Maailma ei järky radaltaan, ei mitkään taivaankannen tähdet himmennä loistoaan vaikka poika ei rakastakaan tyttöä. Vaikka tytöstä tuntuisi, että jäätyy hitaasti hengiltä ja sielu kuristuu sen painon alla ettei koskaan kyennyt koskettamaan pojan maailmaa. Maailmaa, joka on suurista lakeuksista avara ja täyttyy kunnianhimoisten susien kutsuista. Ja tyttö koitti niin kovasti piirtää sormenpäillä omaa jälkeään pojan olemukseen hitaasti ja hellästi ja täynnä rajatonta rakkautta mutta syksyn sade huuhteli ne pois. Ne eivät kestäneet edes muistoissa ja liian nopeasti poika unohti tytön. Unohti koska niin on hyvä ja helppo ja parempi ja naisia on maailman markkinat täynnä. Maalattuja ja kauniita ja sellaisia, jotka eivät kanna turhia toiveita sylissään. Naisia, jotka sopivat pojalle paljon paremmin.
Ja tyttö sulki sydämeensä muiston pojasta ja niistä hetkistä, jolloin tytön oli hyvä ja hellä olla pojan kanssa, vaikka tieto tulevasta soikin jossain mielen perukoilla helvetin kellojen lailla, koska tuollaiset pojat eivät koskaan opi rakastamaan vaikka rakastelisivatkin, koska maailma on heille paljon suurempi ja houkuttelevampi kuin mikään mitä tyttö olisi voinut tarjota. Ja oman aikansa tyttö kantoi muistoa hellänä mukanaan, koska vaikka nuo hetket vielä olivat arpia tytössä, ne olivat syntyneet halusta olla ihminen pojalle. Eikä koskaan jos kulkee sydän kämmenellä kukaan säily ehjänä tai satuttamatta, mutta sekin on parempi kuin olla koskaan tuntematta mitään.
Eikä elämä lopu, se virtaa ja vaihtaa suuntaa ja silottaa rosoisenkin kiven lempeästi ja huomaamatta eikä tyttö vihaa koska ei pysty siihen. Ei ole mitään vihattavaa. Kuinka koskaan voisi vihata olemattomiin jotain niin kaunista kuin ne hetket, jotka tyttö ja poika jakoivat? Tässä ajassa ja paikassa riittää että rakasti.
Ja niin tyttö toivottaa pojalle hyvää matkaa ja päästää irti. Ajatuksen pojasta on hyvä antaa mennä ja kiittää siitä kaikesta, jota rakkaus tytön elämään toi vähäksi aikaa ja jatkaa matkaa eteenpäin. Kohti uusia seikkailuja, uusia tarinoita elämän satukirjassa. Ja tyttö vetää peiton uniensa katoksi ennen kuin uusi huominen koittaa.
Ja tyttö sulki sydämeensä muiston pojasta ja niistä hetkistä, jolloin tytön oli hyvä ja hellä olla pojan kanssa, vaikka tieto tulevasta soikin jossain mielen perukoilla helvetin kellojen lailla, koska tuollaiset pojat eivät koskaan opi rakastamaan vaikka rakastelisivatkin, koska maailma on heille paljon suurempi ja houkuttelevampi kuin mikään mitä tyttö olisi voinut tarjota. Ja oman aikansa tyttö kantoi muistoa hellänä mukanaan, koska vaikka nuo hetket vielä olivat arpia tytössä, ne olivat syntyneet halusta olla ihminen pojalle. Eikä koskaan jos kulkee sydän kämmenellä kukaan säily ehjänä tai satuttamatta, mutta sekin on parempi kuin olla koskaan tuntematta mitään.
Eikä elämä lopu, se virtaa ja vaihtaa suuntaa ja silottaa rosoisenkin kiven lempeästi ja huomaamatta eikä tyttö vihaa koska ei pysty siihen. Ei ole mitään vihattavaa. Kuinka koskaan voisi vihata olemattomiin jotain niin kaunista kuin ne hetket, jotka tyttö ja poika jakoivat? Tässä ajassa ja paikassa riittää että rakasti.
Ja niin tyttö toivottaa pojalle hyvää matkaa ja päästää irti. Ajatuksen pojasta on hyvä antaa mennä ja kiittää siitä kaikesta, jota rakkaus tytön elämään toi vähäksi aikaa ja jatkaa matkaa eteenpäin. Kohti uusia seikkailuja, uusia tarinoita elämän satukirjassa. Ja tyttö vetää peiton uniensa katoksi ennen kuin uusi huominen koittaa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kiitos Sinulle! :)
"Ja tyttö vetää peiton uniensa katoksi ennen kuin uusi huominen koittaa."
Voihan vinkelo kun sanat vie eikä uni simmuun tuu. Runoilija oot :)
Osaaminen ja nöyryys sopusoinnussa keskenään.
Kaunista. Kaunista kuin elämä.
Tarina oli kuin ranskalaista elokuvaa, täynnä sivulauserönsyjä, koska rakastuneet kaipaavat ja tarvitsevat aina lauseilleen ja sanoilleen, teoilleen ja ajatuksilleen täydennystä ja perusteluja, sillä rakkaus on sellaista - täydentävää.
Tällaisessa lausevyörytyksessä on se huono puoli, että ajatus saattaa hukkua kiekuraisiin rakenteisiin. Tarina voi näyttää ja kuulostaa hienommalta kuin mitä se oikeasti on. Silloin lukija voi viimeisen lauseen jälkeen miettiä, mitä oikein tuli lukeneeksi ja mitä jäi käteen. Vai jäikö mitään.
Omassa tyylilajissaan tämä on varsin hyvä kertomus. Tarina kulkee mallikelpoisesti ja sudet, syksyiset sateet, tähtitaivaat, kämmenellä olevat sydämet, elämän satukirjat ja jopa helvetin kellotkin ovat aivan oikeilla paikoillaan.
Aivan loistava kertomus, mutta en kuulu kohderyhmään.
Tämä tarina on hyvin tavallinen. Sitä sattuu. Ylsit todella huippuluokan suoritukseen, kun sait yksinkertaisen juonen puetuksi noin kauniisiin sanoihin. Kuvailu on mielenkiintoista, vaikkakin hieman rönsyilevää. Yleisesti ottaen tekstisi on sievä ja valmiiksi mietitty.
"... ne olivat syntyneet halusta olla ihminen pojalle."
Tämä on minusta jotenkin kivasti sanottu. En tosin ole läheskään varma, onko 'olla ihminen' aina niin hyvä asia.
Poika, tyttö, nainen, mies - personoimattomat sukupuolet tuovat mieleen halun kertoa totuutta universaalista tyttöydestä ja poikuudesta, mieheydestä ja naiseudesta. Entä jos tyttö olisi naapurin Kaisa ja poika Heikki? Muuttuisiko tarinan sisältö ja tunnelma?
Tyttö vaikuttaa pyrkivän rationalisoinnin avulla muuttamaan veden viiniksi ja ottamaan ei-toivotut, mutta kovin inhimilliset tunteensa järjen kylmään niskalenkkiin. Eron jälkeen kuuluu olla hieman harmissaan ja hämmentynyt, ei pelkästään surullinen. Jeesusmainen kiitoksen jako erokipujen keskellä vaikuttaa epärehelliseltä, hylätyksitulemisen tunteiden torjumiselta. "kiitos tästä tuskasta, se oli kasvattavaa-asenne" kuulostaa varttuneemman lukijan korvissa hieman kipeiden tunteiden väistelyltä.
Teksti itsessään on ihan kelpo kamaa. Olet onnistunut joissakin lauseissa ilmaisemaan aatoksesi hyvin, kuten aloituslauseessa. Toisissa taas sanottava hukkuu liian kaukaa kaiveltuihin kielikuviin, kuten kunnianhimoisten susien kutsu, joka ei minulle tällä istumalta aukea vaikka kuinka yritän. Omasta mielestä kauneinta kieltä (ja ajattelua) on sellainen, joka tekee monimutkaisesta yksinkertaista, välittää vaikeita ajatuksia ymmärrettävästi, ei toisinpäin.
Lisäksi täytyy todeta että tekstin luettua en ole varma onko se kirjoitettu naivistiseen tyyliin vai vain naivi. Jos tarkoituksesi on ollut ilmaista tytöttelyllä sellaista loukkaantuneen enkelin haurautta (naisen kokemana), kehottaisin rohkeasti viemään naivismin askeleen pidemmälle. Nyt lukija jää pohtimaan onko se tahatonta. Jos pyrkimyksesi on ilmaista asia "kypsällä" tavalla, koklaapa vähentää sanojen tyttö ja poika toistoa, se muuttaisi sävyä haluttuun suuntaan.
Mutta ihan hyvä teksti, keep on rockin´.
Huomasin juuri että olemme samaa ikäluokkaa. Luulin tekstisi puolesta sinut nuoremmaksi, mutta toisaalta romantiikka ei ole leipälajini, kukaties siitä arviointivirhe. Sentimentaalisuusmittarini on tarkkaan kalibroitu kestämään alle kaksi sokeripalaa per teekuppi, hunajalle on suorastaan allerginen.
ps. Onko galleriasi runo kymriä, iiriä vai geelia?
Eroja on monia ja erilaisia ja jokainen suhtautuu niihin omalla tavallaan, läpikäy ne oman ajatus- ja kokemusmaailmansa kautta jokainen eri tavalla. Tässä tarinassa tällä kertaa näin.
Henkilökohtaisesti en osaa nimetä tarinoiden henkilöitä vaan kerronnallisesti puhun vain tytöistä ja pojista, miehistä ja naisista yleisesti. Tarinan kulku ja poljento muuttuisi ratkaisevasti, jos nimeäisi henkilöt ja siihen en ole halunnut tässäkään tapauksessa ryhtyä. Toinen mitä olen viime aikoina paljonkin tarinoissa harrastanut on ja-sanan viljely, koska tapauskohtaisesti se sopii tunnelmaan paremmin kuin hyvin. Muutaman läpilukukerran jälkeen se alkaa elämään, pyörii suussa ja maistuu hyvälle. Samoin tässä tarinassa toimii tietty symboliikka, jossa mm. muutamat sanonnat ja ilmaukset ilmenevät.
Minä kuvaan pieniä hetkiä, välähdyksiä ja utuisia samettisia tunnelmia. Minun kuvaustyylini sopii niihin parhaiten. Mutta näin tällä kertaa, seuraavalla kerralla kenties jotain muuta. Parannettavaa tässäkin on, niinhän elämässä ja kirjoittamisessa aina.