole taas viimeiseen puoleen vuoteen ollut hyvin, vaan elämä on yhtä päänhakkaamista ja kirkumista. Taas on tullut uniongelmatkin kuvaan mukaan. Mutta kerran ollaan jo selvitty, niin eiköhän taaskin selvitä. Ollaan menossa myös neurologisiin tutkimuksii, samoin psykologin ja puheterapeutin kartoitukseen, Kehityksessä ei ole vakavia viiveitä, mutta hapenpuutteen epäillään aiheuttaneen jotain.

Tällä hetkellä elämä menee melkein tuon keskimmäisen tarpeiden mukaan, koska rutiinit ovat oltava melko tarkat. Ikävää, mutta oikeastaan ainoa mahdollsuus. Se ei siis tarkoita sitä, että lapsi saa tehdä mitä haluaa milloin haluaa, vaan perheen menot ja muut jutut tehdään niin, että lapsi ei väsyisi liikaa, tai muuten olisi liian rankkoja päiviä. Ruokailut yms. jutut eivät saa myöhästyä.

Saas nyt nähdä mihin elämä alkaa mennä, mutta olen ollut onnellinen nykyisestä vauvastani, hän on sellainen, kuin vauvan "kuuluu" olla, eikä herätäkään kuin muutaman kerran yössä.

edellinen esimerkki kuulosti kyllä... Kyllähän lapsen kanssa arki on vaikeaa välillä ja jos lapsella tempperamenttia piisaa niin saattaa olla että saa olla enemmän antamassa rajoja. Itselläni on kuitenkin vuoden vanha poika (ja paljon kokemusta muista lapsista) joka on ollut alusta lähtien varauksellinen muiden uusien ihmisten suhteen. (nykyään ei enää niin paljon) Olen antanut hänelle mahdollisuuden olla sellainen kuin on. Ei kaikkien todellakaan tartte olla sellaisia hymynaamoja ja jokaisen ihmisen syliin menijöitä. Kyllä meitä ihmisiä mahtuu monenlaista maailmaan. Minusta sellainen helppo lapsi ajatus on vähän outo. Missä suhteessa lapsi on helppo??siis vanhemmillekko? Minusta lasta voi tukea kasvamaan ulos ujoudestaan, mutta ei pakottamalla. Kyllä meitä ei niin ulospäin suuntautuneitakin tarvitaan maailmassa. Joten rauhassa hyvä tulee, usko pois!

Luojan kiitos,en ole tulossa hulluksi!!!Teitä on muitakin!!!Meidän tarina alkoi heti laitoksella,kun poika ei huolinut rintaa synnytyssalin pöydällä eikä sen jälkeen,vaan huuti punaisena ja työnsi itseään poispäin minusta.Sairaalan lähtötarkastuksessa kaksi hoitajaa piti pojasta kiinni ja pumppasivat suuhun glukoosia että poika saadaan pidettyä lääkärintarkastuksen ajan suht paikoillaan. Siellä otettiin jopa tulehdusarvot verestä kun se oli niin kärttyisä.Luulivat että lapsella on jokin tulehdus joka vaivaa...ei sitten ollut ja kätilö kysyi lähtiessä että miten aiot pärjätä tämän lapsen kanssa kotona kun se on näin kärttyisä!!!???Ajatelkaa mikä idiootti!!!Kysyinkin siltä eukolta että jätänkö lapsen tänne vai?Nyt on todellakin kulutettu kaviouraa kotona viimeiset 3,5kk. Missään ei ole hyvä olla, paitsi liikkeessä . Kiva kuulla sukulaisilta ja tutuilta kommentteja , kuinka annan lapsen juoksuttaa itseäni.Pitäisi kuulemma vaan jättää lattialle ja tehdä omia juttuja...eipä niitä ole kyllä täällä näkynyt kuuntelemassa kuika lapsi huutaa paniikista punaisen lattialla ja kädet viuhtoo hysteerisenä ympäriinsä.Sama juttu jos on paljon ihmisiä ja kaikki puhuvat ja nauravat kovaan ääneen.Lapsi pelkää, vaikka olen yrittänyt "kouluttaa" olemaan ihmisten ympäröimänä. Ollaan hakeuduttu sellaisiin paikkoihin vartavasten...ja taas saan kuulla hyviä neuvoja. Syöttäminenkin on joskus hankalaa jos puhun kovempaan ääneen tai nauran niin lapsi alkaa itkemään.Raskasta on välillä kun ei millään enää jaksaisi kuunnella itkemistä ja kanniskeluun väsyy, mutta lohdutan itseäni sillä, että kyllä se jossain vaiheessa ehkä vielä loppuu...niin ja lohdutuspalkintona on ollut myös raskauskilojen nopea katoaminen..lohtu se on pienikin lohtu ;)

Meillä on ollut alusta asti rauhallista, mutta tuli tästä teidän viestiketjusta mieleen. Eilisessä dr philissä oli mielestäni aika hyvä juttu lasten rauhoittumisreflekseistä. Etsin netistä samankaltaisia sivuja joten tässä ainakin yksi:

www.metku.net/~sara/kuusisto.php

Meidän tyttö on nyt 7kk.Ensimmäiset 5kk hän huusi melkein aina,paitsi öisin.
Kukaan muu ei kelpaa rauhoittajaksi kuin äiti.Millon juoksen saunasta ja muualta,kun tyttö huutaa niin että henki meinaa loppua.

Tällä hetkellä pahimpia paikkoja on auto ja kaupat.Eli koitamme välttää niitä,koska se on niin raskasta molemmille.

Meillä on kaikki tutkimukset lapsesta tehty ja mitää ei ole löytynyt.Nyt taas on kyllä allergiaepäilyjä...

Kylläpä kuulosti tutulta,kun muutkin puhu ihmisten kommenteista;lellit lapsesi,vauva vaan juoksuttaa sinua.
Tähän väliin pitää kyllä jo sanoa,että meillä on kuusi lasta ja olen ammatiltani lastenhoitaja.
Eli kyllä voi olla todella VAATIVIA vauvoja ja HELPPOJA vauvoja.Molemmat ovat kyllä yhtä RAKKAITA.

Se mitä olen oppinut,että syliä ja läheisyyttä ei voi antaa yliannostusta!!Eli pidetään kaikessa rauhassa näitä "vaativia vauvoja" sylissä ja annetaan hyvien neuvojen mennä toisesta korvasta sisää ja pian toisesta ulos.

Voimia jokaiselle teille,jotka olette samassa tilanteessa kanssani!