Ulos kaapista???

Taidanpa olla samassa tilanteessa ku sä, ja suunnilleen samanikäinen. Ite en kertonut äitille vieläkää mut se epäili ja haukku kaikki lesbot yms ihan pystyyn. Sano ettei se oo normaalia jne. Tämän kaiken jälkeen hän sanoi että mutta kerro vaan jos siltä tuntuu. No ei tuntunut..ihme ja kumma.

Kun sinä kuitenkin olet itse kertonut, joka on hyvä juttu kun seurusteletkin niin anna sille äitille aikaa. Ehkä se sulattelee sen pikku hiljaa. Yritä olla turhaan ärsyttämästä sitä et jotenkin korostaisit esim sitä et seurustelet. Seurustelet ja tapailet tyttöäsi ihan normaalisti teet siitä normaalin asian... tai siis näytät äitillen miten normaalia se on.

Luulenpa että ajan kanssa vanhemmat hyväksyvät asian. Siinä toivossa ainakin itse nyt elän...me ollaan kuitenkin niitten rakkaita lapsia ei ne ehkä voi tuommoisen takia mitenkää lakata rakastamasta.

Itse ajattelen tällä hetkellä niin että ehkä vanhempani nyt tietävät mitä olen ja sulattelevat sitä. Vaikken niille vielä suostunut kertomaan kun siihen sävyyn ottivat asiaan kantaa. Tiedän kuitenkin että sinä päivänä ku alan seurustella en salaa sitä keltään ja aion olla onnellinen ja näyttää onneni myös muille.
Se on vanhempien asia sit miten siihen suhtautuvat. En ota paineita siitä.

Olen itse hetero mies, mutta mun isosisko vaihtoi suuntautumistaan pari vuotta sitten,, nyt sillä on TYTTÖystävä.... meidän äiti vaan nauro koko jutulle...

joita olen itse kuullut ja tulen kuulemaankin edelleen käydessäni ja asian puheeksi tullessa ; sairasta,isovanhempasi kääntyisivät haudoissaan jos tietäisivät,et sitten kerro ja sitä rataa..

asiastahan ei puhuta omien sukulaisteni kuullen tai nähden. Olen itse odottanut ja toivonut että tulisimme sinuiksi nykyisen elämäni kanssa mutta ei toiset eivät vain koskaan tajua.

toisiin auttaa aika onneksi myös, ja oma äitini onkin aikaa myöten pehmentynyt, eikä enää uhkaile perinnöttömyydellä (näin teki kun ei muuta tainnut enää)

Olet melkoisen nuori ja vanhemmillasi on sanan-ja päätöksenvaltakin monessa asiassa. Toisien ihmisten suhtautuminen on vain niin mustavalkoista tai kyky käsitellä asioita vaatii aikaa, ja kaikissa tapauksissa sekään ei auta.

Elämä ilman oman suvun ja vanhempien tukea, oli se sitten mistä syystä tahansa johtuvaa on raakaa ja rankkaa, mutta toisaalta jokaisen on elettävä niin kuin itsestä tuntuu hyvälle. täytyy muistaa että olet kovin nuori ja silleen, ajatus ja maailma ympärilläsi on vasta muotoutumassa.

varmasti aika on hyväksi äidillesi, puhelin on keksitty ja ei ketään voi neljän seinän sisälle teljetä, sehän nyt on selvä asia.

Silläkin on suuri merkitys, millainen on asuinympäristösi, Kenties voisit ottaa yhteyttä jos on niin paikalliseen Setaan, kuunteleminen ja puhuminen on tärkeää, voist kertoa jollekin anonyymille aikuiselle.

Kaikkea hyvää jatkoa elämääsi sinulle nuori ihminen.

Itse olen niin onnekas, että vanhemmat ovat harvinaisen avarakatseista ja suvaitsevaista laatua, sitäkin mitä eivät ymmärrä, eivät silti tuomitse. Jännitin silti kertomista, vaikka en pelännyt, että he eivät hyväksyisi minua. Vanhempieni kanssa siis kaikki on mennyt hyvin ja varsinkin äidilläni ja tyttöystävälläni on lämpimät välit. Myös suurin osa sukulaisistani tietää, minulta tai mutkan kautta. Saattavat kummeksua tai tuomita, mutta ovat minua ja tyttöystävääni kohtaan käyttäytyneet ihan ystävällisesti kun ollaan tavattu. Ainoa jonka suhtautuminen sai minut surulliseksi on isotätini, jolta tuli Raamatun sitaattia vastaukseksi. Ei olla kauheasti oltu yhteyksissä sen jälkeen. Toisaalta ymmärrän, että vanha ihminen ei ehkä kykene/halua sopeutua asiaan, joka on hänelle vieras ja jonka on oppinut vääräksi.

Tyttöystävälläni sen sijaan on ollut pahat taistelut äitinsä kanssa kerrottuaan minusta, ja minäkin olen saanut niistä osani. Minun on vaikea ymmärtää, kuinka joku voi tehdä omalle lapselleen niin pahaa, haukkua maan rakoon. Mutta on hänkin ("anoppini") nyt hellittänyt., hyväksynyt kai että ei tämä huutamalla mene ohi. Välillä tyttöystäväni on kokonaan pistänyt välit poikki äitiinsä, mutta nykyään kun käymme kylässä, vierailu saattaa jo mennä ihan ok, ilman huutoa ja itkua.

Se on totta, mitä joku sanoi, että varmasti on helpompi kertoa ja kestää ikävätkin reaktiot kun jo asut itsenäisesti, koska et ole enää vanhempiesi määräysvallassa, eikä ehkä henkinenkään riippuvuus vanhempien hyväksynnästä ole enää niin suuri.

Toivotan vaan jaksamista ja onnea kaikille ulostulijoille, suurempaa ymmärrystä ja kärsivällisyyttä kuin mitä monien vanhemmilta löytyy. Ja kyllä ne suhteet yleensä siitä tasoittuu. Varmasti vanhempien inhoreaktiot on osittain vain pelkoa ja huolta, että "nyt minun lastani tullaan syrjimään jne jne", luulevat ehkä, että tuomitsemalla voi vielä vaikuttaa seksuaali-identiteettiin...

Entäs mitä ajattelette tilanteesta, kun äiti rakastaa naista ja haluaisi kertoa tyttärelleen? Ei sekään ole kovin helppoa kertoa, mutta läheisessä äidin ja tyttären suhteessa vaikea salatakaan.

Kerroin omalle 15-vuotiaalle tytölleni, ja hän otti sen hienosti. Hänellä on ystävinä lesboja ja biseksuaaleja ennestäänkin, joten ehkä sillä on merkitystä.

Sukupolvi, jota itse edustan, on kasvatettu niin ahdasmielisesti seksuaalisen suuntautumisen suhteen, että sieltä ne inhokommentit kumpuavat. Kyllä luulisi äidin rakastavan lastaan pohjimmiltaan aina, tuli ilmi mitä tahansa. Kuitenkin on kyse kyvystä rakastaa. On hienoa, että omalla lapsella on se kyky.