EPS

Tänään pääsin ensimmäistä kertaa testaamaan eps:n toimivuutta. Tulin tarkoituksella liian lujaa kaarteeseen ja olin valmistautunut tekemään vastaohjauksen.

Mitä tekee primu? Lyö yhden pyörän jarrun kiinni ja ilmeisesti katkaisee bensansyötön. Mitään korjausliikettä ei tarvittu, sillä auto kulki juuri siihen suuntaan kuin mihin liian kovalla vauhdilla olin pyrkinytkin.

Mutta tuli vaan mieleen, voiko eps:stä olla haittaakin. Voinko ääritilanteessa toimia vanhojen tapojen orjana ja automaattisesti kääntää pyöriä luiston suuntaan? Tai voiko järjestelmä heittää mut tieltä ilman että voin itse puuttua mitenkään asiaan?

Vähän epävarma olo eps:n suhteen. Ensikokemukset ovat hyvät, mutta onko jollakulla muulla muita mietteitä asiasta? Onko eps oikeasti turvallinen?
201894
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

EPS reagoi luistoon niin paljon nopeammin kuin kuski, että tuskinpa kerkeät pyöriä käännellä.

Pahin ongelma EPSissä - kuten muissakin turvavarusteissa - on se, että se ulosmitataan vauhdin kasvattamisella.

Fysiikan lakeja ei voi kuitenkaan muuttaa millään elektroniikalla.

Toinen asia on se, miten turvavarusteet toimivat kun autolla on ikää 15v. Veikkaanpa, että silloin monet amisviikset vielä väpättävät EPS/ABS-vikatilanteissa ja kärventyvät turvatyyny/vyönkiristinrassauksissa.

Äänestä
  • Lienee paikallaan sanoa ettei nykyisillä autoilla olekaan tarkoituksena ajaa ainakaan 15 vuotta vaan korkeintaan kahdeksan ja sitten kierrätykseen ja uutta alle.

    Äänestä

Niin tuon yhä useammissa uusissa autoissa olevan,
ääritilanteissa hyödyllisen turvavarustelun lyhenne on ESP. Samaa asiaa toki tarkoitit, mutta laitetaan lyhenteet kohdalleen.

Tuosta samaisesta lyhenteestä saadaan muuten myös toinen sanayhdistelmä: "Extra Sensory Preception". Tämähän tarkoittaa "normaalien aistien ulkopuolelta tulevia aistimuksia" ts. kuudetta aistia. Sitäkin joskus liikenteessä tarvitaan, kaikki kun ei aina muista käyttää esim. vilkkuja ja näkyypä liikenneympyröissä joskus jopa vääräänkin suuntaan vilkuttelua. Koskahan tälläisen ESP2:n saa autoon varusteena ;o) ??

Äänestä

ESPi tekee ajon uraisella polanteisella tiellä niin vakaaksi, että liukkautta ei huomaa. Sitten veto ESPin takia mäessä hyytyy. Pysäytetty auto voi lukkiutunein pyörin lähteä kelkkailemaan, kun on itse hiekoitushommissa.

Äänestä
  • ...pois päältä mäessä. Napista vaan että napsahtaa. Ja matka jatkuu.

    Äänestä

  • kakka_ kirjoitti:

    ...pois päältä mäessä. Napista vaan että napsahtaa. Ja matka jatkuu.

    Jäisellä tienpinnalla ESPin päälläolo kyllä auttaa etemistä, kun pyörät pitävät otetta tiehen. Itse säätämällä jompikumpi pyöristä alkaa luistamaan ja veto loppuu. ESPin poispäältäpano auttaa lumikeleillä, joilla auto etenee luistamisesta huolimatta.

    Huomautukseni tarkoitti, erttä ESPin avulla päästään tilanteisiin, joihin ei ole hyvä päästä.

    Äänestä

"Voinko ääritilanteessa toimia vanhojen tapojen orjana ja automaattisesti kääntää pyöriä luiston suuntaan?"

Eipä tuo haittaa mitään vaikka kuljettaja osallistuu myös luiston korjaamiseen, sen vähemmän vaan esp:llä on korjaamista kun sekä kuskin että esp:n tavoitteet pyrkivät samaan lopputulokseen eli auton hallinnan palauttamiseen.

Itse olen ajanut kymmeniä eri esp autoja erilaisissa olosuhteissa, enkä löydä moitteen sijaa esp:n toiminnassa, hienon järjestelmän on Bosch kehittänyt.

Kuljettaja luonnollisesti vastaa viimekädessä ajoneuvonsa hallinnasta, mutta voi vain arvella montako kuolonkolaria olisi jäänyt ajamatta kun kaikissa autoissa on esp. Esp -autojen kohdalla ei tarvitse lukea lehdestä "Auto lähti heittelehtimään..." -tyylisiä onnettomuusuutisia.

Äänestä
  • "mutta voi vain arvella montako kuolonkolaria olisi jäänyt ajamatta kun kaikissa autoissa on esp."

    Ei ehkä yhtään. Autojen passiivinen turvallisuus sen sijaan varmasti vähentää kuolleita.

    Äänestä

  • alzheimeri kirjoitti:

    "mutta voi vain arvella montako kuolonkolaria olisi jäänyt ajamatta kun kaikissa autoissa on esp."

    Ei ehkä yhtään. Autojen passiivinen turvallisuus sen sijaan varmasti vähentää kuolleita.

    Passiivista turvallisuutta ei jouduta koettelemaan, jos kuski pystyy esp:n avulla pitämään auton tiellä. Mihin muuten perustat otsikossa olevan väitteesi?

    Äänestä

kaikki nää v:tun abs ja eps ns turvalisia järjestelmiää ne on tehty vain tyhmille joka ei suoran sanottuna osaa ajaa... minä joka en tarvi mitään niistä mutta jouduin ostamaan niitäki uuden auton ostaessa

Äänestä
  • Niin kukas niitä tarvis, me suomalaisethan olemme maailman parhaita kuljettajia! Keneltäkään ei ikinä lähde auto käsistä, kukaan ei aja kolareita ja kun tehdään gallup 95% autoilijoista myöntää kovin vaatimattomasti olevansa selkeästi keskivertoa parempia kuljettajia. Täytyy vaan sitten noi keskitasoiset kuljettajat olla vaarallisen huonoja, sillä kun katsoo menoa tien päällä, yllättävän monilla ihmisillä ei ole minkäänlaisia valmiuksia auton kuljettamiseen.

    Äänestä

  • Autoilija kirjoitti:

    Niin kukas niitä tarvis, me suomalaisethan olemme maailman parhaita kuljettajia! Keneltäkään ei ikinä lähde auto käsistä, kukaan ei aja kolareita ja kun tehdään gallup 95% autoilijoista myöntää kovin vaatimattomasti olevansa selkeästi keskivertoa parempia kuljettajia. Täytyy vaan sitten noi keskitasoiset kuljettajat olla vaarallisen huonoja, sillä kun katsoo menoa tien päällä, yllättävän monilla ihmisillä ei ole minkäänlaisia valmiuksia auton kuljettamiseen.

    noh onneksi mä saan sen pois päälle....
    ku en oo ennenkään käytäny sitä ja silti oon pysyny tiellä ihan hyviin kortti on ollu 27v ja kaksi kertaa kolaroinu ja molemmat on ollu sen toisen syy

    Äänestä

  • diar kirjoitti:

    noh onneksi mä saan sen pois päälle....
    ku en oo ennenkään käytäny sitä ja silti oon pysyny tiellä ihan hyviin kortti on ollu 27v ja kaksi kertaa kolaroinu ja molemmat on ollu sen toisen syy

    niilläkin samanlainen samoja perusteita käyttävä vastustajajoukko.

    Äänestä

  • oliko kirjoitti:

    niilläkin samanlainen samoja perusteita käyttävä vastustajajoukko.

    Sullako on tuulilasin pyyhkimet aurinkoisellakin päällä? Eikö ne narise yhtään?

    Äänestä

  • diar kirjoitti:

    Sullako on tuulilasin pyyhkimet aurinkoisellakin päällä? Eikö ne narise yhtään?

    sekin vastustettava. Sadetunnistin aurinkoisellakin säällä aina päällä. Ei se pane pyyhkijöitä toimimaan. Ei se Espikään aina ole toiminnassa.

    Äänestä

  • oliko kirjoitti:

    sekin vastustettava. Sadetunnistin aurinkoisellakin säällä aina päällä. Ei se pane pyyhkijöitä toimimaan. Ei se Espikään aina ole toiminnassa.

    nii mutt sitä maksetaan kuitenki mitä väli sillä on onko se käytössä vai ei
    mä on auton asentajaa ja mä tiedän miten ne toimii, (välillä kaasun polkemalla saat auton takas tielle mutta jos esp estää eli pane pensa hanan kiini sitt on minäki vanha kuski kusessa)
    kyse on siitä vaikka ei sellasta tarvii nii silti joudut ostamaan
    ku ne autokaupiat sano ett(ne kuulu kaupan päälle) nii kyll siitäkin on maksettu se hinta ei tuu taivasta vaan just näistä kaikennäköstä varusteistä

    Äänestä

  • oliko kirjoitti:

    sekin vastustettava. Sadetunnistin aurinkoisellakin säällä aina päällä. Ei se pane pyyhkijöitä toimimaan. Ei se Espikään aina ole toiminnassa.

    Ei se espikään ole tosiaan aina päällä. Varsinkaan sitten kun viiden vuoden päästä palaa vikavalot ja auto ei mene katsastuksesta läpi. Vie sitten auto valohoitoon merkkikorjaamolle!

    Äänestä

  • diar kirjoitti:

    nii mutt sitä maksetaan kuitenki mitä väli sillä on onko se käytössä vai ei
    mä on auton asentajaa ja mä tiedän miten ne toimii, (välillä kaasun polkemalla saat auton takas tielle mutta jos esp estää eli pane pensa hanan kiini sitt on minäki vanha kuski kusessa)
    kyse on siitä vaikka ei sellasta tarvii nii silti joudut ostamaan
    ku ne autokaupiat sano ett(ne kuulu kaupan päälle) nii kyll siitäkin on maksettu se hinta ei tuu taivasta vaan just näistä kaikennäköstä varusteistä

    "välillä kaasun polkemalla saat auton takas tielle mutta jos esp estää eli pane pensa hanan kiini sitt on minäki vanha kuski kusessa"

    Etuvetoista autoa ei kaasua polkemalla saa hallintaan korkeintaan kuin tilanteessa, jossa auto yliohjaa. Yliohjauksenkin esp saa hallintaan toista etupyörää jarruttamalla paljon paremmin ja varmemmin kuin kuski kaasuttamalla, joten en edelleenkään keksi yhtään syytä miksi esp saa monilta niinkin negatiivisen tuomion, sillä se on yksi parhaita aktiivisia turvavarusteita huonoissa ajo-olosuhteissa.

    Urheilulliselle ajotyylille esp ei luonnollisestikaan sovi (ei salli luistoa, ei kässärikäännöksiä eikä muutakaan leikkimistä), koska se on turvavaruste, ja urheilullinen ajaminen ei ole turvallista.

    Äänestä

  • paskanmöivät kirjoitti:

    Ei se espikään ole tosiaan aina päällä. Varsinkaan sitten kun viiden vuoden päästä palaa vikavalot ja auto ei mene katsastuksesta läpi. Vie sitten auto valohoitoon merkkikorjaamolle!

    Esp:n ainut ns. "kuluva" osa on pyörien yhteydessä olevat abs -anturit, jotka suolamoskassa kylvettyään saattavat hajota vanhana. Esp -käyttää siis samoja antureita kuin abs jarrutkin, eli korjata ne täytyy katsastusta varten, koska abs vikainen auto ei mene läpi. Näin ollen esp ei tuo mukanaan mitään lisäriskiä vikaantumisesta.

    Äänestä

  • Tuomas kirjoitti:

    Onhan siellä kalliit sivuttaiskiihtyvyysanturit.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Testannut kirjoitti:

Tänään pääsin ensimmäistä kertaa testaamaan eps:n toimivuutta. Tulin tarkoituksella liian lujaa kaarteeseen ja olin valmistautunut tekemään vastaohjauksen.

Mitä tekee primu? Lyö yhden pyörän jarrun kiinni ja ilmeisesti katkaisee bensansyötön. Mitään korjausliikettä ei tarvittu, sillä auto kulki juuri siihen suuntaan kuin mihin liian kovalla vauhdilla olin pyrkinytkin.

Mutta tuli vaan mieleen, voiko eps:stä olla haittaakin. Voinko ääritilanteessa toimia vanhojen tapojen orjana ja automaattisesti kääntää pyöriä luiston suuntaan? Tai voiko järjestelmä heittää mut tieltä ilman että voin itse puuttua mitenkään asiaan?

Vähän epävarma olo eps:n suhteen. Ensikokemukset ovat hyvät, mutta onko jollakulla muulla muita mietteitä asiasta? Onko eps oikeasti turvallinen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu